Tätä on luvassa 3.9. aukeavassa Kumpulan kampuskirjastossa

Koko kesän remontissa ollut Kumpulan kampuskirjasto avaa ovensa maanantaina 3.9.2018. Kirjaston ensimmäinen kerros tiloineen, palveluineen ja kokoelmineen on käytettävissä heti, mutta toisessa kerroksessa remontti jatkuu vielä lokakuun loppuun.

 

 

Huomaa nämä muutokset 1. kerroksessa

  • Aiemmin toisessa kerroksessa sijainneet painetut aineistot on siirretty ensimmäiseen kerrokseen, joten jatkossa sekä kurssikirjat että muu aineisto löytyvät ensimmäisestä kerroksesta.
  • Kirjaston tiloissa sijainnut Examinarium-tenttiakvaario on muuttanut Chemicumiin (huone A122).
  • Uudet lainaus- ja palautusautomaatit on sijoitettu vierekkäin ja ne löytyvät läheltä sisäänkäyntiä.
  • Hiljaista lukualuetta on lisätty ja tilat sijaitsevat vierekkäin kerroksen perällä. Näin ryhmätyötiloista kantautuvat äänet eivät toivottavasti enää häiritse hiljaisissa tiloissa opiskelevia.
  • Ryhmätyöhuoneita on saatu yksi lisää (G103e),  ja toinen on vaihtanut paikkaa (G108d -> G108a).
  • Entinen henkilökunnan tila sisäänkäynnin vasemmalla puolella on nykyisin vapaasti käytettävää ryhmätyöskentelyaluetta. Alueella sijaitsevat myös kurssikirjojen lukusalikappaleet.
  • Muista että ryhmätyöhuoneet varataan O365-kalenterissa, ei kirjaston tiskillä. Kumpulan kampuskirjaston varattavat ryhmätyöhuoneet ovat G108a, G103c, G103e, G103g.

Toinen kerros edelleen suljettu

Kumpulan kampuskirjaston avautuessa 3.9. toinen kerros on edelleen suljettu, sillä remontti jatkuu siellä vielä lokakuun 2018 loppuun.

Aiemmin toisessa kerroksessa sijainnut painettu aineisto on siirretty ensimmäiseen kerrokseen, ja on sieltä käsin käytettävissä 3.9. alkaen.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan henkilökunnan ympärivuorokautinen pääsy Kumpulan kampuskirjaston tiloihin päättyi 18.5.2018. Kirjaston tilat ovat tiedekunnan henkilökunnankin käytettävissä kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.

Aiheesta lisää

Kumpulan kirjoille pitkät laina-ajat torstaista 19.4.18 alkaen

Pitkät laina-ajat alkavat Kumpulan kampuskirjastossa 19.4.2018.
Lainojen eräpäiväksi tulee 18.9.18, kun lainaat tai uusit lainasi

  • 19.4. alkaen aineiston, jossa on 28 vuorokauden laina-aika, ja
  • 3.5. alkaen aineiston, jossa on 14 vuorokauden laina-aika.

Kumpulan kampuskirjasto on viimeistä päivää auki ennen remonttia perjantaina 18.5., ja se avataan uudistuneena syksyllä 2018. Kurssikirjat ja 1. kerros ovat käytettävissä syyslukukauden alussa, mutta 2. kerroksen remontti saattaa tuolloin vielä jatkua.  Aikataulu tarkentuu myöhemmin.

Lue lisää Kumpulan kampuskirjaston muutoksesta Kumpula 2018-sivulta.

Ellibsin käytetyimmät e-kirjat TOP 5

Ellibs on pääasiallisesti kotimaisten e-kirjojen alusta, jonka kautta on luettavissa useita suomenkielisiä kurssikirjoja. Lisäksi Helsingin yliopiston kirjasto on hankkinut Ellibsin kautta muita tietokirjoja mm. tietokoneoppaita. Yhteensä Ellibsin kautta on tarjolla yli 700 e-kirjaa, jotka ovat käytettävissä yliopiston verkon yli missä vain. Kirjat löytyvät Helka-tietokannasta ja niitä voi selata Ellibsin palvelussa.

TOP 5 luetuimmat vuonna 2017:

  1. Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa
  2. painos
  3. Klassinen sosiologia ja moderni maailma
  4. Stressin säätely
  5. Kasvatussosiologia

 

Ellibsin e-kirjojen kohdalla voi käyttötavaksi valita joko kirjan lataamisen Adoben lukuohjelmaan tai selaimessa lukemisen. Lisäksi tulee ensimmäisellä käyttökerralla luoda maksuton Ellibs-tunnus. Lisätietoja Ellibsin e-kirjojen käytöstä e-kirjaoppaassamme.

Vuodenvaihteen pitkät laina-ajat voimaan 23.11. alkaen

Lähestyvä vuodenvaihde pidentää painettujen kirjojen laina-aikaa.

Lainojen eräpäiväksi tulee aikaisintaan 10.1.2018, kun lainaat tai uusit lainasi

  • 23.11. alkaen, kun aineiston laina-aika on 28 vuorokautta
  • 7.12. alkaen, kun aineiston laina-aika on 14 vuorokautta
  • 19.12. alkaen, kun aineiston laina-aika on 2 vuorokautta

Loppuvuoden juhlapyhät vaikuttavat myös kirjaston toimipaikkojen aukioloaikoihin. Ajantasaiset aukioloajat näet kirjaston verkkosivulta.

kurssikirjahyllyt

Psykologian ja logopedian kirjat siirtyvät syyskuussa Meilahteen

Kaisa-talon kirjaston kokoelmissa olevat psykologian ja logopedian kirjat ovat poissa asiakkaiden käytöstä ma 21.8.- su 1.10.2017. Kirjat mm. pakataan ja siirretään tuolloin remontin alla olevaan Meilahden kampuskirjastoon.

Näihin kokoelmiin kuuluvia kirjoja voi siirtojen aikana palauttaa Helsingin yliopiston kirjaston muihin toimipaikkoihin sekä Meilahdessa Haartmaninkatu 3:n aulassa sijaitsevaan palautuslaatikkoon. Kokoelmien lainojen eräpäivät siirretään syyskuusta lokakuulle.

Pahoittelemme asiakkaillemme mahdollisesti koituvaa ylimääräistä vaivaa!

Lokakuussa tavataan Terkko Health Hubissa

Meilahden kampuskirjasto avautuu 2.10.2017 osana Terkko Health Hubia. Kirjasto on avoinna ma-pe 8-20, asiakaspalvelu 10-17. Asiakaspalveluaikojen ulkopuolella kirjasto toimii omatoimikirjastona.

Tervetuloa tutustumaan!

Tekijänoikeus ja verkkokirjastojen käyttöoikeudet: Älä tee kopioita kuin omaan käyttöön

Helsingin yliopiston kirjasto ja Alma Talent Oy haluavat muistuttaa kirjaston asiakkaita siitä, että Verkkokirjahylly ja Fokus ovat Alma Talent Oy:n julkaisemia palveluja, joihin kirjasto on hankkinut käyttöoikeuden yliopiston kirjastoa käyttäville Helsingin yliopiston opiskelijoille ja tutkijoille. Alma Talent on huolissaan tiedosta, että Helsingin yliopiston opiskelijat ovat valmistaneet kopioita palveluissa julkaistuista opintovaatimuksiin kuuluvista teoksista ja jakaneet niitä sähköpostitse edelleen muille opiskelijoille PDF-muodossa.

Kopioiden valmistaminen teoksista henkilökohtaista käyttöä varten on tekijänoikeuslainsäädännön ja myös e-kirjapalveluiden käyttöehtojen perusteella hyväksyttyä. Alma Talent ja Helsingin yliopiston kirjasto haluavat kuitenkin muistuttaa, että palvelujen sisällön tai sen osien julkaiseminen tai jakelu ilman oikeuksienomistajalta etukäteen hankittua lupaa on vähäisiä tekstilainauksia lukuun ottamatta vastoin tekijänoikeuslainsäädäntöä ja siten kiellettyä.

Lainsäädännöllä ja sopimuksilla turvataan niin kustantajan kuin etenkin kirjailijoiden oikeuksia. Alma Talent ja Helsingin yliopiston kirjasto kehottavat opiskelijoita ottamaan huomioon sekä lainsäädännön että käyttöoikeussopimuksen vaatimukset, ja lopettamaan henkilökohtaiseen käyttöön tehtyjen tekstikopioiden jakelun edelleen ja olemaan tekemättä kopioita teoksista jakelua varten.

Yliopisto-opiskelijat ovat Verkkokirjahylly– ja Fokus-palveluiden tärkeä käyttäjäryhmä, jota Alma Talent haluaa palvella mahdollisimman hyvin tilanteessa, jossa painetut tenttikirjat ovat usein vaikeasti saatavilla tai tentteihin vaadittavat materiaalit ovat saatavilla vain digitaalisessa muodossa. Alma Talent pyrkiikin kehittämään palvelujaan yhteistyössä yliopiston kanssa niin, että aineistot ovat kaikkien niitä tarvitsevien opiskelijoiden käytössä ajasta ja paikasta riippumatta.

Alma Talent ottaa mielellään palautetta ja kehitysehdotuksia vastaan osoitteessa verkkopalvelut@almamedia.fi. Helsingin yliopiston kirjastolle elektroniseen kurssimateriaaliin ja e-kirjoihin liittyviä kysymyksiä voi lähettää osoitteella e-library@helsinki.fi. E-kirjoista ja kurssiaineistoista voit kysyä kirjastolta kätevästi myös kirjaston verkkosivujen chatissä.

Yhteistyöterveisin Alma Talent ja Helsingin yliopiston kirjasto

Mitä mieltä olet e-kirjoista? Osallistu kyselyyn!

Yliopistokirjastot keräävät nyt opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia e-kurssikirjojen käytöstä opinnoissa sekä opetuksessa. E-kirjoilla tarkoitetaan sähköisessä muodossa olevia kirjoja, joita voit lukea esim. tietokoneen tai mobiililaitteen avulla. Kyselyllä saadun palautteen perusteella kehitämme opinnoissa tarvittavien e-kirjojen saatavuutta ja käytettävyyttä entistä paremmaksi, siksi mielipiteesi on erittäin tärkeä!

bookOpiskelijakyselyn linkki: https://my.surveypal.com/-E-kirjat-opintojen-tukena–kysely

Opettajakyselyn linkki: https://my.surveypal.com/E-kirjat–opetuksen-tukena-kysely

Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja vastaajien yksityisyyttä kunnioittaen. Yksittäisten vastaajan antamat tiedot eivät ole raportoinnissa tunnistettavissa. Tutkimusaineisto arkistoidaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen käyttöön.​

 

Vastaa kyselyyn 31.5.2016 mennessä. Kyselyn on toteuttanut Kansalliskirjasto yhdessä korkeakoulukirjastojen kanssa. Yhteyden kyselyn toteuttajiin saa osoitteesta: finelib[at]helsinki.fi​​

Kiitos osallistumisesta!

Suomenlaki.com -hakupalvelu uudistuu

Suomenlaki.com -hakupalvelun e-kirjoja tavoittelevat ovat viime päivinä kokeneet pienoisen yllätyksen jouduttuaan vähän uudennäköiseen liittymään. Kaikki tutut toiminnot löytyvät edelleen ja haku toimii totuttuun tapaan, joten vanhaan liittymään tottuneet selvinnevät uuden, vielä beta-vaiheessa olevan version kanssa vaivatta.

Ulkonäköuudistuksia oleellisempia lienevät muutamat käytettävyyteen liittyvät parannukset:

  • palvelu toimii nyt myös kaikilla mobiililaitteilla näytön koosta riippumatta.
  • nyt voit lisäksi rajata hakutuloksia esimerkiksi oikeudenaloittain tai esitöiden osalta vuosittain.
  • sisällysluettelon saat nyt kätevästi samaan näkymään dokumentin sisällön kanssa.

Sivun alalaidassa on tarjottu linkki vanhaan liittymään, jos ei vielä halua kokeilla uutta.

suomenlaki

Harrison’s, Hurst’s, Tintinalli’s, Ganong’s, Adam’s & Victor’s! Terkko Navigatorin uusi AccessMedicine-palvelu tarjoaa parhaat kirjat

Terkko Navigator on nyt entistäkin kattavampi, sillä palveluumme on lisätty jännittävä AccessMedicine– megapalvelu. AccessMedicine sisältää valtaisan määrän tietoa, erilaisia sovelluksia ja palveluja, sekä kliinikoille, opettajille, hoitohenkilöstölle että opiskelijoille. Palvelun avulla on helppo päivittää omia tietojaan lääketieteen erikoisaloista ja -kysymyksistä ja soveltaa uusinta tietoa omassa toiminnassaan 24/7.

AccessMedicine sisältää myös kymmeniä keskeisiä ja toivottuja lääketieteellisiä kirjoja, joista esimerkkeinä:

  • Harrison’s Principles of Internal Medicine (uunituore 19. painos, ilman käyttäjärajoituksia!)
  • Hurst’s The Heart, 13e
  • Ganong’s Review of Medical Physiology, 24e
  • Adams and Victor’s Principles of Neurology, 10e
  • Goodman & Gilman’s The Pharmacological Basis of Therapeutics, 12e
  • Williams Hematology, 9e
  • Tintinalli’s Emergency Medicine
  • Fishman’s Pulmonary Diseases and Disorders
  • Sherris Medical Microbiology, 6e
  • Fitzpatrick’s Dermatology in General Medicine, 8e
  • Junqueira’s Basic Histology, 13e
  • Smith & Tanagho’s General Urology, 18e
  • Greenspan’s Basic & Clinical Endocrinology, 9e
  • Hazzard’s Geriatric Medicine and Gerontology, 6e

Kirjat myös päivittyvät reaaliajassa, jos siihen on tarvetta!

Ota tämä uusi AccessMedicine-megapalvelu käyttöösi heti tänään ja käy lisäämässä se omaan kirjastoosi Terkko Navigatorissa. Tutustu, opiskele ja hyödynnä!

AccessMedicine Terkko Navigatorissa: https://terkko.helsinki.fi/accessmedicine

AccessMedicinen laaja kirjavalikoima ja muut keskeiset lääketieteelliset kirjat löytyvät myös Terkko Navigatorin Books-hyllyn kautta: https://terkko.helsinki.fi/medicine/books/