Julkisen keskustelun tyyli: Asiakonflikti on tärkeää, mutta vaatiiko se tunnekonfliktia?

Yhteiskunnallinen dialogi on aina keskeistä osana demokraattisia yhteiskuntia. On tärkeää, että eri näkökulmia esitetään ja haastetaan julkisessa keskustelussa – kriittisen keskustelun kautta saadaan kehitettyä mahdollisimman hyviä ja laadukkaita ratkaisuja.

Ihan sama pointti kuin tieteessä – asia-argumentteja tarkastellaan ja hypoteeseja yritetään todistaa vääräksi.

Mutta vaatiiko kansalaisyhteiskunnassa asioiden kriittinen tarkastelu ja haastaminen välttämättä tunnepitoista, vihamielistä sävyä?

Kansalaisyhteiskunnan keskustelu on tärkeää, ja aiemman sijaan – torien ja sanomalehtien – se nykyään sijoittuu myös sosiaaliseen mediaan. On jo monesti todettu, että kasvoton some voi tuottaa enemmän tunnepitoista ja aggressiivista ilmaisua – tähän on monta sosiaalipsykologistakin syytä (esim. on hankalampi ilmaista epävarmuutta ja lieventäviä eleitä tekstikommunikaatiossa).

Jos oikeasti halutaan OPPIA toisilta, ja kehittää omaa ajatteluaan ja parantaa asioita, riitely ei välttämättä ole kaikkein paras lähtökohta kuuntelemiselle ja dialogin luomiselle. Miksi samastamme asiakonfliktin ja tunnekonfliktin?

Demokratialle keskeistä on se, miten vuorovaikutamme toistemme kanssa. Sillä, että asioista riidellään hirveän tunteellisesti ja loukkaavasti, on ainakin kaksi ikävää sivuvaikutusta demokratiankin kannalta:

1. Ihmiset poteroituvat puolustamaan omaa kantaansa ja yhteisen oppimisen mahdollisuudet vähenevät. Keskinäisen ymmärryksen mahdollisuudet vähenevät.
2. Aggressiivinen ja pelottelua sisältävä tyyli voi vähentää osallistumisaktiivisuutta: osa ihmisistä vähin äänin sulkeutuu pois keskustelusta, koska kaikilla meillä ei ole resursseja ja valmiutta kokea vihamielissävytteistä keskustelua innostavana.

Meidän tulisi edistää sitä, että kansalaiset ymmärtävät toistensa näkökulmia.

Ihmisillä on paljon kognitiivisia sekä ryhmäjäsenyyden tuottamia vääristymiä, jotka altistavat sille, ettemme kuuntele vastapuoleksi leimattua. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt kiteyttää, etteivät ihmiset suinkaan ole tietoa etsiviä olentoja, vaan sosiaalisia olentoja, jotka ryhmissä sekaantuvat kilpailuihin ja konflikteihin – mutta kun meidät laitetaan oikeisiin olosuhteisiin ja instituutioihin, voimme päästä lähemmäksi totuutta. Kuuntelun kautta kuitenkin ymmärtäisimme, mikä johtaa toisen ajattelemaan niin kuin ajattelee.

Hyödyllinen perususkomus julkisessa keskustelussa olisikin nöyryys: ehkä en ole oikeassa.

Oman edun vääristymät ovat luonnollisia, ja ne ovat olleet funktionaalisia joissain tilanteissa. Esimerkiksi negatiivisuusvääristymä – ja mikä altistaa myös kielteisten stereotypioiden synnylle – on ollut hyödyllistä ja edistänyt lajin henkiin jäämistä. Oman edun vääristymä auttaa tulemaan toimeen maailmassa, joka on hirvittävän ennustamaton. On pakko olla peukalosääntöjä jotta pystytään navigoimaan. (Toki näitä esteitä voidaan ylittääkin.)

Toinen hyödyllinen perususkomus olisi myös se, että toisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja sen tunnistaminen, että toisen näkökannalle saattaa olla hyviä perusteita, joita en pysty ymmärtämään. Sekin auttaa, että tiedostamme kognitiivisen vahvistusvääristymän olemassaolon: Ehkä itse luen valikoivasti argumentteja ja etsin puolueellisesti tukea vain omalle näkökannalleni?

Entä johtuuko reaktioni siitä, että koen jonkin uhkaksi? Uhkahavainnon pohjalta helpompi on hyökätä tai kieltää toisen näkökulma – mutta tarvitseeko tilanne tai toisen kommentti tulkita uhkana?

Vaikka ihmiset helposti poteroituvat, ja joskus nousee esiin ihmisten ikävämmät puolet, niin lajityypillistä ja luonnollista toisaalta on myös yhteistyökyky. Jos ihmiset laitetaan oikeisiin olosuhteisiin, he voivat ylittää nämä eri lauma-ajattelu- ja muut harhat. Esimerkiksi tiede instituutiona on siitä loistava, että yksilölliset ja sosiaaliset harhat on helpompi peitota.

(Edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tiedonkin pohjalta tehty päätöksenteko aina olisi poliittista. Mutta tiedonhankinnan ja ratkaisujen kehittämisen ei lähtökohtaisesti tarvitse olla harhaisesti virittynyttä ja lauma-ajatteluun tukeutuvaa.)