“Uusia ideoita tarvitaan, jotta huomisen Suomesta voidaan tehdä eilisen Suomea parempi. Ei siksi, että nykyinen järjestelmä olisi instituutioiden tasolla täysin viallinen”, kirjoittaa Master Class -osallistuja Antti Kaihovaara.

Lehtien pääkirjoituksia lukemalla on helppo todeta suomalaisen hyvinvointivaltion olevan kriisissä. Se on ollut sitä ainakin neljännesvuosisadan ajan; aina 1990-luvun alun talouslamasta lähtien. Poliittisen historian professori Pauli Kettunen on kutsunut kriisitietoisuutta suomalaiseksi menestystarinaksi. Kettunen on myös esittänyt, että koko hyvinvointivaltion käsite syntyi vasta, kun alettiin puhua sen kriisistä.

Syyksi hyvinvointivaltion kriisille nostetaan poliittisesta kannasta riippuen hyvinvoinnin tason lasku tai julkisen sektorin paisuminen. Talouskriisistä johtuen näistä jälkimmäinen tulkinta on saanut viime aikoina yhä enemmän painoarvoa. Hallituksen mukaan vyötä on kiristettävä, vaikka jopa kansainvälinen valuuttarahasto on varoitellut tiukan finanssipolitiikan kielteisistä vaikutuksista talouskasvulle.

Sama huoli hyvinvointivaltion tilasta ja sen rahoituspohjasta näkyy myös kansalaisten asenteissa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) tuoreen arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa kansalaisista pitää hyvinvointivaltiota säilyttämisen arvoisena ”hinnalla millä hyvänsä”. Lähes sama osuus kansasta on kuitenkin huolissaan julkisen sektorin liiallisesta velkaantumisesta. Velkaa pitäisi lyhentää, mutta lapsilisistä ei saisi tinkiä. Kattavat palvelut, matalat verot ja velaton valtio on hieno tavoite, mutta vaikea yhtälö toteutettavaksi.

On päivänselvää, että hyvinvointivaltion on muututtava. Jokaisen toimivan yhteiskuntajärjestelmän on pystyttävä uudistumaan ja sopeutumaan ajan tarpeisiin. EVA:n raportissa puhutaan ”neljännestä Suomesta”, jolla tarkoitetaan tiukempaan taloustilanteeseen sopeutuvaa tulevaisuuden Suomea. Uudet päivitykset ovat varmasti tarpeen, mutta täysin toinen kysymys on, kannattaako markkinoiden parhaasta prosessorista luopua?

Lopulta kyse on arvoista ja poliittisesta tahdosta. Ei ole olemassa mitään ulkoista pakkoa, joka määräisi, millainen ”neljännen Suomen” tulisi olla. Harvardin yliopiston taloustieteen professori Richard B. Freeman on esittänyt, että pohjoismaisella mallilla on kaikki edellytykset menestyä talouden globaalilla kilpakentällä myös tulevaisuudessa.

Pohjoismaat ovat yhdistäneet onnistuneesti laajan sosiaaliturvan ja erittäin avoimen ja markkinamyönteisen talouspolitiikan. Ne ovat kokoaan suurempia lähes kaikilla inhimillistä pääomaa tarkastelevilla mittareilla. Viime vuonna suomalaiset kasvuyritykset houkuttelivat enemmän ulkomaista riskipääomaa kuin saksalaiset kilpakumppaninsa. Melkoinen suoritus reilun viiden miljoonan ihmisen valtiolta, joka sijaitsee maantieteellisesti Euroopan periferiassa.

Tämä on hyvä pitää mielessä myös Master Class -kurssilla. Uusia ideoita tarvitaan siksi, että niiden avulla voidaan tehdä huomisen Suomesta hieman eilisen Suomea parempi. Ei siksi, että nykyinen järjestelmä olisi instituutioiden tasolla täysin viallinen.

 Antti Kaihovaara työskentelee projektitutkijana Kalevi Sorsa -säätiössä.