Blogi

Viluisena keskiviikkona, helmikuun kahdentenakymmenentenä päivänä joukko innokkaita nefailijoita ja mythoslaisia kokoontui Rautatieasemalle lähteäkseen baarikierrokselle ja hyppäsi lähijunaan määränpäänään ääretön. Junasta poistuttiin toki jo Puistolassa, koska ääretön tuntui vähän liian rajulta paikalta.

Ensimmäiseksi valikoitunut anniskeluravintola viihdytti osallistujia isänmaallisuudellaan ja muutamien kulausten jälkeen iloinen puheensorina täytti pöydät. Sama puheensorina ja välillä hämmentävänkin syvälliset aiheet jatkuivat koko illan.

Lisää eksyneitä lampaita saapui joukkoon pitkin iltaa. Ainakin yksi oli turkulaisuuttaan sekoittanut metrot ja lähijunat. Onhan ne kuitenkin melkein sama asia. Illan aikana kiersi myös huhu, että eräs rakkaustarina olisi joskus aiemmin saanut alkunsa eräässä vierailluista kierroksen kohteista, mutta asianosainen kiisti kaikki tällaiset yhteydet. Hyvät naurut siitä ainakin irtosi, jos ei totuutta.

Neljän junapysäkin jälkeen  muistui mieleen, etteivät lähijunat kulje arkena kovinkaan myöhään. Kulkuväline vaihdettiinkin aina niin luotettavaan linja-autoon ja suunnaksi otettiin Kallio, tuo halvan oluen luvattu maa. Yllättävän äkkiä saapuneen valomerkin jälkeen kukin suuntasi kohti kotia ja nukkumattia, sekä seuraavan aamun olotiloja.

NEFA kiittää kaikki osallistujia ja Myhosta. Ilta oli oikein hauska ja onnistunut, toivottavasti tähänkin kevääseen mahtuu vielä monta yhteistä iltaa, alkoholilla tai ilman!

P.S. Illasta ei ole kuvamateriaalia sattuneista syistä, mutta ensi kerralla sitten..

Elina Grundstömin kirjoitus kulttuurintutkimuksen arvostuksesta, 6.3.2012 Helsingin Sanomissa, nostatti valtaisan kesustelun sosiaalisen median puolella kulttuurintutkimuksen opiskelijoiden kesken nykyisestä kulttuurintutkimuksen tilasta. Sosiaalisen median puolella keskustelun  aloittanut Tomi Strömbergin herätteli oivallisesti  nykyiset kulttuurintutkijat ja opiskelijat pohtimaan kuinka kurjuudesta noustaan kukoistukseen, mitä juuri Minä voisin tehdä asialle, miten laitetaan yhteiset viisaat päät yhteen? Kuinka kulttuurintutkimukselle tehdään kasvojenkohotus? Seuraavassa on Tomi Strömbergin kirjoittama pohdinta Facebookiin 6.3.2012 kulttuurintutkimuksesta. Toivottavasti tämä kirjoitus herättäisi myös meidät folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijat pohtimaan mitä Me voismme tehdä parantaaksemme oman oppialamme asemaa. Lisäksi olisi enemmän kuin hyödyllistä pohtia myös  yleisesti oman oppiaineemme merkitystä ja tärkeyttä nyky-yhteiskunnassa. Toivonmukaan pohdintamyllymme saisi siivet alleen.

 

 

Kaikki luki sen Elina Grunströmin jutun tämän päivän Hesarista, eikö niin? Hyvä. Mulla oli siitä pari ajatusta.

Grundström on ihan oikeassa siinä, että hyvä aloituspaikka olisi pyytää Aalto On Waves -projektin puuhahenkilöiltä apua. Selkeästi he tekevät jotain oikein, kun ovat saaneet seminaarimatkalleen rahoitusta, kun ”meillä” kituutetaan ilman käyntikortteja.

Ok, heti kärkeen voi sanoa, että yhteiskuntamme on just nyt sellainen, että kulttuuria tai sen tutkimista ei arvosteta ja sen takia ”meillä” ei ole rahoitusta. Tätä on vaikea uskoa, jos katsoo hetkeksi yritysmaailman puolelle. Mainosmaailman kuuma trendi vuonna 2012 on asiakasymmärrys (googlaa Kupla Helsinki tai Funck) ja toisaalla puhutaan kovenevin äänin palvelumuotoilusta (googlaa Palmu Inc, siellä on etnografeja, vau, oikeissa töissä!).

Tämä on minulle todiste siitä, että kulttuuri ja sen ymmärtäminen kiinnostavat. Mehän tiedämme, että ymmärryksemme ohjaa toimintaamme. Tämän tietävät myös yritykset. Ne jopa maksavat tästä ymmärryksestä! Ja täällä me istutaan, että hei, ei ketään kiinnosta joku folkloristiikka. Ei kai, jos siitä ei osata puhua.

Kulttuurin parissa toimivat eivät osaa myydä. Myyminen on toisen ymmärtämistä, ”Mitä tuo tarvitsee?”, ja oman viestin sopeuttamista tähän toisen tarpeeseen, ”Miten minä myyn itseni hänelle?” Meillä on älyttömästi osaamista käsitellä tätä maailmaa, mutta miten me tuomme sen kyvyn ilmi? Puhun tässä yhtä hyvin työttömyystilanteessa painivien maistereiden tilanteesta kuin koko alasta suhteessa yhteiskuntaan.

Lukekaa Hesarista tänään myös toinen juttu. Kulttuuri-sivujen pääjuttuna puhuttiin managereista ja agenteista. Jutussa esitellään myyntitoimintaa, joka on syntynyt kulttuurintuottajien (taiteen, designin, kirjallisuuden) ympärille. Joku on tajunnut, että hei, tätähän voi myydä ihan yhtä hyvin kuin autoja tai sukkahousuja tai jotain abstraktimpaa niin kuin vaikka osaamistaan.

Eikä se että taiteilija palkkaa jonkun myymään taidettaan tarkoita että taiteilija nyt jotenkin myisi itsensä samalla tai että hänen taiteensa menisi jotenkin kaupallisempaan, massoja miellyttävämpään eli tällä kielellä huonompaan suuntaan. Se vain tarkoittaa sitä, että taiteilija on tosissaan. Että hän haluaa elää taiteellaan. Eikä se ole väärin, minustakaan.

Miksi kulttuurintutkija ei voisi tehdä samalla tavalla? Miksi kulttuurintutkimusta ei voisi myydä? Sitähän myydään jo. Me vaan emme ole sitä myymässä, vaikka me olemme tutkimuksessamme maailman huipulla! Eikö se ole vähän kummallistakin?

Vanha klisee kuuluu ”myyminen on asiakaspalvelua”. Me teemme sekä yhteiskunnalle että itsellemme karhunpalveluksen, jos emme myy osaamistamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä ratkaisuja tähän on? Sen lisäksi että Aalto yliopiston väki osaa myydä ja markkinoida, he osaavat myös verkostoitua. Tämä on tietysti innovaation lisäksi yksi niistä sanoista, jota koko ajan hoetaan eikä se silti/sen takia tunnu tarkoittavan mitään. Mutta kyllä se tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että näistä asioista oikeasti keskustellaan. Keskustellaan omasta osaamisesta! Vitsi me ollaan hyviä ja meistä on vaikka mihin! Koska jos minä en sitä sano, ei sitä kukaan myöskään tiedä.

Aalto yliopiston startupeista on puhuttu viimeisen vuoden aikana koko ajan. Tätä meininkiä tarvitaan myös kulttuurin puolella. Grundström on varmasti oikeassa siinä, että SKS, KOTUS, yliopistot yms. instituutiot eivät pysty uusia avauksia tekemään. Eikä sitä voi oikeastaan niiltä odottaakaan, sillä heidän vähenevät varansa menevät edes sen kaikkein olenaisimman toiminnan säilyttämiseen. Siksi tarvitaan uusia avauksia uusista suunnista.

Tärkeätä olisi kerätä yhteen osaamista ja tarjota sitä muille. Jos kulttuurintutkijoita ei oteta töihin, työllistetään itse itsemme.

Eikö Kansallismuseolla ole facebook-sivua? Perustetaan sellainen! Seurasaaressa ei ole peruspalveluita? Pidetään siellä ravintolapäivä! Hesarin tiedesivuilla ei puhuta ihmistieteistä? Ehdotetaan aiheita ja vaikka kirjoittajiakin toimitukselle! Hallitusohjelmassa ei puolusteta kulttuurintutkimusta? Aletaan lobbaamaan!

Viesti on selkeä: Risteilyt pitää itse järjestää.

Kirjoittanut Tomi Strömberg

Syksyn vaalihumu on täydessä käynnissä Helsingin yliopistolla, sillä samaan aikaan kampanjoidaan edustajisto- sekä hallintovaaleista. Edustajistovaaleilla tarkoitetaan opiskelijaedustuksen hakua HYY:n hallintoon kun taas hallintovaaleissa haetaan opiskelijoita tiedekuntien laitosneuvostoihin.

HYY, oma äiti aurinkoisemme

HYY, eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunta valvoo opiskelijoiden etuja sekä tarjoaa palveluita, (mm. ruoka jota pistät poskeesi Unicafessa, Lyrrakortti, asunnonvälitys tai vaikkapa lapsiparkki). Näin siis jokainen opiskelija linkittyy osaksi HYYtä ja on myös riippuvainen sen toiminnasta.

Nyt HYYn edustajistovaaleissa valitaan ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, tähän mahtuu 60 yliopiston opiskelijaa. HYYn edustajisto paikka ei ole tarkoitettu vain jollekkin jolla on pitkät perinteet opiskelun kehittämisessä yliopistossa, hakemiseen ei siis vaadittu yliaktiivista osallistumista ainejärjestöjen tai tiedekuntien pippaloihin tai juhlien järkkäilyyn, ehdolle pystyi asettumaan kuka tahansa 30000:sta HYYn jäsenestä jolla on halua vaikuttaa opiskelun parantamiseen.

 

Nippelitietoa HYALista

Pienistä pisaroista syntyy joki, ja joista meri. Näin voisi nähdä myös yliopiston sekavan järjestövyyhdin. Jos Nefa olisi yliopiston pisara, niin jokena toimisi HYAL ja merenä HYY. Näin siis yksinkertaistettuna tämä hierarkinen pyramidi. HYAL ry on Helsingin yliopiston ainejärjestöläisten (esim. nefalaisten) puoluepoliittisesti sitoutumaton yhdistys, joka vaikuttaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa. HYAL toimii ylioppilaskunnassa aine- ja harrastusjärjestöjen edunvalvojana, sekä välittää tietoa ylioppilaskunnan ja järjestöjen välillä.

HYALilla on myös vaikutusta ylioppilaskunnan edustajistoon, hallitukseen sekä sen talouselimeen. Tätä kautta HYAL on myös yhteiskunnallinen vaikuttaja.

HYALin ideologiana on parantaa opiskelijan arkea ja opiskelua apukätenään ainejärjestöt,  sekä tehdä opinnoista mahdollista jokaiselle huomioiden opiskelijan elämäntilanne. HYAL on sitoutunut sivistysyliopiston ja akateemisen vapauden kaltaisiin arvoihin, eikä näe että puoluepoliittinen retoriikka tarjoaisi opiskelijalle apua opintoihin ja arkeen. HYALin mottona toimiikin:

Järjestöjen tukeminen on parasta jäsenpalvelua!

Edarivaalit 2011

Nyt käytävissä edarivaaleissa haetaan siis HYYn edustajistoon jäseniä niin sitoutumattomista yhdistyksistä ja järjestöistä (kuten HYAL ja osakunnat, Snäf, HELP + TSEMPPI) kuin poliittisesti suuntautuneista yhdistyksistä (kuten Helsingin yliopiston vihreät, Perussuomalaiset, Sitoutumaton Vasemmisto, Kansalliset ylioppilaat, Helsingin Keskustaopiskelijat, Opiskelijademarit, Piraattipuolue).

Edarivaalien kampanjointi kiihdyttää itsensä käyntiin ensiviikon alussa ja vaalipörräilyn suurin suma iskee 12-13.10 keskustakampuksella ennakkoäänestyksen merkeissä, viralliset äänestyspäivät ovat 18.10-19.10.  Jokainen HYYn jäsenistä ,siis myös sinä joka luet tätä, voi käyttää äänioikeuttasi Helsingin yliopiston neljällä kampuksella yhteensä 15 eri äänestyspisteessä.

Humanistinen tiedekunta on Helsingin Yliopiston suurin tiedekunta mutta suhteessa kokoonsa se saa hyvin vähän rahaa. Tämä rahattomuus on alkanut näkymään erityisesti pienten oppialojen kohdalla: Rahaa opetuksen ei ole samalla tavoin kuin ennen, ja tästä johtuen opiskelijat eivät saa sellaista opetusta joka vahvistaisi heidän oman alansa tietoa saati sitten valmistaisi työelämään. Yliopistouudistus on aiheuttanut sen että pienet oppialat roikkuvat naru kaulassa ja käsi ojossa. Myös monet pienet ainejärjestöt ovat kuolemassa sukupuuttoon suurten pyörien alla.   Asiaan tosin voidaan vaikuttaa, kunhan vaan mahdollisimman moni opiskelija heräisi siihen todellisuuteen että joka ikinen meistä voi vaikuttaa avaamalla suunsa ja ottamalla kantaa, keskustelemalla, kritisoimalla ja pitämällä asiaa esillä, sillä ”miljoonat sopulithan eivät voi olla väärässä”. Kaikki tämä kuitenkin vaatii energiaa, tahtoa ja erityisesti uskoa asian puolesta. Nyt edarivaaleihin on lähtenyt HYALin kautta Humanistisesta tiedekunnasta 33 ehdokasta jotka haluavat vaikuttaa opiskeluun ja sen parantamiseen.

Jos siis sinua kiinnostaa vaikuttaa omaan oppiaineeseesi ja yleisesti opiskelijan etuihin ja hyvinvointiin sekä palvelujen saamiseen, suosittelen lämpimästä äänestämistä. Niin kliseistä kun se onkin, mutta äänestämällä voit vaikuttaa siihen mitä saat. Käy siis tsekkaamassa ehdokkaita ja edarivaalien vaalikonetta, katso mitä on tarjolla, äänestä ja ota osaa omaan opiskeluusi.

 

Sateinen syysharmaus oli piinannut viikkoa jolloin uusien opiskelijoiden initiaation ja yliopistokasteen oli määrä tapahtua. Valtavat tummat pilvimassat olivat hallinneet taivaan kantta koko alkuviikon ja säälimätön sadepiiska oli hakannut Helsingin katuja lähes taukoamatta. H-hetken säätä jännitettiin siis syystäkin. Torstaina 15.9.2011 Nefan ja Mythoksen perinteikäs fuksiaistraditio Helsingin seurasaaressa viritteli tunnelmaansa alkuillasta. Tutustumisrinki kokoontui perinteitä kunnioittaen  Iisalmen pappilan ja Antin talon kupeessa olevalle aukealle  nostamaan maljaa uuden opiskelijavuosikerran kanssa. Arka hiljaisuus vallitsi kiertävän maljan ja esittäytymisten keskuudessa, välistä hiljaisuus rikkoutui riemukkaisiin naurunpyrähdyksiin.

Esittäytymisten loputtua Nefan vanhat parrat ja (sukupuolten tasa-arvoa kunnioittaen myös) vanhat nutturat, siirtyivät rasteille valmisteluihin. Uudet opiskelijat saivat tutustua rauhassa omaan ryhmäänsä ennen suuren kierovaelluksen alkamista.  Ryhmät saapuivat kukin omalle alkurastilleen, osa arkaillen, osa intoa puhkuen. Rastit näyttivät etenevät aikaisempia vuosia ripeämmin ja yleinen fiilis näytti keventyvän kellon kulun myötä.  Alkuillasta startannut rastikierto näytti noudattavan nopean toiminnan joukkojen strategiaa, kierros päättyi ennen kuin kukaan sitä osasi odottaa. Puhelinkopille kokoontunutta fuksiporukkaa pidäteltiin  extra bonus rastin merkeissä hetki ennen illan pimenemistä.

Taivaan kansi oli ollut hellän hoivaava juhla kansaa kohtaan koko alkuillan ajan, se oli suonut juhlijoille vain pehmeitä kuivia syyspilviä, mutta pimeän tullen se alkoi tiputtamaan taas viileitä pisaroitaan. Pimeyden laskeutuessa heilui epämääräinen joukko sateenvarjoja päiden yllä, epämääräistä sateenvarjon huojuntaa lisäsi traditionaalisen fuksiletkan organisointi ja ohjaus kohti grillausareenaa.

Jyskyttävä rummunsyke kantautui pimeydessä vaeltava letkan korviin. Haparoivin askelein liikkuvat fuksit suorittivat initiaatiotoimet siirtyen virallisesti yliopisto-opiskelijoiksi. Hämyisä tunnelma, kostea sade sää, nuotio savun vahva tuoksu ja rytmikäs rummun kumina johdatteli  viisikymmenhenkisen juhlakansan boolin ja pienen purtavan pariin. Ruuan ja juoman lomassa palkittiin myös parhaiten suuresta rastivaelluksesta selvinnyt fuksiryhmä. Ilta kietoutui iloisen puheen sorinan ja naurun ympärille. Ruuan ja juoman loputtua savulta tuoksuva joukkio alkoi valumaan kohti kaupunkia.

Pitkän bussiodottelun jälkeen sekalainen seurakunta körötteli kohti Eerikin kulmaa, jossa valmiina odotteli  ne vanhat nefalaiset jotka eivät olleet päässeet nauttimaan Seurasaaren rasteilusta. Eerikin kulmassa väsyneet vaeltajat saivat maistia shamaanin matkasta, tosin hieman laimean reissun näytti laseissamme seisova shanmaani tehneen. Jukeboksiin kerättiin kolehtia taukoamatta ja soittolistallehan ei päässyt muuta kuin hyviä biisejä. Osa juhlakansasta vetreytteli niveliään jukeboksin musiikin sykkeessä, osa fiilisteli  baarin hämyisissä nurkissa parantaen maailman haavoja. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut, toivottavasti vaeltavalle fuksikansalle ilta maistui myöskin muultakin  kun samaanin matkan väljähtyneeltä sokeriliemeltä.