Author: Juha Oikkonen

Ihailen käänteistä oppimista ilmauksen eri merkityksissä, ihailen ongelmalähtöistä oppimista ja ihailen tutkivaa oppimista jne. Käänteistä oppimista käytetään hyvällä menestyksellä myös eri puolilla yliopistoamme. Omalla laitoksellani sitä edustaa ns. tehostettu kisällioppiminen. Opiskelun kääntämistä käsittelee esimerkiksi Johanna Rämö Kumpula opettaa –blogissaan.

Mutta jatkuvasti löydän itseni miettimästä luentomuotoa ja sen kehittämistä.

Harrastan veneilyä ja sitä varten minun täytyi suorittaa VHF-luvan edellyttämä tutkinto. Tablettiini on ollut ladattuna Viestintäviraston hyvä kirjanen aiheesta. Aina silloin tällöin olen alkanut lukea sitä. Yäk! Kesken on jäänyt. En vaan ole “jaksanut” kahlata materiaalia ajatuksella läpi ja tentti on tuntunut kaukaiselta.

Mutta pari viikkoa sitten olin kahden illan mittaisella kurssilla aiheesta. Opettajana toimi Viestintävirastosta Ari Caselius. Heti kurssin aluksi hän kertoi, ettei ole “kummoinenkaan” opettaja. Tehokasta: kaikki olivat heti hänen puolellaan.

Kurssilla käytiin läpi kurssimateriaalin pääkohdat. Kaikkia yksityiskohtia ei tietenkään voinut lyhyessä ajassa syöttää meille. Sen sijaan kurssilla piirtyi selkeä kokonaiskuva aiheesta. Lisäksi tilaisuudessa oli riittävästi vuorovaikutusta: kysymyksiä ”kateederin puolin ja toisin”. Kun sitten muutamana vapaana hetkenä ennen tutkintoa luin materiaalia, niin kaikki tiedot asettuivat paikalleen (siinä määrin kuin ehdin niitä painaa mieleeni.) Tekstiä oli nopea lukea ja kaikki yksityiskohdat olivat ”odotettuja”.

Alani on matematiikka. Monet matemaattiset tutkimukset sisältävät sivukaupalla ”risuaitaa”; kaavoja ja teknisiä määritelmiä tai päättelyitä vaikeaselkoisena ryteikkönä. Lukeminen on usein työlästä. Mutta joskus käy niin hyvin, että pääsee kysymään kirjoittajalta asiasta vaikkapa kahvipöydän ääressä. Vastaus on usein hyvin yleisellä tasolla liikkuvaa selittelyä ja piirtelyä. Kuva on usein vessapiirrosta muistuttava soikio, johon tökitään pisteitä ja viivan pätkiä runsaan höpotyksen kera. Tilanteessa on läsnä vahva vuorovaikutus osapuolten kesken.

Usein tämä auttaa. Kun uudestaan palaa vaikean tekstin ääreen, niin palaset loksahtavat kohdalleen ja lukiessa saattaa tulla tunne, että aavistaa ennalta, miten asia etenee.

Näissä kahdessa esimerkkitilanteessa on minulle paljon yhteistä. Molemmissa tapauksissa lähtökohtana on tekstiä, joka ei aukea tai johon ei ”jaksa” paneutua. Molemmissa syntyy sitten vuorovaikutusta, missä asiaa käsitellään yleisellä tasolla tai ”pääpiirteissään”. Ja molemmissa on tuloksena sujuvaa työskentelyä omin päin materiaalin ääressä.

Perinteisenä tiedonsiirtotapana luento on ehkä ajasta jäljessä. Mutta luento voi toimia myös aktiivisena vuorovaikutustilanteena ja aktiivisen (yksin tai porukalla tapahtuvan) oppimis- ja tutkimusprosessin käynnistäjänä. Vaikka opettajalla on tärkeä rooli, hän on tavallaan myös sivuhenkilö kuvaamassani prosessissa. Ei ole kysymys siitä osaako opettaja sanoa juuri oikeat sanat tai esitellä vaikeaa asiaa oikeasta lähtökohdasta. Oleellisempaa on se, millaisen prosessin opettaja vuorovaikutustilanteessa käynnistää.

Tällaisen luennon mahdollisuus on ehkä vasta osittain löydetty.

Itse yritän ainakin omassa opetuksessani etsiä sitä. Omatkin kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Ja yllä olevan kaltaiset esimerkit toivottavasti muistuttavat aina kun luennoilla olen vaarassa eksyä pelkkään tiedon välitykseen.

Ja: kiitos Ari erinomaisesta kurssista!

Juha Oikkonen

Kirjoittaja on matematiikan professori ja Opettajien akatemian jäsen.

Opetan tänä keväänä minulle uutta kurssia (n. 150 ilmottautunutta). Kurssilla on opiskelijoiden keskuudessa vaikean maine, ja siksi olen innoissani päästessäni opettamaan sitä.

Seison luentosalissa uuden ryhmän edessä mieli täynnä kysymyksiä:

Miten saisin vuorovaikutuksen käyntiin ja kurssin sisällön elämään? Tämä on aina yhtä hämmentävä tilanne. Tavallaan tutullakin kurssilla tutun ryhmän kanssa se on akuutti jokaisella luentokerralla. Ilmapiiri salissa on aina erilainen.

Mikä on minun, kurssin matematiikan ja kurssilla olevien opiskelijoiden roolijako? Yliopisto-opettajana olen oudossa roolissa: tavallaan olen salin vähiten tärkeä henkilö, koska ainoa millä on oikeasti merkitystä, on opiskelijoiden oppiminen. Ja tiede. Mutta toisaalta yritän olla opetustyössäni hyvä – suorastaan tähti lavalla. Kovin kaksijakoista!

Aktivoivat opetusmenetelmät ovat lähellä sydäntäni. Mutta samalla luennoiminen kiehtoo minua. Ja (suuren) luentokurssin muuttaminen perinteisestä tiedon siirtämisestä vuorovaikutukselliseksi oppimistapahtumaksi. Miten saisin uuden kurssin painopisteen siirtymään opetuksesta opiskeluun ja oppimiseen?

Minulla on kokemuksia luentokurssin muuttamisesta. Olen opettanut ensimmäisen vuoden opiskelijoille analyysiä (differentiaali- ja integraalilaskentaa) kymmenisen vuotta. Kurssi on ollut menestys ja läpipääsijöiden määrät ovat pompanneet uudelle tasolle. Tässä on ollut käytössä useita keinoja: luentojen kohdentaminen kurssin keskeisiin ajatuksiin koko materiaalin läpikäynnin asemesta; luentojen rakentaminen vuorovaikutukselle ja opiskelijoiden aktivointi luentotilanteissa; joustavat koejärjestelyt; lisätyöt kokeiden painoa keventämässä jne. (Kerron näistä asioista mielelläni tarkemmin kiinnostuneille.) Mutta miten tuon kaiken saisi elämään uudella kurssilla?

En opeta kurssia yksin. Samassa joukkueessa pelaa neljä harjoituksen pitäjää. Kanssapelaajani ovat ottaneet hienon aktiivisen roolin jo ennen kurssin alkua. Mutta kuinka pitkälle voisi mennä siihen suuntaan, ettei olekaan yhtä luennoitsijaa ja tällä joukko avustajia, vaan tiimi tasa-arvoisia opettajia tekemässä yhteistyötä?

Suuria luentokursseja on käytössä runsaasti eri puolella yliopistoamme. Toisaalta on hyvä siirtyä muihin opetusmuotoihin siellä, missä se on tarkoituksenmukaista. Mutta toisaalta minusta on tärkeää yritää myös kehittää luentoformaattia vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita.

Monella eri opettajalla on kokemuksia isoista “aktivoivista” kursseista. Opettajien akatemian piirissä olemme keskustelleet siitä, että yritämme rakentaa yhteistyötä tällaisia kursseja pitävien opettajien kesken. Ja tuoda esiin hyviä kokemuksia muidenkin opettajien tueksi.

Aktivoivaa opetusta yhteistyössä

Osallistuin 5.2.2014 Opettajien akatemian seminaariin, jonka aiheena oli aktivoiva opetus (lähinnä) lääketieteessä. Seminaarissa tuli esiin paljon sellaista, joka liittyy edellä pohtimaani ja sai korvien välissä surisemaan.

Heikki Hervonen kertoi, että peba (lue: PBL, ongelmalähtöinen oppiminen) rulettaa edelleen ainakin lääketieteessä. Miten se toimisi matematiikassa isolla luentokurssilla? Vuosituhannen vaihteessa kokeilin sen suuntaista ajattelua “opettajalinjan työpajassa”. Siellä mukana olivat mm. tutkimuskeskustelut ja pienryhmien projektityöt ja esitelmät – jo fuksivuonna. Tuolloiset kokemukset olivat pohjalla aloittaessani ison analyysin kurssin opettamisen.

Eeva Pyörälä kertoi siitä, miten lääketieteen opetuksessa esiintyvät “Flipped classroom” ja videot. Usein tässä yhteydessä puhutaan videoista sekä muusta tarjolla olevasta “tiedosta” ja sitten opiskelijoiden projektitöistä. Jotain “flippausta” oli jo edellä mainitsemassa opettajalinjan työpajassa. Mutta ennen kaikkea tietojenkäsittelytieteen laitokselta muunnetusta kisälliopetuksessa (XA = Extreme Apprenticeship). Laitoksemme versiosta kisälliopetusta löytyy tarkempaa kuvailua laitoksemme opetuksenkehitysporukan blogeista.

Kimmo Vehkalahti kertoi Presemosta. Presemo toimii! Pääsin kokeilemaan kurssillani Kimmon (siipien suojassa) Presemoa. Nyt se on ollut käynnissä kahdella luentokerralla ja ehtinyt heti vaikuttaa luentojen kulkuun. Tarkoitus ei ole luopua tavallisesta salikeskustelusta, pienryhmissä miettimisestä tai viittausäänestyksistä, vaan saada aiemmin hiljaa olleiden ajatuksia mukaan pohdintojamme.

Pyrin etenemään luennoilla “loikkauksin” niin, että välillä etenen asiassa ja sitten pidän pieniä taukoja. Niiden aikana voi täydentää muistiinpanoja ja keskustella naapurien kanssa juuri käsitellystä asiasta. Samalla voi miettiä, josko voisi keksiä jotain, jota joku saattaisi haluta kysyä. Noihin suvantoihin istuu myös Presemon kautta tulleiden kommenttien katsominen ja ottaminen mukaan osaksi luentosalin tapahtumia. Mutta opettelua se vaatii.

Kirjoittaja on matematiikan professori ja HY:n Opettajien akatemian jäsen.