Category Archives: Psykologia ja julkishallinto

Miten saada yleisötapahtumien järjestäjät auttamaan koronatorjunnassa?

Olin parissa taidenäyttelyssä, jossa hoidettiin eri tavoin yleisön turvallisuudesta huolehtiminen. Toinen paikoista mahdollisti yleisön sellaisen toiminnan, että paikalla on riski tulla viruslingoksi. Kysyin lipunmyynnistä, miksei kukaan ensimmäiseen 40 minuuttiin tullut muistuttelemaan jonoon turvavälin pitämisestä. Edessämme ja takanamme oli seurueita, joissa yskittiin ja köhittiin (ei hihaan eikä nenäliinaan), ja turvaväleistä muistuttaminen oli meistä itsestämme kiinni.

Koronaturvallisten ympäristöjen luominen vaatii käyttäytymisen muokkaamista, jota ei täysin voi jättää yksilöiden vastuulle tai THL:n sinänsä selkeiden, yksilöille suunnattujen julisteiden tai mainosten varaan. Avainasemassa ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamisessa ovat myös ne organisaatiot, jotka järjestävät yleisötapahtumia.

Lipunmyyjä sanoi, että he ovat kyllä välillä käyneet muistuttamassa turvaväleistä, mutta ihmiset eivät välttämättä tottele, ja vaikutti sen vuoksi lannistuneelta. Toista aaltoa ei voida välttää, jos tapahtumajärjestäjät suhtautuvat löperösti velvollisuuteensa suitsia ihmisiä oikeaan toimintaan.

Tässä joitain ideoita.

  • Ongelma 1. Yrittäjillä ja tapahtumajärjestäjillä on harhakuvitelma, että jämäkkä ja vastuullinen suhtautuminen viruksen leviämisen torjuntaan olisi asiakkaiden mielestä noloa tai turhaa tai karkottaisi heitä.

Ratkaisuidea: Nyt tulee aktiivisesti luoda käsitystä siitä, että koronavirukseen vakavasti suhtautuvat yrittäjät ja tapahtumajärjestäjät ovat fiksuja, luotettavia ja osaltaan kantavat vastuunsa siitä, että toista aaltoa ei synny ja yhteiskunta joudu taas sulkutilaan. Esim. THL:n mainoksiin voisi lisätä tällaista maine- ja mielikuvaviestintää, eli organisaatioita ei motivoitaisi pelkällä informaatiolla tai toimintasuosituksilla, vaan vedottaisiin myös yrityskuvaan. Harva yrityksistä tai toimijoista haluaisi näyttäytyä munattomana, tulevana viruslinkona, ja ehkä lakkaisi pelkäämästä jämäkkää asiakkaiden opastamista?

  • Ongelma 2. Yksittäiset tapahtumajärjestäjät suhtautuvat löperösti virukseen eikä motivaatio riitä vastuulliseen toimintaan.

Ratkaisuidea: Tapahtumajärjestäjille luodaan selkeät velvoittavat ohjeet, miten toimia, ja näiden rikkomisesta voi seurata sakko tai toimintakielto.

  • Ongelma 3. Tapahtumajärjestäjät ovat motivoituneita, mutta eivät tiedä, miten motivoida asiakkaita, esimerkiksi turvaväleistä muistuttaessa tai yskimishygienaan puuttumisesta. Haluttomuus puuttua lisääntyy, kun pelkkä tiedon toitottaminen huomataan tehottomaksi.

Ratkaisuidea: Yleensä perustelujen antaminen ja myötätunnon osoittaminen yhdistettynä konkreettisiin ohjeisiin on tehokkaampaa kuin pelkkä ”pitäkäähän turvavälejä”-huutelu. Kootaan parhaat käytännöt -checklista, jossa tapahtumajärjestäjät voivat omiin turvallisuussuunnitelmiinsa poimia ideoita, miten asiakaspalvelijat voivat viestiä turvaohjeita. Esimerkiksi:

  • ”Hyvä yleisö! Varmasti moni teistä tietääkin, että xx% koronaa sairastavista on oireettomia ja korona tarttuu ihan hengitysilman välityksellä. Joten pyytäisinkin teitä nyt suojelemaan itseänne ja toisianne pitämällä mielellään 2 metrin väli toisiin seurueisiin – kiitos kun teette yhteistyötä!”, tai
  • ”On mahdollista, että useammalla meistä täällä olijoista on oireeton korona, joten siksi pyytäisin teitä pitämään 1-2 välin toisiin ihmisiin. Kiitos paljon!”, tai
  • ”Haluaisimme pitää Suomen talouden pyörät jatkossakin pyörimässä, ja tämän paikan avoimena, joten vältetään viruslinkoilua ja pidetään etäisyyttä muihin ihmisiin! Kiitos paljon!”, tai
  • “Kukaanhan ei tietystikään tykkää tästä, mutta koronan takia joudun pyytämään ja kiittämään, jos jaksatte toimia kuin jokaisella täällä olisi korona eli pitää seurueittain turvaväliä ja yskiä allergisenkin aivastuksen hihaan!”tai
  • ”Meillä käy asiakkaina paljon riskiryhmäläisiä, ja jotta he jatkossakin uskaltaisivat käydä täällä, pyytäisin kaikkia toimimaan ikään kuin teillä olisi oireeton korona. Eli pienetkin yskäisyt kannattaa kohdistaa hihaan, ja pitäkää etäisyyttä muihin ihmisiin. Suurkiitos!”

Tämä toisi vähän lihaa luitten ympärille tämänhetkisten ”yski oikein” ja ”pidä turvaväliä” –kylttien päälle (joiden vaikutus on selvästi laantunut). Tapahtumissa on mitä parhain tilaisuus myös valistaa kansalaisia, monelle kansalaiselle on varmastikin epäselvää, MITEN korona leviää aerosoliteitse, ja kuinka suuri osa tartuttajista ei lainkaan tiedä omasta tartunnastaan (oireettoman tartunnan osuus).

Näiden taudin tartuntamekanismien selkeä ja kärsivällinen selittäminen auttaisi ihmisiä ymmärtämään toimintaohjeiden perusteet: miksi meidän kaikkien tulisi toimia, kuin itsellä olisi virus. Voisimmeko tehostaa tätä terveyskasvatusta valjastamalla yleisötapahtumien järjestäjät mukaan tekemään tätä valistustyötä – kaikki kansalaiset kun eivät kuuntele STM:n tiedotustilaisuuksia tai lue lehdistä tartuntamekanismeja selostavia tekstejä.

***

Vaikuttava viestintä toki vaatisi selvittämistä ja tutkimista, mitkä ne todelliset toiminnan esteet ovat – nämä kolme ongelmaa ja ratkaisuehdotusta nyt kuitenkin hihasta heitettynä yhden keskustelun ja siitä tulleiden aivoitusten jälkeen. Kuulen mielelläni palautetta ja lisäideoita!

Ps. Psykologia-lehti julkaisee pian juttumme käyttäytymistieteen annista koronaviruksen torjunnassa. Tähän liittyen olemme julkaisseet osan siitä blogina: 12 viestintäperiaatetta ihmisten motivoimiseksi ja sitouttamiseksi koronaohjeiden noudattamiseen. Mikään yksittäinen viestintätyyli ei tietenkään saa 100%a ihmisistä kuin taikaiskusta noudattamaan ohjeita, mutta useiden tutkimusten mukaan tietyillä viestintäperiaatteilla saa kuitenkin nostettua ohjeita noudattavan porukan osuutta. Näitä ideoita voisivat ehkä myös tapahtumajärjestäjät hyödyntää!

Päätöksentekijä: Älä laske yksittäisten ihmisten rationaalisten päätösten tai vastuullisuuden varaan

Fyysisten kontaktien rajoittaminen on epidemiologien ja terveysviranomaisten mukaan nyt avainasemassa, jotta saisimme suojeltua terveydenhoitojärjestelmää ja vältettyä turhia kuolemia. Akuutissa koronaviruksen kaltaisessa kriisissä valtiovallan tulisikin käyttää selkeää ohjausta.

Suomessa on tehty hyviä päätöksiä isojen tapahtumien rajoittamisesta, koulujen sulkemisesta ja monien muidenkin julkisten palveluiden ja tilojen sulkemisesta.

Silti esimerkiksi kauppakeskuksia ja kauppoja saa pitää auki, baarit ja ravintolat toimivat, ja laskettelu- ja lomakeskuksetkin saivat luvan jäädä auki.

Poliitikot ihmettelevät lehtijutuissa, miksi ihmiset menevät näihin paikkoihin. Mutta moni ihmettelee, miksi poliitikot sallivat paikkojen olla auki.

Pääministeri laskee ihmisten vastuullisuuden varaan: “Vasta jälkikäteen näemme senkin, toimivatko ihmiset riittävästi ohjeiden mukaisesti. Itse haluan ajatella, että suomalaiset ovat vastuullisia ja noudattavat ohjeita ja suosituksia.” Arvostan pääministeriä monella saralla, mutta pelkään pahoin, että tämä luottamus ei perustu tutkimusnäyttöön ihmisten rationaalisuudesta ja kollektiivisesta käyttäytymisestä.

Yhtä huono kuin vastuullisen kuluttajan ideaali ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, on vastuullisen yksilön ideaali tartuntatautien rajoittamisessa. Miksi? Kokosin alle liudan sosiaalipsykologisia ja psykologisia ilmiöitä, jotka selittävät asiaa. Listaa koostaessani olen myös suomentaen soveltanut koronavirustilanteeseen ajatuksia toisesta, sosiaalipsykologian apulaisprofessori Mads Nordmo Arnestadin blogitekstistä ”Bad Psychology: Why Climate Change Won’t Be Solved by Better Decisions at the Supermarket”, jossa perustellaan, miksi ilmastonmuutokseen pitää vaikuttaa korkeamman tason päätöksillä ja ohjauksella sen sijaan, että luotetaan yksittäisten ihmisten järkeviin valintoihin.

Miksi ei riitä, että hallitus antaa suosituksia ja odottaa, että yksilöt tekevät järkevän päätöksen kotiin jäämisestä?

  1. Tieto ei riitä käyttäytymisen muutokseen. Jos julkishallinnon antamat suositukset tehokkaasti ohjaisivat ihmisten käyttäytymistä, meillä olisi vain vähän vähäisestä liikunnasta johtuvia sairauksia tai ravitsemusongelmia.
  2. Vetoavat viestit tavoittavat kansan epätasaisesti. Vaikka osa kansalaisista seuraa tiiviisti sanomalehtien kokoamia koronavirusvinkkejä, Ylen ohjelmia ja viranomaisten sekä ministeröiden tiedotusta suoraankin – ja noudattavatkin ohjeita, osa viis veisaa. Lisäksi epidemian rajoittamisen logiikkaa voi olla myös hankala ymmärtää kollektiivisena yrityksenä eikä vain oman yksittäisen riskin välttämisenä. Väärinymmärryksiäkin tulee helposti, puhumattakaan epäselvän viestin moninaisista tulkinnoista.
    Uuden ilmiön edessä kestää aikaa, ennen kuin viestinnän ammattilaiset pystyvät puskemaan ulos taiten suunniteltuja, helposti ymmärrettäviä valistusviestejä ja levittämään niitä niin, että ne saavuttavat kaikki.
  3. Optimistiset harhat. Tutkimus on osoittanut, että ns. normaaliin psykologiaan kuuluu liuta itseä palvelevia, ”oman edun” harhoja: Kuuluisin näistä on varmasti se, että valtaosa autoilijoista pitää itseään keskimääräistä parempana kuskina. Samalla ihmiset voivat olettaa, että he osaavat välttää vaaroja tai toimia paremmin kuin muut. Ylioptimistiset harhat palvelevat normaalia toimintakykyä, mutta vaaratilanteessa osoittautuvat epätarkoituksenmukaisiksi.
  4. Vastuun hajaantuminen & yhteismaan dilemma. Ongelman ratkaisun vastuu hajaantuu useiden ihmisten välille. Mitä enemmän ihmisiä on mukana, kunkin yksilön suhteellinen vastuun kokemus vähenee. Suomalaisten aikuisten kesken koronaviruksen leviämisen riskin vähentämistoimien 100% vastuu jakautuu noin 3.5 miljoonan ihmisen kesken, kun taas jokainen yksilö on 100%:sti vastuussa omien tarpeidensa ja halujensa toteuttamisesta. Monen kohdalla vaakakupissa painaa enemmän jälkimmäisten täyttäminen kuin yhteisen hyvän eteen toimiminen – varsinkin kun oman toiminnan painoarvo voi tuntua niin vähäiseltä isossa kokonaisuudessa. Seurauksena on ns. yhteismaan dilemma ja tragedia – jokainen yksilö toimii oman intressin mukaan yhteisön intressin sijaan – ja loppujen lopuksi kaikki kärsivät.
  5. Mittakaavan huomiotta jättäminen. Ihmiset havaitsevat ongelmia eri tavalla, eivätkä osaa tajuta ongelman vakavuutta.
  6. Empatialoukku. Kun ihmisiä pyydetään lahjoittamaan rahaa esimerkiksi nälänhädän lievittämiseen, he ovat vähemmän halukkaita antamaan rahaa, mitä enemmän kärsiviä lapsia on. Eli paradoksaalisesti: Mitä isompi ongelman mittakaava on, sitä vähemmän motivoituneita olemme auttamaan.
    Our intuitive-empathic hardware is perfectly designed to elicit heroic efforts to save cute individuals who are similar to us. It is much less adapted to solving global, slow-moving, impersonal and abstract problems, such as climate change. The death of a polar bear is a tragedy—the melting of millions of tons of ice is just a statistic.” (lähde)
    Toisaalta: akuutissa ja nopeasti eskaloituvassa kriisissä empatiaprosessit voivat toimia hieman eri tavalla kuin hitaasti etenevässä ilmastonmuutoksessa.
  7. Sosiaalinen hyväksyttävyys ja eri viiteryhmien eri normit. Me ihmiset haluamme mukautua normeihin ja trendeihin. Eri viiteryhmissä suhtautuminen esimerkiksi koronavirukseen ja ”hyväksyttäviin tapoihin suhtautua” on hyvin erilainen. Harva nuori haluaa olla kaveriporukassaan ainoa, joka yskii oikeaoppisesti hihaan, jos suojaavat, varovaiset käyttäytymismallit on tuomittu epäcooleiksi.
  8. Moraalinen valtuutus. Kun koemme moraalisen hyvänolon tunteen tehtyään hyvän teon, me tunnemme olomme paremmaksi ja sitten seuraavaksi teemme vähemmän hyviä tekoja. Terveyspsykologogiassa näitä kutsutaan myös kompensoiviksi terveyskäyttäytymisiksi: ”Kun kävin aamulla kuntosalilla, niin tänään voin hyvin ottaa pussillisen irtokarkkeja.” Tai: ”Annoin niin ison summan nälkäpäiväkeräykseen, että voin nyt hyvin jättää parkkimaksun maksamatta.” Koronatapauksessa: ”Olen nyt ollut niin monta päivää kotona eristyksissä, että voin hyvin lähteä istumaan ravintolaan hetkeksi.”
  9. “Jos se on sallittua, se on turvallista” -päätelmä. Tämä ei ole psykologian piirissä tutkittu harha, mutta eräs mahdollinen päättelyketju, jota juuri tässä koronakriisissä voi esiintyä – varsinkin sellaisissa maissa, joissa kansalaiset ovat tottuneet valtion vahvaan sääntelyyn ja ohjaukseen (kuten Suomessa). Tutkijaystäväni Venla Bernelius toteaa: “Vaikka viranomaiset kokevat, että heidän pääviestinsä on se, että nyt pitää rajoittaa kontakteja ja ottaa itse vastuuta, monen yksilön tulkinta on kuitenkin se, että hänelle on annettu selkeästi lupa lähteä baariin, hiihtokeskukseen tai muuhun kansankokoukseen, koska sellaisia on annettu järjestää.”

On hurjan (kurjan!) paljon näyttöä ihmisten valintojen epärationaalisuudesta, tiedollisista vääristymistä ja kyvyttömyydestä käsitellä tietoa tehokkaasti. Toki vääristymistä pystyy tulemaan tietoiseksi ja ohittamaan ne, mutta se vaatii tietoa, taitoa ja yritystä. Meillä monella on rajallinen energia käytettävissä harkintaan, ja moni toimii autopilotilla, Arnestad muistuttaa.

Kuten ilmastonmuutoksessa, myös koronaviruksen yhteiskunnallisessa hillitsemisessä on kolme tahoa: Poliitikot, yritykset ja kansalaiset. Poliitikot säätävät lakeja, jotka vaikuttavat yritysten toimintaan. Yritysten täytyy noudattaa näitä – toki he voivat tehdä halutessaan ja pystyessään enemmänkin. Yritysten päätöksiin toki vaikuttaa kuluttajien vaatimukset – esimerkiksi ison ketjun näyttävä kuntosalien sulkeminen voi tuoda hyvää mainetta vastuullisena toimijana alalla, asiakkaiden terveyden suojelijana. Baarien aukipitäminen toisaalta voi myös olla vastausta ”koronahömpötykseen” kyllästyneiden kuluttajien kysyntään (ks. kohta 6 & loppusanat).

Sosiaalipsykologi Arnestadin sanat käyvät yhtä hyvin koronakriisiin kuin ilmastonmuutokseenkin: “But holding the individual consumer responsible is a dangerous fallacy. The climate crisis will never be avoided by the voluntary efforts of five billion powerless, selfish, uninformed and self-centred individuals, who keep fanciful climate karma scorecards and who are not cognitively adapted to the sort of problem-solving required.”

Jos poliitikot haluavat noudattaa terveysviranomaisten linjauksia, heidän tulee tehdä korkeamman rakenteellisen tason päätöksiä, jotka rajaavat ihmisten välisiä fyysisiä kontakteja niin selkeästi ja tehokkaasti kuin vain mahdollista. Yksittäisten ihmisten suostutteluun ja vapaaehtoiseen toimintaan ei kannata nyt nojata.

Jopa yksilön vapauden ideaalin kehdossa, Yhdysvalloissa, on muitta mutkitta määrätty sulkemaan ravintolat ja baarit useassa osavaltiossa.

Määräykset ja rajoitukset tulee perustella kansalaisille

Kun rajoituksiin siirrytään ja ihmisten liikkumisvapautta rajoitetaan, on toki tärkeää samanaikaisesti informoida ja perustella näitä päätöksiä. Psykologian asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että voimallisimmin ihmisten käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa siten, että säädetään laki ja aletaan sanktioida sen rikkomuksia JA samalla informoidaan ja perustellaan ihmisten määräysten noudattamisen motivaation kasvattamiseksi. Yhtä aikaa siis vaikutetaan sekä ympäristön tuottamiin pakotteisiin että ihmisen asenteiden muutokseen. Näin meneteltiin esimerkiksi turvavöiden käytön yleistymisessä. Ei ihmisillä aina tarvitse ENSIN olla motivaatiota, myös ympäristön ja ohjauksen muutoksilla – yhdistettynä valistukseen – voi yhtäaikaisesti luoda motivaation ja toiminnan.

Epidemian kasvaessa eksponentiaalisesti elämme jo nyt menneisyydessä – nyt tehtävät rajoitukset vaikuttavat vasta 2-3 viikon päästä. Epidemia pitkittyy, mitä kauemmin rajoituksia lykätään. Koko kansan ymmärryksen saavuttaminen ja vapaaehtoinen toiminta voi yksinkertaisesti viedä liian kauan aikaa.

Ei tarvitse ajatella, että valintana on joko autoritäärinen määräily tai ihmisten vapaaehtoisuuteen luottaminen. Hyvin perustellut, yksiselitteiset määräykset ja rajoitukset akuutissa yhdistettynä tehokkaaseen, selkeään perustelevaan viestintään akuutissa kriisissä voivat hyvin olla osa länsimaista liberaalia demokratiaa, myös Suomea.

* * * * * * * *

Tilanne on kuitenkin kaikille uusi, ja on vaikea valita paras toimenpidekokonaisuus tilanteessa, jossa kaikki hoputtavat ratkaisuja. Tsemppiä kaikille, jotka joutuvat punnitsemaan konkreettisia ratkaisuja tässä erittäin kompleksisessa ja nopeasti eskaloituvassa ongelmassa.

***********
Lisäys 21.3.20 klo 19.15:
– Demos Helsingin Lari Hokkanen muistutti hyvästä täsmennyksestä: Kriisiaikana, kun pitää saada *heti* tulosta aikaiseksi, on turha miettiä hienovaraisia tapoja muuttaa käyttäytymistä. Vaikka tässä esitellyt periaatteet sinänsä pätevät myös normaalisti, silloin on pelivaraa enemmän pohtia ei-pakkokeinoja. Näihin käyttäytymistieteillä on myös paljon nykyistä enemmän annettavaa.
– Listaan voisin lisätä vielä psykologisen reaktanssin, eli mutta se pätee kaikkiin vaikuttamisyrityksiin. Kirjoitan tästä joskus myöhemmin oman blogauksensa!

* * * * * * * *

Loppusanat: En ole taloustieteilijä, mutta myös pienyritykset ovat hankalien päätösten edessä, jossa he tavallaan myös kohtaavat yhteismaan dilemman:

”Liikunta-alan yrittäjät peräänkuuluttavat selkeämpää viestiä valtiojohdolta.

– Pelkkä suositus sulkemisesta asettaa yrittäjät moraalia kyseenalaistavaan asemaan. Tässä kamppaillaan oman talouden ja tietyllä tavalla koko elämän puolesta ja yritetään selvitä, Äikäs sanoo.

Hänen mukaansa pk-yrittäjä on aivan erilaisessa asemassa kuin ovensa jo viikko sitten sulkenut markkinajohtaja Elixia.

– Siellä on ihan mieletön pääoma taustalla, ja he selviävät tästä kyllä, mutta pk-yrityksille on annettu paljon vastuuta. Jos sulkemisesta tulee määräys, olemme kaikki samalla viivalla. Nyt viesti jää liian väljäksi.” (Ilta-Sanomat 20.3.20)