Helsingin yliopisto
Minulla on ollut monenlaisia unelmia ja yksi pitkäaikaisimmista kävi toteen kesällä, kun sähköpostiin pamahti hyväksymiskirje eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan. Ilon kyyneleitä tulvi silmiini pitkin päivää kun tiedot olivat tulleet julki. Sittemmin tapahtui suuria muutoksia loppukesästä, kun ensimmäinen oma koti löytyi Hoasin solusta, neljännestä kerroksesta täältä Viikistä. Muutto kauemmas kotipaikkakunnaltani Mouhijärveltä täysin uuteen kaupunkiin ja omasta arjesta huolehtiminen ovat tuoneet syksyyni uusia haasteita.
Olen Sandra 20-v ja päästän teidät kurkistamaan arkeeni ja opiskeluun eläinlääkiksessä ja toivonkin olevani mahdollisimman suureksi hyödyksi teille. On kyse sitten motivaation kasvattamisesta pääsykokeisiin, halusta tietää yliopistoelämästä/eläinlääkiksestä tai kenties oman uravalinnan löytämisestä.
Halusin päästä kirjoittamaan tänne, sillä pidän kirjoittamisesta ja tuntuu etten nykyään edes ehdi kirjoittamaan, kun kalenteri on täynnä kaikenlaista toimintaa. Tämä on myös vallan mainio keino minulle pitää kirjaa kaikesta mitä tämän lukuvuoden aikana tapahtuu, sillä fuksivuosi on täynnä kaikkea uutta ja jännittävää.
Ajattelin kertoa teille siitä miksi halusin eläinlääkäriksi ja miten tänne päädyin.
Miksi eläinlääkäriksi?
Olen aina pitänyt eläimistä ja erityisesti oma koira sekä tutustuminen hevosiin ja ratsastamiseen on johdatellut minua kohti eläinlääkärin työtä. Se tunne, minkä eläinten kanssa touhuamisesta saa, on vienyt minut mukanaan ja uskon tulevani onnelliseksi, jos voin omalla työlläni parantaa ja auttaa näitä kaikenkarvaisia olentoja ja heidän omistajiaan.
Työn sanotaan olevan hyvin palkitsevaa mutta myös raskasta. Tulee siis olemaan tärkeää huolehtia niin omasta fyysisestä kuin henkisestäkin hyvinvoinnista. Eläinlääkärin työn vaihtelevuus ja uramahdollisuudet tuovat elämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia ja takaavat, ettei yksikään päivä ole samanlainen. Itsensä kehittäminen ja uuden opetteleminen on osa tätä uraa sillä koskaan ei voi tietää kaikkea tai olla tarpeeksi hyvä.
On monia asioita mitä minun pitää kehittää itsessäni ennen työelämään astumista, kuten paineen- ja stressinsietokykyä sekä epäonnistumisen hyväksymistä. Uskon, että tämä uravalinta tulee kasvattamaan minua ihmisenä ja opettamaan minulle hyvin paljon. Vaikka valmistuminen vähän pelottaakin uskon, että olen valinnut itselleni oikean työn.
Hakuvaiheessa minua vielä vähän pelotti, että mitä jos sittenkään en pidä alasta tai opinnoista eikä kaikki olekaan juuri sellaista kuin ajattelin. Kuitenkin hetken jo alaa opiskelleena olen ilokseni saanut huomata, että tämä on juuri sellaista kuin olin haaveillut ja jokainen kurssi on tähän mennessä ollut mielenkiintoinen.
Kuvassa komeilee perheeni suomenpystykorva Pate
Tieni eläinlääkikseen
Olen pitänyt koulunkäynnistä ja uuden oppimisesta pienestä asti ja mielenkiintoni herätti erityisesti biologia ja sittemmin myös kemia kouluaineissa muita aineita enemmän. Lukion ihmisen bilsan kurssi oli sysäys eteenpäin, sillä halu ymmärtää anatomiaa ja elimistön toimintaa kiehtoivat todella paljon. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla alkoivat univaikeudetkin juuri tuon kurssin loppupuolella, kun asiat alkoivat pyöriä päässä semmoisella tahdilla, ettei nukkumisesta tullut oikein mitään: pää tyynyssä miettien oman sydämen sykettä ja verenkiertoa läpi elimistön on vähän vaikea rentoutua.
Lukiossa kävin kaikkien kemian ja biologian kurssien lisäksi seitsemän kurssia fysiikkaa ja pitkän matikan. Tosin, päädyin monen mutkan kautta lyhyen matikan ylioppilaskirjoituksiin. Kemia ja biologia sujuivat molemmat koko lukion ajan oikein hyvin, fysiikka ja matikka taas eivät niinkään hyvin. Ymmärrys fysiikkaa kohtaan oli aina ollut vähän hakoteillä ja pelkäsinkin sen koituvan kohtalokseni pääsykokeissa. Koinkin taitoni niin kehnoiksi etten edes mennyt kirjoittamaan sitä lukioaikoina. Kemian, biologian ja lyhyen matikan kirjoitin tuloksina C, E ja L.
Päädyin tänne Viikkiin suoremman tien kautta kuin osasin odottaa. Abivuoden keväällä YO-kirjoitusten jälkeen oli kaikki energiat jo imetty eikä motivaatio oikein riittänyt pääsykokeisiin valmistautumiseen, vaikka kuinka kovasti opiskelemaan olisin halunnutkin. Yhteishaussa hain kuitenkin eläinlääkikseen pääsemättä edes varasijoille.
Tuona ensimmäisenä hakukeväänä aloitin myös valmennuskurssin Eximialla Tampereella ja uskoin jaksavani vielä panostaa pääsykokeisiin. Kurssin edetessä huomasin kuitenkin jo heti ensimmäisten viikkojen aikana, etten ole lähelläkään muiden opiskelijoiden tasoa eikä näillä eväillä täytetä sisäänpääsyvaatimuksia. Silloin tuli myös ensimmäistä kertaa lääkisten kokeisiin nelilaskinuudistus, joka vaikeutti hakuani entisestää. Pitkää matikkaa lukiossa lukeneena, kun olin tottunut laskemaan symboolisella laskimella, joka on nelilaskimesta kaukana.
Valmennuskurssin otin siksi koska minua yksinkertaisesti pelotti välivuosi. Elämässäni ei ole koskaan ollut sellaista vaihetta ja olin aika varma, että parhaat ystäväni pääsevät opiskelemaan ja joudun jäämään yksin kotiin. En nähnyt välivuotta mahdollisuutena, vaan painajaisena. Mitä pidemmälle valmennuskurssi eteni, sitä enemmän minua harmitti, sillä niillä motivaation rippeillä, kurssista ei saanut irti kovinkaan paljoa. Se oli kuitenkin hyvä, sillä sen lisäksi että sain siellä paljon vertaistukea ja uusia kavereita, se motivoi minua sitä vahvemmin seuraavana vuonna panostamaan pääsykokeisiin. Minulla oli myös kurssin jälkeen käsissäni materiaalit ja tietoa logaritmitaulukoiden käytöstä ja laskujen pyörittelystä enemmän kuin aikaisemmin, mikä taas helpotti valmistautumista seuraavana keväänä.
Sinä keväänä 2017 en juuri stressannut kokeiden takia sillä olin ikään kuin ”hyväksynyt kohtaloni” ettei näillä taidoilla voi päästä sisään. Sain kuitenkin tarvittavaa kokemusta pääsykokeista itse koetilaisuudessa ja ajattelin, että ensi keväänä tänne palataan uusin voimin.
Välivuosi oli minulle henkisesti aika raskas, sillä tunsin olevani yksin ja epäonnistunut vaikka moni muukin oli samassa tilanteessa. Parhaat kaverini muuttivat pois paikkakunnalta ja yksinäisyys hiipi nurkissa. Syksyllä oli masentavaa huomata pimeän tullessa, ettei koulu ollut alkanut kuten 13 aikaisempana syksynä.
Aloin suunnitella välivuottani jo kesällä ja yritin saada sisällytettyä siihen niin rahallista hyötyä kuin erilaisia kokemuksiakin, joita normaalisti en välttämättä saisi aikaiseksi kokeilla. Ilmoittauduin kitaran soiton alkeiskurssille, lukioni kansainvälisyyskurssille aikuisopiskelijana ja Lions Clubin järjestämään nuorisovaihtoon, jonka kautta pääsin ensimmäistä kertaa matkustamaan lentokoneella ja viettämään upeat kaksi viikkoa Irlannissa. Kävin myös suorittamassa ensimmäiset fysiikan ylioppilaskirjoitukset syksyllä, tuloksena vaivainen B. Suurin osa syksystä kuitenkin kului töitä tehden kotini läheisessä K-marketissa ja hyvä niin, sillä rahaa kertyi mukavasti säästöön. Suurin osa kesästäkin oli mennyt töitä tehdessä, joten rutiinit ja ihmiset olivat jo minulle tuttuja.
Kevääksi päädyin Päivölän kansanopistoon Tarttilaan syksyllä postissa saamani esitteen innoittamana. Eläinlääkis tähtäimessä ilmoittauduin luonnontiedelinjalle, jossa panostettiin kemiaan, fysiikkaan ja biologiaan tai matikkaan. Kevätlukukauteen sisältyi opetuksen lisäksi täysihoito arkipäivinä ja majoitus kahden hengen huoneissa.
Minulle tämä osoittautuikin täydelliseksi vaihtoehdoksi valmistautua pääsykokeisiin. Pääsin pois kotoa kaikkien ärsykkeiden ulottuvilta ja sain paljon yksilöllisempää ja hidastempoisempaa opetusta kuin intensiivisenä aikaisempana keväänä. Opin sisäistämään asioita paremmin ja hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia erityisesti biologiassa. Kemia avautui minulle aivan uudella tavalla kuin lukioaikoina ja huomasin miten vähän olin oikeastaan asioista ymmärtänyt.
Opiskeluun kansanopistossa on myös mahdollista saada kelalta opintotukea, joka ei vähennä korkeakouluopintojen aikaisen opintotuen määrää. Tämä oli rahallisesti minulle valtava helpotus koko kevääksi ja sain keskityttyä opintoihin paremmin, kun minulla ei ollut takaraivossa kolkuttavaa ääntä, joka soimasi rahan käytöstä pääsykoetta varten, kuten oli ollut edellisenä keväänä.
Yksi parhaista päätöksistä välivuodelle oli myös osallistua kevään ylioppilaskirjoituksiin korottamaan aikaisempia arvosanoja: syksyllä saatua fysiikan B:tä ja kemian puolentoistavuoden takaista C:tä. Arvosanat nimittäin korottuivat molemmat: fysiikka M:ksi ja kemia L:ksi. Oli helpottavaa huomata miten paljon voi oikeasti parantaa, kun muita häiriötekijöitä ei ole. Lukiossa kun oli pakko kirjoittaa niitäkin aineita, joiden osaamista ei pääsykokeessa vaadita.
Kirjoituksiin kertaaminen oli mainio pohja jatkaa urakkaa kohti pääsykokeita entistä motivoituneempana aikaan saadusta parannuksesta. Muilta opiskelijoilta sai myös valtavan paljon vertaistukea ja hyviä neuvoja ja usein minusta tuntuikin, että muut uskoivat minuun enemmän kuin minä itse. Tutustuin kevään aikana ihan mahtaviin tyyppeihin ja toivon, että se oikea opiskelupaikka aukeaa lopulta heillekin, jotka eivät vielä päässeet sisään.
Opiskelu kannattaa
Viime keväänä, jos en olisi saanut paikkaa täältä, olisin voinut mennä lukemaan jotain muuta, kuten biologiaa tai kemiaa. Minulle koko kevään stressaavin asia olikin päättää yhteishakuni kakkosvaihtoehto eläinlääkiksen jälkeen. En halunnut enää toista välivuotta, joten opiskelupaikan oli irrottava jostain. Pahin pelkoni oli kuitenkin opiskelupaikan vastaanottaminen jostain muualta ja sitä myötä mahdollisuuksieni kaventaminen päästä elukalle. En voinut tietää kuinka paljon ensikertalaisuuskiintiöt tulisivat jatkossa vaikuttamaan tulevaisuuden hakukertoihin, jos menettäisinkin ensikertalaisuusetuni jollekin muulle alalle. Onneksi tämä kysymys ei koitunut päänvaivaksi kesällä.
Ei silti kuitenkaan kannata pelätä opiskelupaikan vastaanottamista kuten minä. Kaikista opinnoista on varmasti hyötyä jollain tavalla tulevaisuudessa. Hyvällä tuurilla aikaisempia opintoja voi jopa hyväksilukea seuraavissa opinnoissa. Huono puoli tietysti on opintotukivuosien kuluminen.
Loppujen lopuksi, kuka tietää vaikka ala, jolle päätyisit kakkos- tai kolmosvaihtoehtona sattuisikin olemaan juuri sinulle se oikea. Onneksi olen löytänyt omani.