’Kuukauden kansatieteilijä’ – kun Leena Paaskoski pyysi minua kirjoittamaan Kansatieteen bloqin tuolla otsikolla, niin en todellakaan ensikuulemalta osannut ajatella, että minä olisin vielä mikään kansatieteilijä. Olen nimittäin työn ohessa opiskeleva kolmannen vuoden opiskelija, joka pyrkii sivistämään itseään kansatieteen parissa.
Toisaalta monta asiaa olen jo ehtinyt oppia kansatieteen parissa, joten uskaltaisinko sanoa olevani kansatieteilijän polun alussa.
Mainittakoon, että en ole ehkä nuori opiskelija ikämielessä, sillä olen 52-vuotias viiden lapsen isä, jolla on takana jo lähes 30 vuotta työelämää, josta yhteensä yli 20 vuotta Antwerpenissa (Belgia) ja Lontoossa.
Kun opiskelin nuorena 80-luvulla, tietotekniikka teki suurta tuloaan, ja siihen minäkin lähdin mukaan, ensin opiskelujen kautta ja sitten se vei minut kansainväliselle uralle lähes suoraan koulunpenkiltä vuonna 1989.
Vuonna 2013 palasimme Lontoosta Suomeen, ja silloin minua alkoi kiinnostaa itseni kehittäminen ei vain ammatillisessa mielessä, vaan ehkä jopa täysin irrallisena normaalista työarjestani. Olin totta kai vuosien varrella osallistunut todella moneen erilaiseen kurssiin ja koulutukseen, joten sellaiset eivät olleet päällimmäisenä mielessäni.
Ajatus työn ohessa opiskelemisesta vahvistui vuosien 2013–2014 aikana, sillä ajatuksissani oli, että opiskelu toisi minulle lisää innostavaa sisältöä elämään ja että siitä olisi iloa ja hyötyä niin kotona kuin töissäkin. Ensimmäinen itselleni asettama ehto oli kuitenkin se, että työt hoidetaan edelleen täysipainoisesti ja erittäin hyvin.
Eri vaihtoehtoja miettiessäni toiveekseni muodostui, että haluan Helsingin Yliopistoon. HY:llä on minusta erittäin hyvä maine inspiroivana opiskelupaikkana ja tietenkin työn ohessa opiskelu siellä olisi helpointa minulle asuessamme pääkaupunkiseudulla.
Kansatiede oli minulle täysin uusi asia, ja löysin sen käydessäni läpi eri opiskelumahdollisuuksia ja jotenkin sen tietynlainen sisältö kolahti minulle heti: ’havainnoidaan, tutkitaan ja ymmärretään ihmisen arkea; eilen, tänään ja huomenna’.
Olen aina ollut kiinnostunut ihmisestä yksilönä; olemme kaikki erilaisia, vaikka kuitenkin samanlaisia. Olen tehnyt töitä ja ollut esimiehenä kymmenistä eri kulttuureista tuleville hienoille ihmisille ja olen aina pyrkinyt ymmärtämään heitä kaikkia yksilöinä. Heillä on kaikilla oma erilainen työn ulkopuolinen arkensa, joka on muokannut ja muokkaa heitä koko ajan. Työelämässä ihmisiä voidaan pyrkiä laittamaan muotteihin, mutta muun arkielämän me voimme kaikki pyrkiä rakentamaan haluamallamme tavalla. Totta kai erilaisiin valintoihimme vaikuttaa usein myös moni meistä riippumaton tekijä.
Kun nyt olen saanut olla monien muiden opiskelijoiden, opettajien ja todella monien tenttikirjojen (J) kanssa tekemisissä, olen todella iloinen, että valitsin kansatieteen. Vai (kliseenomaisesti) valitsiko se minut…
On ollut hienoa lukea ja oppia suomalaisten siirtolaisten elämästä 60- ja 70-lukujen Ruotsissa, portugalilaisten kotiapulaisten arjesta Ranskassa, metsänhoitajien työn muutoksesta Suomessa, digitalisaation aiheuttamasta työn ja työpaikan muutoksesta 2000-luvun taitteen Ruotsissa sekä siitä, miten erilaiset päätökset ja yhteiskunnan kehittyminen 1850-luvulta eteenpäin ovat vaikuttaneet Suomen kehittymiseen tällaiseksi kuin me sen nyt koemme. Monella mittarilla maailman ykkösvaltioksi.
Olen lisäksi tutustunut paremmin Kansallismuseomme kokoelmiin, Helsingin keskustan arkkitehtuuriin sekä Tuusulanjärven taiteilijayhteisön muotoutumiseen 1900-luvun vaihteessa.
Kun olen vielä täydentänyt tiedon nälkääni muutamalla semiotiikan ja teoreettisen filosofian kokonaisuudella, joissa olen saanut lukea muun muassa Platonia, Peircea, Kantia, Lockea ja Wittgensteinia sekä miettinyt filosofian eri osa-alueiden merkitystä olemisessamme ja kaikessa tekemisessämme, niin voin sanoa olevani erittäin innoissani jo nyt kulkemastani tiestä, jonka kansatiede on minulle mahdollistanut.
Kansatieteen opiskelu tässä iässä on ollut todella mieltä stimuloivaa ja taas toisaalta mieltä rauhoittavaa; on mahtavaa istua tentissä ’muiden nuorten’ kanssa ja samalla osoittaa itselleen, että voi oppia täysin uusia asioita.
Voin todella suositella opiskelua myös myöhemmässä vaiheessa omaa elämänkaarta, ja ehkä jopa täysin itselle tuntemattoman tieteenalan parissa.
Minä ainakin haluan oppia lisää, sillä olen todellakin vasta kansatieteilijän ’urani’ alkutaipaleella.
Siirrän viestikapulan Jenni Rinteelle, joka tänä syksynä on aloittanut kansatieteen yliopistonlehtorina.
Terveisin ja oikein hyvää syksyä kaikille!
Jukka
Jukka Salo
Johtaja – Team Finland