“Sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteet todistavat suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvua ja raadollisuutta”, kirjoittaa sosiaalityön professori ja Master Class -mentori Maritta Törrönen.
Keskustelu hyvinvoinnista tuntuu usein kilpistyvän talouteen ja sen ehtoihin. Talouden epävarmuus luo tunnelmaa, joka pahimmillaan lamaannuttaa ja saa varautumaan pahimpaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa totuimme 1990-luvulle asti siihen, että talous kasvaa. Uskoimme myös siihen, että kouluttautumalla pääsee työelämään ja työnsä hyvin hoitamalla pärjää elämässä. Nyt nämä asiat eivät ole niin itsestään selviä.
Talouden epävarmuus ja työttömyys voivat tulla osaksi arkeamme ponnisteluistamme huolimatta. Julkinen talouspuhe ei kuitenkaan paljasta sitä, että taloudellinen kriisi ei tällä hetkellä koske niinkään yksityisiä markkinoita yleensä vaan pikemminkin julkisen sektorin rahoitusta. Osakekurssit ovat olleet viime ajat hyvässä nousussa.
Talous on myös yhteydessä siihen, että suomalainen väestö eriarvoistuu. Työelämä on yksi tekijä, joka jakaa väestöä. Työttömyys oli 1990-luvun alussa noin kolme prosenttia. Tuon ajan jälkeen emme enää ole tavoittaneet noin alhaista työttömyysprosenttia. Osallisuus työelämään tarjoaa ainakin taloudellista turvaa, sosiaalisia suhteita, yhteiskunnallista asemaa sekä terveydenhuoltoa.
Tuntuu, ettei täystyöllisyyttä enää tavoitellakaan tai sitä pidetään liian idealistisena. Tämän seurauksena työttöminä on ihmisiä, jotka eivät enää ole terveytensä tähden kykeneviä työelämään, mutta he eivät pääse eläkkeelle ja ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä työtä, mutta he eivät yrityksistään huolimatta työllisty.
Luonnollisesti on kyse myös työelämän rakennemuutoksista ja työvoiman sekä työn tarjonnan kohtaamattomuudesta mutta myös taloudellisten voittojen tavoittelusta. Mahatma Gandhi päätteli jo 1920-luvulla, että useimpien yhteiskunnallisten ongelmien taustalla on ihmisten ahneus. Hänen pohdintansa tuntuu tänä päivänä olevan edelleenkin hyvin totta.
Globaalisti ajatellen hyvinvoivalle Suomelle on häpeällistä kasvava väestön eriarvoisuus. Ääripäässä pahoinvoinnista kertovat yhä kasvavat leipäjonot ja ihmisten arkielämässään tuntema hätä, yksinäisyys, kiusatuksi tuleminen, syrjintä ja osattomuus. Turrummeko pikku hiljaa eriarvoisuuden kasvuun ja köyhyyteen? Onko ratkaisuna kuten monissa muissakin maissa vain köyhiltä ihmisiltä suojautuminen?
Suojautuminen ääripäässään tarkoittaa sellaisten asuinalueiden tai talojen rakentamista, joita vartioivat aseelliset vartijat. Asunnot on ympäröity paksuin muurein ja niiden päällä on vielä sähköaidat. Kadulla ei voi kulkea käsilaukun kanssa eikä taksia voi ottaa tuntematta taksifirmaa ja kuljettajaa. Hyväosaisten pitää silloin suojata varallisuuttaan ja läheisiään. Uskon, ettemme unelmoi tällaisesta yhteiskunnasta.
Olen ihmetellyt miksi suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan synkkyyttä ja kielteisyyttä. Arvostetut suomalaiset kirjat ja elokuvat ovat usein synkkyyden ylistystä. Kuitenkin nykyään saadaan jo aivotutkimuksestakin tietoa siitä, että ihminen tarvitsee positiivisia näköaloja ja toivoa elämäänsä jaksaakseen arjessaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan edelleen myönteisen tulevaisuuskuvan ylläpitämistä ja vaikuttamista sen toteuttamiseksi.
Itse uskon siihen ettei elämä koskaan kaikilta osin tule olemaan täydellistä, vaan siihen kuuluvat hyvän ja pahan samanaikaisuus. Aina on tilaa parantamiselle. Se ei kuitenkaan saa jättää meitä näköalattomiksi. Olennaista on se millainen näkemys meillä on Suomesta ja millaisen Suomen me haluamme luoda.
Olen vakuuttunut, että paras – jopa maailmalaajuisesti ajatellen – on edelleen hyvinvointivaltiollisiin periaatteisiin perustuva yhteiskunta. Näihin periaatteisiin kuuluvat muun muassa solidaarisuus ja yhdenmukaisuus. Nämä periaatteet on sisällytetty suomalaiseen lainsäädäntöön perusoikeuksina. Nämä periaatteet luovat pohjaa palveluillemme ja niiden toteuttamiselle. Ne luovat myönteisen vision, joka saa myös nuoret ihmiset pysymään Suomessa.
Oma tieteenalani on sosiaalityö. Näen sosiaalityön keskeisenä yhteiskunnallisena tavoitteena ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämisen. Se tarkoittaa ammatillista ja tieteellistä työtä köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämiseksi. Hyvinvointi on moniulotteinen ja tutkimuksella vaikeasti tavoitettava käsite. Näen hyvinvoinnin perusedellytyksenä bourdieuläisittäin sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset resurssit, joihin lisäisin vielä terveydelliset resurssit. Nämä ovat edellytyksenä luottamukselle ja ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien vastavuoroisuudelle. (Törrönen 2012a;2012b[1].)
Sosiaalityön asiakastyössä kohdataan usein ihmisiä, joiden elämäntilannetta värittävät muun muassa asunnottomuus, päihteet, köyhyys, rikollisuus, väkivalta ja erilaiset kaltoin kohdelluksi tulemisen tilanteet. Ne kertovat ihmisten kohtaamasta vastavuorottomuudesta. Sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteet todistavat suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvua ja raadollisuutta.
Se, miten yhteiskunnassa voidaan luottaa siihen että vaikeassa elämäntilanteessa tulee autetuksi, tukee ihmisten turvallisuuden tunnetta. Ihmisten halu toimia yhteiskunnan ja toisten puolesta edellyttää tunnetta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Ihminen tuntee itsensä osalliseksi, kun hän tuntee itsensä merkitykselliseksi edes joillekin ihmisille ja tulee heidän silmissään hyväksytyksi.
Maritta Törrönen on Helsingin yliopiston sosiaalityön professori, joka toimii Master Class -ohjelmassa mentorina. Hän vetää tällä Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta nimeltä Vastavuoroiset suhteet ja hyvinvoinnin rakentuminen kriittisissä arkielämän vaiheissa. Hankkeen blogiin pääsee tästä tästä.
[1] Törrönen, Maritta (2012a) Sosiaalityö ja arkinen hyvinvointi: Vastavuoroisuuden dialektiikka. Janus: Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti. 20, 2; 192–191.
Törrönen, Maritta (2012b) Onni on joka päivä. Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi. Helsinki: Gaudeamus. (Peer-reviewed monograph).
