Nimikkotutkimuksessamme ”Leikinpolut” Kangas & Brotherus (2017) pyrkivät löytämään vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaisia osallisuuden mahdollisuuksia ja haasteita esiintyy lasten leikissä päiväkodissa? Miten päiväkodin aikuiset tukevat lasten osallisuutta leikissä?
Aineiston rajaus ja aineistonkeruumenetelmät
Tutkimuksessa käytettiin tutkimuksen synnyttämiä aineistoja, jotka ovat hankittu kolmesta Suomen suuren kaupungin päiväkodista, yhteensä kuudesta päiväkotiryhmästä, syystalvella 2015 (Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-Ylänne, S. & Paavilainen, S., 2011, s. 108). Tutkijoiden pyynnöstä lastentarhanopettajat valikoivat osallistujiksi mahdollisimman moninaisen ryhmän lapsia. Näin lapsiaines saatiin rajattua. Lopulta tutkimukseen osallistui kolmekymmentä 3 – 6 -vuotiasta lasta. Tärkeää oli, että lasten halukkuudesta osallistua oltiin varmoja.
Kyseessä on luonnollinen aineisto, joka koostuu kolmesta, eri aineistonkeruumenetelmillä hankitusta osasta. Aluksi päiväkodin aikuisille teetettiin kyselytutkimus, jossa selvitettiin lasten osallisuutta rajoittavia tekijöitä ja niiden esiintyvyyden yleisyyttä päiväkodin arjessa. Toiseksi tutkimusryhmä videokuvasi toimintaa lapsiryhmässä ja kirjasi havaintojaan. Videoidessa havainnoitiin lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta sekä lasten toimintaa suhteessa heille annettuihin ohjeisiin. Kolmas aineistonkeruumenetelmä oli lasten yksilöhaastattelut. Lapsille näytettiin heistä kuvatut videot, ja he saivat kertoa vapaamuotoisesti siinä tapahtuneesta leikistä ja siihen liittyvistä seikoista. Tämän lisäksi lapsille esitettiin strukturoituja kysymyksiä, kuten: Mitä tässä ryhmässä leikitään? Kuka päättää, mitä leikitään? Oliko leikissä sääntöjä? Kuka päätti, mihin leikki loppui? Lapsen katsoessa videota tutkijat havainnoivat hänen reaktioitaan. Lopuksi tutkijat kävivät kasvattajien kanssa läpi havaintojaan ja antoivat palautetta. (Ronkainen, S. ym., 2011, s. 108.)
Tutkijat pyrkivät ulkopuoliseen, mahdollisimman neutraaliin vuorovaikutuksen ja lasten välisien suhteiden havainnointiin. Käytössä oli kaksi kiinteästi sijoitettua kameraa. Lisäksi toinen tutkija kuvasi lapsia videokameralla, jolle pyrittiin saamaan aineistoa erityisesti leikkitilanteiden aloituksista ja lopetuksista. Samalla toinen tutkijoista havainnoi leikkiä, ja kirjasi tietokoneella reaaliaikaisesti havaintojaan päiväkirjoihin. Tällä suoralla havainnoinnilla pystyttiin saamaan hyvinkin yksityiskohtaista kuvailua leikin etenemisestä. (Ronkainen, S. ym., 2011, s. 115 – 116.)
Pohdinta
Eri aineistomuodoilla pyrittiin saamaan vastauksia samaan kysymykseen eri näkökulmista. Kyselytutkimuksella pyrittiin kartoittamaan aikuisten ajatuksia lasten osallisuudesta sekä sen toteutumisesta omassa päiväkotiryhmässä. Videomateriaalit ja havainnot puolestaan vastaavat kysymykseen, miten osallisuus ryhmässä todellisuudessa toteutuu. Niissä nähtiin konkreettisesti esimerkiksi leikin kesto sekä se, saako lapsi pitkän yhtenäisen leikkikokemuksen. Lopuksi haastattelut ja videoiden läpikäyminen lasten kanssa selkiyttävät lasten kokemuksia omasta osallisuudestaan.
Pohdimme aineiston riittävyyttä. Mietimme riittääkö kuusi päiväkotiryhmää? Tämän tutkimuksen ei kuitenkaan ole tarkoitus yleistää tuloksia koko populaatiolle, vaan kuvata haluttua ilmiötä. Tällöin aineistoksi riittää määrä, jolla pystytään kuvata ilmiötä mahdollisimman kattavasti. (Ronkainen, S. ym., 2011, s. 117.)
Näillä tutkimusmenetelmillä on kaiken kaikkiaan päästy hyvin kiinni tutkittavaan ilmiöön. Erityisesti monipuolinen havainnointi ja lasten haastattelu ovat hyviä aineistonkeruumenetelmiä, jotka antavat tarkan analyysin ja mahdollistavat tutkivaan hetkeen palaamisen. Tutkimustulosten tulkintojen luotettavuuden vahvistamisessa, ilmiöstä muodostettavan kokonaiskuvan selkiyttämisessä sekä aineiston hankinnassa tutkijat ovat käyttäneet tutkijatriangulaatiota, aineistotriangulaatiota sekä abduktiivista analyysia. (Ronkainen, S. ym., 2011, s. 105.)
Kasvattajien rooli tutkimuksessa herätti kysymyksiä; jos tutkimusaineistossa olisi otettu enemmän huomioon aikuisten näkökulma, olisiko tutkimustulokset näyttäytyneet erilaisina?
Lähteet
Kangas, J. & Brotherus, A. (2017). Osallisuus ja leikki varhaiskasvatuksessa – ”Leikittäisiin ja kaikki olis onnellisia!”. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/231504/Brotherus_Kangas_Leikittaisjakaikkiolisionnellisia2017.pdf?sequence=1 Viitattu 2.11.2018
Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-Ylänne, S. & Paavilainen, E. (2014). Tutkimuksen voimasanat, WSOYPro, Helsinki
Ryhmä: Ympäristöönsä vaikuttava lapsi
Moi!
Kuulostaa kyllä monipuoliselta havainnoinnilta ja erityisen hyvältä kuulostaa tuo lasten haastattelu leikin jälkeen. Yleensähän kun leikki on leikitty, se monilta unohtuu ja seuraavat seikkailut on jo mielessä, mutta olisikin todella mielenkiintoista kuulla, kuinka lapset itse pohtivat leikkiään jälkeenpäin. Ja varmaankin, jos lapsi on kokenut jäävänsä leikissä syrjemmälle, se herkästi jää mieleen kaihertamaan, niin on hyvä jos on saanut sitten sen kuitenkin lopuksi sanoitettua.
T: Anna / Temperamentti, tuen tarve ja kognitiiviset taidot
Mielenkiintoista, että videoinnin lisäksi lapsia on haastateltu. On tosi hienoa, kun lapsia on kuunneltu ja heidän henkilökohtainen kokemuksensa on otettu huomioon. Näin saadaan myös lasten ääntä enemmän kuuluviin. Aikuiset eivät välttämättä aina ihan täysin ymmärrä lapsen omaa kokemusta, esimerkiksi leikissä, jossa tulee paha mieli, vaan tekevät ehkä omia olettamuksiaan. Lasten omia kokemuksia ja näkemyksiä tutkimalla me aikuiset voimme oppia lisää lapsen kokemusmaailmasta ja oppimisesta. Sitä kautta voimme ehkä olla myös parempia opettajia.
Tosi mielenkiintoinen tutkimusaihe ja todella monia ja hyviä tutkimusmenetelmiä käytetty. Mielenkiintoista, että havainnoinnin ja videoinnin lisäksi lapsia on haastateltu. Minulle heräsi kysymys, että onko teillä nimikkotutkijan kanssa noussut esiin, että oliko lasten vaikea kertoa leikistä ja vastata kysymyksiin tai kertoivatko he hyvin suppeasti? Omakohtaisessa kokemuksessa lasten haastatttelusta päiväkoti maailmassa, useat lapset vastailivat hyvin suppeasti ja lyhyesti,jolloin itse helposti alkoi johdattelemaan kysymyksillä.
T.Anni/Kotihoitoryhmä
Moikka Anni,
keskustelimme kyllä nimikkotutkijamme kanssa myös lasten haastattelusta pitkän tovin. Tässä tutkimuksessa käytettiin stimulated recall -menetelmää, eli lapselle näytettiin ensin video samana päivänä tapahtuneesta leikistä, jonka jälkeen lapsi sai kertoa siitä omin sanoin ja sen jälkeen häntä pyydettiin vielä vastaamaan muutamiin strukturoituihin kysymyksiin. Video toimi haastattelussa virikkeenä ja lapset kertoivat mielellään leikistä sen yhteydessä. Myös strukturoituihin kysymyksiin lapset vastasivat mielellään, tosin silloin vastaukset olivat kyllä suppeampia ja selventäviäkin kysymyksiä jouduttiin välillä kysymään. Jotkut kysymykset olivat lapsille selkeästi vaikeampia kuin toiset. Esimerkiksi ”mihin leikki loppui?” saattoi olla joillekin vastaajille hankala, sillä lapsi ei kokenut, että leikki olisi varsinaisesti edes loppunut vielä. Sitä saatettiin jatkaa esimerkiksi vielä ulkoleikeissä ja tulevina päivinä useaan otteeseen. Lapsi koki, että leikki oli vain ”tauolla”. Tutkimuskysymykset olivat kuitenkin suunniteltu tarkasti etukäteen, joten johdattelua ei tapahtunut.
Yst. terv: Miia / ympäristöönsä vaikuttava lapsi