Moodle päivitetään 30.6.2021

Helsingin yliopiston Moodle päivitetään keskiviikkona 30.6.2021 klo 8-17 versioon 3.10 Päivityksen aikana Moodleen ei pääse kirjautumaan, joten varmista, ettei kurssilla ole tenttejä tai tehtävien viimeisiä palautuspäiviä tuolloin. Päivitys ei välttämättä vie koko päivää, mutta aikaa on varattu mahdollisten ongelmatilanteiden vuoksi.

Päivitys ei tuo suuria muutoksia Moodleen, vain joitakin pienempiä käytettävyysparannuksia. Esim. uusilla Moodle-alueilla suoritusten seuranta tulee olemaan oletuksena päällä. Tämä helpottaa toiminnon käyttöön ottamista aktiviteeteissa. Moodleen on tulossa suurempi ulkoasun päivitys versiossa Moodle 4.0 (seuraa moodle.org:n kehitystyötä englanniksi). Näillä näkymin Moodle 4.0 tulee Helsingin yliopistolle kesällä 2022.

Moodle on nykyään paremmin saavutettava WCAG 2.1-version myötä. Lisätääksemme saavutettavuutta olemme lisänneet editorilla tehtyihin linkkeihin, jotka avautuvat uudessa ikkunassa / välilehdessä, pienen nuolen ➚. Tämä näkyy esim. Sivu-, Kirja- ja Ohjeteksti-aineistoilla tehdyissä teksteissä.

Ota yhteyttä