Maaseudut ja kaupungit – yhdessä kestävämpiä

30 vuotta sitten, helmikuun 1. päivänä vuonna 1988 tuli voimaan Helsingin yliopiston kanslerin hyväksymä Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtosääntö. Sitä voidaan pitää nykyisen Ruralia-instituutin perustamispäivänä. Käytännön toiminta käynnistyi tämän jälkeen sekä Mikkelissä että Seinäjoella. Tuolloin Suomessa elettiin ennennäkemättömän nousukauden taitosta kohti syvän laman aikaa.

Kolmasosa itsenäisen Suomen satavuotisesta historiasta on pitkä ajanjakso. Perusteita olisi katsoa mennyttä myös instituutin toiminnan vaikuttavuuden näkökulmassa. Itsearvioinnin paikka ei kuitenkaan ole blogissa. Vaikuttavuutta pitäisi analysoida yhteiskunnan, alueiden ja paikallisten kumppaneiden näkökulmasta. Yleisesti voi kuitenkin todeta, että tuo ajanjakso on samalla ollut Suomessa niin maaseutupolitiikan kuin suomalaisen maaseutututkimuksenkin esiin murtautumisen aikaa. Maaseudun elinvoimasta on alettu puhua myös muista kuin maa- ja metsätalouden näkökulmista.

Juhlavuonna tulemme esiin asiat edellä ja teemalla maaseudut ja kaupungit – yhdessä kestävämpiä. Siihen on ladattu sekä Ruralian että koko Suomen kannalta tärkeitä ajatuksia. Ensinnäkin Suomi on laaja, monenlaisten maaseutujen ja erilaisten kaupunkien maa. Suomi on rakennettu ja menestynyt hyödyntämällä tätä moninaisuutta tasa-arvon ja kanssakäymisen hengessä koulutukseen ja korkeaan osaamiseen panostaen.

Toisena ulottuvuutena sloganissa on kestävyys, joka tässä yhteydessä tarkoittaa ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen lisäksi alueellista kestävyyttä. Se tarkoittaa visiota yhteiskunnasta, jossa kestävä kehitys ei päämääränä tarkoita voimakasta alueellista eriarvoisuutta ja sitä kautta väistämätöntä ihmisten elinmahdollisuuksien ja valintojen kapeutumista, vaan se tarkoittaa osallisuutta, vuorovaikutusta, verkostoja ja kumppanuutta. Sanalla sanoen yhteismenestymistä, jossa yhteiskuntamme erityispiirteet ja resurssit on otettu viisaasti käyttöön.

Asiat edellä tarkoittaa, että Ruralia-instituutin monitieteinen asiantuntijayhteisö tulee vuoden 2018 aikana olemaan entistä aktiivisemmin esillä omien tutkimusalojensa ja teemojensa kautta. Lisäksi järjestämme muun muassa valokuvakilpailun, jossa etsitään maaseudun ja kaupungin luoville kohtaamisille kuvallista ilmaisua tässä ajassa. Mennyttä tekemistä kunnioitetaan digitoimalla kaikki instituutin julkaisut verkossa vapaasti saataviksi. Helsingissä järjestetään perinteinen pääjuhla marraskuussa 2018. Tuolloin teemme juhlateeman ympärillä käydystä keskustelusta yhteenvedon ja esitämme johtopäätökset.

Juhlavuonna Ruralia-instituutilla on myös kunnia järjestää yhdessä Maaseudun uusi aika yhdistyksen kanssa 26. valtakunnallinen maaseutututkijatapaaminen Mikkelissä 30.-31.8.2018. Teeman mukaisesti myös tuossa tapaamisessa tullaan tutkijoiden ja kehittäjien puheenvuoroissa tarkastelemaan maaseudun ja kaupungin suhdetta.

Ruralia-instituutin väki suuntaa juhlavuoteen perinteitä kunnioittaen ja uusiin haasteisiin kurottaen. Yhteiskunnan muutosten analysoiminen maaseudun, eli siellä toimivien ihmisten, yritysten ja yhteisöjen näkökulmasta, on edelleen yhteisöämme innostava asia. Uskomme vahvasti, että näin tuotetulle tutkimukselle ja tiedolle on kysyntää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Sami Kurki & Torsti Hyyryläinen

Kirjoittajat toimivat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa, Kurki instituutin johtajana ja Hyyryläinen sen varajohtajana. Hyyryläinen aloitti erikoistutkijana Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Mikkelin yksikössä vuonna 1996 ja Kurki tutkimusjohtajana Seinäjoen yksikössä vuonna 2001.

3 thoughts on “Maaseudut ja kaupungit – yhdessä kestävämpiä

  1. Onnea 30-vuotiaalle kasvattajaseuralle! “Makesista” minunkin urani Etelä-Pohjanmalla alkoi. Meitä Makesin/ Ruralian kasvattamia on paljon erilaisissa tehtävissä niin tässä maakunnassa kuin muuallakin. Aluekehittämisen into ja vimma jäi päälle. Terveisiä Hannulle, Leenalle (ja toiselle Leenalle), Marjalle, Virpille, Karille, Johannalle, Juhalle, Matille, Merjalle (ja toiselle Merjalle), Anulle, Raimolle, Eijalle, Jaanalle, Seijalle, Tertulle, Sinikalle ja ja … Teitä vanhoja kamuja on niin paljon!

  2. Minäkin haluan onnitella 30-vuotiasta!
    Vietin hienon vuoden (1996-1997) Makesissa, jonka monitieteistä ja dynaamista ilmapiiriä olen monet kerrat muistellut kaiholla. Useat Ninan mainitsemat etunimet kuulostavat todella tutuilta, vaikka aikaa toki on tässä välissä vierähtänyt. Täytyypä kaivella vanhoja valokuvia esille.
    Sain entisille työntekijöille suunnatun kutsunkin torstaille 23.8., mutta en ilmeisesti pääse tulemaan. Olisi mukavaa, jos mahdollisuuksia tapaamisiin olisi useampia. Olisi todella hauskaa nähdä, mitä Ruralialle/Makesille ja tutuille tyypeille tänään kuuluu.
    Terveiset siis myös täältä Kymenlaaksosta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *