Suomalaisuutta ranskalais-italialaisnäkökulmasta Kansallisarkistossa

SuviPunkkinenLukupiiri(eli miten) Ranskan kursseilla tutkailtiin Suomen historiaa ranskalaislasien läpi.

Kulttuurienvälisen viestinnän näkökulmasta kieltenopetuksen tulisi tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia kulttuurien kohtaamiseen. Uusimman tutkimuksen mukaan pelkkä kohtaaminen ei enää riitä, vaan sen kautta opiskelijan tulisi voida nähdä itsensä, kulttuurinsa ja tapansa toisen kulttuurin silmin. Tämä synnyttää suhteellisuuden tajua ja kykyä avautua erilaisuudelle. Tällaisia tehtäviä on haastava kehittää. Kuluneena keväänä herkullisen mahdollisuuden kulttuurienväliseen kohtaamiseen tarjosi Kielikeskuksen naapuri Kansallisarkisto näyttelyllään Pro Finlandia – Suomen tie itsenäisyyteen. Näyttelystä kuulin sattumalta ystävältäni, joka patisti viemään sinne opiskelijatkin, aihe kun oli Ranskan ja Italian näkökulma Suomen itsenäistymiseen. Media ei näyttelyä huomioinut eikä näyttelynrakentajilla ollut budjettia markkinointiin. Oltuani jo kolmatta kertaa siellä – sillä kertaa erään ranskan ryhmän kanssa – lupasin oivalliselle oppaallemme, näyttelynrakentaja Pertti Hakalalle vieväni sanaa eteenpäin. Tässä siis muillekin kieliryhmille vinkki tulevalle lukuvuodelle.

Eksoottisista mielikuvista satiiriin – Suomikuvan historiaa

Pro Finlandian antia ovat monet alkuperäisdokumentit, esineet, maalaukset, julkaisut ja valokuvat. Näyttely alkoi ranskalaisten ja italialaisten tutkimusretkeilijöiden 1600-luvulta lähtien tehdyistä matkakuvauksista Pohjolaan, jonka oloja he kuvasivat haastaviksi ja eksoottisiksi. Kiinnostus Lappiin oli vahva jo varhain, Tornionlaakson keskiyön aurinkoakin ihailtiin. Tosin saamelaisia käytiin ihmettelemässä Pariisin maailmannäyttelyiden yhteydessä eläintarhassa. 1800-luvulla Suomen asema Venäjän suuriruhtinas-kuntana alkoi kiinnostaa Ranskaa ja Italiaa. Itsenäistymispyrkimyksiä tuettiin tai jarrutettiin riippuen Euroopan poliittisesta tilanteesta sekä Venäjän ja Ranskan keskinäisistä suhteista. Pro Finlandia oli nimi, joka annettiin Suomen puolesta laaditulle kulttuuriadressille 1899 helmikuun manifestin vastalauseeksi. Sen allekirjoittaneita ranskalaisia kulttuurivaikuttajia oli mm. Anatole France ja Émile Zola. Myös ranskalainen satiirilehti Le Grelot otti kantaa Suomen asemaan saman vuoden toukokuussa pilakuvan keinoin. Se esitti suomineitoa silmät suljettuina tsaarin edessä. Kuvan otsikko kulkee nimellä ”Conférence de la paix”, jonka osallistujat kauhistelevat kuinka tsaari piiskaniskujen ansiosta piti rauhaa yllä Suomen suuriruhtinaskunnan kanssa. Väkisinkin tulee mieleen kesäinen Etyj-kokous Helsingissä, jossa tuli Suomelle sapiskaa.

1800-luvun Ranskassa kiiteltiin ja ihmeteltiin Suomen edistyksellisyyttä. Suomalaisia pidettiin teknologisista keksinnöistä kiinnostuneina, ”toisin kuin saattoi ajatella”. Ihailtiinpa jo silloin tasa-arvoisena suomalaista koulua, jota tytöt ja pojat kävivät yhdessä. Suomen aatetta puoltaneiden valtiomiesten teoksia, kuten senaattori Mechelinin Suomi 1900-luvulla, oli esillä, ranskaksi. Edelfeltin Pariisista äidilleen lähettämät kirjeet paljastavat hänen halunsa viedä Suomen itsenäistymisasiaa eteenpäin. Näyttelyssä komeili myös Edelfeltin tunnetuin teos Ranskassa, Louis Pasteurin muotokuva, jonka moni ranskalainen muistaa biologian oppikirjoista. Alkuperäisteos kuuluu nykyään Orsayn museon kokoelmiin. Aaltoyliopiston media-laboratorion suunnittelema virtuaalinen Suomen paviljonki vei suoraan Pariisin 1900-vuoden maailman-näyttelyn tunnelmiin. Gallen-Kallelan Pariisin ateljee oli niin elävästi rekonstruoitu, että näytti siltä kuin taiteilija olisi jättänyt hetkeksi maalaamisen kesken ja lähtenyt Belle époquen rientoihin Les Plaisirs de Paris -opaskirjan jäädessä pöydälle.

On hyvä muistaa, että Suomen olojen kehittäminen oli myös yhteinen eurooppalainen projekti. Ranskan valtio mm. tuki Suomen rautatieverkon rakentamista. Toisin kuin Italia, joka halusi seurata Venäjän vallankumouksen rauhoittumista, Ranska myös tunnusti Suomen itsenäisyyden pian, 4.12.1918. Ranska kuitenkin katkaisi hetkeksi diplomaattisuhteet itsenäisen Suomen kääntyessä hakemaan mallia Saksasta. ”Täti Franzyska toruu Suomea” oli hupaisa suomalainen pilakuva ajan tilanteesta.

Kulttuurienvälinen viestintä on välttämätön osa kielten opetusta

Ranskan kurssieni opiskelijat kertoivat saaneensa paljon uusia ja yllättäviä näkökulmia näyttelystä. Lisäpotkuna toimivat laatimani kysymykset, joihin näyttelystä etsittiin vastauksia. Jotkut kävivät siellä toistamiseen ja halusivat viedä ystävänsäkin. Kurssiassistentille avautui Suomi-Ranska-suhteiden historia. Näyttely sysäsi liikkeelle monenlaisia prosesseja kulttuurienvälisen viestinnän näkökulmasta. Se valotti pohjaa, joka on luotu edistykselliselle Suomi-kuvalle ja jota päättäväisesti vietiin Eurooppaan 1800–1900-lukujen vaihteessa. Kuten nykyäänkin, Suomi-kuvaan sekoittui stereotyyppisiä käsityksiä ja eksotiikkaa, mikä aina liittyy vierauteen.

Pro Finlandia -sarjan seuraavaa näyttelyä rakennetaan parhaillaan. Näkökulmana on Saksa, Itävalta-Unkari ja Iso-Britannia. Vuonna 2016 vuorossa ovat Pohjoismaat, ja lopuksi Venäjä, vuonna 2017. Silloin tulee kuluneeksi 100 vuotta Suomen itsenäistymisestä, mitä tarkoitusta varten näyttelysarja onkin avattu. Näyttelystä löytyi ajallemme paljonkin vertailupintaa ranskalaisesta satiirista Venäjän naapuruuteen. Se synnytti minussa kiitollisuutta aikaisempien sukupolvien ponnistuksia kohtaan itsenäisen Suomen puolesta. Samalla se vahvisti uskoani siihen, että kulttuurienvälisiä viestintätaitoja tarvitaan tänään. Tarvitaan rauhan tekijöitä. Näitä taitoja tulee kehittää osana kieltenopetusta.

Pro Finlandia -näyttelyihin on vapaa pääsy. Käyhän inspiroitumassa kulman takana Kansallisarkiston hienoissa puitteissa!

Kirjavinkki : Suomalaisten Ranska. Kaunis tuntematon. Ajatus Kirjat 2008. Toim. Louis Clerc ja Kristina Ranki

Suvi Punkkinen

Kirjoittaja on ranskan yliopisto-opettaja ja kiinnostunut kulttuurienvälisestä viestinnästä. Tällä hetkellä häntä askarruttaa maailman rauha ja vierauden kohtaaminen omalla maaperällä.