Terveyskeskukseenkin voi saada porttikiellon

MC-luokkaMiten tuottaa kestäviä sosiaali- ja terveyspalveluja yhteiskunnan kaikkein heikoimmille? Master Class -luokka pääsi tutustumaan Helsingin huono-osaisimpien arkeen, kun minibussillinen osallistujia suuntasi Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämälle Luokkaretkelle laitakaupungille. Bussi kiersi aamupäivän aikana neljässä kohteessa, joiden toiminnassa Diakonissalaitos on mukana.

Teksti: Enni Sahlman, Kaskas Media

20140429_155531Luokkaretkeläisille jaettiin matkan aluksi Luokkaretki laitakaupungille -oppaat, joista pystyi seuraamaan matkan kulkua ja sai ennakkotietoa vierailukohteista.

”Se, miten ihmisiä kohdellaan varjoissa, kertoo koko yhteiskunnasta,” diakoniajohtaja Jarmo Kökkö muistutti osallistujia.

Luokkaretkeläiset olivat etukäteen huolissaan siitä, millainen ”me” ja ”ne” -asetelma vierailijoiden ja kohteiden asiakkaiden välille saattaisi syntyä. Diakonissalaitoksen kehitysjohtaja Liisa Björklund vakuutti, että palveluiden käyttäjille on tärkeää ja arvokasta se, että myös ulkopuoliset ovat kiinnostuneita heistä, ja että heitä halutaan kuunnella.

Luokkaretken ensimmäinen vierailukohde oli Munkkisaaren päihde- ja mielenterveystyön palvelukeskus, jossa toimii myös korvaushoidon yhteisö. Masterclassilaisissa mielenkiintoa  herätti se, miten palvelukeskukseen oli saatu luotua toimiva hallinnollinen malli, vaikka mukana on eri toimijoita erikoissairaanhoidosta sosiaalipalveluihin. Munkkisaaren toimipisteessä, Helsingin vauraimpiin kuuluvan asuinalueen kupeessa toimii lisäksi hiv-positiivisten narkomaanien klinikka. Keskittymällä haittojen vähentämiseen klinikka on saanut parannettua hiv-positiivisten narkomaanien hoitoa merkittävästi.

Klinikan aktiivisen toiminnan ansiosta Suomessa ei kahteen vuoteen ole tavattu neulan välityksellä tarttunutta uutta hiv-tartuntaa suomalaisten ruiskuhuumekäyttäjien keskuudessa. “Saavutus on kansainvälisesti sensaatiomainen. Ulkomailla ei usein edes uskota Suomessa saavutettuja hyviä tuloksia”, klinikan toimintaa esitellyt Diakonissalaitoksen päihde- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola sanoi.

Toinen päihderiippuvaisille suunnattu vierailukohde oli Itäkeskuksessa sijaitseva matalan kynnyksen erityispäiväkeskus Stoori & Salli. Keskuksesta saa vertaistuen ohella esimerkiksi lääkäripalveluita tai lounasta euron hintaan. Päiväkeskuksen lääkäripalvelut ovat joillekin kävijöistä erittäin tärkeitä, sillä osalla saattaa olla porttikielto omaan terveyskeskukseensa. Stoorissa & Sallissa voi lisäksi vierailla anonyymisti, mikä madaltaa asioinnin kynnystä. Haasteena ohjaaja Taru Ålanderin mukaan on silti esimerkiksi nuorten huumeriippuvaisten naisten tavoittaminen. 20140428_111951-1

Naisia yritetään houkutella mukaan toimintaan järjestämällä esimerkiksi kynsienlakkausta tai muuta kauneudenhoitoa. Miehille on tarjolla parturi joka torstai.

Herttoniemessä sijaitsevassa nuorten palvelukeskus Vamoksessa asiakkaiden tavoittaminen ei puolestaan ole ollut ongelma. Päinvastoin, syrjäytyneitä nuoria olisi ajoittain jonoksi asti. “Yhteiskunnan ei kannata tarjota palveluita nuorille silloin, kun heillä ei ole valmiuksia hyödyntää niitä. Vamos antaa nuorille apua ja valmiuksia arjesta selviytymiseen”, Liisa Björklund valotti.

mc-vamosVille Koikkalainen kertoi luokkaretkeläisille Vamoksen toiminnasta. Esityksen lomassa retkeläisille tarjoiltiin Vamos-nuorten valmistama keittolounas.

Vamos-nuorten kohdalla keskustelua retkeläisissä herätti se, että valtio on kiinnostunut mittaamaan vain sitä, kuinka suuri osa Vamos-aktiiveista pääsee kiinni koulutukseen tai työelämään. Jonkun nuoren elämän voi kuitenkin mullistaa se, että hän on saanut Vamoksen kautta oikean ystävän.

Liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundo puolestaan täyttyy päivisin romanikerjäläisistä. Heillä on siellä mahdollisuus levähtää, laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä ja tavata sosiaalityön ammattilaisia. Henkilökunnan on monikulttuurisen toimintaympäristön vuoksi puhuttava monia kieliä ja ymmärrettävä kiertolaisten kulttuuria.

Masterclassilaiset huomasivat nopeasti, että Hirundon toimitilat ovat tarpeisiin nähden liian pienet. Kontrasti etenkin Vamoksen tiloihin oli melkoinen. Suuremmat toimitilat ovat hakusessa, mutta etsintä tyssää aina siihen, kun vuokranantaja kuulee, keitä vuokralaisiksi olisi tulossa.

“Kun Hirundo kolme vuotta sitten avattiin, vihapostia tuli tulvimalla. Tänä keväänä naapurustolta ei ole tullut yhtäkään sähköpostia Hirundoa koskien”, Diakonissalaitoksen viestintäjohtaja Mika Mäkinen huomautti. Retken osallistujat jäivät pohtimaan sitä, miten ennakkoluulot vaikuttavat paremman avun tuottamiseen.


Kolme oivallusta Lammilta

lammi7

Lammin työpaja lähenee loppuaan, ja tiimit valmistautuvat parhaillaan pitchaamaan ideansa muille ensimmäistä kertaa. Aamupäivän aikana saatiin monta timanttista väläystä: tässä niistä kolme.

“Saan välillä itseni kiinni siitä, että ajattelen stereotyyppisiä ryhmiä, joita ei ole oikeasti edes olemassa. Että voi noita toisia.” – Annina Hirvonen

“Jos useampi taho tekee jo samantyyppisiä juttuja kuin me, se on merkki siitä, että tätä asiaa kannattaa pohtia.” – Sari-Anna Pulkkinen

“Ongelma on, että syrjäseutujen vanhuspalveluissa tehdään vain yksi asia kerrallaan: yksi ihminen tuo ruoan, yksi käy mittaamassa verenpaineen, yksi käy ehkä pitämässä seuraa.” – Johanna Rahunen

Haasteet ovat selvillä

kysymyslammi

Nyt alkaa puurtaminen! Master Classin osallistujat ovat muotoilleet kuusi hyvinvointiin liittyvää haastetta. Kuusi tiimiä lähtee kukin ratkomaan yhtä näistä kysymyksistä:

1. Miten periferioiden palvelut järjestetään kun palvelut muuttavat kasvukeskuksiin? Kuinka suuret erot palveluissa alueiden välillä ovat hyväksyttäviä?

2. Miten saadaan lyhennettyä työttömyysjaksoja (esimerkiksi luomalla positiivisia siirtymäriittejä työllistymiseen)?

3. Millaista palveluiden tasoa uusia riskejä kohtaavat työttömät tarvitsevat?

4. Miten verkottua niin, ettei ihminen putoa missään vaiheessa turvaverkkojen välistä?

5. Miten julkinen ja kolmas sektori yhteistyössä luovat eri sukupolvien kohtaamisen tilan (joka edistää elämänhallintaa)?

6. Edistäisikö taloudellisen päätöksentekovastuun antaminen ja ns. ”kansalaistilipalvelun” käyttöönotto yksilön vastuunkantoa?

Visaisia kysymyksiä, eikö? Seuraamme ideoiden kehittelyä tiiviisti. Tästä se lähtee!

Syrjäytynyt nuori – mahdollisuus ei taakka?

MC_SallaikäheimoMitä jos puhuisimmekin mahdollisuuksien nuorista syrjäytyneiden nuorten sijaan?” Pohtii masterclassilainen Salla Ikäheimo.

”Hyvinvointivaltiossa ei ole kysymys vain sosiaalisten riskien välttämisestä vaan myönteisistä elämänmuutoksista”, kertoi Heikki Hiilamo Hyvinvoinnin kova ydin – seminaarissa. Hänen mukaansa jokaista riskiä kohden löytyy myös positiivinen muutos, ja voisimme käyttää uusia hyvinvoinnin käsitteitä, joilla olisi positiivisempi ja kannustavampi kaiku.

Jos työttömyysturvaa kutsuttaisiinkin työnhakuvakuutukseksi, eikö se herättäisi ihan erilaisen mielikuvan siitä, mitä tällä ajalla kuuluu tehdä? Ei olla työtön vaan työnhakija. Työttömyyden riskin voi muuntaa uudeksi mahdollisuudeksi kouluttautua ja etsiä uutta mielekästä työtä.

Mietitäänpä vaikka syrjäytynyttä nuorta. Mitä on syrjäytyminen? Negatiivisen mielikuvan herättävä leimaava termi  heterogeeniselle ryhmälle ihmisiä, joille on kasautunut huono-osaisuutta. Syrjäytynyt nuori on toisesta näkökulmasta henkilö, jonka kaikki potentiaali ei ole käytössä.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa puhutaan syrjäytyneistä tähän positiviisempaan tapaan, käyttäen termiä ”opportunity youth”. Sillä kuvataan nuoria, joilla olisi mahdollisuuksia sosiaalisesti ja taloudellisesti, mutta ne eivät jostain syystä toteudu. He eivät kerrytä inhimillistä pääomaa koulussa tai työtaitoja töissä, mutta heidät voidaan silti nähdä taloudellisena mahdollisuutena.

Syrjäytyneen nuoren kustannusten sijaan olisi hyvä puhua nuoren arvosta yhteiskunnalle ja ehkäisevien palveluiden kustannukset tulisi nähdä investointeina, joilla on epäilemättä korkeat tuotto-odotukset. Menetetyn mahdollisuuden aiheuttamat kustannukset kantavat sekä nuori itse että yhteiskunta. Ne näkyvät muun muassa terveydentilassa, elämänlaadussa, rikollisuuden kasvuna, maksettuina tulonsiirtoina ja tuotannonmenetyksinä.

Mieti kummassa nuorille suunnatussa ohjelmassa olisi paremmat onnistumisen näkymät:

”Oletko syrjäytynyt nuori? Tee muutos elämässäsi ja tule mukaan toimintaamme!”

”Sinäkö mahdollisuuksien nuori? Tule mukaan toimintaamme ja autamme sinua pääsemään kiinni mahdollisuuksiisi!”

Millä positiivisemmalla ja kannustavammalla termillä sinä haluaisit puhua nuoresta, joka tulisi ohjata polulle, jossa hän pääsee toimimaan potentiaalinsa mukaisesti yhteiskunnan jäsenenä?

Salla Ikäheimo on Master Class -osallistuja ja hän työskentelee tutkimusassistenttina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.