Onnistu tai epäonnistu, mutta opi

35625d5”Mitä jos kokeiltaisiin ensin?” ehdottaa Master Class -osallistuja Kalle Nieminen.

Yhteiskuntamme muuttuu ja monimutkaistuu entistä nopeammalla tahdilla. Tarvitsemme uusia tapoja suunnitella ja kehittää pysyäksemme kiihtyvän muutosvauhdin tahdissa. Kokeilukulttuuri on tapa toimia, kehittää ja suunnitella nopeasti ja pienellä riskillä. Sen tarkoituksena ei ole suinkaan syrjäyttää perinteisiä hankkeita ja strategiapapereita vaan toimia niiden rinnalla.

Kokeilulla tarkoitetaan ajallisesti, paikallisesti ja budjetillisesti rajattua käytännön kokeilua, jossa alkuperäinen idea viedään nopeasti konkreettiselle tasolle. Kokeilukulttuuri mahdollistaa keskeneräistenkin ideoiden toimeenpanemisen. Kokeilujen tarkoituksena on käytännön kautta osoittaa, mikä ideassa on hyvää ja mikä vaatii kehittämistä.

On tärkeää muistaa, että kokeilut antavat luvan epäonnistua. Master Classissa käsiteltävät hyvinvointiin ja hyvinvointivaltion tulevaisuuteen pureutuvat teemat vaativat isoja, koko yhteiskuntaa koskettavia muutoksia. Nämä muutokset ovat kalliita, ja niillä on suuria riskejä. Näitä reformeja on usein vaikea saada liikkeelle poliittisin päätöksin. Kokeiluilla on tarkoitus vastata juuri tähän ongelmaan.

Kokeiluilla mahdollistetaan ideoiden parantaminen nopeasti käytännön tekemisen kautta. Kokeilun avulla voi myös löytää uusia ideasta kiinnostuneita tahoja. Keskusteleminen konkreettisen toiminnan ympärillä on usein mielekkäämpää ja helpompaa kuin toimintaa kuvaavan raportin ympärillä.

Tärkein kokeiluja koskeva valtti on kuitenkin lupa epäonnistua. Kokeiltaessa tulisikin ajatella, että epäonnistuminenkin on tulos. Epäonnistumisen jälkeen on pohdittava, mikä epäonnistui ja miksi, sekä miten ideaa tai toimintamallia tulisi kehittää epäonnistumisesta saatujen oppien pohjalta.

Kokeile siis ideaasi nopeasti ja pienellä budjetilla – onnistu tai epäonnistu, mutta opi!

Kalle Nieminen toimii Sitran avustavana asiantuntijana.

 

Lihaa trendisanojen luiden ympärille

”TutkAula kuvaimukset osoittavat luovien ideoiden syntyvän ympäristössä, jossa käytännön tekijöillä on tahtoa ja aikaa pohtia oman tekemisensä mielekkyyttä. Arkea jaksaa parantaa vasta, kun arjessa jaksaa.” Master Class -osallistuja Ville Aula pohtii kirjoituksessaan tehostamis-puheen ja uusien ideoiden syntymisen suhdetta.

Seuraava lause on tuttu jokaiselle yhteiskunnallista keskustelua seuraavalle: Hallintoa on tehostettava ja palvelujen vaikuttavuutta on lisättävä. Tärkeitä tavoitteita, eikä kukaan liene niistä erimieltä. Keskustelussa jäämme usein tällaiselle pintatasolle, emmekä pääse kiinni varsinaiseen asiaan. Mitä, missä ja miten ja pitäisi kehittää tai toimia toisin?

Julkiselta sektorilta penätään toistuvasti tehokkuutta, jota tavoitellaan juustohöyläämisen ja tehostamisen luovalla yhdistelyllä. Kuitenkin fraasi ”hallintoa pitää tehostaa” on jotakuinkin yhtä informatiivinen kuin ”on tehtävä parempaa politiikkaa”. Se ei tarkoita mitään, ellei sitä sidota johonkin konkreettiseen.

Samalla julkiselta sektorilta vaaditaan innovatiivisuutta ja rohkeaa uudistamista. Uudet ideat ovat tehokkuuden lisäämisen edellytys. Samaan aikaan tehostaminen kiristämällä on myrkkyä uusien ideoiden luomiselle. Useat tutkimukset osoittavat luovien ideoiden syntyvän ympäristössä, jossa käytännön tekijöillä on tahtoa ja aikaa pohtia oman tekemisensä mielekkyyttä. Arkea jaksaa parantaa vasta, kun arjessa jaksaa. Kovempaan vauhtiin piiskattavat työntekijät eivät uhraa aikaa työnsä pohtimiselle, koska tekemiselle on liian kiire.

Uusien toimintatapojen kehittämisellä on alussa vain lupaus jostakin paremmasta. Ideoissa on hyviä puolia ja kritisoitavia kohtia, eivätkä kaikki yleensä ole samaa mieltä niiden toimivuudesta. Kun uudet ideat kohtaavat hyvää tarkoittavat, mutta tyhjät trendisanat, kuten tehostamisen, jäävät ne helposti alakynteen. Tehostaminen keskittämällä ja juustohöyläämällä on jostakin syystä päätöksentekotasolla hyväksyttävämpää ja helpommin allekirjoitettavissa, kuin uuden arkisen toimintatavan käyttöönotto.

Pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittava kehittäminen päättyy näennäistehostamiseen ja organisaatiomuutokseen, jonka seurauksena sekä tehokkuus että mahdollisuudet uusien ideoiden kehittämiseen heikentyvät. Lopputulos on verrattavissa satojen vuosien takaiseen lääketieteeseen, jossa myrkyllistä arsenikkia tarjottiin potilaille lääkkeenä. Ongelma ei todellakaan ollut lääkkeessä, vaan jossain aivan muualla, luultavasti potilaassa.

Master Classilla vain harvat meistä ovat käytännössä tehneet töitä niiden toimintatapojen ja mallien kanssa, joita olemme kehittämässä. Monilla ei myöskään ole omakohtaista kokemusta niistä tarpeista, joihin pyrimme vastaamaan. Innovaatioiden kehittämisen kaksoisedellytyksestä meidän kohdallamme toteutuu aika pohtia, mutta kosketus käytäntöön on heikompi. Emme voi muuttua käytännön tekijöiksi, joten on pärjättävä näillä eväillä. Voimme lähinnä tarjota ideoita ja ajatuksia, jotka tulisi välittää käytännön tasolle testattavaksi ja päättäjien tasolle tiedostettaviksi.

Todelliset innovaatiot tapahtuvat vasta, kun ideat prooffauksien ja pitchauksien jälkeen kohtaavat ne ihmiset, jotka tekevät pohtimiamme asioita käytännössä. Vasta heidän kauttaan ideamme kehittyvät arkisiksi uudelleen tekemisen muodoiksi, jotka voivat nousta lentoon. Väitän, että on yhdentekevää kuinka monessa seminaarissa ideoitamme jälkeenpäin esitellään, mikäli ideat eivät kohtaa arkea ja käytännön tekemistä. Lopputuloksena pitäisi jäädä jäljelle muutakin kuin ”tahtotila kasvattaa tehokkuutta luomalla uutta synergiaa avaintoimijoiden välille sekä kohdata globaalin maailman haasteet aiempaa strategisemmalla ja ketterämmällä organisaatiorakenteella”. Tätä kieltä on viljelty jo riittävästi ja vastaavia temppuja kokeiltu riittävän monta kertaa.

 VIlle Aula opiskelee valtio-oppia ja hallinnontutkimusta Helsingin yliopistossa.