Pauli Kettunen totesi ajatuksia herättävästi seminaaripuheenvuorossaan (Rakenna kestävä hyvinvointi 10.4.2013) ”hyvinvointiyhteiskunta”-käsitteen olevan ikään kuin hellittelynimi hyvinvointivaltio-käsitteelle; Kettunen kyseenalaisti sen, että käsitteestä valtio siirtyminen käsitteeseen yhteiskunta olisi kuitenkaan tuonut suurta muutosta itse hyvinvoinnin järjestämiseen tai siitä vastuussa olemiseen. Kettunen toteaa hyvinvointiyhteiskunnan olevan ”monitulkintainen konsensus-käsite”. Kettusen ajatus nivoutuu yhteen oman Master Class-haasteeni kanssa: minkälainen on uusi vastuunjako hyvinvoinnista? Olemmeko hyvinvointivaltion kehityskaaren loppuhuipentumana ulkoistaneet vastuun hyvinvoinnista valtiolle? Ja jos tähän halutaan muutos (vai onko kyse halusta, onko meillä vaihtoehtoja?) on seuraavaksi kysyttävä miten sitten muut tahot saadaan ottamaan vastuu hyvinvoinnista? Kun hyvinvoinnin vastuupalloa pompotellaan, lienee pallon kiinniottajina kolme vaihtoehtoa: yksilöt eli neljäs sektori, kolmas sektori tai yksityiset yritykset. Hänninen ja Palola (2010, 16) ovat Kettusen kanssa hieman eri mieltä ja näkevät semanttisen muutoksen tuoneen mukanaan myös toiminnallisen muutoksen: heidän mukaansa vallalla on ollut jo jonkin aikaa julkisen vallan, markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan tehtävien uusjako; hyvinvointiyhteiskunnassa julkinen asemoituu erityisesti yksityisen kumppanin rooliin.
On ollut kiintoisaa tarkastella minkälaista roolia Master Class keskusteluissa ja materiaaleissa on rakennettu yrityksille uuden vastuunjaon kynnyksellä. Shared value eli jaetun arvon käsite vilahtelee keskusteluissa ahkerasti tuoden yrityksiä vastuullisiksi toimijoiksi hyvinvoinnin tuottamisessa yhteiskunnassa. Kuitenkin Deloitten (2012) tutkimuksen mukaan yritysjohtajista ja hallitusammattilaisista 59 % oli sitä mieltä, että päävastuu yhteiskunnan suurimpien haasteiden ratkaisemisessa tulee olemaan kansallisilla hallituksilla, ei yrityksillä. Esko Aho (Rakenna kestävä hyvinvointi 10.4.2013) retorisoi seminaaripuheenvuorossaan samaan suuntaan arkkitehtuuri-metaforalla: julkisen vallan tulee olla se arkkitehti joka piirtää hyvinvointiyhteiskunnan uuden vastuunjaon piirustukset.
Master Class pienryhmäkeskustelussamme pohdimme hyvinvointivastuun ja jaetun arvon rajapintaa. Mihin saakka uusi vastuunjako on mahdollinen? Huomaan pohtivani, että jo perustuslaki asettaa julkiselle vallalle raskaan velvoitteen kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimiseen – ketkä siis pääsevät osallisiksi shared valuesta ja ketkä jäävät siinä tuotetun hyvinvoinnin ulkopuolelle? Vai jakaantuuko ”jaettu arvo” niin laajalle ja tasaisesti, että siitä on kaikkien kansalaisten mahdollisuus päästä osalliseksi? Pääseekö pitkäaikaistyötön tai lastensuojeluperhe osalliseksi jaetusta arvosta? Voisiko uusi vastuunjako parhaimmillaan olla sellaista, että vaikkakin julkinen valta kantaa vastuuta heistä, joille elämän riskit ovat toteutuneet, ei jaettu arvokaan olisi heidän ulottumattomissa?
Mielestäni jatkopohtimisen arvoisia rajapintoja jaetun arvon ja uuden vastuunjaon tiimoilta on kolmiomallin tasapaino: missä mitassa julkinen valta, missä mitassa yksilöt, perheet ja yhteisöt ja missä mitassa yritykset ovat hyvinvoinnistamme vastuussa. Yksi esimerkki jo toteutuneesta yksilön omaa vastuuta terveydestään korostavista malleista ovat ”oma terveys”-palvelut, joita tarjoavat yksityiset yritykset (kuten Terveystalo) ja muutamat terveyskeskukset. Oma terveys-palveluiden kehittäminen on mm. Valtiovarainministeriön sähköisten palveluiden SADe-ohjelman osa-alue, jonka tavoitteena on: ”— tukea kansalaisen oman terveyden hallintaa sekä itsehoitoa (SADe-ohjelma).” Toinen esimerkki, jossa ihmistä vastuutetaan puolestaan omasta mielen hyvinvoinnistaan ovat aikuisille suunnattu mielenterveystalo.fi ja nuorille suunnattu nuortenmielenterveystalo.fi. Näissä palveluissa henkilö voi tutkailla omaa mielenterveyttään ja pulmansa vakavuusasteesta riippuen ohjelma ohjaa hänet joko virtuaalisten tai kasvokkain tapahtuvien tukipalveluiden piiriin.
Jatkossa haluan itse alkaa tutkia mitä tekemistä politiikalla ja poliittisilla puolueilla on uuden vastuunjaon ja shared valuen kanssa. Tulen omassa väitöskirjassani tutkimaan miten poliittiset puolueet ylipäätään konstruoivat hyvinvointia eli minkälaista hyvinvointia jatkossa halutaan ylläpitää ja rahoittaa. Toiseksi haluan tutkia näkevätkö puolueet shared valuen ratkaisuna uuden vastuunjaon kysymyksiin.
LÄHTEET:
Aho, Esko 2013. Rakenna kestävä hyvinvointi-seminaarimuistiinpanot. 10.4.2013. Helsingin yliopisto.
Deloitte 2012. Yhteistä tarkoitusta etsimässä. Deloitte & Touche Oy, Group of Companies.
Hänninen, Sakari ja Palola, Elina 2010. Johdatus jakojen problematiikkaan. Teoksessa Hänninen, Sakari; Palola, Elina & Kaivonurmi, Maija (toim). Mikä meitä jakaa? Sosiaalipolitiikka kilpailuvaltiossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki.
Kettunen, Pauli 2013. Rakenna kestävä hyvinvointi-seminaarimuistiinpanot. 10.4.2013. Helsingin yliopisto.
SADe-ohjelma. SADe-ohjelman Sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuuden klusteriryhmä. VM038:09/2009. http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iId=16239