Lapsen tahto on kuin Tornionjoki huhtikuussa. Se repii itsensä vapaaksi, tulvii yli äyräidensä ja rikkoo mennessään jos sen tielle asettuu.

Se tulee tietyllä äänenpainolla. Se sellainen haastava kysymys-vaatimus-valitus asiasta kuin asiasta: “Minä saan ottaa jätskin”. Jos haastetun vastaus haastemiehelle viivästyy pari sekuntia, on hiljaisuus jo tulkittu hyväksynnäksi. Silloin lupa jätskiin on ikään kuin olemassa, pyhästi ja peruuttamattomasti. Jos aikuinen nyt saa sanottua, että “ei oteta jätskiä, ruoka on kohta valmis”, vääntyy lapsella naama nurin päin, sillä häneltä yritetään riistää jotain sellaista, mikä itsestäänselvästi kuuluu hänelle. Ruuan jälkeen jätski on selviö. Olkoonkin, että on tavallinen maanantai, ja just menneenä viikonloppuna syötiin makeaa kaverin synttäreillä yllin kyllin.

Kun Torniojoessa on virtausta, voimaa ja massaa, on valtavan paineen purkauduttava jotenkin. Jos joen uoma on jäistä tukossa, etsii joki voimallaan vaihtoehtoisia reittejä. Ensin se puhkaisee pienen noron jonnekin, ja kohta joki ryskää siitä mielin määrin. Jos joki valitsee mennä pellon kautta, se vie mullat mennessään.

“Tänään saadaan pelata Wiillä. Minä otan oman lompakon kauppaan mukaan ja ostan Lego-Starwars-Sithien taistelugalaksi-paketin. Saadaanhan me keksejä?” Samaan aikaan ladotaan kaksi makkaraviipaletta samalle leivälle ja lapioidaan monta lusikallista kaakaojauhetta kylmän maidon sekaan ja lusikoidaan suklaamössöä suuhun. Aikuisen pitäisi olla kaiken aikaa  toppuuttelemassa: Ei ole pelipäivä, ei ole lelujenostopäivä, ei keksejä vaan oikeaa ruokaa, yksi makkara leivälle riittää ja lopettakaa tuo kaakaolla läträäminen.

Onko vanhemman tehtävä olla kaikenlaisena esteenä ja tukkeena virran vapaalle juoksulle? Älä sitä äläkä tätä, ei enää uimahalliin kahdeksalta illalla eikä me lähdetä pizzeriaankaan enää. En osta sulle puolentoista litran colapulloa, äläkä enää siitä Wiistä tinkaa, tänään ei ole pelipäivä! Paine yläjuoksulla kuitenkin kasvaa, ja jostain se tahto pakostakin ryöpsähtää.

Tornionjoki tulvii joka kevät. Joinakin keväinä enemmän, toisina vähemmän. Paikalliset vievät talvella jäälle merkin ja lyövät vetoa siitä, että ajautuuko merkkipömpeli Suomen vai Ruotsin puolelle ja minä päivänä se rantautuu.

Meillä jännitetään aina kovan päivän päätteeksi, että kumpi vanhemmista on tänään idiootimpi ja mistä erityisistä ansioista.
Kevättä rintaan ja iloisia kevättulvia kaikille!

terveisin Marianne Valola, CleanDesign maineen rakentaminen -hankkeen suunnittelija