Kansatiede pilasi elämäni
Aikoinaan lastenohjelmassa Leopold pohti “olenko mä kala vai olenko mä kärme” ja totesi, että sen ratkaiseminen on kova pala. Tämä rallatus soi usein päässäni, kun yritän selvittää mikä minusta tekee juuri kansatieteilijän. On vaikea lisätä edellisten kirjoitusten joukkoon mitään uutta koska kirjoitusten ajatusmaailmoissa on paljon samaa. Kirjoitin siis sillä ainoalla tavalla jolla osaan eli omallani.
Olisi ihanaa, jos voisin kertoa että syy kansatieteen opiskelujen aloittamiseen olisi jotain ylevää, mutta valitettavasti näin ei ole. Oikeastaan tarina menee kategoriaan “hitusen nolo juttu”, mutta alan opiskelu taitaa olla useimmille enemmän vahinko kuin lapsuuden haave. Olin kiinnostunut filosofiasta ja halusin sitä lukemaan, mutta käytännön filosofiaa hakiessani pääsin vain varasijoille. Historianopettajani totesi, että minulle saattaisi paremmin sopia teoreettinen filosofia. Mitä se sitten kertookaan minusta ihmisenä, mutta aloin ottaa selvää kuinka vaikeaa teoreettista filosofiaa olisi päästä opiskelemaan.
Sisäänpääsytilastoja selaillessa silmiini tarttui oppiaine nimeltä “kansatiede”, jonka sisäänpääsyprosentti oli suuri. Koska en ollut siitä koskaan kuullutkaan, kirjoitin oppiaineen nimen erääseen nimeltä mainitsemattomaan verkossa toimivaan hakukoneeseen ja painoin enteriä. Siinä vaiheessa en olisi osannut arvata, että tämä olisi yksi niistä asioista, joka kääntäisi elämäni veturin toisille raiteille.
Kansatiede kuulosti hyvältä, pääsykoekirja oli mielenkiintoinen ja tarpeeksi haastava. Keskityin siis kansatieteen pääsykokeisiin. Pääsin vihdoin sisään yliopistoon. Aloitin kansatieteen opinnot vuonna 2012 ja tarkoitukseni oli vaihtaa pääainetta perusopintojen jälkeen. Valmistuin maisteriksi Helsingin yliopistosta muutama kuukausi sitten pääaineenani edelleen kansatiede. Loppujen lopuksi luin vain yhden kurssin filosofian oppiaineen puolelta. Hetkeäkään en ole katunut, vaan olen kansatieteestä löytänyt sen kaiken mikä minua kiinnostaa. Esimerkiksi kansatiede on auttanut minua jäsentelemään historiasta opitut yksittäiset tapahtumat niin, että polku kulkee ajallisesti pitkän matkan ja ulottuu tähän päivään saakka.
Tiedän mitä kansatiede voi olla, olen oppinut mitä kansatieteilijä voi tehdä, mutta miten sanallistan mitä kansatiede sitten on? Vastavalmistuneena ja tällä hetkellä työttömänä yritän selvittää itselleni ja hakemuksille, mikä on erikoisosaamistani ja miten erotun muista humanisteista. Jatkuvat torjunnat ja hylkäävät päätökset saavat kenet tahansa epäilemään itseään ja ammattitaitoaan, mutta kyse on myös ammattiin valmistamattoman koulutuksen purkamista osaamiseksi ja taidoiksi.
Edellisessä elämässäni olin kaupassa töissä ja tämä työ pilasi minulta kaupassa käymisen. En osaa olla käymättä kaupassa ilman, että mietin miten asiakaspalvelu siellä toimii ja jos kassa antaa ensin paperirahan ja sitten vasta kolikot käteeni, arvostelen mielessäni asiakaskokemukseni. Sama pätee museologian opintoihin. En ole enää hauskaa seuraa museoissa, koska katson näyttelyitä kriittisesti. Esimerkiksi arvioin ovatko seinät liian täynnä tekstiä tai tarjoaako museo keinon saada tarvittavan tiedon aiheesta jotakin muuta kautta.
Koska opiskelu on opettanut minua katsomaan kriittisesti kulttuuria, ihmisiä, historiaa, kulttuuriperintöä ja oikeastaan kaikkia elämänalueita, on se pilannut minulta kevyen suhtautumisen jokaiseen hetkeen elämästäni. Esimerkiksi elokuvat, sarjat, kirjat ja kaikki viihde nautitaan kansatiedesuodattimen läpi. Jokaisessa tilanteessa mietin, mitä asiat kertovat yhteiskunnasta ja miten olemme päätyneet toimimaan tietyllä tavalla juuri siinä tilanteessa.
Eräs ystäväni kutsui yliopistokoulutusta aivopesuksi, koska se opettaa ajattelemaan tietyllä tavalla ja näkemään asiat tietystä kulmasta. Näitä kulmia voi toki olla useampia, mutta harva selviää useamman vuoden koulutuksesta ilman, että kulmat muuttuvat, kasvavat ja tarkentuvat. Hienoisia eroja oppiaineiden välillä näkyy esimerkiksi ajatuksina autenttisuudesta, kenttätöistä ja ylipäätään tutkimuksesta tai filosofiasta. Kansatiede ja muutenkin yliopisto-opiskelu ovat aivopesseet minut kriittiseen ajatteluun.
En väitä, että kaikki kansatieteilijät olisivat samanlaisia. Kiinnostus erilaisiin asioihin tekee meistä oman teemamme asiantuntijoita ja edelliset ammattimme vaikuttavat siihen, millaisia kansatieteilijöitä olemme nyt. Emme kaikki käytä samoja metodeja, tukeudu samaan teoriapohjaan tai keskity samanlaiseen aineistoon tutkimuksissamme. Jotkut meistä taipuvat enemmän esineiden pariin, jotkut taas enemmän toisaalle. Arkipäiväinen käytännössä tehtävä työ on harvoin samanlaista kahta kansatieteilijää verratessa. Mutta meitä kaikkia yhdistää kriittinen ajattelu, kyky nähdä asioiden eri puolia ja olla tuomitsematta asioita mustavalkoisesti. Pystymme myös menemään hyvin syvälle yksityiskohtiin ja samalla nähdä miten yksityiskohta liittyy laajaan kokonaisuuteen. Eikä meistä valitettavasti kukaan ole täydellinen.
Kuten Leopold, kansatieteilijäkään ei ole vain kala tai käärme. Kansatieteilijöitä on erilaisia ja kansatiede on itsessään poikkitieteellinen. Kansatiede on enemmänkin elämäntapa ja kuten polkupyörällä ajo, ei kansatieteellistä ajattelua voi koskaan unohtaa. Tulevaisuudessa minua odottaa sadat hakemukset. Työhakemukset, rahoitushakemukset, jatko-opintohakemukset ja sosiaaliturvahakemukset. Epävarmuus tulevasta työ- ja asuinpaikasta ovat asioita, jotka hyväksyin jo opiskellessani. Palkka ei tule monestikaan vastaamaan koulutusta, mutta työn sisältö todennäköisesti kiinnostaa hamaan hautaan asti. Tulevalle työnantajalleni voin tarjota kaikkialla tarpeellista kriittistä ajattelua, kykyä muodostaa laajoja kokonaisuuksia, kykyä löytää marginaaliin jäävät asiat, kykyä nostaa esille yksityiskohtia ja perustella näiden tärkeyttä.
Eli ehkä parempi kuvailu on, että kansatiede on muuttanut elämäni. Kansatiede on tehnyt minusta ihmisenä paremman ja vahvemman. Nyt voin sekä lentää, uida ja syöstä tulta. Lentämisellä tarkoitan kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita poikkitieteellisyys ja akateeminen tutkinto tarjoaa. Uiminen kuvastaa sen oman lammen löytämistä ja siellä verkostoitumista. Tulensylkemisellä viittaan taas siihen, että olen saanut varmuutta puuttua epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin. Kansatiede yhdistää kalat ja käärmeet ja mikä onkaan kalan ja käärmeen yhdistelmä? Lohikäärme, tietenkin.
Seuraava kuukauden kansatieteilijä on FT Tytti Steel!