Luukku 4: Isä – elokuva todellisuuden monista ulottuvuuksista

“There is something funny going on”  (“Jotain outoa on tekeillä”)

Zeller, Florian: Isä

 

Florian Zellerin näytelmään perustuvassa Oscar palkitussa elokuvassa Anthony Hopkins esittää Alzheimerin tautia sairastavaa isää, jonka pärjäämisestä tyttärellä on suuri huoli. Isä kokee pärjäävänsä erinomaisesti rakkaassa kodissaan ja osittain näin varmaan onkin. Elokuvan aikana asunnon sisustus ja ehkä asuntokin muuttuu, tavaroita katoaa ja vierailevat ihmiset vaihtuvat toisiksi. Elokuva kuvaa erinomaisesti muistisairaan hämmennystä, kun muutosten hahmottaminen ja niihin sopeutuminen on vaikeutunut. Tilanteet tuntuvat välillä jopa kaoottisilta ja tätä korostaa tyttären vaikeus ymmärtää isänsä näkemystä asioista. Katsoja jää pohtimaan kumman versio tarinasta on todenperäinen ja mikä onkaan lopullinen totuus kahden eri ihmisen yhteisistä kokemuksista.

Muistisairauksiin liittyy muistin heikkenemisen lisäksi usein myös luonteen ja käytöksen muutoksia. Näitä neuropsykiatrisiksi oireiksi kutsuttuja muutoksia on sairastuneen usein itse vaikea tunnistaa ja oireiden syyt voivat olla moninaiset. Taustalla saattavat olla sairauden aiheuttamat muutokset aivoissa, muiden sairauksien puutteellinen hoito tai vääränlainen lääkitys. Lisäksi kyky ilmaista omia tarpeita voi olla heikentynyt ja väärin ymmärretyksi tuleminen voi aiheuttaa turhautumista. Vaikeasti ymmärrettäville tapahtumille muistisairas etsii loogisia selityksiä. Nämä virhetulkinnat voivat näyttäytyä toisille jopa harhaisina. Mikäli neuropsykiatriset oireet heikentävät muistisairaan vointia ja pärjäämistä tai hankaloittavat hänen ihmissuhteitaan taustalla olevia syitä kannattaa arvioida huolellisesti. Monesti löydetäänkin keinoja, joilla tilannetta voidaan helpottaa.

Isä elokuvaa näytetään parhaillaan elokuvateattereissa.

Isä – elokuvan traileri (suomenkielinen tekstitys) on katsottavissa YouTubesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.