Kaikki saa mutta komiat ensin – myös yliopistoharjoittelussa

kirjastolla[1]Olin mukana Helsingin yliopiston Viikin kampuksella järjestetyssä ViikkiAreena –työelämätapahtumassa viime marraskuussa. ViikkiAreena on opiskelijoille suunnattu messumainen tapahtuma, jonka järjestää maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan taloustieteilijät. Päivän aikana yritykset ja organisaatiot voivat esitellä opiskelijoille toimintaansa ja tarjota myös työ- tai harjoittelupaikkoja. Mukana olevat yritykset edustavat luonnollisesti lähinnä elintarviketeollisuutta, koska tapahtumapaikkana on tuo maatalous-metsätieteellinen tiedekunta.

Messuhulina hiljentymässä.

Messuhulina hiljentymässä.

Itse olin paikalla Praktikum Center-hankkeen tiimoilta. Praktikum Center on Seinäjoen yliopistokeskuksen kolmen yksikön yhteishanke, jossa ovat mukana Ruralia-instituutin lisäksi myös Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopiston Levón-instituutti. Hankkeen tavoitteena on kehittää Etelä-Pohjanmaalle alueellinen malli, joka tehostaisi yliopiston ja työelämän yhteistyötä keskittyen erityisesti opiskelijoiden harjoittelu- ja käytäntöjaksojen hyödyntämiseen eteläpohjalaisissa yrityksissä sekä opinnäytetöiden työelämäkytkentöjen tehostamiseen. Mallia kehitettäessä hyödynnetään ensisijaisesti yliopistojen nykyisiä työelämäyhteistyön muotoja.

Saadakseni lisää näkyvyyttä ja hieman kättä pidempää Praktikum Centerin messuosastolle, olin saanut Etelä-Pohjanmaan matkailusta ja Seinäjoen kaupunkiseudun KOMIA-markkinoinnista monenlaista markkinointimateriaalia mukaani. ”Terve, sano komiat toisilleen”-roll upin teksti sai kyllä ansaitusti huomiota sekä eteläpohjalaislähtöisten että muualtakin kotoisin olevien opiskelijoiden keskuudessa. Tavoitteena oli tuoda esille Etelä-Pohjanmaata vetovoimaisena alueena, jonne kannattaa tulla jo opiskeluvaiheessa suorittamaan harjoittelujaksoa, tekemään opinnäytetyötä tai rakentamaan omaa uraa tulevana asiantuntijana. Etelä-Pohjanmaalta oli ViikkiAreenassa mukana myös kaksi muuta messuständiä. Mukaan olivat lähteneet Atria ja Maaseutuvirasto. Kaikilla messuosastoilla kävi lähes koko päivän ajan mukava kuhina ja tietoa jaettiin puolin ja toisin.

 

Ylivoimaisesti yleisin opiskelijoiden suusta kuulemani kysymys oli: ”Mitä Etelä-Pohjanmaalla on meille tarjota?” Vaikka Etelä-Pohjanmaan maakuntaan on perinteisesti liitetty yrittäjyys ja yrittäjämäinen asenne, vaikutti siltä, että nykyopiskelijoille tuli miltei yllätyksenä miten paljon ja miten moninaisilla aloilla yritystoimintaa tällä alueella on. Vahvat klusterit alueella ovat elintarviketalous, metalli- ja teknologiateollisuus sekä puutuoteteollisuus. Maatalous-metsätieteellisen opiskelijat voisivat sijoittua lähes jokaiselle noista aloista. Erityisesti Viikin opiskelijat olivat kiinnostuneita Etelä-Pohjanmaan elintarviketoimialasta ja alalla toimivista yrityksistä, aina vahvasta alkutuotannosta agroteknologia-alan yrityksiin ja elintarvikkeita valmistaviin yrityksiin. Eikä alueen tarjonta tietenkään jää näihin aloihin, vaan työ- ja harjoittelupaikoiksi löytyy mahdollisuuksia laidasta laitaan monien muidenkin alojen opiskelijoille.

Elintarviketeollisuus kiinnostaa opiskelijoita.

Elintarviketeollisuus kiinnostaa opiskelijoita.

 

 

 

 

 

 

 

Alueen kulttuuritapahtumista useimmat opiskelijat tiesivät Provinssirockin ja monet olivat ainoan käyntinsä Etelä-Pohjanmaalla tehneet juuri Provinssin vuoksi. Samoin myös lukuisat muut kesätapahtumat olivat tunnettuja. Mutta se oli positiivinen yllätys monelle, että junalla Etelä-Pohjanmaan saavuttaa niin kätevästi; lyhimmillään matka esimerkiksi Helsingistä Seinäjoelle kestää vain vähän yli kaksi tuntia. Tilastokeskuksen mukaan Seinäjoki on Suomen toiseksi nopeimmin kasvava kaupunki ja VTT:n muuttoliikennetutkimuksen mukaan Suomen vetovoimaisin kaupunki. Plussaa on myös se, että asuntojen hintataso on huomattavasti huokeampi verrattuna esimerksi Etelä-Suomeen. Eteläpohjalainen yrityskenttä ei siis ole pöllömpi vaihtoehto yliopisto-opiskelijan harjoittelupaikaksi.

Tukiviidakon valtiaaksi?

Tukiviidakon valtiaaksi?

 

 

 

 

 

 

 

Yritykset, juuri nyt on se hetki vuodesta, kun opiskelijat kuumeisimmin etsivät harjoittelu- tai kesätyöpaikkoja. Pienikin yritys hyötyy varmasti tuulahduksesta opiskelijamaailmasta ja uudesta tiedosta. Harjoittelijan palkkaaminen on yritykselle yksi varteenotettava keino pysyä ajan hermoilla. ”Kaikki saa mutta komiat ensin”, niin on asia myös yliopistoharjoittelussa; nopeimmat opiskelijat nappaavat ne parhaimmat ja mielenkiintoisimmat harjoittelupaikat, ja ajoissa asialla olevat yritykset varmistavat, että löytävät yrityksensä tarpeisiin juuri sopivimman harjoittelijan!

Lisätietoja: Seinäjoen yliopistokeskus, http://www.ucs.fi/

Kirjoittaja Leena Viitaharju on projektipäällikkö Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.