Opintoja kiireen keskellä

Kun päätin aloittaa viestinnän perusopinnot Avoimessa yliopistossa tammikuun alussa, en arvannutkaan, kuinka kiireiseiseksi alkuvuosi muodostuisi työn kannalta. Viestinnän johdantokurssille en pystynyt onnistumaan lainkaan, mutta onneksi opintosuoritukset pystyy tekemään vielä jälkikäteenkin – tai vaihtoehtoisesti teen kyseisen kurssin vielä joskus myöhemmin erillisellä maksulla. Sen sijaan kevään toiselle kurssille, joka käsittelee mediaa, organisaatioita ja yhteiskuntaa, olen päättänyt löytää aikaa. Aihe on kiinnostava, olen jo maksanut opinnoista ja haluan oikeasti suorittaa kurssin.

Mielessäni pyörii kuitenkin keskenään ristiriitaisia ajatuksia siitä, kannattaako opiskelu silloin, kun siihen ei voi laittaa ainakaan omasta mielestään tarpeeksi aikaa. Saako tehtävät tehdä periaatteessa huonommin kuin tietää osaavansa? Voiko tenttiin lukea vaikkapa vain puolet materiaalista, jos aika ei kerta kaikkiaan anna periksi kaikkien kirjojen kahlaamiseen läpi edes kerran?

Loppujen lopuksihan opiskelen vain omasta ilostani ja omaksi hyödykseni. En tavoittele tutkintoa enkä edes työpaikan vaihtoa. Eikö nimenomaan tässä tilanteessa täytyisi rima pitää niin korkealla kuin mahdollista?

Human Being vai Human Doing?

Asetin yhdeksi vuorotteluvapaani tavoitteeksi opetella olemaan vain olemassa. Ensimmäinen kuukausi meni alkusyksystä hienosti. Olin vaan ja menin minne nokka näytti, ilman tavoitteita ja päämääriä. Syksyn pimetessä alkoi kuitenkin tekemättömyys ja päämäärättömyys ahdistaa. Onneksi keksin Avoimen yliopiston ja psykan opinnot. Opiskelu ei ole työllistänyt liikaa, mutta on ollut jotain, mitä tavoitella.

Ihmisaivoille lienee luontaista tavoitella aina jotakin. Muuten menee epämääräiseksi haahuiluksi. Ja jos on liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä, ei meinaa saada sitä vähääkään aikaiseksi. Nyt ymmärrän hyvin, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että yksi työttömyyden pahimpia ongelmia on se, että ihmiset passivoituvat.

Mietin, kuinka paljon tässä on kysymys omasta luonteestani ja kuinka paljon yleismaailmallisesta ilmiöstä? Kaipa tässäkin on ihmisten välisiä eroja. Persoonallisuupsykan harjoitustyötä tehdessäni löysin mielenkiintoisen havainnon ekstroverteistä ja introverteistä ihmisistä. On viitteitä siitä, että fysiologinen peruskiihotustila on luonnostaan korkeampi introverteilla ja matalampi ekstroverteillä. Tämän vuoksi ekstrovertit tarvitsevat enemmän ja voimakkaampia kiihokkeita kyetäkseen saavuttamaan optimaalisen olotilan. Siksi he viihtyvät hyvin esim. sosiaalisissa ja aktiivisissa tilanteissa, kun taas introverteilla nämä tilanteet saattavat nostaa kiihotustason liian korkeaksi ja aiheuttaa ahdistusta. (* … Tuli mieleen, että osaavatkohan introvertit myös nauttia pidempään pelkästä olemassa olosta?

*) Lähteenä: Pervin L.A.: The Science of Personality, 2003

Identiteetin etsintää aikuisiällä

Hei, olen normaali! On kuulkaas ihan asiaankuuluvaa, että ihminen nelissäkymmenissä pohtii, kuka oikeastaan on ja mitä haluaa loppuelämältään. Moni laittaa elämänsä vielä kerran piirustuspöydälle ja katsoo peruutuspeiliin, millaisia valintoja on tullut tehtyä sekä pohtii, millaisia valintoja tulisi tehdä, jotta loppuelämä sujuisi “oman näköisenä”. Osalle saattaa tulla myös paniikinomaisia “nyt tai ei koskaan” – reaktioita. Mm. tällaista opin, kun tein kehityspsykologian harjoitustyötä aiheesta Identiteetin kehitys aikuisiällä.

Entä onko keski-iän kriisi todistetusti olemassa? Tästä ei tunnuta akateemisessa maailmassa oltavan ihan yhtä mieltä. Nykyihmisillä kun elämän suuret tapahtumat ja käännekohdat eivät enää ajoitu niin samoille ikävuosille kuin vanhempiemme ja isovanhempiemme elämässä. Nykyään samassa nelikymppisten kaveriporukassa saattaa olla yksi pienen vauvan äiti, yksi isoäiti ja yksi edelleen elämänsä miestä etsivä ikisinkku.

Näitä pohtiessa tulee väkisin mieleen myös, että kai sitä on aika hyväosainen, kun on varaa pohtia tällaisia ja pyöriä oman napansa ympärillä. Sota-ajan elänyt mummini oli lukenut jostain lehdestä, kuinka joku julkkisnainen kertoi, että hänen miehensä etsii itseään. Mummini ihan tosissaan päivitteli: “Mitä sellainen tarkoittaa? Siis miten joku voi etsiä ITSEÄÄN?”

Päätinpä lukea pääsykokeisiin… Ja lopettaa lukemisen

Innostuin niin Avoimen psykologian opinnoista, että päätin alkaa lukemaan psykan pääsykokeisiin. Kaksi kuukautta jaksoin tankata 450-sivuista tilastotieteen opusta. Eilen printtasin netistä kokeeseen tulevat 10 artikkelia ja niitä silmäiltyäni alkoi näyttää kirkkaalta: Tämä ei olekaan minun juttuni. Artikkelit olivat mm. aiheista Psykofysiikka, Magnetoenkefalografia ja Ihmisaivojen peilausjärjestelmät. Tuli olo, että tämä ei kyllä ole sitä, mitä minä haluan opiskella. Se psykologia, josta minä olen kiinnostunut, ei ole fysiikkaa, tilastotiedettä eikä biologiaa. Voinemme todeta, että pääsykoemateriaali toimi tarkoituksensa mukaisesti: Karsi pois ne, jotka eivät syystä tai toisesta sovellu alalle. Ja luojan kiitos on avoin yliopisto – siellähän voin suorittaa psykasta perusopintojen lisäksi aineopinnotkin!

Päätöstä eilen pohtiessani mielessä pyöri monta asiaa. Päällimmäisenä vaivasi se, että ehdin käyttämään meneillään olevasta vuorotteluvapaastani kaksi kuukautta tähän lukemiseen. Lisäksi nolotti, että ehdin jo kertoa niin monelle lukevani psykan pääsykokeisiin. Tarkemmin pohdittuani tulin siihen tulokseen, että tämä on ollut minulle erittäin tärkeä prosessi läpikäydä. Eipä tarvitse myöhemmin pohtia, olisiko pitänyt. Muistui mieleeni myös aiemmista taloustieteen opinnoistani käsite “uponneet kustannukset”. Tulevaisuuden päätöksiä ei koskaan tulisi perustaa siihen, mitä on jo menneisyydessä tullut tehtyä. Vain tulevaisuus on edessä ja elämättä… Ja so what, jos olen kertonut muille ihmisille lukemisestani. Minullahan oli  hyvin perusteltu syy lopettaa lukeminen.

Ehdin lukemisputkeni aikana pohtimaan myös moraalisia kysymyksiä: Olisiko minulla oikeus viedä joltain nuorelta opiskelupaikka, kun minulla on jo yksi korkeakoulututkinto ja hyvä työpaikka? Tähän en löytänyt yhtä oikeaa vastausta. Toisaalta se on väärin, mutta ihmisellä pitää kai olla oikeus myös muuttaa elämänsä suuntaa vielä “keski-iässäkin”.

Mutta kuulkaas – nyt paistaa upea keväinen aamuaurinko ja minulla on vielä vuorotteluvapaastani neljä kuukautta jäljellä. Taidanpas lähteä Kaivarin rantaan kävelemään ja aurinkoon lueskelemaan – ilman tavoitteita ja päämääriä!

Takatalvi?

Kevään kolmas luento on alkanut ja toinenkin lauantaitentti on jo takana. Nyt se lauantaiaamukin tuntui jo ihan siedettävältä, tosin ajatus liikkui huomattavan tahmeasti. Liekö takatalvea ajoittain aistittavissa ikkunan molemmin puolin. Vaikka antropologian johdatuskurssi oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja tenttikirjakin hyvä, en meinannut millään saada luettua tenttiin. Nuokuin todella vakavasti tenttikirjan päällä ja ajatukset karkailivat mikä minnekin. Sitkeästi puurtamalla sain kuin sainkin kirjan ja aineistot luettua läpi edellisenä iltana ja tentissä ilokseni huomasin, että jotain ainakin oli jäänyt kirjastakin mieleen. Mutta kyllä otti koville.

En ole koskaan itse kärsinyt kevätväsymyksestä, ennemminkin olen hidastunut syksyisin alkavasta pimeydestä, mutta nyt täytyy kai jo harkita tuota toistakin selitysmallia. Opiskeluintokin oli jo vähän aikaa aika nollassa, mutta onneksi mielenkiintoiset luentokurssit kykenevät herättelemään ajoittaisesta apatiasta. Nyt on siis meneillään johdatus yhteiskuntafilosofiaan. Taas kerran erittäin mielenkiintoista ja näin vaalien alla myös hyvin ajankohtaista!

Viestinnän opintojen aloittaminenkin kohtasi takatalven, kun huomasin, että alkava kurssi on vaihtoehtoinen toisen, syksyllä alkavan kanssa. Molemmat aiheet olisivat kyllä hyödyllisiä ja mielenkiintoisia, ja aikani pähkäiltyäni päädyin valitsemaan sen syksyllä alkavan. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että loppukeväästä ja alkukesästä näyttää tulevan opintojen suhteen todella kiireistä aikaa, muutama luento menee osittain päällekkäin ja aika intensiivisiä kolmen tunnin luentoja on luvassa. Voimia siis kaivataan, ehkäpä takatalvesta voi ottaa ilon irti ja keräillä vielä hetken voimia horrostamisesta ennen kevään koitoksia.

Kurssikirjaa mä metsästän…

Anu Vuokko kirjoitti äskettäin omista kokemuksistaan opintoihin liittyvien kirjojen hankkimisessa. Itsekin olen samoissa mietteissä, kun Viestinnän perusopinnoissa pyörähti käyntiin uusi kurssi, jonka tenttimiseen tarvitaan kolme mielenkiintoisen kuuloista opusta.

Kehitysmaatutkimuksen kursseilla hovihankkijani oli verkkokauppa Amazon, josta englanninkielistä kirjallisuutta saikin suhteellisen edulliseen hintaan. Viestinnän opinnoissa sen sijaan käytetään paljon suomenkielisiä kirjoja, joten Amazon ei siinä auta.

Lähdin kuitenkin lähestymään ongelmaani netin kautta, koska se on minulle luontainen kanava sekä tiedonhakuun että ostosten tekemiseen. Huuto.net osoittautui yllättävän hyödylliseksi, koska sieltä kautta löytyi yksi etsimistäni kirjoista. Toisen ostin Booky.fi-verkkokaupasta. Kolmas oli loppuunmyyty joka paikasta, joten päätin kokeilla Twitteriä ja Facebookia. Se kannatti: huuteluuni vastattiin jo saman päivän aikana, ja pääsin noutamaan kirjan lainaksi ystävälliseltä twitteristiltä – en tuntenut häntä ennalta, mutta koska molemmat esiinnymme sosiaalisessa mediassa omilla nimillämme ja kuvillamme, ei luottamuspulaa tarvinnut pelätä.

Olen nyt entistäkin varmempi siitä, että haen jatkossakin tenttikirjani mieluiten netistä!

Halvin tenttikirja olikin kallein

Lähes fanaattisena alleviivaajana joudun ostamaan itselleni tenttikirjat.

Hienoa, kun on  netti, jossa voi vertailla kirjojen hintoja ja ostaa sitten itselleen halvimman. Näin ainakin luulisi. Minun nettitodellisuuteni ei kuitenkaan ole ollut näin ruusuinen.

Käytin ensimmäisten kurssikirjojeni hankintaan jumalattomasti aikaa kuvittellen, että vielä voisi löytyä jostain halvemmalla. Lopulta tärppäsi – kirja oli eräässä ulkomaalaisessa nettikaupassa n. 30% halvempi kuin missään muualla. Vaan kuinka ollakaan, kun kirja saapui, se olikin väärä kirja – lähes samanniminen, mutta tämä olikin merkillinen lyhytversio kirjasta, ilman kuvia. Ja neuropsykologian tenttiin (jossa kuvat ovat erittäin tärkeitä) tämän tiivistelmän avulla ei voinut kuvitellakaan lukevansa. Eipä muuta kuin uutta kirjaa tilaamaan. Tällä kertaa katsoin tarkkaan, että nimi oli pilkulleen sama kuin tenttivaatimuksissa. Kuitenkin valitsin jälleen halvimman eräästä toisesta ulkomaalaisesta nettikaupasta. Tilasin samalla seuraavankin kurssikirjan.

Molemmista kirjoista tuli n. viikon päästä ilmoitus, että toimitus viivästyy. Lopulta toinen kirja saapui tentin kannalta aivan liian myöhään ja toisesta tuli ilmoitus, että sitä ei kyetä lainkaan toimittamaan. Alkoi jo näyttää siltä, että en ehdi lukemaan kumpaankaan tenttiin. Päätin kuitenkin vielä kokeilla onneani ja yrittää, josko perinteinen suomalainen kirjakauppaketju palvelisi netissä paremmin. Ja tottavie, näinhän se teki. Kirja (ja oikea kirja!) saapui kolmessa päivässä tilauksesta. Ehdin kuin ehdinkin lukemaan vielä (toiseen) tenttiin.

Mitä tästä voi oppia? Ainakin sen, että netissä halvin ei todellakaan aina ole halvin. Aika paljon kalliimmaksi tulivat nuo mukahalvat kirjat, etenkin jos laskee mukaan myös ajankäytön… Kaiken lisäksi sieltä ulkomaalaisesta nettikaupasta tuli vähemmän kohtelias huonolla suomen kielellä kirjoitettu meili, joka väitti, että en muka ollut maksanut laskuani (vaikka maksoin se välittömästi).

Uusia tuulia

Tämän vuoden ensimmäinen kurssi ja tenttikin on jo ohi. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni lauantaitentissä. Vähän hirvitti etukäteen, miten aivosolut lähtisivät viikonloppuaamuna käyntiin. Kahvin ja suklaan voimin kävin yhdeksältä tentin kimppuun, ja kyllä ne aivotkin tulivat mukaan. Nyt sitten vain odotellaan tuloksia.

Olen jotenkin leimallisesti ei-aamuihminen, siksi iltaopiskelu ei ole tuottanut tuskaa. Tosin iltaan ja yöhön painottunut aktiivisuus kostautuu aina aamuisin, kun lapsi herää äidin näkökulmasta liian aikaisin ja on pirteä kuin peipponen, siis lapsi tietenkin, ei äiti… Uusi luentokurssi, kulttuuriantropologian perusteet, alkoi limittäin edellisen luennon kanssa, joten en joutunut luentopuutteen ikävään tilaan. Elämänkatsomustieto on virkistävän monitieteinen kokonaisuus, suosittelen lämpimästi!

Opiskelukärpänen taisi päästä yllättämään näin kevätauringossa, sillä ilmoittauduin viestinnän perusopintoihin, jotka keskittyvät erityisesti verkkoviestintään. Kiinnostus tuli vähän puun takaa ja yllätti, mutta nyt odotan innolla ensimmäisen kurssin alkamista maaliskuun lopulla. Toki luontevasti opinnot toteutetaan verkossa, kun kyse on kerran verkkoviestinnästä.

Ensimmäinen kurssi tuosta opintokokonaisuudesta ehti jo olla ja mennä, ennen kuin tartuin tähän uuteen aluevaltaukseen, mutta mukavan joustavaa on tämä avoimen yliopiston systeemi, sillä voin tehdä puuttuvan kurssin kesäopintoina. Viestintä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja mukavan yleispätevältä aiheelta. Siitä on varmasti myös käytännön hyötyä yleisen mielenkiinnon lisäksi.

Pään paluu lomalta

Voisinpa sanoa, että olen opiskellut ahkerasti. Todellisuudessa takaraivossa paukuttaa viiden pitkän esseen tekemättömyys, joka pulpahtaa pintaan aika ajoin. Mutta sen verran harvakseltaan, että häkellyn joka kerta siitä kuinka kiire minulle todennäköisesti tulee niiden väsäämisessä.

Taidehistorian luennot loppuivat itsenäisyyspäivän tienoilla. Sen jälkeen kaikki on itseopiskelua. Se taas johtaa siihen, ettei edes tajua opiskelevansa. Kun mietin taidehistoriaa, pääni on enemmänkin tulevassa Rooman matkassa kuin esseiden kirjoittamisessa.

Olemme ryhmäläisten kanssa jo toistamiseen käyneet italialaisessa ravintolassa syömässä vatsamme ahmalleen. Todennäköisesti Roomassa ainakin minulle käy samalla tavoin kuin Omaa tietä etsimässä -kirjan kirjoittajalle Elizabeth Gilbertille: se on herkuttelua aamusta iltaan. Teoksessaan hän sanoi, että jos ei ole syönyt pitsaa Napolissa, ei ole syönyt pitsaa ollenkaan. Jos suunnitelmat suovat, pääsen sitä myös itse testaamaan, sillä näillä näkymin kipaisemme myös Pompeijissa ja Napoli on matkan varrella.

Aikaa on nyt vierähtänyt edellisestä luennosta parisen kuukautta ja toukokuussa on deadline kaikilla esseillä. Olen aikaisemminkin puhunut siitä kuinka olen hakenut inspiraatiota käymällä taidenäyttelyissä. Niissä hoksaa, miksi todella opiskelen taidetta ja kuinka suuri intohimo se minulle on. Ostin vastikään kirjan Art – The Whole Story, jossa on kerrottu tiivistetysti jokaisesta historian merkkiteoksesta. Mukana ovat aikajanat ja pieni elämänkerta kunkin työn tehneestä taiteilijasta ja vaikka monet teokset ovat ennestään tuttuja, tämä toimii hyvänä tietosanakirjana kaikelle, mitä taiteesta yleensäkin pitäisi tietää. Oletan sen toimivan samanlaisena inspiraationa kuin taidenäyttelyiden. On vain syvennyttävä sen kauneuteen.

Kun tässä kirjoittelen, mieli alkaa pikkuhiljaa jopa kaivata esseiden kirjoittamista. Se, että ympäröi itsensä taiteella todellakin toimii. Mutta se ei ole vain taidehistorioitsijalle toimiva keino. Tutkimusten mukaan taide ylipäätään piristää mieltä, kaunistaa ajatuksia ja hoivaa sielua. Suosittelen sitä siis kaikille, jotka puurtavat nenä kirjassa. Tai no, oikeastaan kaikille. Helsingissä on niin paljon taidenäyttelyitä piskuisista gallerioista Kiasmaan ja Ateneumiin, että jokaiselle löytyy jotakin. Ja Helsingin kaupunginmuseoihin on aina vapaapääsy. Kannattaa ottaa kaikki irti jalosta käytännöstä.

Talvipäivät, filosofiaa

Onpa seesteistä. Ulkona on pakkanen. On lauantai, jonka vietän kotona filosofian historiaa lukien. Kaapissa on puolikas pullo makeista makeinta portviiniä mutta toisin kuin perinnetieto väittää, punainen viini ja filosofia tukevat toisiaan vain heikosti. Oikeastaan ne eivät sovi yhteen lainkaan, idean aihioita tulee kyllä, mutta langanpäistä ei tahdo saada kiinni.

Yhtä huonosti tuntuu opiskelua tukevan työpaikan vaihtaminen, niin kuin elämään mahtuisi vain yksi uuden opettelu kerrallaan. Kirjastotkin ovat kaukana ja yleensä kiinni siinä vaiheessa kuin saa kaiken pakettiin ja pitäisi se tenttikirja tai kuten nyt, esseen lähdekirjallisuus, hakea itselle.

Keväällä on proseminaariesitelmän tekeminen. Mistähän sille löytyy aikaa? Lisäksi en ole päässyt tenteistä läpi aina kun olen yrittänyt ja turnajaisväsymys painaa hartioita. Aloittaessani päätin tehdä hyvin ja ajan kanssa ja rypeä filosofiassa nautinnolla, itseäni fiksumpien ajatuksia ihastellen. Nyt haluaisin vain saada suoritukset, mennä kotiin ja ajatella sitten vaikka eläkkeellä.