Suomen Lähetysseura lahjoitti Toivo Koskikallion kirjakokoelman Helsingin yliopiston pääkirjastoon

Lähetystyöntekijä ja sinologi Toivo Koskikallio (1889-1967) opiskeli Helsingin yliopistossa ja teki pitkän työuran Kiinassa, Hongkongissa ja Taiwanissa. Suomen lähetysseuran lahjoittama Koskikallion Kiina-aiheinen kokoelma sisältää pääosin sanakirjoja sekä hengellistä ja kiinalaista filosofista kirjallisuutta. Muutamat vanhimmat teokset ovat 1700-luvulta, ja osa aineistosta on vanhaksi kiinaksi, jota osaavat vain asiantuntijat. Suljetusta kokoelmasta noudetaan aineistoa tutkijan tilauksen perusteella käyttöön.

Kokoelman luovutti Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen. Luovutustilaisuudessa olivat mukana myös Koskikallion sukulaiset Jouko ja Petteri Koskikallio. Yliopiston puolesta lahjoituksen ottivat vastaan Helsingin yliopiston vararehtori Ulla-Maija Forsberg sekä ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara.
Valokuva: Helena Hiltunen

Meksikon suurlähetystön kirjalahjoitus Helsingin yliopiston pääkirjastoon

Meksikon suurlähettiläs Agustin Gutiérrez Canet ja Meksikossa Suomen suurlähettiläänä toiminut Hannu Uusi-Videnoja lahjoittivat Meksikon taide- ja kulttuurihistoriaa käsitteleviä kirjoja keskustakampuksen kirjastolle. Kirjat sijoitetaan Kaisa-talon viidennen kerroksen taidehistorian kokoelmiin. Lahjoitukseen kuuluu myös suurlähettilään Agustín Gutiérrez Canetin itsensä kirjoittama Meksikoa ja Suomea käsittelevä teos.

Yliopiston puolesta lahjoituksen otti vastaan rehtori Thomas Wilhelmsson. Ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara oli tyytyväinen komeasta lisästä kirjaston kokoelmiin.

Kaisa-talo sai hienon kirjalahjoituksen, jota tutkailevat Latinalaisen Amerikan tutkija Sarri Vuorisalo-Tiitinen, ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara, rehtori Thomas Wilhelmsson, suurlähettiläs Agustín Gutiérrez Canet, Hannu Uusi-Videnoja ja kampuskirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen.
Kuva: Ari Aalto.

80 % lehdistämme sijaitsee verkossa!

  • Noin 80 % kirjaston yli 30 000 lehdestä on e-lehtiä tai tarjolla myös e-versioina.
  • Yliopistolaisena (= yliopiston verkon käyttöluvan haltijana) voit lukea e-lehtiämme etäyhteyden välityksellä mistä tahansa ja  mihin vuorokauden aikaan tahansa.
  • Kirjaston paikallisasiakkaana voit lukea e-lehtiämme kirjaston tiloissa joko asiakasmikrolta tai omalta läppäriltäsi HUPNet-verkon kautta. Väliaikaisen HUPNet-tunnuksen saat kirjaston asiakaspalvelusta.
  • Voit lähestyä e-lehtikokoelmiamme useampaa eri kautta. Voit etsiä tiettyjä tai tietynaiheisia lehtiäkirjaston verkkosivujen aineistohaunNELLIn tai HELKAn kautta. Voit myös lähteä liikkeelle hakemalla tiettyä artikkelia tai tietynaiheisia artikkeleita NELLIn artikkelihaun, Google Scholarin tai jonkun kirjaston hankkiman viitetietokannan kautta.
  • Lue lisää e-lehtiepalveluista —>

Orlando – naiskirjallisuuden tietokanta käytettävissänne 31.3.2013 asti

Cambridge University Press tarjoaa ilmaisen pääsyn naiskirjallisuuden tietokantaan Orlandoon 31.3. asti.
Näillä tunnuksilla pääset tutustumaan tietokantaan:
Username:  womenshistory2013
Password: orlando

Orlando: Women’s Writing in the British Isles from the Beginnings to the Present is a highly dynamic and rich resource for researchers, students, and readers with an interest in literature, women’s writing, or cultural history more generally. With about five and a half million words of text, it is full of factual, critical, and interpreted material. This first release of Orlando includes biographical and writing career entries on over a thousand writers, more than eight hundred and fifty of them British women. It also includes selected non-British or international women writers, and British and international men, whose writing was an important, sometimes a shaping, element in a particular writing climate. Orlando also includes more than thirty thousand dated items representing events and processes (in the accounts of these writers, but also in the areas of history, science, medicine, economics, the law, and other contexts).

Orlando provides new biographical and critical accounts of the lives and works of its subjects, together with contextual materials relevant to critical and historical readings. It fully documents the materials it references, and it includes a bibliographical database of more than twenty thousand titles.

Helsingin yliopisto tutkii Yhdysvaltoja – luentosarja Kaisa-talossa

Tervetuloa kuuntelemaan luentosarjaa Kaisa-talon 7. kerrokseen maanantaisin 11.3.-22.4.2013, klo 17:00! Järjestäjänä American Resource Center (ARC).

Ohjelma (pdf)

11.3.2013          FT Riku Hämäläinen:   Intiaanien sauna: hikoilua pyhässä tilassa

18.3.2013          FM Anna Koivusalo: Mies, joka aloitti Yhdysvaltain sisällissodan:
James Chesnut ja etelävaltiolainen kunniakäsitys

25.3.2013          FM Saara Kekki: Näkökulmia Yhdysvaltain monikulttuurisuuteen –
esimerkkinä yhdysvaltainjapanilaiset ja intiaanit

8.4.2013            FT, dosentti Markku Ruotsila: Uskonto ja politiikka Yhdysvalloissa

15.4.2013          VTL, yliopistolehtori Erkki Berndtson:   Yhdysvaltain politiikan suuret murrokset

22.4.2013          FT, professori Mikko Saikku: Yhdysvaltalaisten ristiriitainen luontosuhde

ARC
Phone (+358-9) 191 24048
e-mail: arc [at] embassy.fi

ARC Facebookissa

ARC Twitterissä

E-thesis on uudistunut!

Helsingin yliopiston digitaalisia opinnäytteitä julkaisevan ja tallentavan E-thesis-palvelun uudet verkkosivut julkaistiin 18.2. Ulkoasultaan täysin uudistuneilla sivuilla palvellaan aikaisempaa paremmin  gradujen ja väitöskirjojen tekijöitä. E-thesis tarjoaa myös väylän hakea ja selata avoimesti julkaistuja verkko-opinnäytteitä.

E-thesis-palvelussa uudistetaan helmikuun aikana verkkosivujen lisäksi gradujen tallennuslomakkeita ja suljettua opinnäytearkistoa, joka kerää talteen myös niitä opinnäytteitä, joille tekijä ei anna julkaisulupaa. Suljetun arkiston opinnäytteitä voi selata Keskustakampuksen pääkirjaston opinnäytekioskeilla.

E-thesiksessä on yli 4000 avoimesti saatavilla olevaa väitöskirjaa ja yli 3000 avoimesti saatavilla olevaa pro gradua. E-thesikseen on kerätty vuodesta 2006 alkaen myös kaikkien yliopiston väitöskirjojen tiivistelmät. E-thesiksessä tehdään vuosittain yli miljoona tiedostonlatausta. E-thesis on aloittanut toimintansa 1999. E-thesis-palvelua kehitetään ja ylläpidetään kirjaston verkkopalvelut-yksikössä.