Aura Kivilaakso

Jatko-opiskelija, Turun yliopisto, Kulttuuriperinnön tutkimus

Hain opiskelemaan kansatiedettä, sillä olin kiinnostunut museoalasta ja rakennustutkijan työstä. Rakennuskonservaattorina koin jo tuntevani rakennetun ympäristön aineellisen puolen, joten halusin yliopisto-opinnoissani lähestyä aihetta kulttuurintutkijan näkökulmasta. Olin kiinnostunut erityisesti siitä kulttuurisesta ilmiömaailmasta, joka rakennetun ympäristön muotoutumiseen ja kehitykseen vaikuttaa.

Kiinnostus rakennusperintöä ja museoalaa kohtaan on kantanut valmistumisen jälkeiset vuodet, joina olen tehnyt lukuisia sijaisuuksia ja hanketöitä eri työnantajille, kuten Museovirastolle ja Helsingin kaupunginmuseolle. Vaikka pätkätöihin liittyvä epävarmuus on toisinaan raadollista, uskon olevani kulttuuriperintöalalla kutsumusammatissani. Olen tähän asti saanut tehdä juuri sellaisia töitä, joita olen halunnutkin tehdä, ja töitä on riittänyt. Nykyhetken ennustamaton ja muuttuva työelämä pistää kuitenkin usein miettimään, mikä oma paikkani on yhteiskunnassa. Näkisinkin, että jotta epävarmalla alalla jaksaa, on tunnettava jonkinasteista intohimoa työtään kohtaan. Tutkintojen lisäksi työelämässä tarvitaan myös rohkeutta ja kylmäpäisyyttä. Lisäksi on tärkeää tuntea omat kiinnostuksenkohteensa ja vahvuutensa. Tällaisiin työelämätaitoihin yhdistettynä kansatiede antaa lopulta valmiudet moniin vaativiinkin asiantuntijatehtäviin.

Työllistymisen kannalta on tärkeää hankkia mahdollisimman vankka työkokemus, mutta tietenkin myös opintovalinnat vaikuttavat siihen, mihin työelämässä myöhemmin sijoittuu. Pääaine on vain yksi osa kokonaisuutta. Olen itse opiskellut kansatieteen lisäksi mm. museologiaa, taide-  ja kulttuurihistoriaa, viestintää ja yhteiskuntapolitiikkaa. Koen kansatieteen opettaneen minulle silti jotain erityistä – ymmärtävän otteen tutkimus- tai selvitystehtäviä vaativissa töissä, kunnioittavan asenteen erilaisia näkemyksiä kohtaan sekä kyvyn nähdä kulttuuri-ilmiöissä niiden piileviä merkityksiä. Nämä ominaisuudet ovat nähdäkseni tärkeitä myös toimiessa työyhteisöjen osana.

Ilokseni olen viime vuosien aikana huomannut, miten laajalle ja hyviin tehtäviin kansatieteilijät ovat työelämässä sijoittuneet. Kansatieteilijöiden asiantuntijuuden kirjo on moninainen, sillä tutkinto tarjoaa eväät syvään kulttuuriseen ymmärrykseen sekä hyvän pohjan hyödyntää ja kehittää tätä osaamista omalla erityisalallaan. Itse hyödynnän tällä hetkellä matkan varrella oppimaani monitieteiseen kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineeseen työstämässäni väitöskirjatutkimuksessa.

Blogikirjoitukseni paikka Mari Immosen ja seuraavaksi kirjoitusvuoroon haastamani Tapani Sainion välissä on loistava esimerkki siitä, miten erilaisia asiantuntijoita kansatieteen riveistä kumpuaa. Yhden yhdistävän tekijän tuntemistani kansatietelijöistä kuitenkin tunnistan – olette kaikki huipputyyppejä! Se jos mikä antaa voimia jatkaa tällä mutkittelevalla urapolulla.