Suomen Psykologisen Seuran terveyspsykologian jaoksen puheenjohtajana, minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi toisille kansallisille terveyspsykologian päiville myös järjestelytoimikunnan puolesta! Ja suuri kiitos pääjohtaja Eskolalle ystävällisestä avauksesta ja mahdollisuudesta pitää täällä THL:ssa kongressimme ensimmäisen päivän tieteellinen ohjelma.

On hienoa nähdä täällä näin paljon terveyden ja hyvinvoinnin psykologiaan liittyvien teemojen tutkimuksesta kiinnostuneita! Kuten viime vuonna, olemme jo monta viikkoa sitten joutuneet laittamaan lappua luukulle, kun yli 200 ihmistä on tulossa jompaankumpaan tai molempiin päiviin – olemme todella ilahtuneita päivien suosiosta!

(Slide-show löytyy tästä linkistä)

Taustaa: Varhaiskeski-ikäinen tieteenala

Terveyspsykologia tieteenalana on tullut suloiseen varhaiskeski-ikään: American Psychological Associationin terveyspsykologian jaos perustettiin 1970-luvun lopulla, jota seurasivat Britit 1980-luvulla kuten myös Euroopan Terveyspsykologian yhdistys EHPS. Suomen jaos perustettiin 1990-luvulla. Viime vuosina jaoksemme toiminta on kasvanut hurjasti, heijastellen tieteenalan nousua muutenkin. Terveyspsykologista tutkimusta tehdään usein monitieteisissä tiimeissä, ja siitä on suoraa hyötyä monille yhteiskunnallisille ongelmille fyysisen ja psyykkisen terveyden osalta. Tästä meidän keynote-luennot, posterit ja yli 40 tieteellistä esitelmää ovat loistava näyte.

Tieteenalan nosteesta on kenties paras esimerkki Health Psychology Review –lehti, 10 vuotta sitten perustettu. Empiiristen originaalitutkimusten määrä terveyspsykologiassa alkaa jo olla sitä luokkaa, että on tarkoituksenmukaista julkaista katsauksia ja meta-analyyseja niistä asialle omistetussa lehdessä. Ja alan tutkimuksen merkittävyydestä ja kiinnostavuudesta kertoo osaltaan impact factor, joka on tänä vuonna noussut jo lähelle yhdeksää – kova saavutus psykologian alan lehdeltä.

Terveyspsykologisella tiedolla on paitsi tieteellistä kiehtovuutta, myös vahva käytännön relevanssi. Meitä kaikkia yhdistää halu käyttää tutkimustietoa ihmisten elämänlaadun parantamiseksi ja terveiden, toimintakykyisten elinvuosien pidentämiseksi. Ja näyttöä on tämän perustelluudesta – esimerkki omalta alaltani: Jo useampien meta-analyysien mukaan terveyskäyttäytymisen edistämisen interventiot, jotka on suunniteltu hyödyntäen terveyspsykologisia teorioita, ovat vaikuttavampia kuin ne interventiot, joiden suunnittelussa ei ole hyödynnetty käyttäytymistieteitä.

On tarpeen myös mainita eurooppalainen emojärjestömme, European Health Psychology Society. Sen kongressi järjestetään ensi syksynä Padovassa. Tämän vuoden Aberdeenin kongressiin lähetettiin yli 900 abstraktia.

Kongressin esityöpajoissa käsitellään mm. sitä, miten voisimme hyödyntää käyttäytymistiedettä tutkimustulosten implementoinnissa käytäntöön, juurruttamisessa ja levittämisessä. Lisäksi on tulossa nuorille tutkijoille klassista tavaraa eli sitä, miten kääntää käyttäytymistieteelliset teoriat käytännön terveyden edistämisinterventioiksi.

En malta olla mainitsematta uutta, käytännön läheistä toiminnan muotoa: EHPS on juuri perustamassa säännöllisesti päivittyvää sivustoa suunnattuna terveyspsykologian käytännön soveltajille mm. terveydenhuollossa (“Practical Health Psychology Blog / Käytännön terveyspsykologiaa”). Tänne tulemme koostamaan kaikilla suurimmilla eurooppalaisilla kielille käännettyjä tutkimuskoosteita, joiden tietoa käytännön toimijat aina fysioterapeuteista sairaanhoitajiin voivat hyödyntää työssään. Esimerkiksi: kuinka auttaa potilaita muodostamaan automaattisia rutiineja, hyödyntäen tottumusten muodostamistutkimuksen löydöksiä?

Terveyspsykologian päivät taloudellisesti mahdollistaa Suomen psykologinen seura, jonka ansiosta olemme voineet pitää päivät maksuttomina. Kannustamme liittymään seuran jäseneksi! (Se onnistuu parhaiten tästä tilauslinkistä.) Etuina muun muassa mainio Psykologia-lehti sekä tapahtumat kuten maksuttomat kuukausikokoukset.

Kiitokset päivien järjestelyyn osallistuneille!

järjestelytoimikunnan nimet ja kasvot näkyvät tästä – meiltä kaikilta voi kysyä neuvoa jos tänään tai huomenna tulee jotain kysyttävää.

Myös ihanat saliavustajamme ovat valmiina auttamaan. Kiitokset myös Kompleksi ry:n talkoolaisille iltatilaisuuden käytännön järjestelyistä, sekä Demos Helsingin Satu Korhoselle tilaisuuden paneelikeskustelun vetämisestä!

Jos päivien järjestäminen innostaa vuonna 2017, lämpimästi tervetuloa terveyspsykologian jaokseen / järjestelytoimikuntaan 2017! Ota yhteys minuun!

Päivän ohjelmasta muutama sananen:

Kutsuimme esitelmiä terveyspsykologian eri alueilta – aina työhyvinvoinnista teknologiavälitteisiin elintapatutkimukseen, mielenterveyden edistämisestä addiktioihin. Jälleen tänä vuonna meillä on erittäin nimekkäät keynote-luennoitsijat. Professori Martin Hagger, jonka esittelen kohta tarkemmin, on arvostettu ekspertti terveyskäyttäytymisen muutoksen teorioissa. Hän myös on äsken mainitun Health Psychology Review’n päätoimittaja. Professori Christina Salmivalli on kansainvälisesti tunnetuimpia koulukiusaamisen ennaltaehkäisyn ja vähentämisen tutkijoita, ja hänellä on uskomattoman laaja julkaisuluettelo. Emeritaprofessori Anja Koski-Jännes oli ensimmäisten joukossa tuomassa motivoivan haastattelun lähestymistapaa Suomeen ja tutkimassa päihdekuntoutuksen vaikuttavuutta ja prosesseja. Hän puhuu huomenna riippuvuuden muodostumisen ja muutoksen merkityksellisistä kokemuksista. Kaikki ovat julkaisseet merkittävän määrän vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, mutta myös antaneet oman panoksensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Iloitsin juuri eilen, että meillä on todella aivan maailmanluokan puhujat tässä tilaisuudessa – olemme järjestelytoimikunnan kanssa todella kiitollisia, että nämä huippupuhujat tulivat mukaan!

Ohjelma on pyritty koostamaan siten että rinnakkaissessioissa olisi teemojen mukaiset aiheet kussakin. Jos kuitenkin huomaatte eri sessiossa teitä kiinnostavan esityksen, on luvallista siirtyä esitysten välillä sessiosta toiseen. Sessioiden puheenjohtajia on ohjeistettu muistuttamaan puhujia aikarajoista, jotta jokaisen esitelmän jälkeen on aikaa kysyä kysymyksiä ja käydä tieteellistä rakentavaa keskustelua hyvässä ja ystävällisessä hengessä kuten viimekin vuonna! Professori Salmivallin luento päättää päivän ja iltatilaisuuden lipun lunastaneet voivat siirtyä Kruununhakaan seuraamaan paneelikeskustelua psykologisen tiedon vaikuttavuuden parantamisesta buffet-illallisen lomassa. Huomenna tieteellinen ohjelma jatkuu, ja esitelmien ja keynoten jälkeen jaetaan gradupalkinto terveyspsykologian parhaalle gradulle. Iltapäivällä jatkamme vielä käyttäytymisgenetiikalla ja psykosomatiikalla.

Meillä on myös upea yhteisseminaari Valtioneuvoston kanslian kokeileva Suomi –kärkihankkeen kanssa, jossa etsitään uusia yhteistyön tapoja käyttäytymistieteilijöiden ja poliitikkojen sekä julkishallinnon toimijoiden välille. Terveyspsykologian professori Susan Michie (University College London) kertoo, miten käyttäytymistiedettä voi hyödyntää politiikkatointen suunnittelussa.

Pitemmittä puheitta, käydään herkuttelemaan tieteellä. Lämpimästi tervetuloa kaikille ja innostavaa kongressia!

Helsingin Sanomissa oli viime viikolla 29.9.2016 haastatteluuni pohjautuva Minä väitän -artikkeli “Sosiaalipsykologi: Sosiaalisen median fitness-kuvat ovat huono motivaattori liikunnalle – lannistavat ja lisäävät tyytymättömyyttä omaan vartaloon” . Siinä väitän, että vähän liikkuvien, huonokuntoisten ihmisten liikkumaan motivoimiseksi ei kannata nojata ns. fitspiration-kuvastoon. Fitspiration-kuvat ja -sloganit ovat liian etäällä vähän liikkuvan henkilön tilanteesta ja niillä saattaa olla paljon ei-toivottuja sivuvaikutuksia (kuten kuntotasoon sopimatonta äärimmäistä treeniä ja liikuntavammoja, ks. lisää alla listatuista kirjoituksista).

En tarkoita lytätä tai syyllistää ihmisiä ulkonäkömotiivista: Monien liikuntamotiivien joukossa juuri kropan ulkomuodon muokkaus on hyvin yleinen, monia meistä motivoiva tekijä. Varsinkin elämäntapamuutoksen alkuvaiheessa. Siinä ei ole mitään vikaa. Eikä fitness-kuvaston katselemisella ole kovakuntoisille urheilusta innostuneille välttämättä mitään haitallisia seurauksia, vaan se päinvastoin innostaa. Osa vähän liikkuvista voi myös löytää kipinän ja vision kuvista – eivät kaikki toki lannistu.

Silti kestävämmän elintapamuutoksen tuo tutkimusnäytönkin mukaan se, että motivaatiopohja on laajempi eikä nojaa yksinomaan ulkonäköseikkoihin: Liikunnan tavoitteita voidaan jaotella ns. sisäisempiin, omaehtoisiin ja ns. ulkoisiin tavoitteisiin. Sisäiset tavoitteet ovat yhteydessä psykologiseen hyvinvointiin, sisäiseen motivaatioon ja kestävään elintapamuutokseen.

 Esimerkkejä liikuntaan liittyvistä sisäisistä tavoitteista:

• Parannan taitojani
• Parannan kuntoani
• Kohennan terveyttäni
• Nautin ja pidän hauskaa liikkuessani
• Nautin sosiaalisesta vuorovaikutuksesta
• Kehitän kaverisuhteita
• Vähennän stressiä

Esimerkkejä liikuntaan liittyvistä ulkoisista tavoitteista:

• Tulen paremmannäköiseksi
• Tuunaan kroppaani viehättävämmän näköiseksi
• Teen vaikutuksen muihin ihmisiin

Painonpudotuskaan ei ole liikuntatavoitteena välttämättä ulkoinen, jos ainoana syynä ei ole hoikka kroppa ulkonäön tähden: Ylipainon vähentäminen vaikuttaa myönteisesti useisiin terveysseikkoihin kuten tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiin tai aineenvaihdunnan häiriöihin, ja huoli omasta terveydestä ja hyvinvoinnista johtaa liikkumaan – siten joskus laihtumistavoite heijasteleekin omaehtoista, sisäistä hyvinvointitavoitetta.

On ihan inhimillistä ja yleistä, että ihmiset huolehtivat, mitä hänestä ajatellaan, mutta mielestäni on tärkeää, ettemme ehdoin tahdoin ruoki toisissamme turhaa itsekriittisyyttä varsinkaan sellaisista asioista, joilla ei oikeastaan ole väliä. Ulkonäöllä ei ole loppupeleissä väliä, ihmisen hyvinvoinnilla on. Kiinnittäkäämme siis huomio omaan ja muiden hyvinvointiin. Se on psykologisesti terveellisempi ja kestävämpi liikunnan motiivi.

Näistä blogauksistani voit lukea lisää perusteluja väitteelleni:

• Miksi revimme fitness-julisteen palasiksi terveystiedon tunnilla?
• Viisi syytä, miksi ei kannata hikoilla parempi ulkonäkö mielessä
• Huonot laihdutusohjelmat ja ”fitness-buumi” vaikeuttavat terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä

LOPUKSI: Vetoomus personal trainereille ja liikunnan ohjaajille

• Muistakaa, että asiakkaat tulevat treenaamaan monin eri motiivein, ja tätä motiivipohjan monipuolisuutta ja laajuutta voi ruokkia! Vaikka kaikki ohjaajat eivät niin tee, usein jumppatunnilla tai netin treenivideoissa minua yritetään tsempata jaksamaan muistuttamalla, kuinka litteä vatsa, hyvännäköinen takapuoli tai kiinteämmät käsivarret tästäkin treenistä seuraa.
• Ehdotankin: Tsempatkaa meitä mieluummin muistuttamalla, että meistä tulee jaksavampia, vahvempia, energisempiä ja hyväntuulisempia! Meitä kutakin tavisliikkujaa innostaa ja motivoi yksilöllinen motiivivalikoima, jonka tärkeys itselle voi myös ajoittain vaihdella: Selkävaivat vähenevät ja niska-hartiakivut hellittävät – Nukun ensi yönä paremmin – Stressitaso laskee –  Lihakseni voimistuvat – Vastustuskyky syysflunssaa vastaan kasvaa – Röökinhimo hellittää… – on hyvä saada ihmiset palauttamaan mieleen heille itselleen tärkeitä syitä liikkua – ja mieluiten niitä sisäisiä ja omaehtoisia.
• (Myös liikunnan pitkäaikaisemmista terveysseurauksista kuten sydäntauti- ja syöpäriskin pienentymisestä voi toki muistuttaa, mutta monet meistä perusterveistä ihmisistä innostuvat lyhyemmän tähtäimen seurauksista tutkimusnäytönkin mukaan :))

Siis: Liikunnalla on niin paljon monia suotuisia seurauksia – älkäämme typistäkö sitä pääosin ulkonäön muokkauskeinoksi! Liikunnallista syksyä!

Lisälukemistoa ja lähteitä:

• Hagger & Chatzisarantis (2007). Intrinsic Motivation and Self-determination in Exercise and Sport. Human Kinetics.
• Hynynen & Hankonen (2015). Autonomiaa tukien aktiivisemmaksi? Autonomiaa tukeva vuorovaikutus lapsiin ja nuoriin kohdistuvien liikuntainterventioiden perustana: Kirjallisuuskatsaus. Kasvatus, 46 (5), 473-89.
• McLachlan & Hagger (2011). Do People Differentiate Between Intrinsic and Extrinsic Goals for Physical Activity?Journal of Sport & Exercise Psychology, 33, 273-288.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin toissapäivänä (26.9.2016), että “kannettavia teknisiä laitteita käyttävät laihtuivat kokeessa vähemmän kuin ihmiset, jotka eivät käytä ”trackereita”” ja että “askelmittarin tai aktiivisuusrannekkeen käyttö voi olla laihduttajalle haitaksi”.

Tämä johtopäätös veti hieman mutkia suoriksi, ja HS julkaisikin tänään 28.9. asioita oikovan mielipide-kirjoituksemme:

Kyseisessä tutkimuksessa nimittäin *ei* vertailtu, onko askelmittarin tai aktiivisuusrannekkeen käyttö tuloksellisempaa kuin sen käyttämättä jättäminen. Tutkimus sen sijaan selvitti, parantaako käsivarteen kiinnitettävän liikunnanseurantalaitteen käyttö painonpudotustuloksia tavallisen ryhmäperustaisen elintapaintervention LISÄKSI.

Sekä verrokit että tutkimusryhmä siis osallistuivat aika intensiiviseen elintapainterventioon:

• Ryhmäsessioita oli puolen vuoden ajan viikottain ja sen jälkeen puolentoista vuoden ajan kuukausittain.
• Viimeisen puolentoista vuoden ajan osallistujille soitettiin tukipuheluita kuukausittain sekä he saivat tekstiviestejä viikottain tai jopa kahdesti viikossa.

Siispä HS:n jutun johtopäätös siitä, että aktiivisuusranneketta ja askelmittareita käyttäville tutkimus merkitsisi “huonoja uutisia”, on perusteeton. On valtava määrä muita tutkimuksia, jotka tukevat omaseurannan hyviä vaikutuksia sekä liikuntaan että painonlaskuun (esimerkiksi Michien ja kumppanien koostetutkimus liikunta- ja ravitsemusinterventioista, sekä Harkinin ja kumppanien koostetutkimus 2016, tästä lisää alempana).

Johtopäätös, että aktiivisuusranneketta ja askelmittareita käyttäville tutkimus merkitsisi “huonoja uutisia”, on perusteeton.

On kuitenkin kiinnostava tulos, että intensiivisen elintapaneuvonnan päälle oli turhanpäiväistä lisätä teknologia-avusteista seurantaa kuntoilusta ja ravitsemuksesta. Mutta mistä se voisi kertoa?

Käyttäytymisen kokonaisuuden kannalta ei välttämättä ole tarkoituksenmukaistakaan, että näin intensiivisen elintapaneuvonnan lisäksi ohjeistetaan osallistujia käyttämään peräti kahden vuoden ajan tätä seurantalaitetta. Toiseksi käytetty teknologia oli lisäksi hyvin erikoinen, käsivarteen kiinnitettävä tracker, jonka seurantatulokset nähdäkseen osallistujan täytyi erikseen kirjautua johonkin ohjelmaan. (On ehkä turhan rohkeaa yleistää tästä saatuja tuloksia esimerkiksi askelmittariin tai kännykän seuranta appseihin.) Kolmanneksi tässä tutkimuksessa tämän omaseurantamuodon käyttö tosielämässä jäi kohtuullisen vähäiseksi, tutkijoiden ohjeistuksesta huolimatta. Tämän kertoo ns. interventiouskollisuutta (fidelity) raportoiva lisäliite: hyvin pieni vähemmistö käytti tätä omaseurantaa päivittäin tai edes muutaman kerran viikossa. Tämäntyyppinen, aika vaikeasti käytettävä omaseurantalaite ei siis välttämättä ole sopiva tähän tarkoitukseen – saati sitten säännöllisesti peräti kahden vuoden ajan. On erittäin todennäköistä, että osallistujat – sekä verrokki- että interventioryhmässä – käyttivät lisäksi esimerkiksi paperista liikuntapäiväkirjaa (tai jotakin toisenlaista “kirjanpitomenetelmää”) muutoksen tukena.

Tapaus osoittaa siis myös, kuinka tärkeää interventiotutkijoiden on a) etukäteen arvioida interventiokeinojen hyväksyttävyyttä, käytettävyyttä ja toteutuskelpoisuutta ja b) jälkeenpäin arvioida intervention prosesseja – ei ainoastaan lopputuloksia – eli esimerkiksi intervention eri osien toteutunutta käyttöä. Näin voidaan tehdä viisaampia johtopäätöksiä kokonaisuudesta.

Kaikki omaseuranta-härpäkkeet eivät tietystikään ole samasta puusta veistettyjä, ja kuluttajien tietysti kannattaa olla tarkkoina sen suhteen, millaisia ominaisuuksia kukin tarjoaa. Jo muutamia vuosia sitten ilmestyivät ensimmäiset sisällönanalyysit kuntoilu-äppsien sisältämistä käyttäytymismuutostekniikoista (yleisimpiä olivat omaseuranta, palaute ja tavoitteen asettaminen). Sovellus, joka vain taustalla kirjaa ylös toteutuneet askeleet, eroaa psykologisilta seurauksiltaan merkittävästi sellaisesta sovelluksesta, joka säännöllisesti ja usein saa ihmisen havahtumaan toteutuneeseen toimintaan (eli omaseurannasta saatuun palautteeseen) ja aktiivisesti suhteuttamaan toimintaansa henkilökohtaisesti asetettuun tavoitteeseen.

Omaseuranta-komponentin tarkemman sisällön erittelystä seuraavaksi.

Tapaus osoittaa, kuinka tärkeää interventiotutkijoiden on arvioida etukäteen interventiokeinojen hyväksyttävyyttä ja jälkeenpäin toteutuneita prosesseja – lopputulosten arvioinnin lisäksi.

Aiemmin tänä vuonna arvostettu Psychological Bulletin -lehti julkaisi ison koostetutkimuksen (meta-analyysin) siitä, vaikuttaako etenemisen seuranta tavoitteen saavuttamiseen. Esimerkiksi, jos haluan muuttaa elintapojani terveellisemmäksi, kannattaako minun kirjata ylös syömiseni ja liikkumiseni. Meta-analyysissä oli mukana monia eri käyttäytymisiä ja lopputuloksia, kuten astman hallinta, masennus, verensokeri, verenpaine, liikunta ja paino.

Omaseurannasta voi eritellä useita ulottuvuuksia (Harkin et al 2016, taulukko 1, s. 201):

• Seurataanko käyttäytymistä (esim. liikuntaa, kasvisten syöntiä) vai sen lopputuloksia (esim. painoa)?
• Onko etenemisen seuranta julkista vai yksityistä, ja jääkö yksityinen seuranta omaan tietoon?
• Tallennetaanko tai merkitäänkö seuranta johonkin ylös vai ei? Esimerkiksi kirjataanko toteutunut liikuntamäärä liikkumispäiväkirjaan?
• Verrataanko etenemistä johonkin – aiempaan tilaan tai entiseen etenemistahtiin, toivottuun tulevaisuuden tilaan tai muiden ihmisten etenemiseen?
• Havainnoidaanko tavoitteen saavuttamisen vauhtia vai etäisyyttä tavoitteeseen?
• Onko omaseuranta passiivista (sattuu huomaamaan helposti) vai aktiivista (pyrkii tietoisesti suorittamaan omaseurantaa)?

Tämäkin yksittäinen käyttäytymismuutostekniikka (kaikkien 93 tunnistetun muutostekniikan joukossa, ks. Michie et al 2013) ei ole siis mikään yksioikoinen juttu. Omaseurantaa kulloiseenkin käyttäytymismuutos-tilanteeseen soveltaessa tulee siis huomioida useita tekijöitä ja tehdä tietoisia, perusteltuja valintoja.

Harkinin ja kollegoiden meta-analyysin tulokset ovat kiinnostavia ja niitä on osin tarkasteltu eri käyttäytymismuodon mukaan. Interventioissa oli ensinnäkin keskimäärin onnistuttu lisäämään tavoitteeseen etenemisen seurantaa sekä itse tavoitteen saavuttamista. Analyysi osoitti, että tavoitteen saavuttaminen selittyi juurikin seurannan useudella. Isoimmat vaikutukset olivat, kun seurannan tulokset raportoitiin tai tehtiin julkisiksi, ja kun seurantatieto raportoitiin fyysisesti (ei esimerkiksi annettu automaattisesti kirjautua kännykän liikunta-appsiin, vaan henkilö kirjoitti sen itse kynällä omaan lokikirjaan). Interventiot toki sisälsivät muitakin käyttäytymismuutostekniikoita: interventiot, joissa seurantaan yhdistettiin tavoitteen asettamista, toiminnan suunnittelua ja välitöntä palautetta käyttäytymisestä saivat aikaan isompia vaikutuksia kuin ne omaseuranta-interventiot, joissa näitä lisätekniikoita ei ollut. Ne ovatkin tärkeitä itsesäätelyn osa-alueita: omaseuranta on vain yksi osa isompaa tavoitteellisen toiminnan säätelyn kokonaisuutta. Alkuperäinen tutkimus on luettavissa täältä!

Osia tekstistä olen julkaissut jo 26.9. Käyttäytymisen muutos ja hyvinvointi tähtäimessä -facebook-sivulla.

Viitetiedot:

Harkin, B., Webb, T. L., Chang, B. P., Prestwich, A., Conner, M., Kellar, I., Benn, Y., & Sheeran, P. (2016). Does monitoring goal progress promote goal attainment? A meta-analysis of the experimental evidence. Psychological Bulletin, 142, 198-229.

Michie, Susan; Abraham, Charles; Whittington, Craig; McAteer, John; Gupta, Sunjai (2009). Effective Techniques in Healthy Eating and Physical Activity Interventions: A Meta-Regression. Health Psychology,  28, 6. 690-701.

Nuorten liikunnan edistämiseen pyrkivän Let’s Move It -ohjelman kolmannessa tapaamisessa käsitellään kriittisesti mediakuvastoa fitness-villityksestä, erityisesti ns. Fitspiration-ilmiötä (“fitness inspiration”). Fitspiration-kuvien ja -sloganien hyväntahtoisena tarkoituksena on lisätä motivaatiota liikuntaan ja fyysisen kunnon kohottamiseen – mutta tarkoitus ei aina pyhitä keinoja.

Opiskelijoita aktivoivan ryhmätehtävän jälkeen yhteiskeskustelun aikana tehdään selväksi, että osa fitness-huumasta on pahasti pielessä ja konkretisoidaan tämä silppuamalla fitspiration-juliste. Miksi? Tässä viisi syytä.

1. Fitness-kulttuurin kohtuuttomat tavoitteet fyysiselle kunnolle ovat lähtökohtaisesti lannistavia vähän liikkuvan näkökulmasta. Haluamme korostaa, että vähäkin liike on hyvästä. Nuorten on hyödyllistä ymmärtää, että tavoitteeksi ei kannata ottaa ammattiurheilijoiden tai ammattiviihdetaiteilijoiden kunto- ja rasvaprosenttitasoa: sen saavuttaminen ei ole tarpeellista eikä realistista (ainakaan terveesti) ilman valtavaa valmennushenkilöstöä. Jokainen askel ja lisäliike on plussaa. Tavoitteiden asettamisessa maltti on valttia!
   

   ---

2. Fitness-kuvasto tulee uusintaneeksi mustavalkoista jakoa ”urheilullisiin” ja ”ei-urheilullisiin”. On tärkeä korostaa, että liikunta kuuluu kaikille ja on kaikkien oikeus: ihmisen keho ja mieli on rakennettu niin, että se tekee meille kaikille hyvää. Liikkuminen on kaikkien oikeus. Jos ihminen lähtökohtaisesti määrittelee itsensä ei-urheilulliseksi, hän hän ei lotkauta korvaansakaan puheelle liikunnan hyödyistä tai liikuntavinkeistä.
   

   ---

3. Fitness-kuvasto ylikorostaa liikunnan ulkonäkökeskeisyyttä – vie huomion epäolennaiseen. Ulkonäkökeskeisyyden haittapuolista olen kirjoittanut aiemmin. Hyvä lähtökohta elämäntapamuutokselle on: ”Olen hyvä tällaisena kuin olen.” Liikunnan syiksi on – ulkonäön muokkauksen sijasta – toivottavaa löytää hyvinvointiin tai yhteisöllisyyteen liittyviä ns. sisäisempiä tavoitteita, kuten vaikkapa parempi unen laatu, stressin hallinta, hauskuus tai kavereiden kanssa ajanvietto. Nuorille kavereiden kanssa ajanviettäminen ja yhdessä tekeminen on terveyshyötyjen lisäksi merkittävä motivaatiotekijä. Toinen tärkeä lähtökohta on osata viis veisata, miltä urheillessa näyttää (ks. This Girl Can -video: eikö tämä ole aika inspiroivaa?).
   

   ---

   Fitspiration-kuvastoa analysoineet tuoreet tutkimukset (esim. tämä  ja tämä) osoittavat, että sisältö monilla fitspiration-sivustoilla herättää syyllisyyttä painosta tai ulkonäöstä, stigmatisoi ylipainoa (täällä siitä, miksi stigmatisointi ei edistä terveyttä), esineellistää ja kannustaa epäterveelliseen syömisen rajoittamiseen. Fitspiration ei siis olekaan kovin paljon terveempi tapa esittää liikunta kuin aiemmin vielä vahingollisemmaksi mielletty Thinspiration-liike.
   Fitspiration-kuvien katselun on todettu pienimuotoisessa kokeellisessa tutkimuksessa myös huonontavan naisten mielialaa ja lisäävän kehotyytymättömyyttä (Tiggeman et al 2015) – mikä ei ole ihanteellinen lähtökohta liikunnan harrastamiselle eikä johda kestävään elintapamuutokseen.
   *

   ---

4. Fitspiration-sloganit (”No pain, no gain”, ”No excuses”, jne) rakentavat käsitystä siitä, että kunnon liikunnassa rehkitään armotta ja tauotta, mikä on a) lannistavaa ja b) altistaa vammoille. Tämä on väärin. Liikuntatavoitteet pitää asettaa lähtökunnon mukaan. Riuhtominen johtaa liikuntavammoihin. Let’s Move It korostaa tervettä liikkumista: Täytyy myös levätä, kehon viestejä kuunnellen.  Tästä ja muistakin näkökulmista Fitspiration-innostusta on kritisoitu aiemmin blogeissa (mm. täällä, täällä ja täällä).
   *

   ---

   
   Kuva: Korjattu fitspiration-kuva Buzzfeed-sivustolta.

5. Mieleenpainuva pedagogiikka. Olemme jo riittävästi nähneet (ja itsekin tehneet) terveyden edistämiseksi kalvosulkeisia, joiden ainoa hyvä puoli on, että nuoret saavat sentään sen aikana makoisat unet. 😉 Tutkimusperustaisessa Let’s Move It -ohjelmassa mahdollisimman suuri osa oppimistavoitteista on pyritty saavuttamaan opiskelijoita aktivoivina paketteina kuten ohjattuina ryhmäkeskusteluina ja -tehtävinä.
   

   ---

Tutkimusten mukaan useiden fitspiration-sivustojen sisältö herättää syyllisyyttä painosta tai ulkonäöstä, stigmatisoi ylipainoa, esineellistää ja kannustaa epäterveelliseen syömisen rajoittamiseen.

Näistä syistä Let’s Move Itissa siis revitään fitspiration-juliste ryhmäkeskustelun lopuksi. Tästä harjoituksesta itse nuoret ovat antaneet paljon myönteistä palautetta – erityisesti liikkumattomat ovat havahtuneet joihinkin väärinkäsityksiinsä ja rohkaistuneet suunnittelemaan liikuntakokeiluja.

Haluatko tietää lisää Let’s Move It -ohjelmasta? Lue täältä.

*****(DISCLAIMER: Let’s Move It on suunniteltu erityisesti vähän liikkuville nuorille. Emme tietenkään halua lannistaa niitä nuoria, jotka ovat saaneet innostuksen kipinän fitness-urheilusta ja harrastavat sitä hyvillä mielin terveellisesti! Aivan liian suuri osa nuorista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän, ja osasyy siihen on väärinkäsitykset (ks. yllä). Tiedämme toki, etteivät kaikki fitspiration-julisteet ole vinksallaan!
Liikkumisen iloa kaikille!)*****

Kiitos Elisa Kaajalle tekstin aiemman version kommentoinnista, ja Sini-Tuuli Hynyselle yhteistyöstä harjoituksen sisällön ja toteutustavan kehittämisessä!

* Aiempien koostetutkimusten mukaan nämä näkökohdat (myönteisen mielenterveyden edistäminen & vammojen ehkäisytoimenpiteet) luonnehtivat laadukkaita lapsiin ja nuoriin kohdistettuja lihavuuden ennaltaehkäisyohjelmia.

Seuraa vapaata pohdintaa ja ihmettelyä. Olen vuosikymmenen verran tutkinut (sosiaali)psykologisia ilmiöitä liittyen käyttäytymisen muutokseen. Silloin tällöin olen huomannut rivien välistä tai suorempaan, että jotkut ihmiset kuvittelevat tutkimusfokukseni merkitsevän, että oletan sosiaalipsykologisten ilmiöiden olevan tärkein käyttäytymisen (ja sen muutoksen) määrittäjä: Että esimerkiksi vähättelisin joko sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tai sitten biologis-geneettisiä tekijöitä. Ja että pitäisin yksilötason interventioita kaikkein parhaina ja vaikuttavimpina tapoina vaikuttaa käyttäytymiseen, ja väheksyisin rakenteellisten ja yhteiskunnallisten interventioiden merkitystä. Tämähän on aivan hupsu oletus. 🙂

Erään psykologian ensyklopedian (2011) Health Promotion -luku alkaa – psykologien kirjoittamana – toteamuksella, että lainsäädäntö on aina voimallisin tapa vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Sitä ei kuitenkaan ole demokratioissa haluttu ulottaa kaikkeen ihmisten toiminnan säätelyyn, ja pehmeämpää valistusta ja “asenteisiin vaikuttamista” pidetään yleisesti hyväksyttynä tapana kaitsea kansaa kohti terveyttä ja hyvinvointia. Ja siitäpä sitten päästäänkin asenteiden muutosta selittävien teorioiden tilaukseen….

Yleinen väärinymmärrys on, että psykologiassa viisveisattaisiin kaikesta muusta kuin yksilöiden päänsisäisestä kognitiosta.

Sosiaalisten normien ja kulttuuristen arvostusten kanssa on vähän sama asia. Yleinen väärinymmärrys on, että psykologiassa viisveisattaisiin kaikesta muusta kuin yksilöiden päänsisäisestä kognitiosta. Psykologeja (ja “psykologista sosiaalipsykologiaa” tekeviä sosiaalipsykologeja) muistutetaan ahkerasti “sosiaalisen” merkityksestä, yhteisön normeista ja niin edelleen. Hyvä niin. Perusteeton psykologisointi ja medikalisointi pitääkin pitää aisoissa ja kyseenalaistaa. Mutta olkiukkojen kehittelyä vastustan.

Feministipamfletteja jo teininä tankanneena olen jo nuorena pitänyt sosiaalisen vaikutusta niin itsestäänselvänä, että hämmästyn aina, kun joku olettaa, etten sitä tiedosta.

Suurin osa inhimillisen käyttäytymisen ilmiöistä on monitekijäisiä. Syytä ei ole myöskään “redusoida” selityksiä pelkästään sosiaaliseen ja laiminlyödä yksilö- ja sosiaalipsykologisia tekijöitä.

Suurin osa inhimillisen käyttäytymisen ilmiöistä on monitekijäisiä.

Onkohan tämä sosiaalipsykologi-termiin liitetty psykologisointiennakkoluulo yksi syy siihen, että monet kokeneet suosittelevat käyttäytymistieteilijä -nimikkeen suosimista – ei tulisi väärinymmärrystä, että käyttäytymisen selitystä olisi tarkoitus hakea yksinomaan psykologiasta….

Hedelmällinen tapa pyrkiä ymmärtämään maailmaa on yhdistää eri analyysitasoja. Willem Doisen mukaan onkin niin, että hyvä sosiaalipsykologinen tutkimus yhdistää 1) yksilönsisäisten ilmiöiden, 2) yksilöidenvälisten, interpersoonallisten, 3) ryhmien tai asemien väliset, ja 4) ideologian tasot.

 

Teoria ja lähestymistapa ei ole “totuus”, vaan yksi näkökulma, käsitteellinen apparaatti, jonka kautta tutkija asiaa lähestyy. Liian usein erehdytään luulemaan, että tutkimuksessa käytetty teoria vastaa tutkijan kokonaiskäsitystä maailmasta ja ilmiöstä.

Haluatko kuulla laadukkaita, tiedeperustaisia puheenvuoroja käyttäytymisen muutoksesta mm. terveyden, liikunnan ja julkishallinnon alalla?

Lokakuu tuo Suomeen poikkeuksellisen monta korkeatasoista tutkijaa pääpuhujiksi erilaisiin tilaisuuksiin: Tästä päivämäärät talteen! Nämä tutkijat ovat paitsi pyrkineet teoreettisesti ymmärtämään motivaation, käyttäytymisen ja ympäristön muutoksen saloja, myös käytännössä toteuttaneet tosielämässä tutkimukseen perustuvia kokeellisia interventioita hyvinvoinnin lisäämiseksi.

   * * * * * *      * * * * * *      * * * * * *

Prof. Falko Sniehotta

Käyttäytymislääketieteen ja terveyspsykologian professori,
University of Newcastle, Fuse Centre for Translational Research in Public Health, Institute for Health & Society

Tilaisuus: Sosiaalilääketieteen päivät, Tampere, 13.10.2016
Otsikko: Interventions supporting health behaviour change and maintenance: Individual and system level perspectives

Järjestäjä: Sosiaalilääketieteen yhdistys ry

   * * * * * *      * * * * * *      * * * * * *

Prof. Martin Hagger

Käyttäytymislääketieteen professori; Curtin University, Australia

Tilaisuus: Terveyspsykologian päivät, Helsinki, 25.10.2016
Otsikko: Self-Regulation, Motivation, and Health Behaviour: From Theory to Behaviour-Change

Järjestäjä: Suomen Psykologisen Seuran Terveyspsykologian jaos

   * * * * * *      * * * * * *      * * * * * *

Prof. Susan Michie

Professori ja johtaja, University College London’s Centre for Behaviour Change

Tilaisuus: Käyttäytymistiede ja päätöksenteko kohtaavat: Kokeilukulttuuri muutoksen mahdollistajana?, Helsinki, 26.10.2016
Otsikko: Designing more effective public policy to change behaviour: The contribution of behavioural science

Järjestäjät: Valtioneuvoston kanslia ja Terveyspsykologian jaos (Suomen Psykologinen Seura), ilmoittautuminen tästä linkistä: http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1445509&chk=PTK75YRY.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Skolar-sivulla.

“Hanki six-pack! Muokkaa kroppasi rantakuntoon! Hanki piukka peppu!” Valitettavan usein liikuntaan motivoidaan vetoamalla liikunnan ulkomuotoa parantaviin vaikutuksiin. Tässä viisi syytä, miksi ulkonäön korostaminen liikuntamotivaattorina voi olla haitallista.

Käyttäytymismuutos-interventioiden on havaittu monissa meta-analyyseissa olevan sitä vaikuttavampia, mitä enemmän käyttäytymistiedettä on otettu huomioon projektin suunnittelussa. Maailmalla on paljon muitakin hyviä tutkimuskäytäntöjä käyttäytymismuutos-tutkimuksen onnistuneeseen suunnitteluun ja toteutukseen.

Koska yli kymmenen vuoden ajan – väitöskirja-aikana ja sen jälkeen – olen erikoistunut vaikuttavuuteen pyrkivien ja skaalattavissa olevien elintapamuutos (ja käyttäytymisen muutos)interventioiden suunnitteluun ja arviointiin, minua on viimeisen vuoden aikana pyydetty noin tusinaan terveyden edistämisen tai muuhun vastaavaan hankkeeseen (käytännölliseen tai tutkimukselliseen) mukaan, joista tavallisesti joudun muiden sitoumusten takia kieltäytymään. Harmi kyllä.

Paljon tämäntyyppisiä hankkeita on käynnissä mm. Akatemian strategisen rahoituksen, kärkihankerahoituksen ja toki myös entisten rahoitusinstrumenttien puitteissa, joissa on tuotettu enemmän ruohonjuuritasolta lähteviä, käytännöllisiä hyvinvointia edistäviä hankkeita. Kokeilukulttuurin myötä innostus käyttäytymisen muuttamis-interventioiden suunnittelemiseksi ja arvioimiseksi on Suomessa kuitenkin räjähtänyt ennennäkemättömiin lukuihin.

Kollegan ehdotuksesta ajattelin blogissani antaa muutamia vinkkejä aiheesta suomeksi niihin hankkeisiin, joissa ei ole aiheeseen perehtynyttä käyttäytymistieteilijää konsultoimassa. Näistä aspekteista Duodecim-lehdessä aikoinaan julkaisemamme artikkeli (Absetz & Hankonen, 2011) ei nimittäin kovin paljoa kerro. Toivottavasti alla olevasta on hyötyä. Ainakin jotkut korkeatasoiset journalit ovat alkaneet edellyttää tiettyjä ao. seikkoja, jotta suostuvat julkaisemaan elintapamuutos-tutkimuksen.

Huom. Vinkit pätevät eritoten tutkimuksiin, joissa kysytään: ”Millä keinoilla voidaan tukea ryhmän X elintapamuutosta Y?”, ei niinkään lääketieteellis-terveystieteellisiin tutkimuksiin, joissa kysytään: ”Miten elintapamuutos Y vaikuttaa terveysseuraamukseen Z?”. Itse elintapamuutostavoitteiden pitää tietysti pohjautua vankkaan kliiniseen näyttöön, ja tämän yleisen lähtökohdan jälkeen rakennetaan käyttäytymismuutos-interventio kyseisen käyttäytymismuutoksen tukemiseksi. Esimerkiksi väitöskirjatutkimuksessani hyödyntämäni interventio-aineisto pohjautui Diabetes Prevention Studyn (Tuomilehto et al. 2001, NEJM) vaikuttaviksi osoittamien elintapa-tavoitteiden perustalle, dosentti Pilvikki Absetzin työtovereineen rakentamiin interventio-ohjelmasisältöihin (Uutela et al 2004). Täysin oma ja käsitteellisesti erillinen kysymyksensä onkin, miten nuo tavoiteltavat muutokset parhaiten saadaan aikaan ihmisen käyttäytymisessä.

Pähkinänkuoressa:
1. TIKAPUUT: Hyödynnä vaiheittaista edistymistapaa,
2. KARTTA: Mieti ja eksplikoi käyttäytymismuutosmalli,
3. SANAKIRJA: Määrittele interventiosisältö selkeästi,
4. KOKEILE JA KAVEERAA: Esitestaa ja osallista,
5. KUVAA: Mittaa ja arvioi muutos ja sen prosessi.

Ja tässä tarkemmin:

1. Hyödynnä vaiheittaista edistymistapaa (ks. esim. UK Medical Research Councilin ohjeistus käyttäytymismuutos-interventiotutkimusten askelista). Suomenkielinen ja ehkä helpompi versiointi tästä löytyy Demos Helsingin Design for Government -raportista. Myös Päivi Rautava ym. on kirjoittanut aiheesta suomeksi.
   1. Selvitä, mitä aiheesta jo tiedetään. Rakenna olemassaolevan päälle äläkä keksi pyörää uudelleen. Innovoi uusia elementtejä tämän päälle, tai tietoisesti vaihtoehtoisia parempia ratkaisuja.
      1. Laadukkaiden systemaattisten katsausten määrä on noussut viime vuosina. Ne katsaukset, joissa on pureuduttu myös vaikuttamisen KEINOIHIN, ei pelkästään interventioiden vaikuttavuuden meta-analyysiin ”könttänä”, ovatkin hyödyllisimpiä.
         Esimerkiksi omassa tutkimuksessamme löysimme tiettyjä  käyttäytymismuutostekniikoita ja muita piirteitä, jotka yhdistivät vaikuttaviksi osoitettuja nuorten liikunta-ohjelmia. Näin saimme paljon vinkkejä oman ohjelmamme suunnitteluun.
      2. Voin suositella National Institute of Clinical Excellence (NICE) kattavia katsauksia käyttäytymismuutostekniikoiden toimivuudesta.
   2. Selvitä, mitkä ovat hyödylliset ja soveltuvat käyttäytymistieteelliset teoriat vaikuttamisen mallin kehittämisen tueksi tässä kontekstissa, populaatiossa, käyttäytymismuodossa.
   3. Mallinna vaikuttamisen prosessi (myös kohta 2).
   4. Esitestaa intervention (ja tutkimustoimenpiteiden) käyttökelpoisuutta ja toimivuutta (feasibility study). Yleensä aina jotakin menee pieleen, mikä on loistava juttu: Tämä osoittaa mitä seikkoja tarvitsee parannella tai muuttaa, ja näin pienet virheet eivät kopioidu varsinaiseen ison skaalan vaikuttavuustutkimuksen. Harjoitus tekee mestarin tutkimushenkilöstöstä (ns. rehearsal trial). Näin päästään pahimmista ”lastentaudeista” eroon ennen varsinaista vaikuttavuustutkimusta. Briteissä isot terveystutkimusten rahoittajat tai eettiset valvojat eivät myönnä RCT-vaiheen tutkimukseen rahoitusta tai lupaa ennen kuin toteutuskelpoisuus on näytetty toteen. Huomaa: pilotti- ja feasibility-tutkimuksen käsitteellinen erottelu on mielekästä (ks. esim. tämä artikkeli).
      On myös eettistä testata interventio pienimuotoisesti etukäteen ja vasta sitten – mikäli jatkamisen kriteerit täyttyvät – siirtyä testaamaan sen vaikuttavuus vasta riittävästi tilastollista voimaa omaavassa asetelmassa. Näin vältämme turhan ja hyödyttömän “tutkimusjätteen” syntymistä, joka johtuu huonosti suunnitelluista ja pikkuruisista tutkimuksista.

      ***

2. Mieti käyttäytymismuutosmalli: Mikä on olettamasi muutoksen logiikka?
   1. Vaikuttamisen tasot: Miten huomioit erilaiset sosioekologiset tasot? Onko interventiossasi kyse suoraan yksilöihin vaikuttamisesta, vai osittain tai kokonaan myös heidän ympäristöihinsä tai heitä palvelevien/ohjeistavien sairaanhoitajien/lääkärien/opettajien käyttäytymiseen vaikuttamisesta?
   2. Varmista, miten tutkimuksesi perustuu aiempaan näyttöön. Missä määrin voisit parantaa aiempien elintapamuutosohjelmien laiminlyömiä osuuksia? Varmista, ettet jätä jotakin olennaista pois mahdollisesti testatessasi uutta innovaatiota.
   3. Hyvä teoria on hyvä renki. Se helpottaa oletettujen vaikutusmekanismien /muutoksen logiikkamallin hahmottamista.
   4. Jo edellä kävi ilmi, että tavoitekäyttäytyminen on tärkeää määritellä huolellisesti: oli se sitten 3 liikuntakertaa viikossa, 10 käsienpesukertaa päivässä tai tietty kuidun määrä päivittäisessä ruokavaliossa. Elintapamuutosinterventiossa on hyödyllistä miettiä myös se, mitä valmistelevia käyttäytymisiä varsinainen kohdekäyttäytyminen vaatii. Esimerkiksi joissakin turvaseksiä promoavissa ohjelmissa ei keskitytä pelkästään nuorten itseluottamukseen ja taitoihin ottaa kondominkäyttö esille seksikumppanin kanssa, vaan myös huomioidaan se, että tähän päästäkseen nuoren on pitänyt kehdata käydä ostamassa kondomit. Tälle on taas eri määrittävät tekijänsä, joihin vaikuttaminen on olennaista.
   5. Eksplikoi eri keinojen/jakelumallien valinnoissa käyttämäsi kriteerit: Onko sinulle tärkeää esimerkiksi intervention kustannusvaikuttavuus ja skaalattavuus? Haitattomuus ja sivuvaikutusten huomioiminen?
   6. Käyttäytymismuutoksen logiikkamallin määrittely ja täsmennys saattaa olla hankalaa, mutta tätäkään pyörää ei kannata keksiä uudelleen: On erittäin hyviä viitekehyksiä siihen, miten käyttäytymistieteellinen evidenssi ja teoria voidaan kääntää vaikuttaviksi interventio-ohjelmiksi, esimerkiksi Intervention Mapping, Behaviour Change Wheel, tai Social Marketing eli yhteiskunnallinen markkinointi (ks. suomenkielinen opaskirja Sosiaalisen markkinoinnin ABC, josta muuten löytyy lyhyt pätkä VirusFight-interventiomme esitutkimuksesta).

      * * *

3. Määrittele interventiosisältö selkeän terminologian mukaan.
   1. CONSORT-ohjeistus RCT-tutkimusten raportoimiseen edellyttää huolellista interventioiden kuvailua. TiDier-tarkistuslista on tässä oiva apu.
      1. BMJ:ssa on ilmestynyt tästä aiheesta selkeä juttu:
         http://www.bmj.com/content/348/bmj.g1687
      2. Lisätietoa:
         http://www.equator-network.org/reporting-guidelines/tidier/
   2. Yhä enemmän jalansijaa ottava Behaviour Change Technique Taxonomy –järjestelmä on suositeltava vaikuttamisen keinojen kuvaustapa.
   3. Intervention läpivienti tarkasti manualisoituna on joka tapauksessa helpompaa verrattuna tilanteeseen, jossa läpinäkyvä kuvaus puuttuu.
      * * *

4. Esitestaa ja osallista, mutta älä anna kohderyhmälle määräysvaltaa suunnittelussa.
   1. Miksi osallistaa? Let’s Move It -hankkeemme puitteissa tehty katsaus havainnollistaa, miksi osallistaminen intervention suunnitteluun kannattaa: ohjelmat ovat vaikuttavampia. Osallistava interventiosuunnittelu todennäköisemmin johtaa käytännöllisiin, käytettäviin, hyväksyttäviin ohjelmakokonaisuuksiin.
   2. Miten osallistaa? Em. katsaus myös käy läpi erilaisia osallistamisen tapoja.
   3. Osallistamisessa piilee sudenkuoppa: Ihmiset ovat vain rajallisesti oman käyttäytymisensä asiantuntijoita. Heille ei usein edes tule mieleen suurta valikoimaa käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että myös poliitikoille ja mainostoimistosuunnittelijoille tulee lähinnä mieleen pelottelutekniikat terveyskampanjoita suunnitellessa – ja tämähän on monesti hyvin tehoton keino motivoida käyttäytymismuutokseen. (Tosin ei heitä tarvitse tästä soimata: eiväthän he ole kestävän elintapamuutoksen suunnittelun asiantuntijoita.)
   4. Usein ihmiset arvioivat käyttäytymisen vaikuttimet pieleen. Siksi määräysvaltaa interventiosisällöistä ei kannata totaalisesti luovuttaa intervention kohdejoukolle (tai mainostoimistoille, jos heillä ei ole asiantuntemusta pitkäaikaiseen käyttäytymismuutokseen vaikuttamisesta tai yhteiskunnallisesta markkinoinnista).
   5. Myös tutkimusmenetelmät kuten esimerkiksi arviointikysymykset kannattaa esitestata (kohta 5).
      * * *
5. Mittaa olettamasi muutos ja prosessi. Haastattele.
   1. Näin ymmärrät, miksi muutos tapahtui tai ei tapahtunut, ja missä osaryhmissä. Prosessievaluaatio on lopputulosten ja vaikuttavuusarvion lisäksi erittäin kiintoisa ja hyödyllinen: Se selittää tuloksen.
   2. Prosessitekijöitä kuten motivaatiota, pystyvyyttä, käyttäytymismuutostekniikkojen käyttöä voi tutkimuksellisesti arvioida ja niille on olemassa validoituja mittareita. Esimerkiksi motivaation määrälle ja laadulle on useita käyttökelpoisia kyselylomakkeita.
      Laadulliset keinot kuten havainnointi ja haastattelu ovat myös tiettyihin tarkoituksiin kullanarvoisia.
   3. Prosessievaluaatio kannattaa kohdistaa niihin prosessin ja logiikkamallin linkkeihin, joista ollaan epävarmimpia: Näin saadaan hyödyllisintä tietoa kausaalimekanismista.
   4. UK Medical Research Council on hiljattain julkaissut kattavan ohjeistuksen prosessiarvioinnin vaiheista, funktioista ja keinoista. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Lukuohje: Kohdat 1-4 ovat hyödyllisiä pragmaattisemmille terveydenedistämishankkeille, ja kohdat 1-5 nähdäkseni välttämättömiä korkeatasoisille käyttäytymismuutosinterventiotutkimuksille, jotka toivovat tuottavansa ihmiskunnalle lisäymmärrystä aiheesta.

Hurraa ja kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tänne asti! 🙂

Meitä interventioihin ja käyttäytymismuutos-tutkimukseen erikoistuneita käyttäytymistieteilijöitä on Suomessa valitettavasti verrattain vähän, mikä toki johtuu osittain siitä, että maassa ei ole yhtään aiheeseen fokusoivaa yksikköä edes missään sektoritutkimuslaitoksessa, eikä missään yliopistossa alan opetusta.

Tämä oli todellinen salama-pikakurssi aiheeseen – näitä kaikkia aiheita ja poisjääviä tärkeitä vinkkejä voisi käsitellä maisteriohjelman laajuisesti, mutta ehkä tästä lyhyestäkin on jo iloa jollekulle.

Onnea projektiin!

Kuun vaiheessa Let’s Move It –projektimme iloitsi uudesta artikkelijulkaisusta: Liikunnanedistämis-ohjelmamme vaikuttavuutta selvittävän tutkimuksen protokolla eli tarkka suunnitelma julkaistiin BMC Public Health –aikakauslehdessä.*

Mikä tutkimuksessamme on uutta verrattuna aiempaan? Voisi luulla, että nuorten eli 15-19-vuotiaiden parissa on tutkittu useita kouluissa toteutettuja liikunnanedistämisohjelmia. Juuri tässä iässähän lapsuuden liikuntaharrastuksista jättäydytään pois ja passiivinen aika lisääntyy merkittävästi (ja sitä myötä tietysti välittömät ongelmat kuten selkäkivut ja huono kunto). Yllättävää kyllä, aiheen tutkimus on keskittynyt vahvasti nuorempiin (ja tietysti aikuisten) ikäryhmiin: 15-19-vuotiaiden osalta koulupohjaisia verrokkiasetelmallisia liikunnanedistämistutkimuksia on raportoitu vain 10 (systemaattinen kirjallisuuskatsaus: Hynynen et al. 2015).

Kaiken kukkuraksi harva näistä on mitannut pitkäaikaista vaikuttavuutta – ja niistä, jotka mittasivat pidemmän tähtäimen vaikutuksia, mikään ei ollut tuloksellinen. Vain kahdessa mitattiin liikkumista objektiivisesti (ei itse-raportoituna). Ne interventiot, jotka välittömästi onnistuivat lisäämään nuorten liikuntaa, sisälsivät eri määrän ja eri koostumuksen käyttäytymismuutostekniikoita! Ohjelmasisällöllä on siis väliä. Tästä lisää aiemmin julkaistussa artikkelissamme.

Käärimme siis hihat ja kehitimme tutkimusnäyttöön ja käyttäytymistieteelliseen teoriaan perustuvan kokonaisvaltaisen interventio-ohjelman (“Let’s Move It”), joka huomioi erityisesti vähän liikkuvien nuorten tarpeet.

Mitä hyviä elementtejä meidän tutkimuksemme on pyrkinyt yhdistämään samaan kokonaisuuteen? Tässä 11 poimintaa:

• Interventiosisällöllisesti:
  • Ei liikunnan ohjausta, vaan ajatusten muuttamista: mm. virheuskomusten korjaaminen.
  • Aktivoivat, keskustelevat ja pelillistävät toimintatavat terveystiedon Let’s Move It -oppitunneilla.
  • Itsesäätelyn ja suunnittelun taidot: Nuorten toimijuuden ja voimaantumisen tueksi konkreettisia keinoja itselle tärkeiden asioiden saavuttamiseksi.
  • Yksilöllisen motivaation ja taitojen lisäksi ympäristön liikkumismahdollisuuksien lisäämistä. Kaikki ei ole ”meistä itsestämme kiinni”, vaan ympäristön täytyy tarjota riittävästi matalan kynnyksen mahdollisuuksia liikuntaan. Liikkumisympäristöjen muokkaaminen on osa ohjelmaa (valinta-arkkitehtuuri luokkahuoneissa, ale-diilit lähiympäristön liikuntayritysten kanssa, jne).
  • Vammojen ja haittojen ehkäisy. Liian harvoin liikunnanedistämisessä on kiinnitetty huomiota liikuntavammojen ehkäisyyn, saati pohdittu toimenpiteiden kielteisiä vaikutuksia vaikkapa syömishäiriöihin.
  • Tottumusteorian soveltaminen. Tietääksemme Let’s Move It on ensimmäinen hanke, joka järjestelmällisesti hyödyntää ja tutkii rutiinien tai ”automaattisten tottumusten” muodostumisen mekanismeja opettajien toiminnan muuttamiseksi, aktiivisempien oppituntien mahdollistamiseksi.
  • Myönteisestä ponnistaminen ja vapaaehtoisuus: Kaikki tekevät jo paljon hyvää. Let’s Move It –ohjelma ei syyllistä ja aidosti uskoo ihmisen valinnanvapauteen (liikkumiseen ei pakoteta).
• Menetelmällisesti:
  • Yhteiskehittäminen: Erityisesti vähän liikkuvia opiskelijoita osallistettiin ja kuunneltiin ohjelmakehittämisessä, ja myös opettajien panos lopullisen ohjelmaan on merkittävä. Kohderyhmän kanssa suunniteltujen interventioiden on osoitettu olevan vaikuttavampia.
  • Riittävä otoskoko: Voimalaskelmiin pohjaten tavoittelimme noin 1200 oppilasta, jotta voimme tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, missä määrin ja minkä osaryhmien keskuudessa Let’s Move It onnistuu innostamaan nuoria liikkumaan (tai ei onnistu).
  • Luotettava liikuntamuutoksen mittaaminen: Objektiivinen liikuntamittaus, joka toteutetaan täsmälleen samalla tavalla sekä verrokki- että interventio-oppilaitoksissa. Lisäksi mittaamme kehonkoostumuksen muutosta pitkäaikaisseurannassa.
  • Kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä yhdistävä prosessiarviointi: Asenteiden, motivaation ja uskomusten muutoksen määrällisen mittaamisen lisäksi olemme haastatelleet sekä opiskelijoita että opettajia ohjelman vastaanoton ja sitä seuranneiden tapahtumien syvällisemmäksi ymmärtämiseksi.

Kuva. Opettajien osaohjelman koordinoinnista vastannut Let’s Move It -tiimin jäsen, Katariina Köykkä, esitelmöimässä Nordic Health Promotion Research kongressissa 21.6.2016.

Let’s Move It -RCT on tietääksemme (Hynynen et al., 2015) isoimman otoksen kerännyt, 15-19-vuotaiden fyysiseen aktiivisuuteen ja passiivisuuteen kohdistuva, oppilaitosympäristössä toteutettu ohjelma.

Nähtäväksi jää, onko interventio aiheuttanut myönteisiä muutoksia. Ainakin monilta opiskelijoilta ja opettajilta olemme saaneet valtaosin kiittäviä ja positiivisia kommentteja. Myös sisäinen pilottitutkimus antoi lupaavia tuloksia. Satunnaistetun vaikuttavuustutkimuksemme koko aineiston kattavia monipuolisia aineistojamme ollaan vasta lähiviikkoina yhdistämässä, ja objektiivisten liikkumistulosten osalta ennakoimme saavamme ensimmäiset tulokset syksyllä.

Siihen asti, iloista kesää!

Alanootti:

* Joku saattaa ihmetellä, miksi julkaisemme suunnitelman etukäteen artikkelina. Tätä käytäntöä on tutkimusmaailmassa alettu noudattamaan, koska tarkasti määritellyissä ja laajoissa (interventio)tutkimuksissa on niin paljon asiaa, että myöhemmin tuloksia raportoitaessa tila ei riitä kaiken tehdyn perinpohjaiseen esittelyyn. Lisäksi tämä lisää läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta: Kun suunnitelma esimerkiksi tärkeimmistä tulosmuuttujista on kerrottu etukäteen, kaikki voivat luottaa siihen etteivät tutkijat matkan varrella vaihda ”lennosta” tavoitteitaan sellaisiksi jotka näyttävät suotuisammalta tutkimuksen edetessä.

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan
XIV maisteri- ja tohtoripromootion
Seppeleensitojais- ja miekanhiojaisillallinen 26.5.2016

Valokuva:Mikko Virta

Yliairuen tervetuliaissanat / Övermarsalkens välkomstord / Grand Marshall’s Welcome Speech
Yliairut Nelli Hankonen

Ärade promotor, hurmaava Yleinen seppeleensitoja vanhempineen, arvoisa vararehtori, hyvä dekaani sekä riemutohtori- ja riemumaisteripromovendit, distinghuished honorary doctors, hyvät promovoitavat tohtorit ja maisterit, väsymättömät miekanhiojat ja seppeleensitojat, hyvät kutsuvieraat, ärade damer och herrar, ladies and gentlemen.

As the Grand Marshall of this conferment, I have the honour and the pleasure of opening this wreath weaving and sword whetting dinner.

Tonight we thank the wreath weavers and sword whetters for preparing the symbols of the promovendi’s achievements and contributions to science and society. Tomorrow, the promovendi will be formally welcomed into the academic community, in a ceremony steeped with rituals and traditions derived from medieval universities.

The theme of this conferment is “society after order”. At first glance, it may seem that conferment ceremonies simply recreate a wealth of old rituals to reproduce the “old order”. Indeed, some of the conferment ceremony rituals date back as far as the 11^th century, when the first European universities were formed. When the first conferment of this University took place in 1643, adopting these international academic rituals was a way of declaring and defining the first Finnish university as an equal with other European institutions. Laurel wreaths were in those times, and still today, an important symbol, representing victory over ignorance.

Kuvat: Promootiotanssiaisissa valssasimme juuri promovoidun kunniatohtori Kalle Könkkölän kanssa (oik). Seppeleensitojais- ja miekanhiojais-illallisen ohjelmalehtinen (vas).

Over these almost 400 years, conferments have regularly taken place in Finland, and only twice has there been a break – during The Greater Wrath (“isoviha”) and during the war last century. This underscores one key characteristic of academia, continuity. Each and every one of us has developed our own thinking and made our contributions by essentially building on the foundation laid by the generations of researchers who preceded us – by continuing, further developing, or disputing, challenging the work of others who came before us, and in doing so, have woven ourselves, and our work, into a rich academic fabric, started by the researchers of generations past.

Tämä akateemisen yhteisön ja tieteen jatkuvuus konkretisoituu paitsi näissä monisatavuotisissa rituaaleissa, myös riemupromootiomme, vuoden 1966 promovendien läsnäolossa.

Vanhat perinteet ovat muovautuneet ajan saatossa. Ensimmäinen nainen promovoitiin Suomessa vasta runsas vuosisata sitten. Toki naispromovendien määrä lisääntyi sen jälkeen, kun vuodesta 1901 naisten ei enää tarvinnut anoa erikoislupaa opiskella yliopistossa (!). Voisikin sanoa, että elämme promootiota ”sukupuolijärjestyksen jälkeen”: Tiedekuntamme ensimmäiset samaa sukupuolta olevat maisterifranseesiparit nähtiin 10 vuotta sitten, minä itse heidän joukossaan. Tänä vuonna yleinen seppeleensitoja on ensimmäistä kertaa mies. Toisaalta, vaikka pukeutumisohje eksplisiittisesti sallii kumman tahansa pukukoodin noudattamisen biologisesta sukupuolesta riippumatta, on kooditus silti binäärinen.

Tätä juhlavaa akateemista traditiota saneleva järjestys on koko ajan muuttuva. Olihan frakkikin, meillä vakiintunut akateeminen juhlapuku, alunperin Ranskan vallankumouksen radikaalien asu. Jokainen promootio on traditioita muuttaessaan omalla tavallaan muuttanut ja rikkonut järjestystä – monesti inklusiivisempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Miltähän tämän promootion riemupromootio vuonna 2066 näyttää!

Kuva: Valtiotieteellisen tiedekunnan promootioissa käytetty yliairuen nauha ja tohtorinmiekkani.

Conferment is essentially about inviting new members to join the academic community, and in a way, about maintaining the social order, and distinction from others. Traditionally within conferment, women’s role has been exclusively that of the wreath weaver. As a devoted feminist, I have spoken of gender (and sexuality), but inclusions and exclusions, order, are produced and reproduced on the bases of other categorizations, such as language, religion, and physical ability. Traditions can be respected, but also need to be renewed in order to make society and the traditions themselves more inclusive and just.

Promotion är en fest för kunskap och bildning. Vår nationalfilosof, Johan Vilhelm Snellman sade:  “Bildning är en garant för en liten nation”. På sistone har det ibland känts att man inte kommer ihåg det längre i Finland. Men Snellman – som själv promoverades till hedersdoktor i 1860 vid Helsingfors Universitet – har även sagt, att vetenskap kan inte automatiskt förutsätta folkets stöd, om inte det påvisar att det finns någon nytta av det. Hän sanoi: ”Yliopiston on välttämätöntä osallistua paitsi päivän tieteellisiin taisteluihin, myös päivän isänmaalle tärkeisiin kysymyksiin. Ilman tällaista toimintaa yliopisto ei voi toivoa tunnustusta, ei tieteen maailmassa eikä omilta kansalaisiltaan.” Tätä yhteiskuntatieteiden strategisen arvon mainontaa jatkamme sitten arkena. Nyt on aika juhlia.

I would like to thank all of those who have worked hard to make this lovely evening possible. In case you need help tonight, or any other time during the conferment, you may turn to the Marshals, they will be more than happy to answer any questions, at least practical ones.

And as one practical matter – please do NOT touch the robots, before you are instructed to!

Ladies and gentlemen, I can already sense the festive anticipation and a sense of community emerging. So: Let us enjoy the evening and use this fantastic opportunity to learn to know each other better!

I hope you all feel included, and wish you all a warm, warm welcome. Dobro pazalovat, välkommen, tervetuloa!

Puheen valmistelussa lähteinä on käytetty Johanna Ilmakunnaksen toimittamaa teosta Promootio akateemisena juhlana (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011) sekä Matti Klingen julkaisua “Yliopistollisten promootioiden perinteestä meillä ja muualla” (1977).

Kuva: Sosiaalipsykologian vastavihittyjä maistereita ja tohtoreita.