Tasapainoilua eläinlääkiksen opintojen kanssa

Helmikuu vetelee viimeisiään ja päivät alkavat hiljalleen kirkastua. Tulevan kesän maatilaharjoittelut ja loma hiipivät hiljalleen varsojen mieleen ja pääsykokeetkin lähestyvät päivä päivältä. Alkuvuosi on lähtenyt käyntiin yhtä nopealla ryminällä kuin syksykin ja oikeat opiskelutekniikat ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Välillä löytyy onneksi aikaa hengähtää Viikin lumisella metsäpolulla.

Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän meidän opinnoista ja miten minun syksyni ja alkuvuoteni ovat sujuneet eläinlääkiksen fuksina.

Tällä hetkellä minulla on kuumeinen kesätöiden metsästys käynnissä ensi kesälle sekä maatilaharjoittelupaikkojen etsintä. Eläinlääketieteen opintoihin kuuluvat kahden viikon mittaiset harjoittelut niin sikalassa kuin navetassa, joista haluaisin toisen suorittaa jo tässä tulevan kesän aikana. Vähän valmiiksi jo jännittää, sillä en ole aikaisemmin ollut juuri tekemisissä lehmien tai sikojen kanssa. Niistä tulee varmasti mielenkiintoiset neljä viikkoa tutustuessa tuotantoeläinten ja tilallisten elämään.

 

Kuvassa poseeraa saksanpaimenkoira Julle

Opinnoistani haluaisin kertoa sen verran, että syksy tuntui kovin raskaalta opiskelun suhteen, kun en ollut tottunut uudenlaiseen arkeen, opiskelurutiinini olivat mitäänsanomattomia ja stressitasot samantien pilvissä. Onneksi joululoman aikana sain purettua stressiä ja huomasin palaavani tyytyväisin ja kevein mielin takaisin kouluun vuoden vaihduttua. Tämän kevätlukukauden alkupuoliskon opinnot ovat heti tuntuneet paljon kevyemmiltä, kun olen tiennyt mitä odottaa ja osannut opiskella asioita paremmin etukäteen.

Kurssit eivät ole eronneet niinkään paljoa syksyn kursseista vaatimustasoltaan. Lannistava tekijä opinnoissani on etten ole vielä löytänyt itselleni sopivaa opiskelutekniikkaa mutta toivon sen löytyvän ajallaan. Välillä vain on turhauttavaa, kun tuntuu ettei oikein mikään tapa opiskella ole itselle oikea. Omaan opiskelutekniikkaan kannattaa siis kiinnittää huomiota jo ihan alusta asti.

 

Tomaatteja opiskeluun!

Seuraavaa tekniikkaa suosittelen juuri pääsykokeisiin tai miksei ylppäreihinkin valmistautujille. Mielestäni se sopii parhaiten kerrattavien asioiden opiskeluun eikä niinkään uuden opetteluun. Ainakin itselleni uutta opeteltaessa sopii paremmin rauhallisesti omaan tahtiin eteneminen, jolloin pitää tauon kun siltä tuntuu ja pureutuu aiheeseen niin kauan kun mielenkiintoa riittää.

 

Syksyn stressin kierteessä onnistuin siis parhaiten valmistautumaan tentteihin pomodoro eli tomaatti-tekniikkaa hyödyntämällä. Siinä siis opiskellaan aihetta intensiivisesti kerrallaan 25 minuutin pätkissä ja jokaisen pätkän jälkeen saa pitää viiden minuutin tauon. Tämä toistetaan neljä kertaa, jonka jälkeen saa pitää puolentunnin mittaisen tauon. Yhden tunnin aikana ehtii siis opiskella kaksi 25 minuutin pätkää ja pitää kaksi taukoa. Jos mielenkiinto ei millään tunnu riittävän ja ajatus harhailee, olen vähän lipsunut tekniikasta ja lukenut välillä vain 20 minuuttia kerrallaan. Tämän tekniikan myötä olen pystynyt käymään läpi isojakin alueita keskittymiskykyisenä, sillä lyhyt kesto on tehostanut opiskeluni etenemistä. Jos taukoon on vain kymmenen minuuttia, pystyy tsemppaamaan itsensä ottamaan hetkellisesti irti aiheesta sen minkä ehtii. Näin ajatus pysyy paremmin aiheessa.

Vaikein osuus on ollut tauon pitäminen vain viidessä minuutissa ja se vaatiikin paljon itsekuria. Viiden minuutin tauko tulisikin pitää niin, ettei mieti koulujuttuja ollenkaan ja tehokkainta olisi, jos pitäisi vaikka pienen taukojumpan niin verenkiertokin tehostuu ja ajatukset virkistyvät.

 

Itse en ole tuota puolen tunnin taukoa pitänyt kun on ollut kiire saada alue luettua, niin olen vain paahtanut menemään niin kauan kuin jaksan. Parhaimmillani olen pystynyt lukemaan kuusikin tuntia tätä tekniikkaa käyttäen. Tosin välillä viiden minuutin tauot ovat samalla myös lipsuneet lähemmäs sitä kymmentä. Jos ei olisi jäätävä kiire olisi järkevääkin pitää neljän pätkän välein aina pidempi tauko. Mielenkiintoista onkin ollut huomata miten opiskelutyylini on yliopistossa vallan muuttunut hyvissä ajoin ennen koetta valmistautujasta viime hetken paniikissa lukijaksi. Kursseilla asiaa on vain niin paljon ja tahti millä edetään on minulle vain yksinkertaisesti liian nopeaa, jolloin asioita on vaikea olla jättämättä viime hetkeen.

Lisää ajanhallinnasta eläinlääkiksessä kannattaa lukea Tarun postauksesta.

 

Tärkeää on myös muistaa palkita itsensä ahkeroinnin jälkeen. Näin välttyy burn outilta ja motivaatio ei pääse laskemaan liikaa, kun ehtii rentoutuakin ja miettiä ihan muita asioita välillä. Tällöin jaksaa sitten palata opiskeluun virkein mielin.

 

 

 

Varsavuoden opinnoista

Tähän väliin voisin kertoa pienen koosteen ensimmäisen vuoden opinnoista niille ketä ala kiinnostaa. Annikan postauksesta löytyy myös yleiskooste mitä opintoihimme on sisältynyt.

Syyslukukausi piti sisällään lähinnä teoriapainoitteista opetusta, joka kuitenkin sisälsi muutaman sellaisen opiskelupäivän, jolloin pääsi työskentelemään eläintenkin kanssa. Teoreettisten luentojen lisäksi meillä oli labraviikkoja ja useita dissektiosalin oppitunteja, jolloin pääsimme käsittelemään osteologian kurssilla luupreparaatteja ja opettelemaan luurangon rakenteita.  Lihakset ja nivelet -kurssi oli toinen syksyn kursseista, jolloin pääsimme dissektiosaliin ja tällä kertaa käsittelimmekin lopetettuja eläimiä, jotka preparoimme itse ja opettelimme niiden lihaksiston ja nivelet.

Dissektioviikot olivat todella mielenkiintoisia ja opettavaisia, mutta samalla myös hyvin raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tuntui että koulupäivän jälkeen oli ihan loppu eikä mitään jaksaisi enää tehdä. Eikä opiskelu dissektiosalissa ollut pelkästään rakenteiden tunnistusta ja opettelua vaan meidän tietoa rakenteista myös testattiin demojen avulla jokaisen päivän jälkeen. Siinä anatomian opettaja kysyy meiltä jonkin rakenteen, jolloin meidän pitää tietää ja tunnistaa rakenne preparaatista ja kertoa sen toiminnasta. Työskentely tapahtui aina arvotuissa pienryhmissä, joissa jokaisella ryhmällä oli oma preparaatti. Ryhmissä työskentely lieventää demon painetta, sillä olemme kaikki yhdessä samassa tilanteessa ja voimme auttaa toinen toistamme. Jotta demoista pääsee läpi, on hyvä olla jo päivän materiaali luettuna etukäteen ennen tunteja, jolloin loppupäivä ei oikeastaan ole niin vapaata vaan siihen sisältyy paljon itsenäistä opiskelua.

Labraviikko oli yksi lemppareistani. Jotenkin tykkäsin tosi paljon pipetoida ja käyttää erilaisia labralaitteita, käsitellä kemikaaleja ja analysoida tuloksia. Matemaattisesti en ole mikään valtavan lahjakas, jolloin koin välillä vaikeuksia  laskujen yhteydessä. Tähän väliin voisin kuitenkin sanoa, että laskut mitä meillä on labroissa ollut, eivät ole lähelläkään pääsykokeen tasoisia kysymyksiä eli varmasti helppoa kauraa kaikille, jotka matikkaa ja kemiaa taitavat. Laskuja on tullut vain niin harvoin eteen, että suurin osa asioista on jo päässyt unohtumaan tai ainakin ruostumaan.

  

Kuva: Nora Sarén

Tämän vuoden puolella opinnoissa on ollut myös labroja ja dissektioita käsitellen kehitysbiologiaa ja neurobiologiaa ihan ”tavallisten” luentojen lisäksi. Yksi mieleen painuneimmista oppitunneista koski elvytystä, jolloin pääsimme kokeilemaan elvytystä yliopiston siihen tarkoitetulla leikkikoiralla. Oli yllättävää kuulla, että hevosia elvytetään hyppäämällä polvilleen rintakehän päälle ja ettei hyvin isoja ja kovarakenteisia eläimiä periaatteessa edes pysty elvyttämään, kuten esimerkiksi sarvikuonoja. Myös rintakehän painelun tahti oli melko nopeaa eläinlajista vähän riippuen.

Aina ei tarvitse olla paras kaikessa

Yksi asia minkä on saanut huomata aloitettua opiskelu yliopistossa. Ei voi olla paras kaikessa ja itsensä vertaaminen muihin tuo vain ylimääräistä painetta ja stressiä. Olen hyvin kilpailuhenkinen, perfektionisti ja myös tottunut vertaamaan itseäni ja edistymistäni jatkuvasti muihin. Voi olla, että ilman näitä ominaisuuksia en olisi päässyt sisään, mutta nyt näistä olisi hyvä päästää pikkuhiljaa irti. Se vie tietysti aikaa, kun on aikaisemmin aina toiminut saman kaavan mukaan yrittäen olla muita parempi. Uskon että kuitenkin vähitellen oppii hyväksymään sen, ettei tarvitse aina olla paras, pääasia että yrittää parhaansa.

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää

Sitten vähän rennompiin aiheisiin eli kauan odotetut kauniit tummanvihreät haalarit vihdoin kotiutuivat meille varsoille ennen joulua. Lomaa saikin mukavasti viettää haalarimerkkejä ommellen ja omien sormien syväkipua samalla testaillen. Haalarivastaavamme olivatkin tehneet hienoa työtä ison määrän sponsoreita haalineena. Pukeutumishuolet bileisiin on siis ratkaistu seuraavaksi viideksi ja puoleksi vuodeksi. Kätevää.

Jotta kunto ei vallan pääsisi rapistumaan hommasin tammikuun alusta koko vuoden kuntosalijäsenyyden aivan kotini lähellä sijaitsevalle kuntosalille. Tämä oli aivan loistava sijoitus, sillä nyt voin mennä kuntoilemaan säässä kuin säässä. Olen jo pitkään pitänyt juoksemisesta, mutta liian kylmät pakkaset tai raju vesisade ovat latistamassa lenkkeilyintoani. Nyt on ollut kuitenkin hienoa päästä juoksemaan juoksumatolla silloinkin, kun sää ei juoksemista suosi. Parasta kuitenkin on yhä päästä luontoon kävelemään pois liikenteen ja ihmisten hälinästä ja odotankin jo parempia ja vähemmän liukkaita säitä, että pääsen puhaltamaan höyryjä. Rauhallinen kävely metsässä on kyllä minulle se paras tapa lievittää stressiä vaikka ylipäätään kaikki liikunta toimii hyvänä stressinlievittäjänä. Tiedekunnallamme on myös viikottain joka tiistai oma sählyvuoro, jolloin pääsemme sekajoukkoein pelaamaan tunnin verran. Yllätyin positiivisesti miten paljon pidinkään sählystä, vaikka se ei lukiossakaan ollut yksi lempilajeistani.

Nyt kun on muuttanut kotoa pois ja on vähän kiire koko ajan, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on konkretisoitunut aivan eri tavalla. Stressaantuneena tulee paljon helpommin syöneeksi liikaa herkkuja ja väsyneenä ei oikein millään huvittaisi lähteä urheilemaan. Välillä on ihan hyvä ottaa iisisti ja antaa itselle lupa rentoutua, mutta silloin tällöin täytyy kuitenkin ottaa itseä myös niskasta kiinni jotta liikkuminen ei vallan jäisi. Siitä kun on tullut niin suuri osa hyvinvointiani.

Yksi toinen merkittävä hyvinvoinnin tukipilari on hyvät yöunet, jotka vähän väliä tuppaavat jäämään turhan lyhyiksi. Kestosilmäpusseihin tulee kuitenkin tällä alalla tottua ja odotan jo pienellä kauhulla (mutta myös suurella innolla) kevään tulevia vastasyntyneen varsan hoito -kurssin yövuoroja keskellä kouluviikkoa.

Toivon että tämä postaus motivoi teitä pääsykokeisiin valmistautumisessa!