Kaupan kassajonossa luen naistenlehtien otsikoita, joissa kerrotaan, miten minulla, 40+ naisella alkaa olla asuntolainat maksettu, työelämässä paikka ja asema löytynyt ja kuinka lapset alkavat pian lentää pesästä. Tarjotaan vertailuja silmäluomien kohotusleikkauksista, eläkesäästämisestä tai eksoottisista lomakohteista, joihin voi lähteä miehen kanssa kaksistaan. Kun nyt vihdoinkin on vähän enemmän aikaa keskittyä itseensä.

No jaa, ikäni alkaa jonkun vuoden kuluttua viitosella, mutta silti elän kiireistä lapsiperheen arkea. Istun eskarin vanhempainilloissa, suunnittelen kesän Tykkimäkireissuja ja mietin, mistä lapsosille hoitaja kesäksi sille ajalle, kun en itse ole vielä lomalla. Ja kun sitten jossain vaiheessa juhlin pyöreitä, on kaikkien lapsosteni laseissa mehua.

Vetovoima vetää naamaa alaspäin, mutta rahat taitavat mennä esikoisen hammasrautoihin ennemmin kuin äidin kauneusleikkauksiin.  Enkä minä ole ainoa äiti lasten vanhempainillassa, joka kaivaa kaksiteholasit nähdäkseen mitä opettaja piirtää. Me nelikymppiset elämme sitä elämää, joka taitaa olla tarkoitettu kaksikymppisille. On siellä koululla tietysti niitä nuorempiakin, mutta en minä mikään kummajainen ole.

Mikä ihme se on, että meidät naiset pitää laittaa kategorioihin iän perusteella? Naistenlehtien toimituksissa ja markkinointiosastoilla näköjään ajatellaan, että kaikkien elämä menee samassa tahdissa. Parikymppisille tarjotaan trendejä ja muotia, kolmikymppisille leffoja, kiinnostavia ihmisiä ja ruokaa, nelikymppisille uralla etenemistä ja golfia. Viisikymppiset voivatkin jo keskittyä matkailuun ja lastenlapsiin.

Ei tänä päivänä moni pysty eikä halua elää elämäänsä niin, että ensin hoidetaan opinnot alta, etsitään sopiva puoliso ja sitten ostetaan omistusasunto ja hankitaan pari lasta. Lapset hankitaan entistä myöhemmin jos hankitaan ollenkaan, vakituista työpaikkaa eivät kaikki saa koskaan ja puolisoakin voi joutua etsiskelemään pitkään ja välillä jopa vaihtamaan.

Tiina Rintala-Siira, suunnittelija. Lapset 13, 12, 9 ja 7.