Jenny Stenius, HuK

Kansatiedettä, kansatiedettä kaikkialla

Päädyin yliopistoon alkujaan muutaman mutkan kautta. Halusin syventää osaamistani toimittajakoulun jälkeen, sillä olin sen aikana kerännyt rohkeutta hakea korkeakouluun. Kansatieteen oppiaineen löysin sattumalta Helsingin yliopiston tarjontaa selatessani. Tajusin heti aineen sopivan itselleni, sillä jo lukiossa olin kiinnostunut ihmisistä ja kulttuurin ilmiöistä. Olen viihtynyt hyvin opintojen parissa ja nämä neljä vuotta ovat lentäneet siivillä. Keväällä 2016 aloitan gradun tekemisen, joka käsittelee nuorten aikuisten asumiskokemuksia. Samasta aiheesta olen tehnyt myös kandidaatin tutkielmani.

Kansatieteessä pidän ennen kaikkea sen monimuotoisuudesta. On vaikea löytää ympäriltämme asiaa, johon ei voisi ottaa kansatieteellistä lähestymistapaa. Kansatieteessä niin menneisyydellä kuin nykyisyydellä on sijansa ja tarkasteltavaa löytyy loputtomiin, olipa sitten kiinnostunut nykytutkimuksesta tai vaikkapa esineiden tarkastelusta. Tämä tietynlainen valinnanvapaus ehkä sekoittaa, mutta myös innostaa. Kansatiede on todellakin kaikkialla.

Opintojen lisäksi myös omat mielenkiinnon kohteet ja taidot ovat mielestäni tärkeä osa kansatieteilijän työllistymistä valmistumisen jälkeen – nykypäivän työelämässä polku ei aina ole kovin selkeä tutkinnostakaan huolimatta. Myös sivuaineet voivat vaikuttaa keskeisesti siihen, mihin uunituore kansatieteilijä lähtee suuntaamaan tutkintotodistus kädessään. Kansatieteilijälle ovatkin monet ovet raollaan, sillä emme joidenkin muiden yliopistolaisten tapaan päädy välttämättä suoraan tiettyyn ammattiin. Tämä edellyttää siis myös itsetutkiskelua, mikä juuri minua kiinnostaa?

Omien opintojeni aikana olen saanut kokemusta kansatieteilijälle ominaisista työpaikoista ja tehtävistä. Olen viettänyt kesän Seurasaarisäätiöllä yleisötapahtuman järjestämiseen liittyvissä tehtävissä sekä suorittanut kolmen kuukauden harjoittelun Museoviraston kansatieteellisessä arkistossa luetteloinnin ja asiakaspalvelun parissa. Kansatieteilijällä onkin mielestäni eväät hyvin monenlaiseen tekemiseen, sillä ymmärrämme ilmiöitä ja osaamme liittää pieniltäkin tuntuvia asioita suurempiin konteksteihin. Tätä taitoa voi tarvita niin museossa, tutkijana tai yrityselämässä. Kaikki kokemus on aina kotiin päin, sillä ikinä ei voi tietää missä kokemuksien kautta kerättyjä tietoja ja taitoja voi hyödyntää.

Sanoisin, että kansatiede oppiaineena sopii ennen kaikkea uteliaalle, kulttuurista ja ihmisistä kiinnostuneelle luonteelle. Etua on myös kyky ja halu nähdä pienissä asioissa suuria merkityksiä, joita joskus voi joutua myös penkomaan pintaa syvemmältä. Itsepintaisuudesta ei ole haittaa, koska moni joutuu nyt taistelemaan työpaikoista ja ehkä jopa todistelemaan muille, että myös meitä humanisteja tarvitaan. Suosittelen opiskelua harkitsevia tarttumaan rohkeasti omiin mielenkiinnonkohteisiinsa ja opiskelemaan alaa, joka aidosti kiinnostaa. Motivaatio on mielestäni tärkeintä.

Näkemyksiään seuraavaksi kertomaan haastan Museovirastossa harjoitteluni ohjaajana toimineen intendentti Pirkko Hakalan.