Kategoria: Sekalaista

Omaan syksyyni on tähän mennessä kuulunut hävyttömän paljon kahvia, painavia oppikirjoja ja uusia opiskelijaelämään kuuluvia tapahtumia. Syksyyn on mahtunut mitä viihdyttävimpiä sitsejä – kuten Harry Potter – tai sadonkorjuuteemalla – , latobileitä, beer bongia (ensi vuonna ehditään ehkä pelaamaankin), lautapelejä, osakuntatoimintaa sekä myös opintopisteiden vuoksi laboratoriotyöskentelyä, laskuharjoituksia, liian aikaisia luentoja ja pitkiä päiviä kirjastossa haravoimassa järkyttävää tietomäärää milloin mihinkin tarkoitukseen. Pienimuotoisen kulttuurishokin ja jonkinlaisen päivärytmin muodostamisen jälkeen (syytän voimakkaasti mäkkärissä vietettyä välivuotta – töissä, ei syömässä) syyslukukausi vierähti hämmentävän nopeasti ja pientä häpeän tunnetta jatkuvasti pakoillen ehdin kirjoittamaan ensimmäistä blogitekstiä vasta viimeisen Hobitin ja tentin jälkeen. Syksy on kulunut tasapainoillessa vaihtelevan opiskelu- ja työmäärän kanssa uhraten useammat yöunet aina tarpeen vaatiessa.

Biotekniikkaan päädyin hieman eksyksissä vietetyn välivuoden jälkeen löytämällä kyseisen linjan yliopistohakua tehdessä ja valitsemalla yhdeksän hakukohdetta, jotka sisälsivät joko sanan bio, biologia tai kemia. Alkuperäinen suunnitelma liittyä teekkarien iloiseen joukkoon vaihtui hiljalleen biotekniikkaan lukiokurssin innoittamana ja syksyllä olen upottanut aikaa selvittäen sitä, mitä ala oikein pitää sisällään (toivottavasti jotain muutakin kuin kääpien tutkimista) ja mihin voin päätyä tutkinnon jälkeen (muuallekin kuin tutkijaksi).

Biotekniikka tarkoittaa siis eliöiden, solujen tai niiden osien hyödyntämistä ja nykyään etenkin geeniteknologian hyödyntämistä. Biotekniikalla yritetään esimerkiksi ratkaista maailman kasvavan ruoan tarpeen ongelmaa, jalostetaan kasveja ja eläimiä tai valmistetaan rokotteita. Lukiossa saimme itse eristää DNA:ta ja erotella näitä pätkiä elektroforeesin avulla, mikä herätti kiinnostuksen biotekniikan opiskeluun. Pienessä päässäni olen pyöritellyt mahdollisuutta perustaa oma yritys (mitä bioteknikoilta toivotaan ja odotetaan) tai mahdollisesti toimia rikospaikkalaboranttina, mutta painottaen halua tehdä jotain maailmankaikkeuden pelastavaa. Mahdollisesti suuntautuen lääketieteellisin sovelluksiin (lääkistä vaihtoehtona harkinneena), mutta mitään alaa en heti ensimmäisenä opiskeluvuonna pois.

Näin yhden lukukauden läpirämpineenä käteen jäi kasa ompelemattomia haalarimerkkejä, kourallinen opintopisteitä, uusia ystäviä ja jonkun verran sisäistettyä tietoakin. Kurssit olivat osittain lukiotiedon kertausta, mutta suurin osa ajasta meni ennestään tuntemattoman tiedon pänttäämiseen. Tentteihin ei enää riittänyt lukeminen viimeisenä iltana Frendien pyöriessä samalla vieressä vaan useat illat vietin villisti kirjastossa. Ehkä mielenkiintoisimmaksi kurssiksi osoittautui parin viikon mittainen laboratoriokurssi, missä pääsi työskentelemään happojen, emästen, mallasohran ja Spriten kanssa. Plussaa tietysti siitä, että pääsee näyttämään ammattilaiselta laboratoriotakissa ja finnpipettejä käyttämällä.

Opiskelijaelämää sivuten ja mainostaen: liityin itse osakuntaan lukuvuoden alussa, mikä osoittautui parhaimmaksi päätökseksi sitten Netflixin tilaamisen jälkeen. Osakunnassa pääsee tutustumaan muihin opiskelijoihin yli ainerajojen ja ikähaarukka on laajempi kuin oman fuksiyhteisömme – ja suurinta osaa osakuntalaisia yhdistää yhteinen kotipaikkakunta tai suhteet tiettyyn osaan Suomea. Kun oman ainejärjestön tapahtumat eivät riitä – tai riittävät, mutta uudet kasvot ovat tarpeen – niin osakunnalla löytyy toimintaa lautapelikerhoista leffamaratoneihin ja Harry Potter – sitseihin.

Näin uuden lukukauden alkaessa ja onnistuneesti suoritetun muuton jälkeen on hyvä hiljalleen miettiä niitä mahdollisia uusintatenttejä, kuten myös uuden vuoden lupauksia siitä, kuinka tenttikirja kannattaa avata ennen viimeistä iltaa. Geenitekniikan perusteet –kurssi aloittaa oman lukukauteni, ja toivon saavani selvityksen siihen onko mahdollista kehittää pimeässä loistavat koivut, jotka korvaisivat katulamput kokonaan.

Palaillaan, kunhan sopeudun vankilan vieressä sijaitsevan yksiöni rauhaan ja aavistuksen lyhyempään koulumatkaan.

Aino

Mikä maatalous-metsätieteellinen? Mikä elintarviketieteet?

Pikkukylän maalaisjuntin (tai täällä oppineena: pönde- /landespeden) sivistymättömyyttä varmaankin, mutta vielä viime kevääseen asti ”maatalous-metsätieteellinen” ja ”elintarviketieteet” eivät soittaneet tässä päässä juuri mitään kelloja. Ai eiks siellä kaikki opiskelekaan puutaheinää?

Ihan varmuuden vuoksi muillekin tynnyrissä eläneille: puu ja heinä ovat elintarviketieteiden opinnoissa toistaiseksi pysyneet Viikin pelloilla ja metsissä, tuomassa opiskeluihin navetanhajun ohella oman kotoisan twistinsä. Pian kaksi periodia elintarviketieteitä opiskelleena kaiken kattavaa informaatiopläjäystäkään ei ole luvassa, mutta ainakin viime keväästä olen viisastunut ja ymmärtänyt toivottavasti edes murto-osan siitä, mitä tuleman pitää.

Elintarviketieteet? 180 op, kolme vuotta ja elintarviketieteiden kandidaatti. Elintarvikekemiaa, -teknologiaa, ravitsemustiedettä tai mikrobiologiaa 120op, kaksi vuotta ja elintarviketieteiden maisteri.

 

Elintarviketieteet oikeasti? Food science, ruokatiedettä, ruokaa. Ruuan kemiaa. Ravitsemustakin. Tuotantoeläinten rehusta elintarvikkeen markkinointiin. Viljateknologiasta ja kasvintuotannosta globaaliin ravinnon riittävyyteen. Kemiallisesta koostumuksesta ja ravintoaineiden imeytymisestä pakkausteknologiaan ja tuotekehitykseen. Ja kaikki ne asiat, minkä olemassaolosta en edes osaa kertoa. Alana siis aivan valtavan laaja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Eikä ole yhtäkään ihmistä, joka ei olisi kosketuksissa alaamme joka päivä sillä tutuimmalla tavalla: syömällä. Elintarvikehan käsitteenä kattaa kaiken syömämme ja juomamme. Pöndespeden sivistymättömyyttä taas, mutta viime vuonna sanasta ”elintarvike” tuli vielä ensimmäisenä mieleen nakkipaketti. Edistystä on tapahtunut siinäkin: marjat, hedelmät, sienet, kasvikset, jauhot, leivät, maidot, karkit, limsat, liha, kala, kana… Kaikki elintarvikkeita. Vesikin on elintarvike, tietysti. Aika tärkeä sellainen. Fiksumpi voisi jopa päätellä, että elintarvikkeillahan ihminen elää?

 
Kun kyse on jostakin niin suuresta ja merkittävästä asiasta kuin ruoka, sen tuottaminen mahdollisimman ekologisesti ja eettisesti, mutta toisaalta parhaalla hyötysuhteella, laadukkaasti, terveellisyyden ja koko ajan kasvavan väestön tarpeet huomioon ottaen, ei ole mikään pikkujuttu. Kaiken tämän lisäksi kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia mitä suuhunsa laittavat. Mitä tuote sisältää, missä ja miten se on valmistettu, miten se vaikuttaa ja imeytyy elimistössä, millainen tuote on ravitsemukselliselta arvoltaan? Tarvitaan yksilöityjä tuotteita jokaiseen ruokavalioon ja makuun, unohtamatta koko ajan korostuvaa elintarvikehygieniaa. Entä mitä tarkoittaa puhdas ruoka ja kelle? Mikä merkitys ruuan aistittavuudella on?

Meidän elintarviketieteilijäfuksien tulevat vuodet toivottavasti kuluvatkin tällaisen valtavan ruokapöydän ääressä (ei siis välttämättä tuon yo. perunapöydän kimpussa, mutta ruoka tulee olemaan tutkimuspöydällä enemmän tai vähemmän konkreettisesti) näitä asioita opiskellessa. Vuoden päästä käsitykseni alasta onkin jo varmaan taas täysin eri (yliopistossa sitä oppii pieni lapsi ajattelemaankin ihan itse?) ja saan lähinnä nauraa tämän hetkisille kuvitelmilleni, mutta juuri nyt en malttaisi odottaa pääseväni tosissaan opiskelemaan kaikkea tätä, jota kuvittelen tulevien vuosien pitävän sisällään!

-Riina H.

Soluasuntoni yläkerran naapuri osaa soittaa pianoa, saksofonia ja poikkihuilua. Tällä hetkellä yläkerrasta raikaa huilusovitus jouluklassikosta En etsi valtaa loistoa -syksy on hujahtanut äkkiä!

Mielikuvat yliopistosta ja metsäekologiasta pääaineena alkavat pikkuhiljaa jäsentyä. Suomen tuppukyliä kolunneelle landelaiselle Helsinki on riemastuttava paikka: kaikki on täällä lähellä, niin kaupat kuin kirjastotkin, ja mikä merkillisinä, myös maaseutu. Ensimmäisillä viikoilla professori vei meidät fuksit ulos luentosalista, ja kampuksen arboretumissa hybridihaapojen seasta tallustivat ensimmäiseksi vastaan lehmät. Täällä, kehä ykkösen sisäpuolella!

Mutta asiaan!

Meille metsätieteiden opiskelijoille markkinoitiin Hyytiälän tutkimusasemaa jo ennen kuin kerkesimme edes astua kampukselle. Nähtävästi fuksit viettäisivät ensimmäisen yliopistokesänsä keskisuomalaisella tutkimusasemalla erilaisten maastokurssien parissa -mutta miksi kaikki tämä hypetys? Suhtauduimme hämmentyneen epäluuloisesti opettajien ja vanhempien opiskelijoiden hehkuttamaan Hyytiälään, kunnes pääsimme itse kokemaan paikan viikon mittaisella kenttäekskursiolla.

Hyytiälä oli, ja on, upea ja pysähdyttävä paikka. Asuinrakennuksen seiniin olivat kirjoittaneet nimensä kaikki, jotka ovat sadan vuoden aikana metsätiedettä opiskelleet; lähialueen metsät ja suot toimivat hiiliasetutkimusten kohteina;

ympäröivien suojelualueiden kaltaisia metsiä en ole nähnyt koskaan missään.

Ja ne aamut, joina piti unisena ja varpaat jäässä lähteä mittaamaan kulotusalueiden taimettumisastetta, olivat parhaita kaikista.

Ekskursion ulkopuolella opiskelu on toisinaan jännittävää ja toisinaan ei. On silti aina palkitsevaa oppia uusia juttuja, oli kyse derivoinnista, havupuulajiesta (niitä on muuten tosi monta! kuka olisi arvannut, että maailmassa on muitakin havupuita kuin kuusi ja mänty?) tai kasvisolun rakenteesta.

Nyt kun maistiaiset yliopistoelämästä ja metsätieteiden laitoksesta on makusteltu, allekirjoittanut jää mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Take care!

-Sini

 

Kielikeskuksen kautta muutama kurssi kiinaa? – Mikä jottei!

Paikkatietoa ja pistiäisopintoja?– Ehdottomasti!

Kuusi kurssia maatalouspolitiikkaa? – No vähintään!

Ekskursio luomutilalle? –Koska lähdetään?

Speksit, sitsit ja sillis? Count me in!

Ensimmäisten Viikin viikkojen myötä on käynyt selväksi, että Viikissä opiskeluun liittyy yksi vakavahko ongelma: mielenkiintoista touhuttavaa löytyy niin paljon, että kalenterin kanssa voi tulla erimielisyyksiä.

 

Meillä erillisvalinnan kautta tulleilla on pääainevalinta valmis, mutta mikään ei estä hyödyntämästä Viikin muutakin tarjontaa. Varsinaista sivuainetta ei ainakaan agroekologian maisteriopintoihin kuulu, mutta jonkin verran vapaasti valittavia opintoja kuitenkin. Omalla kohdallani ensimmäiset viikot Viikissä ovatkin kuluneet kuin lapsella karkkikaupassa; tietää, että pitäisi hillitä itsensä, mutta valinnanmahdollisuudet huumaavat. Huippu mielenkiintoisten agroekologian opintojen lisäksi Viikki tuntuu nimittäin tarjoavan loputtoman kattauksen kursseja, jotka olisi ai-van pak-ko sisällyttää viikko-ohjelmaan. Erillisvalituilla lisäherkkuna ovat vielä ns. täydentävät opinnot, jotka täyttävät osan kalenterista. Nämä maukkaat pakkopullat ovat opintoja, jotka tulee suorittaa aikaisemman tutkinnon täydennykseksi, mutta jotka eivät kuulu maisteriopintoihin. Näiden makupalojen lisäksi vain taivas (ja proffan suopeus) ovat rajana millä kalenterinsa täyttää; yksi herää aamulla kuuntelemaan luentoa bioenergiasta, toinen innostuu tuotekehityksestä, yhtä kiehtoo soiden ekologia.

Ja on meitäkin, joista maatalouspolitiikka on hirmu kiinnostavaa!

Tästä innostuksesta täytyy ottaa ilo irti! Voi nimittäin olla, että lyhenevän päivän myötä koittaa vielä aamu, jolloin lämmin sänky houkuttelee enemmän kuin luentosali B3. Voi olla, että kuherruskuukausi Viikin kanssa hiipuu marraskuun harmauteen ja opinnot arkipäiväistyvät samaa tahtia kuin päivät pimenevät. Mutta ehkä noina päivinä opiskeluun tulee suhtautua kuten avioliittoon; kestän nämä päivät koska tiedän, että luvassa on myös niitä hirmuisesti parempia. Niitä, joina pää pullistelee hyvän luennon aiheuttamista ajatuksista ja kysymyksistä. Niitä, joina oivaltaa jotakin ympäröivästä maailmasta, vähintään sen, kuinka vähän siitä maailmasta tietääkään.

Lupaankin siis kestää kanssasi Viikki! Tuli täyteen ahdettu tenttiviikko tai sitkeä syysflunssa! Oikuttelevia opettajia tai lamauttavia luentoja!

I do!
Riina K

Uusi syksy, uudet fuksit! Tänä lukuvuonna Fuksivuosi Viikissä -blogissa ajatuksiaan opiskelusta, opiskelijaelämästä, yliopistosta, Viikistä ja muista mieleen tulevista aiheista postailevat elintarviketieteiden opinnot aloittanut Riina Helander, biotekniikan fuksi Aino Pesola, metsätieteilijä Sini Salko ja agroekologian maisteriopinnot aloittanut Riina Koivuranta.

Pysy siis kuulolla! Uusia kuulumisia luvassa pian.

Kesä on kulunut hurjan nopeasti, puolet ajasta merillä seilaten. Pohdin paljon, mitä kirjoittaisin viimeiseen blogikirjoitukseeni. Ja näihin asioihin päädyin.

Yliopisto ei ollut ehkä minua varten, mutta hieno paikka se kuitenkin on. Minusta mahdollisuuksien kirjo oli parasta yliopistolla – saman lukuvuoden aikana ehdin kokea maataloustieteellisen, mutta myös kurkata matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tarjontaan. Nyt minua ei jää harmittamaan se yksi ”kokeilematon vaihtoehto”, ja toisaalta säästin aikaa ja rahaa – kiitos tämän toimivan järjestelmän. Ainoa hankaluus kurssien kokeilussa oli välimatka kampukselta toiselle. Matkaamiseen kului jonkin verran rahaa.

Pidin itse enemmän ammattikorkeakoulun hengestä ja käytännönläheisyydestä. Ujona ja hieman sisäänpäinkääntyneenä ihmisenä minun oli vaikeaa tehdä mitään sosiaalisia kontakteja yliopistolla. AMK:ssa oma ryhmä oli pieni ja kävimme enimmäkseen samoja kursseja, jotka olivat toisinaan hyvinkin käytännönläheisiä – yhteistyötä ja ryhmähenkeä. Myös opettajat olivat helpommin lähestyttäviä. Yliopistolla sen sijaan tuli yleensä vain raahauduttua suureen luentosaliin, kuunneltua opetus ja livahdettua pois mitään kyselemättä. Jotenkin koin professorit ja luennoitsijat vaikeasti lähestyttävinä.

Uskon, että maataloustieteellisen kurssitarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin. Omat suosikkikurssini olivat epäorgaaninen ja orgaaninen kemia, agroekologian sekä maatalouseläintieteen perusteet – kuten aiemmin jo hehkutinkin. Edelleenkin kaipaan agroekologian pariin, koska olen herkkä ja murehtimiseen taipuvainen ihminen. Kesän aikana kohtasin ihmisen, joka totesi ilmastonmuutoksen ja ihmisen oletetun vaikutuksen siihen olevan ”pelkkää politiikkaa”. Vaivuin jälleen syvään maailmantuskan koomaan ja sinä yönä laitoin toivoni maataloustieteellisen nykyisiin sekä tuleviin opiskelijoihin. Toivottavasti siellä on niitä, jotka vielä yrittävät pitää tämän maailman kasassa.

Itse asiassa näin vuoden jälkeen, olen sitä mieltä että kaikkien pitäisi tietää tämän verran maataloudesta. Tai olisi ihan yleishyödyllistä. En minäkään mikään tähtioppilas ollut, mutta nyt sentään suunnilleen sivistynyt maatalouden suhteen. Ja jotkin ympäristökysymykset, joihin törmään nyt tai jatkossa keskusteluissa – on mukavaa, kun tietää mistä puhuu. Liian usein olen kohdannut ihmisiä, jotka taistelevat raivokkaasti esimerkiksi tuotantoeläinten oikeuksien puolesta, ymmärtämättä maatalouden taustalla pyörivää järjestelmää.

Vaikka tällainen ”välivuoden pitäminen” voi joidenkin mielestä olla pelkkää yhteiskunnan varojen haaskausta ja ”holhoamista”, väitän että sain vuodestani erittäin paljon irti. Merialaan verrattuna maatalous on ihan oma juttunsa, ja vuoden aikana ehdin tyhjentää mieleni täysin ja miettiä mitä oikein elämältäni haluan. Löysin aivan uudenlaisen motivaation jatkaa merenkulun saralla, ja ujoudestani huolimatta sain kerättyä rohkeuteni palata merille. Kokeilemista perustelen sillä, etten halua päätyä tilanteeseen, jossa työskentelisin ammattiini lopen kyllästyneenä. Enkä halua katua myöhemmin sitä, etten kokeillut. Halusin saada itsevarmuuden ja innon jotain ammattia kohtaan, ja sen löysin vuoden aikana.

Tällaisia sekalaisia pohdintoja mieleeni heräsi!

Uusi lukukausi alkaa olemaan käsillä, ja fuksivuoteni on saatettu tämän blogikirjoituksen myötä onnellisesti loppuun. Toivotan paljon tsemppiä ja onnea tuleville fukseille! Ensimmäiset viikot ovat todennäköisesti yliopistolla melkoista haipakkaa, mutta niistä selviää. Suosittelen yliopiston laajan tarjonnan tutkimista ja avointa, reipasta mieltä. Pitäkää maatalouden lippu korkealla.

Tämä fuksi kiittää ja kuittaa!

– Noora