QGIS – ruutuja ja rasterikarttoja

Maanantaisilla oppitunneilla päästään jatkuvasti syvemmälle ja syvemmälle QGIS:n käyttöön. Ehkä jo kerran, pari saanut huomata, että hei, minähän osaan tämän. Silti on myönnettävä, että erityisen helppoa ohjelman käyttö on siinä vaiheessa, kun koko luokka seuraa tarkasti opettajan esimerkkiä. Opettajan hiiri naksahtaa, seuraavalla sekunnilla 20 hiirtä ympäri luokkaa naksahtaa. Mutta kai sitä oppimista vähän kerrassaan tapahtuu.

Tällä kertaa pitäisi laatia ruututeemakartta yhdellä tai kahdella (yhdellä) eri ruutukoolla, teemana jokin sellainen, joka haastaa jo vähän pohtimaan. Monia hyviä kysymyksiä apuna tähän. Hyvä. No niin, tätähän aloitettiin jo tunnilla. Jaa, niin, olen näemmä tallentanut Drivelle vain tuon projektin, eli nuo kaikki tasot ovat jossakin… hmm, aivan, z-asemani herjasi täyttymistään ulos kirjautuessani ja poistin ne, koska luulin, että olisivat Drivella tallessa. Tämä sentään ei ollut QGIS:n vika. Eipä sillä, ei se iso työ ole niitä säätää kohdilleen uudestaan. Eihän?

Noh, kyllä tämä nyt ihan sujuu. Fuksiläppäriä tehokkaampi kotikoneeni liitti tietokantoja toisiinsa varsin sujuvasti. Sain tuon Pks_vaki -tietokannan liitettyä, sopivasti valittua. Join attributes by location kaatoi taas koko ohjelman. Huokaus. Tai, kuten QGIS sen hassusti ilmaisisi, Uh-oh!

Tällaisen virheilmoituksen saa, kun kaataa QGIS:in koittamalla liittää kaiken mahdollisen datan toiseen tasoon.

 

Uusi yritys. Select by location. Ei jumita, mutta syntyykö valintaa? En totta puhuen enää edes tiedä. Jaa niin, taso grid on olemassa, mutta sitä ei näy kuvassa. Poistetaan ja luodaan uusi. Sitten taas liitetään tietokantoja, Join attributes by location. Tällä kerralla nokkelasti en koitakaan liittää kaikkea mahdollista, vaan valitsen vain asyht, ruots, ulkokans ja muunkiel -tiedot. Ei ihme, että tämä edellisellä yrityksellä kuukahti. Iskee jo turhautuminen. Layers-välilehdessä näkyy yhdistettyjä tasoja, mutta en ole enää varma mitä olen mihinkin yhdistänyt. Tasossa vaki_karsittu on valittuna vain ne attribuutit, joita haluan työstää, mutta mihin se sitten pitäisi liittää? Tuntuu, että nämä ovat sellaisia ensimmäisen viikon asioita, jotka jo pitäisi tietää ja osata.
Monessa kohdassa tosin ohjeiden huolellinen lukeminen auttaa. Mitäs siellä seuraavaksi?

”Ennen teemakartan tekemistä kannattaa kuitenkin karsia valmiiksi aineistosta sellaiset solut, joissa ei asu ketään, jos sitä ei ole tehty jo aiemmin. Se helpottaa teemakartan tekoa, eikä valmiiksi karsitun aineiston kanssa tarvitse juuri kikkailla.
Aineiston karsit esimerkiksi Select features by Value ja valitset nollaa isommat lukuarvot esittämästäsi muuttujasta.”

Eli..? Aivan, tuo post it -lapun näköinen valintatyökalu. Sopivat kentät, suurempi kuin 0, ok. Ja… ja en tiedä mitä tapahtui. Vai tapahtuiko mitään. Ehkä ihan sama tässä välissä. Ylimääräisistä datalähteistä QGIS suostuu hyväksymään tietolähteeksi vain suuralueet sisältävän kartan, muiden kohdalla tulee ilmoitus, että tämä ei ole sopiva datalähde ja, jotenkin ohjelmalle sopivasti, virheilmoitus päättyy ”Reason:”. QGIS ei kaikkia salojaan paljasta.

Toinen kryptinen virheilmoitus, ei tähän tietokantaan niin vain mitään shapefileja lisäillä!

 

Saan kuin saankin jonkinlaisen kartan aikaan, puskuroin alueiden nimet Label-osiosta ja rupean jumppaamaan karttaa edustavaan kuntoon. Pysähdyn heti sen äärelle, että miten saisin tätä karttaa rajattua pienemmäksi? Kai se on mahdollista? Ehkä on, ehkä ei. Tavallaan sain sen noilla siirtelytyökaluilla ohitettua ja nyt on näppärämmän kokoinen alue kartalla. Nyt tajuan, etteivät järvet ja joet tuo mitään lisäarvoa kartalle, joten ne voisi jättää pois. Taso a_kunta taas kannattaa laittaa näkyviin, koska sen avulla koko aluetta hahmottaa paremmin. Pohjoisnuoli, check. Mittakaava, check. Kehys kuvalle… ei tietenkään check. Tässäkin olen aiemmin ihan todistettavasti onnistunut, mutta nyt ei. Huh, vihdoin. Nyt vielä legenda. Noin. Lopullinen kuvan rajaus erillisessä piirto-ohjelmassa, koska se vain on helpompaa.

Lopputuote.

 

Valittu teema ehkä ei ole kaikkein haastavin, mutta tässä vaiheessa työskentelyä en jaksa välittää. Mitä kartasta siis nähdään? Vahvasti ruotsinkielisten alueiden sijoittuminen pääkaupunkiseudun kartalla ja sen suuralueilla. Kartta ei ole huonoin mahdollinen: suuralueet on jopa ehkä toimivampi kuin kuntarajat, koska niitä on enemmän. Tekstit ovat välttämättömyys, sillä suuralue ei terminä ole varmasti monelle tuttu. Tekstien sijoittelu karttaan onnistui kohtalaisesti, nyt ne ovat luettavissa, mutta eivät peitä liikaa allaan olevaa dataa, eli ruudukoita.

Ruututeemakartta on tämän kaltaisen datan esittämiseen erittäin hyvä työkalu, koska tiukasti rajatulla alueella asuvista ihmisistä voidaan esittää absoluuttisia arvoja niin haluttaessa, nyt prosentit ovat riittävän tarkka ja kuvaava arvo. Ruotsinkielisen väestön sijoittuminen kartalla on mielenkiintoinen ilmiö, mikä siihen on aina historiallisesti vaikuttanut, että jokin alue houkuttaa enemmän ruotsinkielisiä asukkaita ja syntyy keskittymiä? On myös suuralueita, esim. Koillinen ja Korso, joissa asuu erittäin vähän ruotsinkielisiä asukkaita.

Vertasin tuotostani Katariina Karvisen (Karvinen, 2022) vastaavaan, hän tosin oli kartoittanut väestön määrää ja onnistunut lisäämään karttatasoon tiestön. Omaa karttaani Karvisen karttaan verratessa huomaa hyvin miten vahvasti ruotsinkieliset asuinalueet sijoittuvat niihin väestöruutuihin, joissa asuu vähän ihmisiä. Eli pienemmässä väestöotoksessa on helpompi tietysti yhden kieliryhmän saada prosentuaalisesti suuri osuus. Tiestön lisääminen omaan karttaani ei olisi tuonut mitään lisäarvoa, mutta tämä vertailun mahdollisuus oli hyvä.

No niin, tällainen työskentely tällä kertaa. QGIS ei vieläkään oikein tunnu luontevasti taipuvan käyttöön. Turhautumista. Kiroilua kuin merimies (eikä edes kuten verbaaliakrobaatti kapteeni Haddock). Epätoivoa. Sitä QGIS:in käyttö yhä vain on. Ehkä se tästä.

Viitteet:

Katariina Karvinen (9.2.2022). Katariinan blogi. Rasteri- ja vektoriaineistoja. https://blogs.helsinki.fi/karvkata/?lang=en (Tieto haettu 9.2.2022)

Yksi vastaus artikkeliin “QGIS – ruutuja ja rasterikarttoja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *