Jokainen koti on monikulttuurinen

”Miksblogikuvai puhuisin monikulttuurisuudesta vain ihmisten yhteydessä? En ole päivääkään tekemisissä vain suomalaisten asioiden, esineiden tai kulttuuripiirteiden kanssa”, pohtii Master Class –osallistuja Katja Tavi.

Lauantain kauppalistani: leipää, mandariineja, kookosmaitoa ja pekonia. Näistä ehkä pekoni on irronnut suomalaisen possun takalistosta. Ruisleivän ruiskin on kuulemma osin ulkomaista, koska Suomessa viljaa ei kasva tarpeeksi kysyntää kohden. Viimeisimmän mekkoni tilasin saksalaisesta nettikaupasta, merkiltään mekko on brittiläinen. Minulla ei valitettavasti ole hajuakaan, missä se on käytännössä valmistettu. Tuskin Iso-Britanniassa. Tällä hetkellä kirjoitan läppärillä, joka on mahdollisesti kasattu eri puolilla Aasiaa. Valmistuttaja on yhdysvaltalainen. Samalla kuuntelen sivukorvalla uutisia Ukrainasta.

Monikulttuurisuuteen viitataan usein puhuttaessa yhteisöstä tai paikasta, jossa toimii monta syntyperältään eri kansalaisuuksia edustavia henkilöitä. Esimerkiksi työpaikkaa voidaan sanoa monikulttuuriseksi, jos siellä työskentelee kantasuomalaisten lisäksi maahanmuuttajia yhdestä tai useammasta maasta.

Aloituskappaleeseeni viitaten väitän, että kotini on monikulttuurinen. Miksi puhuisin monikulttuurisuudesta vain ihmisten yhteydessä, kun fakta on, etten ole päivääkään tekemisissä pelkästään suomalaisten asioiden, esineiden tai kulttuuripiirteiden parissa? Me olemme monikulttuurinen valtio, eikä kukaan näytä olevan halukas monikulttuurisesta materiastaan luopumaan. Ihmisistä kylläkin.

Suomen voi määritellä monelta osin länsimaisten valtioiden joukkoon. Siirryimme 1900-luvulla muutamassa vuosikymmenessä maatalousyhteiskunnasta kaupungistuneeseen teollisuusyhteiskuntaan. Tämä on prosessi, joka esimerkiksi Norjassa kesti yli puolet pidempään.

Nopea oli myös muutos maahanmuuttopolitiikassamme. Länsimaistuneessa Suomessa ennen 90-lukua maahanmuuttoa oli kansainvälisesti verrattuna tuskin nimeksikään, mutta ”ysärin” myötä liikkuvuus alkoi lisääntyä. Viime vuonna Suomessa eli oleskeluluvalla noin 200 000 ulkomaalaista, ja turvapaikanhakijoita oli 3 200. Heistä pakolaisaseman sai 14 prosenttia, mikä on Euroopan keskitasoa. Vielä joitain vuosia sitten nämä prosentit pyörivät muutamissa. Lähivuosien maahanmuutto- ja pakolaistilastoja löytyy Maahanmuuttoviraston sivuilta.

Yhteiskuntana olemme usein pyrkineet pääsemään muiden länsimaiden muutoksiin mukaan vähän jälkijunassa, mutta mukaan lähdettyämme toimimme nopeassa tahdissa. Tästä poikkeuksena maahanmuutto ja kiintiöpakolaisten vastaanoton määrä on edelleen Suomessa vähäistä. Otamme tänä vuonna kiintiöpakolaisia meille ennätykselliset noin 1 200, kun taas Ruotsissa määrä on Suomeen nähden moninkertainen. Tästä huolimatta, tai ehkä jopa tämän takia, maahanmuuttajien ja pakolaisten kasvu väestössä on herättänyt joissain tahoissa voimakasta vastustusta. Kuten usein kaikissa mielipiteitä herättävissä asioissa vastustava ääripääjoukko on pieni mutta sitäkin äänekkäämpi.

Ymmärrän kyllä, että moni maahanmuuton uhkakuva – esimerkiksi tiettyjen kaupunginosien slummiutuminen – on mahdollinen. Mutta onneksi maahanmuuttanut läppärini on saanut turvapaikan.

Katja Tavi työskentelee Maahanmuuttovirastolla henkilöstösuunnitteljana.