Kuoleman ajallisuus ja kuolemattomuus

Maanantaina 28.11. luentosarjalla keskusteltiin kuolemattomuudesta, sen tavoittelusta ja merkityksistä. Sekä Matti Häyryn (Helsingin yliopisto) että Ville Vuolannon (Tampereen yliopisto) esitelmät nostivat esille kuolemattomuuden ajatukseen samalla kietoutuvan kysymyksen elämän tarkoituksesta.

Eliniän huomattava pidentäminen

Tieteen ja tutkimuksen kentillä on pohdittu huomattavan eliniän pidentämisen mahdollisuuksia, eli sitä, miten voitaisiin biologisin ja tieteellisin keinon kasvattaa elinikää jopa sadoilla vuosilla. Tällöin ihminen voisi edelleen kuolla onnettomuuksissa, mutta vanheneminen voitaisiin estää tai ainakin merkittävästi hidastaa. Osan tutkijoista mielestä tämä on varteen otettava tulevaisuuden kuva, joten Matti Häyryn mukaan on olennaista pohtia, onko se myös toivottava tulevaisuuden kuva.

Häyry esitteli sekä asiaa kannattavien että vastustavien näkökulmia. Kuolemattomuuden ihannoimista kannattavat ajattelevat, että enemmän elämää on parempaa, jolloin yksittäisen ihmisen fyysisen elämän jatkaminen itsessään on merkittävää, kun taas uskonnon tai luonnon tarjoamat elämän tarkoituksen pohdinnat pitäisi jättää sivumalle. Vastustajien mielestä elämän sosiaalinen ulottuvuus on fyysistä tärkeämpää, jolloin sosiaaliset ja moraaliset merkitykset luovat elämään sisällön, ei elämän pituus itsessään. Puolustamisen ja vastustamisen välimaastoon Häyry ehdotti kolmatta vaihtoehtoa, joka Epicurolaisittain kannustaisi tässä hetkessä elämistä, pienistä asioista nauttimista ja mielenrauhan saavuttamista, jolloin kuolemalla tai kuolemattomuudella ei olisi enää itsessään merkitystä.

Sosiaalinen kuolemattomuus

Ville Vuolanto pohti ihmisen luomia erilaisia kuolemattomuuden keinoja. Hänen alkulähtökohtanaan oli antiikin Rooma, jossa oli käytössä monia sellaisia jatkuvuusstrategioita, jotka voimme tunnistaa edelleen osana kulttuurisia käytänteitä. Hänen mukaansa roomalaiselle eliitille oli mahdollista luoda itsestään kuolematon poliittisten tai kulttuuristen suurtekojen kautta, kirjallisuuden tai taiteen kautta tai erilaisten muistomerkkien pystyttämisen kautta. Tavalliset ihmiset sen sijaan hakivat sosiaalista kuolemattomuutta ja jatkuvuutta ennen kaikkea lasten kautta, jolloin lasten kautta he saattoivat jatkaa perheen nimeä, henkistä ja maallista perintöä.

Vuolanto esitti, miten kristinuskon vakiintuminen vaikutti perinteen muuttumiseen. Vaikka entiset kuolemattomuuden keinot toki säilyivät, niiden rinnalle kohosi ideaali ikuisesta elämästä, joka takasi kuolemattomuuden. Hän nosti esille myös esimerkkejä moderneista jatkuvuuden keinoista. Esimerkiksi kansallisvaltioiden synty on luonut vahvaa kulttuurista jatkuvuutta, jolloin yhteisö on edustanut yksilön kuoleman ylitse toimivaa sidettä. Samoin nykykulttuurissa voidaan nähdä julkisuuden tavoittelu niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassakin osana jäljen jättämisen tarvetta, tapana tulla muistetuksi kuolemansakin jälkeen.

Luentokalvot: Häyry, Vuolanto

This entry was posted in Luentosarja. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *