Heippa, mussut!
Terveisiä jorpakon toiselta puolen, lämpimästä ja usvaisesta Englannista. Ensimmäisen osan vaihto-oppilaan tunnelmia voit lukea kansatieteen facebook -sivustolta, mutta koska kyseinen kirjoitus jäi kovin pintapuoliseksi, ajattelin jakaa enemmän ajatuksia näin blogikirjoituksena. Tässä vielä linkkihirviö siihen tekstiin: https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=970034716373864&id=521856151191725&fref=nf&pnref=story (toivottavasti toimii!)
Mitä? Kansatieteilijä vaihdossa lukemassa muutamia kursseja sivuaineesta eli paikallisesti kyseessä on Museum, Heritage & Art Galleries Studies
Milloin? Syyslukukausi 2015, mutta täällä lukukausi jatkuu tammikuun loppuun asti
Missä? Newcastle upon Tyne, Pohjois-Englanti
Vaihtoonhaku oli rankka prosessi. Sen lisäksi, että lomakkeita piti täytellä molemmille yliopistoille ja hakea todistuksia englannin osaamisesta sekä lääkäriltä, muutto ulkomaille vaatii paljon Suomen viranomaisten kanssa tekemistä. Maistraatti, KELA, HOAS, vakuutusyhtiö, jne. saivat kaikki osan paperisodasta. Onneksi papereiden pyörittely on tässä vaiheessa elämää jo tuttua ja vaikka se ei sillä hetkellä tuntunutkaan siltä, nyt voi sanoa että oli se sen arvoista.
Sitten itse asiaan. Tämä teksti helpottanee amanuenssin huolta siitä, että kaikki haluavat kohta lähteä vaihtoon.
Pakollisen läsnäolon ongelma. Newcastlen yliopisto on maksullinen. Opiskelijat tulevat tänne ympäri maailmaa ja maksavat tuhansia puntia opiskellakseen täällä ja toisen mokoman asuakseen täällä. Aikuiset ihmiset. Etenkin maisterivaiheen opiskelijat ovat kypsiä ottamaan vastuun omasta itsestään ja ovat itse tehneet päätöksen tulla opiskelemaan. Me haluamme oppia. Kuitenkin paikallinen yliopisto paapoo meitä kuin pikkulapsia. Läsnäolo luennoilla on pakollinen ja jos olet poissa ilmoittamatta, tulee tutori loppujen lopuksi ovellesi kolkuttamaan. Ja paikalliset tutorit ovat siis opettajia.
En ole vielä törmännyt mestarillisiin luennoitsijoihin täällä. Luennot itseasiassa ovat aivan helkkarin tylsiä. Melkein kaikki luennoitsijat kertovat täysin samat asiat kuin kalvoihinsa ovat kirjoittaneet, eivätkä sitten juuri muuta. Eli se tiedon, minkä he haluavat opiskelijoiden kanssa jakaa, voisi lukea vartissa läpi. Omalla ajalla. Silloin kun huvittaa. Ei maanantaiaamuna kymmeneltä istuen tunnin verran luennolla. Muutenkin opiskelijoiden älykkyyttä aliarvioidaan suuresti. Mihinkään ei upota syvemmin, vaan opetus on kovin pintapuolista asioiden läpikäymistä. Kuitenkin monet opetetuista asioista ovat helposti ymmärrettävissä, jos vaan jaksaa käyttää aivojaan eli kaikkea ei tarvitsisi vääntää rautalangasta. Etenkin kun ottaa huomioon, että olemme tosiaan maisterivaiheen opiskelijoita. Jos emme tiedä mikä Pavlovin koira on, otamme selvää ilman, että siihen tarvitsee tuhlata luentoaikaa.
Tieteellinen eettisyys. Etiikka on Helsingin yliopistossa huomioitu juttu. Opetuksesta vastaava henkilökunta hyväksyy roolinsa auktoriteettina ja ottaa vastuun siitä, mitä he opiskelijoille kertovat. He välttelevät omia poliittisia vakaumuksia, elleivät ne ole aiheeseen liittyviä. En voisi koskaan kuvitella istuvani koto-Suomessa luennolla, jossa puhutaan työnhausta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä ja kuulla opettajan kertovan, että vaikka on laitonta kysyä hakijalta siviilisäätyä ja perheen kokoa, on hänellä keinot sen esille kaivamiseen. Että tulkaa joku ilta kapakassa kysymään, hän kertoo ne niksit. Samainen luennoitsija, joka siis on oppiaineen henkilökuntaa, kertoi kuulleensa, että parhaat työntekijät ovat henkilöt (miehet), joilla on lapsia. Koska he osaavat tasapainotella kodin ja työn välillä. Että työntekijä, jolla ei ole lapsia, ei varsinaisesti ole mies ollenkaan. Luennoitsijan mielestä tämä oli ”umm… mielenkiintoista”. Enpä ole vähään aikaan ollut niin vihainen luennolta lähtiessä.
Englantilainen kohteliaisuus. Koska täällä on liikenne eri puolella, kuin suurimmassa osassa maailmaa, mietin kokoajan mistä suunnasta autot tulevat ja minne pitää väistää vastaantulevia kävelijöitä. No, eipä sillä ole mitään väliä minne väistää, koska varmaa on, ettei vastaantulevat aio väistää minnekään. Eräs paikallinen kuunneltuani valitusta aiheesta kehotti minua kävelemään itsekin varmasti eteenpäin. Ihme ja kumma, se toimi. Kävelen nykyään kuin maailmassa ei muita ihmisiä olisikaan ja vastaantulevat väistävät. Se siitä kohteliaisuudesta. Sen lisäksi täällä pyydellään anteeksi sitä tarkoittamatta. Se voittaa keskustelun joka pyytää eniten anteeksi. Niin se vain toimii. Mutta kaikkeen tottuu.
Opintoihin liittyen tämä oikea vs. vasen homma mietityttää ”practicals” -osioissa. Eräänä päivänä jakauduimme ennalta määriteltyihin ryhmiin ja saimme kuusi outoa esinettä tulkittavaksemme. Tehtävänä oli liittää esineet toisiinsa, tehdä niille kyltitys ja suunnitella pikku näyttely. Näyttelyä pohtiessa on hyvä miettiä mihin suuntaan kävijät liikkuvat, oikealle vai vasemmalle. Eräs luennoitsija sanoi, että se riippuu usein siitä, kummalla kaistalla maassa ajetaan. Tämä oli mielenkiintoinen huomio. Näyttelyä suunnitellessamme päädyimme ratkaisuun, jossa kiertosuunnalla ei ollut väliä, sillä sijoitimme jokaisen esineen omalle mantereelle ja jokaiselle mantereelle oman, pyöreän vitriininsä. Eurooppaan sijoittuva esine piti kuitenkin olla Englantilainen erään ryhmäläisen mielestä, koska pitää houkutella paikallista väkeä. Aivan kuten kaikki maailman museonäyttelyt sijaitsisivat Englannissa, eikä vetten toisella puolen ole mitään. Varsinkaan sivistystä. Mutta opinpahan, että Kolumbissa on suolakaivos, johon on aikojen saatossa rakennettu katedraali. Koska tottakai Tekniikan museossa työskennelleelle ihmeellinen valkoinen kivenmurikka oli aika helppo ratkaista mikä se on.
Seksismi, rasismi ja syrjintä ovat täällä paljon selkeämmin esillä, kuin mihin olen tottunut. Autoista huudellaan minulle ja muille, ja ohikulkijat matkivat kieltä jota he kuvittelevat samalla kadunpätkällä kävelevän puhuvan. Rehellisesti sanottuna se kuulosti hyvin paljon suomelta, mutta teinipoikien harmiksi täytyy sanoa, että taisivat yrittää matkia kiinaa. Joka viikonloppu täällä on kuin vappu. Himmeet bileet käynnissä ja juopuneet makaavat kaduilla puolenyön jälkeen. Baarissa näkyy suht normaalin näköisiä miehiä ja sitten ovat paikalliset naiset… Vesirajahame, niin korkeat korot että hädintuskin pystyssä pysyy ja takki on jätetty kotiin, koska suurimmassa osassa kapakoita narikkaa ei ole. Baarista ulospäästessään tämä pissislauma itkee kaduilla tai on niin huonossa kunnossa, että kaverit ohjaavat ambulanssia paikalle. Oli miten oli, mielenkiintoista katseltavaa se ainakin on. Lisättäköön aiheeseen vielä se, että työnhakijalta on laitonta kysyä samoja asioita kuin Suomessakin. Yliopistoon kirjautuessa joutuu kuitenkin kertomaan ikänsä, sukupuolensa, rotunsa ja kaiken muun lisäksi vielä vanhempien koulutustason.
Välillä täällä miettii onko näissä asioissa mitään järkeä. Selitys on se, että Englannissa tykätään tehdä asioita niin kuin on ennenkin tehty. Vanhat hyväksi havaitut jutut pysyvät samana vuosisadasta toiseen. Pohjoismaalaisen silmin tämä paikka on kehitysmaa. Tai kehitystä kipeästi kaipaava maa. Mutta täälläolo on sentään selventänyt joitakin asioita. Lavuaarista löytyy kaksi hanaa siksi, että kylmä vesi on juotavaksi puhdistettua, mutta lämmin (tai siis polttavan kuuma) vesi taas ei ole. Ne tulevat eri paikoista. Roskiksia ei ole joka nurkassa pommiuhan vuoksi. Huoneistoissa on kylmä, koska lämmitys maksaa maltaita ja patterit lämpenemiseen tarvitaan yli vuorokausi. Respasta neuvottiin, että kun ne kerran ovat menneet päälle ja ovat lämpimiä, kannattaa mieluummin avata ikkunaa jäähdytykseksi kuin kääntää patterit pois päältä. Se, että täällä on respa, ei kuitenkaan korvaa sitä asiaa, että täällä on myös kokolattia matot, aivan ihmeellinen hella ja kylpyhuoneissa asiat saa päälle narusta vetämällä. Ainakaan tämä ei ole perinteinen paikallinen talo, jotka tuntuvat olevan pelkkää portaikkoa. Fiksusti opiskelija-asuntoihin sijoitetaan maisterivaiheenopiskelijat omiin kämppiin ja ”undergraduate students” omaansa. Joka on hyvä, koska kandivaiheen opiskelijat ovat aikamoisia bilettäjiä. Tänään on ”Bonfire night” eli kokkoja ja ilotulituksia on ympäri kaupunkia. Kämpille päin tullessa todistimme tätä nuorten opiskelijoiden älykkyyttä katsomalla, kun yhdelle kundille sijoitettiin ilotulite paljaaseen takapuoleen ja sytytettiin. Kun huusin varoituksia, vastauksena tuli, että he ovat jo testanneet tätä, eikä tässä mitään vaaraa ole. Aha. Ei onneksi tarvinnut soittaa ambulanssia.
Joka tapauksessa täällä on hauskaa ja uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut mieletöntä. Käytännöllinen puoli opiskeluista on erittäin mielenkiintoista ja luennoilla on kuitenkin paikallinen perspektiivi, jota ei Suomessa saa. Sen lisäksi kielitaito paranee päivä päivältä, vaikka lisäopetusta siihen ei minulle muutenkaan tarjottu. Eräänä päivänä keskustelimme luennoilla kulttuuriperinnöstä ja UNESCOsta, kun yksi opiskelija kysyi miten UNESCO suhtautuu sellaisiin kulttuuriperintöinä pidettyihin asioihin, kuten lapsimorsiamiin ja naisten ympärileikkauksiin. Luennoitsija huomautti, että ihmisoikeudet otetaan kulttuuriperintöasioissa huomioon ja täytyy myöntää, että enpä ollut miettynyt asiaa tuolta kantilta aiemmin. Ja se on aivan upea tunne, kun huomaa oppineensa jotain, älynneensä jotain tai törmännensä uuteen perspektiiviin.
Tänne lähtiessä ajattelin, kuinka ihanaa on, että voi keskittyä pelkästään opiskeluun. Luentoja on kuitenkin vain kolmena päivänä viikossa ja koska en ole koskaan ollut ahkera itsekseen lukija, ajattelin ensi viikolla osallistua vapaaehtoisten rekrytoimistapahtumaan ja taistella tylsistymistä vastaan hyvillä teoilla. Vaikka kuukaudessa olenkin saanut paljon uusia ystäviä, on eri asia uudessa ympäristössä yrittää saada kahvittelu-, shoppailu- tai leffaseuraa.
Matkustelu on helppoa ja aika halpaa. Tutuksi on tullut Beamish open air museum, Edinburgh, South Shields ja ensi viikolla kohteena on Leeds. Tässä pieni kuvakooste paikallisista näköaloista:
Siinä kaikki tältä yöltä! Tai siis täällä kellohan on vasta kymmenen, paras aika kirjoittamiselle. Jos harkitset vaihtoonlähtöä tai jotain kysymyksiä esiintyy niin kommentoi tänne tai lähetä ihmeessä allekirjoittaneelle s-postia. Tosin Helsingin yliopiston laatikkoa tarkistelen vain muutaman viikon välein, joten vastaus saattaa viipyä. Pahoittelut myös mahdollisista kirjoitusvirheistä. Kuukauden kun kirjoittaa oikeastaan pelkkää vierasta kieltä (huonosti), niin unohtuu se kielioppi äidinkielestäkin.
Toivottelen oikein hauskoja keilauksia, puurojuhlia ja vuosikokouksia kaikille tasapuolisesti. Nähdään ensi vuonna!
-Mirkka-