Posts

Posted on

Aivoista aivoille

Olipas piristävää lähteä työpäivän jälkeen vaihteeksi luennolle! Neuroanatomiaa opiskeltavaksi ja oikein pursun innosta päästä taas tekemään lasten kanssa kipsimuotilla aivojen pienoismallia, josta voin opiskella tenttiä varten aivokurkiaisia ja muita sellaisia. Psykologian perusopintojen alkua sopii juhlistaa myös katsomalla tv-sarjasta House useampi jakso.

Aiemman kurssin arvosana ei ole vielä tullut: odottavan aika on pitkä. Viimeisin brittiesseen arvosana oli jälleen 90% ja sain suitsutusta palautteeksi: “It is highly original and completely engaging, supported by a typically excellent research effort.” Tällainen auttaa jaksamaan ja yrittämään vielä kovemmin. Syytä olisikin, sillä lopputyö brittikurssille ja essee toiselle sekä neuro- ja kognitiivisen psykologian tentti kaikki ennen kesäkuun puoliväliä. Lopputyöstä puuttuu onnekseni enää 600 sanaa, mutta en ole siihen laisinkaan tyytyväinen. Erinomaisen palautteen kääntöpuoli; alkaa miettiä yltääkö mikään samaan?

Aika valmistautua uuteen työpäivään ja miettiä noita psykan kotitehtäviä. Mieli virkistyy, kun on jotain uutta tiedossa. Heinäkuussa on sitten aika palautua, kun ei ole mitään tekemistä. Saas nähdä, miltä silloin tuntuu.

Posted on

Hyvää mieltä

Ensi kuun alusta olen siirtymässä uuteen työpaikkaan. Vaikka firma on sama, menee sopeutumiseen tietysti oma aikansa. Tehtävät tulevat olemaan haastavampia kuin ennen ja toivottavasti myös mielenkiintoisempia. Tällaista muutosta olen halunnutkin, mutta nyt kun se on oikeasti edessä, tulevat pintaan myös epävarmuuden aiheet. Osaanko minä, voinko minä ja oliko tämä oikea päätös? On kuitenkin hienoa huomata, että vaikka miltä kannalta pohtisin asiaa, niin vastaukseni noihin kysymyksiin on epäröimätön kyllä.

Joskus tuntuu, että elämässä tapahtuu paljon hyviä asioita yhtä aikaa. Olen miettinyt monesti, johtuuko se siitä, että hyvät asiat antavat itsevarmuutta, ja se itsevarmuus auttaa menestymään muissakin asioissa. Kaikki liittyy kaikkeen, tai välillä ainakin tuntuu siltä. Huvittavalla tavalla jopa jotkut tietyissä tilanteissa kuullut biisit jäävät mieleen ikään kuin ne olisivat olleet soimassa aivan tarkoituksella juuri sitä varten, että niistä saa rohkaisua tai hyvää mieltä.

Opintojen kohdallakin olen huomannut, että kun saa jostain tentistä hyvän arvosanan, siitä saa paljon energiaa käytettäväksi seuraavaa tenttiä tai kirjallista tehtävää varten. Erityisesti jos ei etukäteen osannut odottaa keskinkertaista parempaa tulosta.

Nyt aurinkokin on uskaltautunut esiin, ja toivottavasti levittää lämmöllään lisää hyvää mieltä meille kaikille.

Posted on

Aatoksia

Miksi minä opiskelen? Yksi vastaus on, että on aikaa opiskeluun, toinen kiinnostus tietää ja kolmas jonkinlainen hyvitys itselle, etten ammoisina aikoina ollut kovin kiinnostunut koulunkäynnistä. Olen opiskelutyyliltäni se, joka kuuntelee ja piirtelee samalla. Aikuiselle hyväksyttävää, mutta ei 50-luvun lopun koululaiselle. Olin myös toivottoman ujo ja sosiaaliset taitoni olivat hakusessa.  Eli en ollut suosittua seuraa.

Olin senajan oppikoulusysteemissä  kummajainenkin. Esim. kasvien keruu oli suurimmalle osalle pakkopullaa. Kahtena kesänä piti kerätä yhteensä 80 kasvia, minä keräsin ensimmäisenä kesänä noin 100.  Seurasin lintujen kevätmuuttoa ja keräsin munia, kun toiset tytöt huomioivat ulkonäköään miellyttääkseen poikia.  Miksi en ole biologi tai jotain vastaavaa? Hyvä kysymys. Luulen, että en jaksanut olla tarpeeksi vahva ollakseni kummajainen hyödyntäen ominaisuutta jatkossa.

Olen kymmenen vuotta opiskellut avoimessa erilaisia kursseja. Olen miettinyt kiinnostukseni jatkoa.  Jospa yrittäisin alkaa alusta maalaamisen. Pääsin 80-luvun lopussa Vapaaseen Taidekouluun. Olin siellä vain puoli lukukautta. Värit olivat kalliita ja elin tosi tiukilla. Ainoa missä itse sai valita työvuorot oli vartijan työ Metrossa. Olin jotain kolmenkympin yli ja ihmettelin mitä minä teen Kulosaaren laiturilla rauhoittelemassa nuorta pojankloppipariani, joka halusi mennä aukomaan päätään rauhallisesti käyttäytyvälle humalaiselle.  Illat vartioin yli puoleyön helsinkiläisten matkustusrauhaa ja aamuisin raahauduin maalaus-tai teoriatunneille. Pakko kertoa, kaikkeen sitä joutuu, olin myös vartioimassa Vuosaaren  satamassa neuvostoliittolaista kalastusjalostusalusta. Ketään arveluttavaa ei saanut päästää alukseen, mutta keltään ei saanut kysyä mitä hän laivassa tekee. Minun piti tarkkailla ja tehdä terveellä järjellä omat johtopäätökset.  Työvuoron kesto oli 12 tuntia.

Annoin siis periksi aineelliselle elämälle. Jos taiteen tekemisen palo olisi mennyt kaiken edelle, olisin tyytynyt puutteeseen. Aikani ei ollut vielä.

Maalaamisen aloittamista olen siirtänyt. Olen sitä joskus tehnyt, joten tiedän mitä siitä seuraa. Jos tatsi on hyvä, en huomioi ollenkaan ajan kulua tai en malta edes syödä. Avoimen opiskelu ei vie edellä mainitun mukaisesti mennessään. Koira pääsee lenkille, ukko saa ruuan nokkansa alle ja elämä on sosiaalisen faktan mukaista.  Katsellaan nyt ensi syksynä mitä tapahtuu!

Posted on

Eväitä tulevaan

Eilen sain tulokset Ruotsin yliopistohausta. Olen toisella varasijalla LUMID-maisteriohjelmaan. Vaikka tuo kuulostaa kohtuullisen hyvältä sijoitukselta, on opintojen aloittaminen Ruotsissa vielä kiinni siitä, että kaksi ihmistä jättää väliin tarjotun opiskelupaikan himoitussa ohjelmassa. Jos elokuussa päätyisinkin Ruotsiin, olen saanut Avoimesta hyvän pohjan useammasta aineesta.

Omat tunnelmani ovat hieman sekaisin; on mahtavaa tulla edes 42. noin kahden tuhannen ihmisen joukossa. On erittäin mieltäylentävää, että Ruotsissa “arvoni” on näin korkealla, kun olen monta vuotta pyrkinyt suomalaisiin yliopistoihin koskaan pääsemättä edes varalle asti. Suurin oivallus tuloksen perusteella on siis: “Wau, en olekaan tyhmä”.

Yritän saada mahdollisimman paljon brittiläisen puolen töitä tehdyksi, sillä ei ole enää montaa päivää Avoimen yliopiston luentojen alkamiseen. Jos kesä sujuu suunnitellusti, olen lokakuusta 2009 elokuuhun 2010 suorittanut tasan 100 op (ECTS) kahdessa eri yliopistossa, jos viime kesäkin lasketaan mukaan niin 125 op. En koe silti olleeni ylettömän työllistetty, on jäänyt aikaa myös olla vaan.

Jos Ruotsiin lähteminen toteutuu, jäänee brittitutkinto yhtä kurssimoduulia vaille valmiiksi. Noh, lasken jo kuukausia, ettei 2 vuotta ole niin pitkä aika oikeastaan. 🙂

Posted on

Terveisiä Ahvenanmaalta!

Maanantaina kello soi 3.30. Suuntasin suihkuun, pakkasin viimeisetkin matkatavarat ja lähdin käppäilemään Kiasman eteen bussille. Helsinki on kaunis aina, oli sitten räntää tai auringonpaistetta. Aamuviideltä se on erityisen kaunis kevättuulen puhaltaessa poskipäihin.

Taidehistorian ryhmämme lähti Ahvenanmaalle excursiolle kolmeksi päiväksi. Tätä oli odotettu. Olin 11-vuotias ja matkalla Tukholmaan vanhempieni kanssa, kun päätin Maarianhaminan satamassa tehdä joskus matkan Ahvenanmaalle. Aina se on vain lykkääntynyt, mutta ainaisen pyöräretkisuunnitelman sijaan oli mahtavaa suunnata haavekohteeseensa kolmen päivän taidematkalle. Periaatteena oli, että jokainen meistä oli saanut yhden kohteen, josta piti muille esitelmän.

Aloitimme Maarianhaminasta ja kiersimme muun muassa Jomalan, Hammarlandin, Eckerön, Önningebyn, Getan ja Kastelholman ja päätimme matkan Naantalin luostarikirkkoon. Hyvä on, matka koski pääasiassa kirkkoja, mutta näihin kirkkoihin tutustuminen on aivan eri juttu kuin nähdä kymmenittäin dioja 60-luvun betonibokseista. Nämä olivat taideteoksia ulko-ovesta sisäkattoon ja esillä oli veistoksia, joita tähän asti on pystynyt ihailemaan vain tenttikirjoista.

Kävimme silti myös parissa peruskohteessa, kuten Seurasaaren kaltaisessa Jan Karlsgårdeissa (josta minä esitelmöin) sekä Eckerön postitalossa, joka on rakkaan tuomiokirkkomme suunnittelijan C. L. Engelin taidonnäyte. Rakennuksella ei mene kovinkaan hyvin, se on joskus uhattu purkaa eikä koko Ahvenanmaalta heru rahaa sen kunnossapitoon. Jos tuollainen kohde olisi vaikkapa Helsingissä, sitä varjeltaisiin kuin harvinaista kukkaa.

Kaikki oli järjestetty erinomaisen sutjakkaasti. Tiesimme juuri minne piti mennä ja missä saamme lounaan tai iltapäiväkahvit ja bussi vaelsi näyttäen meille maisemia. Kaikesta kiitos opettajalle, joka on järjestänyt näitä matkoja noin miljoona kertaa. Bonukset myös lupsakalle bussikuskille Ismolle!

Kun eilen pääsin kotiin puoli yhdentoista maissa, oli kieltämättä kaikkensa antanut olo. Kolmena päivänä peräkkäin olimme nukkuneet neljästä viiteen tuntiin ja kävelleet päivisin tuntikausia tutustumassa kohteisiin. Mutta kerrankos se riipaisee ja matka oli sen verran ainutlaatuinen, ettei harmita edes nimeksi. Selailen ottamiani noin 150 (!) valokuvaa naureskellen porukallemme ja ihaillen rakennuksia. Äänestimme Kumlingen kirkon matkamme kauneimmaksi kohteeksi. Se on täynnä al secco -maalauksia, jotka ovat peräisin 1480-luvulta.

Posted on

Pientä pintaremonttia vai uusi, uljas elämä?

Moni meistä toivoo, että vuoden tai vuodenajan vaihtuessa myös elämä muuttuisi. Lupauksia laatuajasta perheen kanssa, uuden liikuntaharrastuksen aloittamista tai tutkinnon loppuun suorittamisesta tehdään itselle ja muille. Stailaukseen pääsevät niin koti, keho kuin mielikin. Mistä sitten johtuu, että pian innostus alkaa jo haihtua eikä mikään tunnukaan oikeasti muuttuneen?

On hyvä, että joskus pysähtyy miettimään, mitä elämältä haluaa. Uusi vuosi, kevät tai syksy voi hyvinkin tuoda mukanaan uusia ajatuksia, tunteita ja tekoja. Ajankohta ei kuitenkaan ole tärkeintä vaan se, että ymmärtää, mistä kaipaus muutokseen saa alkunsa. Pienillä arjen valinnoilla on elämässä paljon suurempi merkitys kuin lyhytaikaisilla päätöksillä.

Uuden harrastuksen tai opiskelun voi aloittaa miettimättä sitä, jaksaako sitä jatkaa. Jos jostain asiasta kiinnostuu aidosti, siitä tulee pian tärkeä ja luonnollinen osa elämää, ja aikaakin järjestyy. Kiinnostutaan siis itsestämme, läheisistämme, uusista elämyksistä tai palataan vaikka jonkun vanhan lempiharrastuksen pariin aivan rauhassa ja ilman suorittamisen pakkoa. Elämänmittainen projekti rakentuu pala palalta, eikä sille ole määrätty yhtä ainoaa suuntaa tai päämäärää. Monilta tahoilta kuultu totuus on hyvä muistaa: emme voi muuttaa toisia, ainoastaan itseämme.

Posted on

Opintoaddiktio

Nyt on kesäksi tekemistä: 35 op. Ilmoittauduin psykologian perusopintoihin, sekä kehitysmaatutkimuksen 10 op mittaiselle englanninkieliselle kurssille. Ilman tekemistä olen kuin Sherlock Holmes vailla rikosta, mitä tutkia. Ainoa mahdollisuus on pitää itseni kiireisenä; oleminen ei riitä. Olen ehtinyt aloittaa kuntosalikäynnitkin jälleen. Juoksumatolle vien mukanani kurssikirjallisuutta – aivot saavat uuden otteen tekstistä fyysisen rasituksen aikana.

Onnekseni huomasin eilen bussissa, että olen päässyt tekstin sisään. Yritin loppusyksystä lukea etukäteen erästä tenttikirjaa ja nyt sen lukeminen tuli ajankohtaiseksi taas. Kirja avautui minulle, johtuen ilmeisesti siitä, että opintoja aiheesta oli jo käytynä enemmän kuin syksyllä. Jos se riippuu vain minusta, toivon loppuelämäni voivani kokea niitä ihania hetkiä, jolloin ymmärtää todella sisäistäneensä jotakin uutta.

Psykologian kurssikirjat ovat vaikuttavia kooltaan. Saa nähdä millaisen määrän tietoa ehtii omaksua kesän aikana. Onneksi oppimisen ei tarvitse tapahtua ainoastaan kurssia varten. Pyrin ostamaan kaikki kurssikirjat, jos vain mahdollista ja jos näen ne hyödyllisinä myöhempää käyttöä varten. Jokaisella uudella lukemisella tajunta laajenee ja mieleen jää uusia seikkoja. Vaikka tila uhkaakin loppua sen suhteen, ettei enää yhtään uutta kirjahyllyä mahdu kotiini, niin olen ainakin saanut kohtalaisen lähdekirjaston luotua. Helpottaa esseiden kirjoittamista, kun voi napata omasta hyllystään juuri sen kirjan, missä se oli se hyvä kohta, joka summaa juuri sen, mitä haluaakin sanoa.

7. toukokuuta pitäisi LUMID-tulosten tulla. Toivottavasti kehitysmaatutkimuksen lopputyön tulokset tulisivat myös siihen mennessä. Minulla on opiskeltavaa brittipuolella ennen psykologian ensimmäisen perusopintokurssin alkamista. Hyvä niin! Holmes turvautui keinotekoisiin stimulantteihin tylsyyden vallitessa, mutta onneksi avoimesta saa kursseja kaikkina vuodenaikoina.

Posted on

Mikä auttaa jaksamaan?

Mikä auttaa jaksamaan ja mistä into opiskelemaan kun on kyse Helsingin avoimen yliopiston kursseista? Siinäpä vasta kysymys. Ihan asiallinen mielestäni, ja myös ihan pohtimisen arvoinen. Tämä kysymys siis esitettiin minulle jokin aika sitten, ja oikeastaan meitä kaikkia blogin kirjoittajia ehdotettiin kirjoittamaan kyseisestä aiheesta. Nyt pohdinkin kysymystä tässä blogikirjoituksessani omalta osaltani.

Kevät, kesä, kaunis ilma, jokin pieni herkku itsensä palkitsemiseen, lenkki ja erilaiset liikuntaharrastukset, mahdollisuus taas oppia jotain uutta, mahdollisuus kehittää itseään, mahdollisuus kenties hyödyntää oppimaansa tulevaisuudessa.

Nuo edellä mainitsemani seikat tulivat heti ensimmäisenä mieleeni kun rupesin pohtimaan itseäni motivoivia asioita Helsingin avoimen yliopiston opiskeluun liittyen. Yksinkertaistettuna kyse on siis itsensä kehittämisestä ja palkitsemisesta. Haluan katsoa, että mitä viestinnällä on minulle annettavana (ainakin nyt siis näiden verkkoviestinnän perusopintojen kannalta) ja kehittää itseäni. Mikäli mielestäni aihealue ei anna minulle mitään mitä en katso erityisen kiinnostavaksi ja hyödylliseksi omalta kannaltani katsottuna, en enää jatka opintoja, vaan ns. kiitän ja kumarran perusopinnoista ja enempää en opiskele.

Posted on

Paras paikka on sorvin ääressä

Tänä torstaina on kevään viimeinen taidehistorian tunti ja viimeinen rutistus tehtävissä. Meidän on pidettävä pieni kertausesitelmä Suomen taidehistoriasta. Joku on pitänyt asemakaavoista, toinen keskiaikaisten kirkkojen esineistöstä eli kerrattavana on laaja skaala. On mielenkiintoista kuunnella opiskelijoiden opettavan toisiaan. Itse olen valinnut rakennustaiteen kehittymisen eli saan viimein kokea edes 20 minuuttia oppituntia, jossa käsitellään empireä ja jugendia – olkoonkin, että se on minun pitämäni. Näistä tyylisuuntauksista ei ole paljon puhuttu, ei edes taidehistorian abrossa, jonka kävin Tampereen avoimen yliopiston kautta. Taidehistoriassa on suuri paino keskiajalla, mikä tietysti on taidehistoriallisen tietämyksen pohja ottaen huomioon, että maamme historian voi karkeasti sanottuna katsoa alkaneen sieltä.

Taidehistorian aineopintojen suoritustapa on papukaijamerkin arvoinen. Meillä on ollut näiden puolentoista vuoden aikana yksi tentti, kaikki muu on kuitattu esseillä, referaateilla ja esitelmillä. Itse tekemällä todella oppii niin paljon helpommin, että ajatuskin tenttiin lukemisesta tuntuu tätä nykyä täysin mielettömältä.

Esimerkiksi abroa opiskellessani meillä oli yleisen taidehistorian tenttiin luettavana kirja Maailman taiteen historia, jossa on lähes tuhat sivua. Sen kylkiäisinä oli toinen opus, Consepts of Modern Art, jossa on reilut 400 sivua. Päätin lukea pelkät muistiinpanot ja lyhyen itse lainaamani kirjan sekä laiskuuttani että periaatesyistä (vaikka itsellenihän minä hallaa teen, jos kieltäydyn noudattamasta ohjeita). Ei ole mitään järkeä tunkea tenttiin toista tuhatta sivua. Mutta jos saisi tehdä esitelmän jostain kirjojen aiheesta, arvatkaapa vain kuinka tehokkaasti faktat jäisivät mieleen.

Hankaluuksia tämä aiheuttaa silloin, kun nykyiset opettajat esittävät vertauksia Maailman taiteen historiaan. “Tehän muistatte tästä kirjasta sen, että…”, “Kuten Maailman taiteen historiassa kerrottiin niin…”, “Te tiedätte, mitä Maailman taiteen historia sanoo Michelangelon David-patsaasta”. Ja kaikki muut paitsi minä nyökyttelevät. Hyvä, etteivät huuda sivunumeroa lauseen perään. Helsingin avoimessa abronsa opiskelleille tämä tiiliskivi on kuulemma ollut lähes Raamattu. Meille se oli vain yksi massiivinen tenttikirja. Enkä siedä sitä. Joten on helppo suunnitella iltalukemisensa seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

Posted on

Aurinkoisia ajatuksia

Aurinko paistaa ja houkuttelee viettämään aikaa ulkona. Vulkaaninen tuhkapilvi tuntuu melko kaukaiselta ajatukselta keväisen lämpimänä iltana, vaikka moni tuttava onkin joutunut hankaluuksiin peruttujen lentojen vuoksi. Itse mietin, löytäisikö nettikaupasta tilaamani kurssikirja perille vai joutuisiko sekin tuhkapilven saartamaksi. Eilen kirja kuitenkin toimitettiin perille DHL-lähetin kautta – erittäin hyvää asiakaspalvelua.

Meneillään oleva kurssi kehitysmaatutkimuksen yhteiskuntatieteellisistä perusteista on hyvin mielenkiintoinen, ja erityisesti sitä on kurssikirja, Anthony Giddensin Sociology. En muista pitkiin aikoihin nähneeni moista järkälettä. Kirjaa ei meinaa edes jaksaa nostaa, on se sen verran painava ja iso kooltaan. Sitä ei tarvitsisi lukea tenttiä varten kokonaan, mutta en varmaankaan voi vastustaa kiusausta lukea koko teosta, niin mielenkiintoiselta se vaikuttaa.

Olen taas hyvin iloinen siitä, että aloitin kehitysmaatutkimuksen opinnot, vaikka aluksi mietinkin, miten selviän tästä haasteesta perhe-elämän ja töiden ohessa. Oivalluksen ilo uusien asioiden yhdistyessä aiempaan tietoon ja palasten loksahdellessa kohdalleen on aina yhtä hieno tunne.