Category: Opiskelu

Hui kamala miten kurssi edennyt vauhdilla. Tänään on tenttipäivä. Toivon todella, että menee kerralla läpi, sillä ensi kuussa mulla kaksi tenttiä pääopintojeni osalta, enkä jaksaisi enää uutta vääntää tähän kurssiin.

Tuntuu, että kurssi jäi jotenkin tosi haljuksi sisällöltään ja tenttiin vastaaminen vaikuttaa mahdottomalta, mutta onneksi on uusintamahdollisuus. Oma yliopistoni ottaa reilun sadan euron maksun uusinnasta ja uusintaa joutuu odottamaan puoli vuotta. Että suomalaisella opiskelijalla on asiat ihan hyvin, kun ei sen vaikeampaa ole tiedossa kuin parin kuukauden odottelu ja ilmainen uusinta. Uusintaan pääseminen ei edes ole itsestäänselvyys kaikissa maissa; olkaa onnellisia opiskelijat, joiden elämä (siis opinnot) eivät pääty läpäisemättömään tenttiin!

Nyt olen töistäni lounastauolla ja yritän noita tenttikirjoja vielä silmäillä tässä, josko jotain jäisi päähän. Olen konkreettisesta oppiva ihminen. Yläkäsitteet ja hyvin teoreettiset kokonaisuudet eivät avaudu minulle. Voisi tietysti kysyä miksi ihmeessä opiskelen yliopistossa, mutta ei akateemisenkaan alan tarvitse olla pelkkää teoriaa! Toisaalta, erinomainen luennoitsija osaa avata kuvimmankin aiheen myös kaltaisilleni ihmisille. Valitettavasti suuret auditoriolliset ihmisiä eivät edesauta moisia kursseja.

Parhaat kokemukseni ovatkin kursseista, joilla ollut parikymmentä ihmistä pienessä tilassa niin, että opetus on tapahtunut vanhaan kreikkalaiseen tapaan kysellen ja vastaten; opettajan ollessa kysyjänä ja oppilaan vastaajana.

Hiihtoloma useimmissa kouluissa, mutta mie jatkan paahtamista. Kuun alussa alkoi Globaalit prosessit -niminen Kehitysmaatutkimuksen aineopintojen kurssi. Sain tänä aamuna luentopäiväkirjan valmiiksi ja latasin sen samoin tein Moodleen.

On ihan kiva, että on olemassa Moodle, jota niin moni taho käyttää. Olen opiskellut Woodbrooken kveekariopintokeskuksenkin juttuja Moodlen kautta, joten ei ole edes rajoittunut Suomeen. Laaja käyttö takaa sen, että osaa sitten helposti navigoida tutussa ympäristössä. Ja Moodle on kepeämpi verrattuna aikaisempiin verkkokursseihin, jotka olivat ulkonäöllisesti jäykempiä kuin tämä.

Muissa opinnoissani pitää kiirettä yhtä lailla, mutta valon määrä lisääntyy koko ajan ja virkeyttä tulee lisää. Jaksaakseni kokopäivätyön ja kolmet eri opinnot kahdessa eri yliopistossa olen lisännyt liikuntaa huomattavasti ja saanut ruokavaliotakin terveellisemmäksi. Kummasti jaksaa paremmin, kun huolehtii itsestään. Erityisen tärkeää se on silloin, kun on monta rautaa tulessa – moni avoimen yliopiston opiskelija on varmaan myös monessa muussa roolissa elämässään kuin pelkkänä opiskelijana.

Tsemppiä opintoihin kaikille! Minun seuraava urakkani on lukea kaksi tenttikirjaa, tenttiin alle kuukausi, enkä ole edes avannut noita kirjoja. Toisen löysin edullisesti nettikaupasta ja toisen sain kirjastosta lainattua. 🙂

Viime bloggauksesta on aikaa.

Olen ehtinyt tehdä esseen kurssia varten ja saada siitä arvostelunkin. Täytyy myöntää, että opiskelijan elämässä pitäisi osata varautua kaikkeen. En silti osannut ihan tähän valmentautua. =)

Elokuun lopussa elämääni tuli Mies ja pisti hieman asioita uuteen tärkeysjärjestykseen. Näinkin siis voi käydä ja sen kummemmin etsimättä! Tunnustan suoraan, nyt arvosanani jo tietäen, että kirjoitin loppuesseeni kurssille muutamassa tunnissa juuri ennen eräitä treffejä.

Ilmeisesti kiire ei pahemmin tekstini tuottamista häirinnyt, sillä nelonen kurssista kumminkin tuli, vaikka oma mielenkiinto arvosanaa kohtaan oli lähinnä tasolla “toivottavasti menee läpi”. Huonoa esimerkkiä nyt teille osoitan. Soosoo, näin ei sitten muiden kannata kyllä tehdä. Koulutyöt tehdään ajan kanssa ja tunnollisesti!

Toisaalta, omalla kohdallani ei se runsas ajankäyttö ole koskaan taannut menestystä. Viime kuussa olin varsinaisten opintojeni kurssimoduulin lopputentissä ja suoriuduin sieltä ulos tunnissa kirjoitettuani yhdeksän sivua. Arvostelu valmistuu vasta hieman ennen joulua, joten joudumme elämään jännityksessä siihen asti. Oma ensivaikutelma oli, ettei se nyt kovin huonosti voinut mennä. Kun se riitti, että kynän antoi lentää paperilla ja tekstiä tuli. Pahinta tentissä on, jos katsoo kysymystä, eikä osaa yhdistää mitään aiheeseen, aivan tyhjää päässä mitä kysymykseen tulee.

Mutta yritetään pitää se opiskelukin siellä top 3 -listalla prioriteeteissa omien rakkaiden ihmisten ja työn ohella. Sillä tavalla kaikille pitäisi jäädä tarpeeksi aikaa. Viimeinen loppurutistus ennen joulua!

Opinto-oikeuteni päättyi puolentoista vuoden opiskelun jälkeen. Sen verran oli varattu aikaa filosofian aineopintojen suorittamiselle. Pari asiaa pitäisi vielä sinnitellä läpi, koska en ole päässyt tenteistä läpi jokaisella yrityskerralla.  Avoimessa opiskelee 17 000 opiskelijaa joista kaikki muut ovat selviytyneet opinnoistaan hienosti ja ajoissa, koska ylimääräisiä tenttejä ei järjestetä.

Olen kyllä käynyt tenteissä jokaisen puuttuvan kirjan takia ja huojennuksekseni reputtamisen syyt ovat olleet joka kerta erit. Olen vain sellainen: minun on pakko oikeasti lukea kirja ja vieläpä tasan tarkkaan se oikea painoskin ennen kuin pääsen läpi. Lukustressiä ei helpottanut ympäristön kommentointi: ”ite katoin edellisenä iltana prujut läpi”. Rästitenttejä oli yksi mutta silloin oli Tukholman maraton eikä ollut aikaa hengenravinnolle.

Opintoni säilyvät rekisterissä 10 vuotta, pitää muistaa hypätä mukaan seuraavalle kierrokselle. Onneksi ei ainakaan tarvitse aloittaa alusta.

Yleisesti ottaen olen pitänyt Avoimen järjestelmiä jokseenkin kankeina: ehkä yhteistyö ei toimi yliopiston kanssa, vaikka on vaikea kuvitella mitä pahaa avoimen opiskelijat voisivat lähietäisyydeltäkään yliopistolle tehdä. Pakollisia kursseja ei voi vaihtaa varsinaisille opiskelijoille tarkoitettuihin kirjatentteihin, yliopiston henkilökuntaan ei saa ottaa suoraan yhteyttä eikä ylimääräisiä tenttejä järjestetä, vaikka kolmesta tentistä kaksi on arkena neljältä, parhaaseen työssäoloaikaan. Kolmannella kerralla reputtajalle ei ole tarjolla lämmintä kättäkään.

Sellaiset asiat harmittavat. Opintojen viivästyminen, jolle en näe muuta syytä kuin mahdottomat tenttiajat, ehkä myös oma kyvyttömyys aloittaa sitä lukemista tarpeeksi ajoissa. Avoimessa opiskelua on myös vaikea hoitaa muualta kuin Helsingistä tai jos aikoo samaan aikaan olla jossain töissä. Pakollisille läsnäoloille ei tarjottu vaihtoehtoja, ei edes maksullisia.

On minulla ollut toki kivaakin: filosofian proseminaarin aikaan vastaanotin nuorten filosofian ylioppilaiden tuottamia tutkielmia omista erityisaloistaan ja sain kerran viikossa matkustaa junalla kuuntelemaan itseäni fiksumpien ajatuksia maailman eri ilmiöistä. Se oli ihastuttavaa, kerta kaikkiaan.

Kurssi Introduction to Development Economics alkoi maanantaina. Jotenkin ilmoittautumisvaiheessa en edes tajunnut miten intensiivinen paketti oli kyseessä. Ma-to ekana viikkona luentoja klo 16:30-19:45 ja samaan aikaan vielä ma-ti ensi viikolla.

Erittäin hyvä kurssi, tuntuu, että tietoa on jäänyt mieleen huomattavasti enemmän jo nyt kuin monilla muilla kursseilla. Yksi syy tähän lienee se, että luennoitsija kannustaa ottamaan osaa eikä vain passiivisena kuuntelemaan. Kun joutuu itse ensin miettimään ja muodostamaan käsityksiä ja sitten vasta saa kuulla, miten asiat oikeasti ovat, jää ainakin minulle herkemmin käsitelty aihe mieleen.

On myös hyödyllistä, että luennoimassa on henkilö, joka pystyy kertomaan esimerkiksi erilaisista toimintatavoista niin, että on itse ne kokenut. Puheenaiheena oli esimerkiksi Public Expenditure Tracking Surveys (PETS). Se olisi voinut kuulostaa kuivalta pelkkänä määritelmänä, mutta ajatus tuli eloon saadessamme kuulla, että niin ja niin monta ihmistä koulutettiin työtä varten. Porukka lähti kymmeniin kouluihin tarkastamaan paljonko valtion myöntämästä rahasta on päätynyt koulussa käyttöön ja sitten vaan laskivat mm. paikallaolevat opettajat vs. palkkalistoilla olevat. Joissain paikoissa korruption takia vain 13 % varoista päätyi tarkoitettuun käyttökohteeseensa, mutta PETS:in avulla päästiin likelle 100 %.

Tavalliset ihmiset otettiin mukaan laittamalla tieto paikallisiin sanomalehtiin: “Valtio on myöntänyt x summan rahaa koulukirjoihin, koulu käyttänyt y summan näihin.” Ihmiset pystyvät tiedon avulla hallinnoimaan tilannetta, kun koulu ei voikaan sanoa, että valtio ei anna rahaa jne.

Nyt on viikonloppu ja voi hieman huilia. Tosin syyskuun alkupuolella olisi saatava kaksi 3000-sanaista tehtävää valmiiksi. Yksi tätä kurssia varten, aihetta en edes vielä tiedä ja yksi varsinaisia opintojani ajatellen: raportti Sierra Leonesta valtion virkamiehen asemasta ajatellen miten kansalaiset saadaan äänestyshalukkaammiksi.

Nautin valtavasti englanninkielisistä kursseista Helsingin avoimessa, arvostan aktiivista otetta luennoitsijalta lähiluennoilla, ja pidän intensiivikurssia tehokkaana suoritustapana!

Nyt on viimeinen psykologian perusopintojen tentti takana. Taitaa mennä jopa läpi. Otetaan sille! Tai ei otetakaan vielä. Pohditaanpas ensin, mitä opiskelusta jäi käteen.

Kelaudunpa hetkeksi viime syksyyn, jolloin blogissani ilmoitin aloittavani ihmiskokeen itselläni ja testaavani, kykenenkö opiskelemaan omaksi ilokseni ilman stressiä.

Opiskelun stressi ja flow

Omaksi ilokseni onnistuin opiskelemaan, mutta ihan ilman stressiä en suoriutunut. Painetta lisäsi tosin tieto, että aineopintoihin ei voi jatkaa, ellei arvosana perusopinnoista ole vähintään kolmonen.  Ja miksi oikestaan stressiä ei saisi ottaa? Jos hyvistä arvosanoista tulee hyvä mieli, miksipä niitä ei voisi tavoitella. Ehkäpä sopivan paineen siivittämänä saa myös tehtyä asiat loppuun asti, eikä kaadu kalkkiviivoilla.

Jälkiviisas on helppo olla, mutta usein tentin jälkeen tulee fiilis, että luin taas liikaa. Eivät ne luennoitsijat näköjään edelleenkään pieniä yksityiskohtia kysele, vaan laajempia linjoja ja oleellisimpia juttuja. Ja vanha sääntö näyttää pätevän: Se, mitä luennolla käydään läpi, on olennaista myös tentissä.

Väitetään, että ihminen oppii oivaltamalla. Näin varmasti on, mutta en voi silti olla miettimättä, meneekö oivaltamistavoite välillä “överiksi”, jos joistakin luennosta suuri osa kuluu keskusteluun ja lopulta jää epäselväksi, mikä olikaan se tutkittu totuus ja mikä luennoilla istuvien subjektiivinen mielipide. Toisaalta, nämä luennot ovat olleet ne, jotka jäävät parhaiten mieleen. Eikä sitä pitkäkestoiseen muistiin tunnu yleensäkään jäävän kuin pari juttua per luento, hyvä jos sitäkään.

Mutta mitä jäi eniten käteen? Uskon ainakin olevani nyt viisampi ja ymmärtäväni paremmin, millainen olento on ihminen. Eiköhän tässä prosessissa myös itsetuntemus ole lisääntynyt. Sitäpaitsi, toteutin pitkäaikaisen haaveeni: Sain suoritettua psykan perusopinnot.  Aloitin Avoimessa psykan  jo 13 vuotta sitten, mutta en silloisessa elämän tilanteessani jaksanut kuin kaksi kurssia. Nyt vuorotteluvapaalla tälle oli suorastaan tilaus ja opiskelu toi uutta sisältöä ja rakennetta elämääni. Hei, tässähän on paljon hienoja asioita, joille voisi nyt nostaa sen maljan ja laulaa vaikka suvivirrenkin!