Tag: ajankäyttö

Posted on

Opintoja kiireen keskellä

Kun päätin aloittaa viestinnän perusopinnot Avoimessa yliopistossa tammikuun alussa, en arvannutkaan, kuinka kiireiseiseksi alkuvuosi muodostuisi työn kannalta. Viestinnän johdantokurssille en pystynyt onnistumaan lainkaan, mutta onneksi opintosuoritukset pystyy tekemään vielä jälkikäteenkin – tai vaihtoehtoisesti teen kyseisen kurssin vielä joskus myöhemmin erillisellä maksulla. Sen sijaan kevään toiselle kurssille, joka käsittelee mediaa, organisaatioita ja yhteiskuntaa, olen päättänyt löytää aikaa. Aihe on kiinnostava, olen jo maksanut opinnoista ja haluan oikeasti suorittaa kurssin.

Mielessäni pyörii kuitenkin keskenään ristiriitaisia ajatuksia siitä, kannattaako opiskelu silloin, kun siihen ei voi laittaa ainakaan omasta mielestään tarpeeksi aikaa. Saako tehtävät tehdä periaatteessa huonommin kuin tietää osaavansa? Voiko tenttiin lukea vaikkapa vain puolet materiaalista, jos aika ei kerta kaikkiaan anna periksi kaikkien kirjojen kahlaamiseen läpi edes kerran?

Loppujen lopuksihan opiskelen vain omasta ilostani ja omaksi hyödykseni. En tavoittele tutkintoa enkä edes työpaikan vaihtoa. Eikö nimenomaan tässä tilanteessa täytyisi rima pitää niin korkealla kuin mahdollista?

Posted on

Muutokseen täytyy valmistautua

Takana on noin kolmen kuukauden erittäin tiivis työprojekti, jonka aikana muu maailma unohtui useammin kuin kerran. Mieleen ei mahtunut muuta kuin projektiin liittyvät haasteet, joiden ratkaisut tuntuivat pulpahtavan tajuntaan erityisesti yöaikana, ja silloin täytyi herätä äkkiä tekemään muistiinpanoja.

Projekti huipentui viikon mittaiseen rutistukseen, jossa tiimityöskentely ja itsenäinen vastuunkantaminen vuorottelivat sulassa sovussa. Oli hienoa huomata, että huolellinen valmistautuminen kannatti: viikko sujui kaikkien kannalta hyvin, muutoksiin pystyi reagoimaan kriiseilemättä ja lopputuloksena oli suuri joukko tyytyväisiä ihmisiä.

Opetuksena itselleni sain ainakin sen, että jos valmistautuu hyvin ja tietää, missä mennään projektin alusta lähtien, ei minkäänlainen muutos tunnu liian suurelta. Jos ajattelee, että muutoksia tulee kuitenkin, joten on aivan turha kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, ei muutostilanteessa tiedäkään, mihin uusi ratkaisu voisi perustua.

Nyt olen kuitenkin palannut takaisin normaalimpaan arkeen, tavallisen mittaisiin työpäiviin ja lupaan taas kirjoittaa useammin myös tähän blogiin!

Posted on

Talvipäivät, filosofiaa

Onpa seesteistä. Ulkona on pakkanen. On lauantai, jonka vietän kotona filosofian historiaa lukien. Kaapissa on puolikas pullo makeista makeinta portviiniä mutta toisin kuin perinnetieto väittää, punainen viini ja filosofia tukevat toisiaan vain heikosti. Oikeastaan ne eivät sovi yhteen lainkaan, idean aihioita tulee kyllä, mutta langanpäistä ei tahdo saada kiinni.

Yhtä huonosti tuntuu opiskelua tukevan työpaikan vaihtaminen, niin kuin elämään mahtuisi vain yksi uuden opettelu kerrallaan. Kirjastotkin ovat kaukana ja yleensä kiinni siinä vaiheessa kuin saa kaiken pakettiin ja pitäisi se tenttikirja tai kuten nyt, esseen lähdekirjallisuus, hakea itselle.

Keväällä on proseminaariesitelmän tekeminen. Mistähän sille löytyy aikaa? Lisäksi en ole päässyt tenteistä läpi aina kun olen yrittänyt ja turnajaisväsymys painaa hartioita. Aloittaessani päätin tehdä hyvin ja ajan kanssa ja rypeä filosofiassa nautinnolla, itseäni fiksumpien ajatuksia ihastellen. Nyt haluaisin vain saada suoritukset, mennä kotiin ja ajatella sitten vaikka eläkkeellä.

Posted on

Deadline lähestyy!

Olen aina ajatellut, että kiire saa esiin parhaat puoleni, ainakin työntekijänä. Ja ehkä opiskelijanakin, vaikka sitä olen viime päivien aikana jo alkanut epäilemään.

On ihan totta, että jos on tiukka deadline, onnistuu joskus tekemään parempaa työtä, kun ei jää liikaa viilaamaan yksityiskohtia ja luottaa intuitioon. Toisaalta jos on kauhea kiire, on uuden asian aloittamiseen vieläkin suurempi kynnys. Siltä ainakin tuntuu juuri nyt, kun niin ei pitäisi päästä käymään.

Pitäisi nimittäin kirjoittaa vielä 5 sivun essee, jonka jälkeen kehitysmaatutkimuksen perusopinnot ovat vihdoinkin kasassa. Kiirettä pitää töissä ja muutenkin. Miksi juuri nyt uhkaa writer’s block esseen suhteen?

Komennan itseäni: aloita kirjoittaminen. Siitä se teksti muotoutuu!

Posted on

Loppusuoralla!

Verkkotenttipäivän aamuna havahduin tyytyväisiin ajatuksiin siitä, että kohta kehitysmaatutkimuksen perusopinnot on jo suoritettu. Enää tämäniltainen tentti ja viimeinen verkkokurssi, ja kokonaisuus on kasassa. Asioiden loppuunsaattaminen on minulle joskus vaikeaa, mutta jokainen saavutus tuokin sitten erittäin hyvän mielen.

Kun viime syksynä aloitin kehitysmaatutkimuksen opinnot, minusta tuntui, että kolme lukukautta oli ihan liian pitkä aika perusopintoja varten. Uudesta aiheesta kiinnostuneen innolla ajattelin, että kyllähän ne kaikki kurssit olisi ehtinyt kahdessa lukukaudessa suorittaa ja ehkä vielä jotain muuta siihen lisäksi. Sen sijaan olen ollut tähän tahtiin tyytyväinen. Kursseissa on ollut tarpeeksi haasteita, enkä oikeastaan usko, että olisin pystynyt järkevästi tekemään yhtään tämän enempää työn ja arjen pyörittämisen ohella.

Ajatuksissa pyörii kuitenkin jo seuraava kiinnostuksen kohde: viestinnän perusopinnot, jotka alkavat ensi keväänä. Onneksi sekin kokonaisuus on jaettu kolmelle lukukaudelle, niin ei tarvitse luulla itsestään liikoja tai stressaantua liian kiivaan opiskelutahdin vuoksi.

Posted on

Vanhoja tuttuja

Uskontotieteen opintoni jatkuivat kesää lähestyttäessä ja törmäsin vanhaan tuttuun. Olin aikanaan yliopistolla yrittänyt suorittaa Suomalainen kansanusko -kurssia muistaakseni muutamaankin otteeseen. Tuo kurssi taisi olla ensimmäinen ja ainoa, jonka jätin kesken. Toisella yrityksellä kurssin suorittaminen oli liian aikaa vievää seminaarin ja gradun ohella. Jotain noista ajoista oli kuitenkin jäänyt mieleeni, sillä huomasin kuuntelevani samaa luennoitsijaa samasta aiheesta, vieläpä sama moniste oli edelleen jaossa! Luentopaikka oli sentään eri, ja samalla tutustuin Helsingin normaalilyseon tiloihin. Aika erilainen rakennus kuin se, jossa itse kävin lukiota aikanaan.

Opiskelijakirjastokin oli vanhojen tuttujen joukossa, se oli tosin ennättänyt muuttaa uusiin tiloihin. Sain uuden Helka-kortin, tiedot löytyivät yliopiston järjestelmästä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin! Sukunimi ja osoite piti tietysti päivittää. Vanhasta muistista opiskelijakirjaston käyttö sujui ongelmitta. Uutta oli se, että nyt sinne piti suunnata rattaiden kanssa, änkeytyä kapeista ovista ja käytävistä sekä taiteilla pieneen hissiin, johon rattaat ja äitikin onneksi juuri ja juuri mahtuivat!

Suotavaa oli myös, että päiväuniaikaan ajoitetut kirjastokäynnit saisi hoidettua nopeasti eikä lapsi heräisi kesken kaiken. Tämä koskee  yleisemminkin aivotoimintaa ja keskittymistä vaativia asioita – lapsen pitkät päiväunet takaavat tehokkaan opiskelusession. Entinen tyylini iltaisin ja öisin opiskelevana ei enää juuri onnistu, mutta siihen on varmasti yritettävä palata ainakin ajoittain – vuorokaudessa ei aina tunnu olevan tarpeeksi tunteja.

Sain kurssin lopulta suoritettua  ja kunnialla tällä kertaa! Oli mahtavaa huomata, että joitain vuosia sitten kesken jääneitä asioita voi todella joskus saattaa loppuun. Luento oli todella mielenkiintoinen ja kurssiin liittyvä kirjallisuus samoin. Tosin yhteen vanhaan tuttuun vielä törmäsin kurssin ja opiskelijakirjaston puitteissa: yksi kurssikirjoista (joka lopulta osoittautui vapaaehtoiseksi) oli sellainen, jonka olin uskontotieteen opintoja varten lainannut jo vuosia sitten. Kiinnostava kirja, joka jäi tuolloin lukematta. Aikansa nökötettyään kirjahyllyssä, työpöydän ja keittiönpöydän kulmilla palautin kirjan kirjastoon, edelleen lukemattomana…

Posted on

Uusi alku

Päätään ei voi jättää tyhjäkäynnille pitkäksi aikaa, jos on lähes koko elämänsä käynyt koulua, opiskellut ja tehnyt siihen päälle vielä muutaman vuoden töitä. Tämän havaitsin, kun äitiyslomani loppui keväällä 2010 ja jäin hoitovapaalle. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen opiskelu alkoi taas tuntua hyvältä ajatukselta. Muistin haaveeni uskontotieteen perusopintojen täydentämisestä ja löysinkin avoimesta heti sopivat, minulta uupuvat kurssit kevääksi!

Oli tuttu ja samalla kuitenkin outo tunne marssia vuosien tauon jälkeen yliopistolle ja istua luennolla. Tunne oli jollain tavalla myös vapauttava: tässä opiskelen nyt itseäni varten, juuri sitä mikä minua kiinnostaa ja itselleni sopivaan tahtiin. Mahdollisimman pikaisen valmistumisen peikko ei enää häärinyt kaiken tekemisen taustalla, niin kuin se teki viimeisinä vuosina yliopistolla. Poissa oli myös kaikkialle tunkenut graduahdistus. Voi kun olisi silloin ymmärtänyt asioiden suhteellisuuden! Tässä ehkä onkin ainakin itselleni kiteytynyt ”aikuisopiskelun” ydin: ilo itse oppimisesta. Niin mielenkiintoista ja hauskaakin kuin opiskelu oli parhaimmillaan yliopistossa, oman paikan etsimiseen meni paljon aikaa ja energiaa. Nyt ainakin jollain tavalla elämä on selkeytynyt, ja itse opiskeluunkin suhtautuu eri tavalla, sanoisiko avoimemmin.

Toki elämän tässä vaiheessa opiskeluun liittyvät muut haasteet ovat taas aivan erilaisia. Elämässä on lapsen myötä lisää liikkuvia osia, joita täytyy sovitella yhteen, että aikaa jää myös sille opiskelulle. Mutta niinpä opiskelu on hyvin intensiivistä, silloin kun on sen aika! Bussimatkatkin olen ottanut hyötykäyttöön luennoille mentäessä ja tultaessa. Olen oppinut asettelemaan tenttikirjat ja paperit syliin siten, että bussissakin voi tehdä muistiinpanoja.

Ensimmäinen luentoni keväällä oli uskontotieteen Uskonnot kulttuurienvälisessä vuorovaikutuksessa. Luennoitsija oli innostava, opiskelijat ahkeria keskustelemaan ja kurssi oli mitä ajankohtaisin myös Suomen tilanteessa. Sain paljon uusia ajatuksia, oivalluksia, tietoja. Uusi alku innosti ja kannusti katselemaan myös kauemmas tulevaisuuteen; mitä jos opiskelisinkin enemmän?

Posted on

Taide kutsuu

Tänä vuonna päätin, että en jätä Helsingin juhlaviikkoja kokonaan väliin. Asunhan sentään vain puolen tunnin matkan päässä lähes kaikista tapahtumista. Siispä katselin ohjelmistoa innosta kiiluvin silmin ja listasin itselleni kaikkia mahdollisia taide-elämyksiä, joihin voisin osallistua. Voittaisiko amerikkalaisen nykytanssin elävä legenda vai musiikin, akrobatian ja tanssin keinoin luotu taiteilijoiden oma universumi? Tahdonko katsella, kuunnella, vai osallistua itsekin?

Ongelmaksi alkoi taas muodostua valinnan vaikeus ja lisäksi aikataulun rajoittuneisuus. Ehkä siksikin, että en halunnut lähteä tapahtumiin yksin vaan hyvässä seurassa. On mukava voida keskustella näkemästään ihmisen kanssa, joka on jakanut saman kokemuksen.

Marokkolainen tanssiesitys, joka olisi ehkä eniten kiinnostanut, olikin peruttu loukkaantumisen vuoksi. Amerikkalainen nykytanssiesitys oli vähän väärään aikaan. Jostain syystä muut elävät esitykset jäivät myös väliin, ja päädyin uppoutumaan 1950-luvun italialaiseen elokuvaan sekä islantilaisten taiteilijoiden sukkahousuinstallaatioihin Amos Andersonin taidemuseossa. Molemmat olivat kylläkin erittäin hyviä valintoja.

Nyt voin sitten sanoa käyneeni juhlaviikoilla. Erosikohan tämä kokemus jotenkin ratkaisevasti siitä, kun kävin aiemmin kesällä samassa taidemuseossa katsomassa muun näyttelyn, tai kun kesän korvalla näin afrikkalaista nykyelokuvaa? Ei oikeastaan. Kai juhlaviikkojen tarkoitus on nostaa taidetta näkyvämmin esille ja tarjota paljon elämyksiä lyhyen ajan sisällä niille, jotka ehkä muuten eivät tulisi lähteneeksi taiteen pariin. Toisaalta aivan vastaavanlaisia esityksiä voi nähdä muutenkin, paremmalla ajalla, ilman tunnetta siitä, että nyt on pakko osallistua kun kerran tällaiset juhlaviikot järjestetään.

Mikä olikaan mielipiteeni? Että juhlaviikot olivat omalta kannaltani oikein onnistuneet, taide on tarpeellista ja ystävät tärkeitä. Tämän jälkeen on taas energiaa syventyä vaikka opintoihin.

Posted on

Kuinka mä käytän aikaa

“Jos kysyt kuinka mä käytän aikaa, saat kuulla etten ole siinä erityisen hyvä, se multa karkaa” – Zen Café

Miten elokuu voi olla jo lähes puolessa välissä? Kesäloman alussa näytti siltä, että aikaa 1000 sivun lukemiseen syyskuun alun tenttiä varten on enemmän kuin tarpeeksi. Jotenkin kummasti aika on lentänyt, ja nyt alkaa uhkaavasti näyttääkin siltä, että joudun osallistumaan tenttiin vasta toisena tenttipäivänä. Vuorokauteen pitäisi todellakin saada toiset 24 tuntia lisää. Tai yksi päivä lisää joka viikolle. Tai sitten pitäisi hallita omaa ajankäyttöään paremmin.

Sitähän sanotaan, että kaikki on kiinni priorisoinnista. Itselleen voisi tietysti tehdä joka päivä listan asioista, jotka sitten hoitaisi tärkeysjärjestyksessä. Mutta mitä laittaa listalle vaikkapa sellaisena aamuna, kun on valvonut koko yön kipeän lapsen kanssa, töistä ei oikein voisi olla poissa, tentti lähestyy, ja oikeasti haluaisi vain lukea romaania, jonka sai edellisenä päivänä lainaksi ystävältä?

Arjen priorisointi ei ole helppoa. Työasioita on pakkokin laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta vapaaehtoinen opiskelu kuuluu sellaiseen kategoriaan, joka ei mahdu oikein millekään listalle. Se tuottaa mielihyvää, mutta silti siihen liittyy myös jonkinlaista pakkoa. Tenttiin täytyy lukea ja osallistua, ja esseet palauttaa tiettyinä aikoina. Meneekö tenttikirjan lukeminen Sinisalon romaanin edelle? Pitäisikö arvottaa velvollisuuksia (vaikkakin vapaaehtoisia) enemmän kuin sinänsä hyvin tärkeää vapaa-aikaa?

Kaikesta huolimatta kehitysmaatutkimuksen tenttikirjoissa on sellaista vetovoimaa, että taidan jättää fiktion odottamaan ja keskittyä toistaiseksi opiskeluun.

Posted on

Verkko-opintojen rytmittäminen

Kovin usein puhutaan tasapainoisesta elämästä ja laatuajasta itsen tai perheen tai ystävien kesken. Erilaisissa elämänvaiheissa käsitys siitä, mikä tuo elämään tasapainoa ja mitä se laatuaika oikein on, voi vaihdella hyvinkin suuresti. Avoimen yliopiston opinnotkin täydentävät opiskelijoiden elämäntilanteita monin eri tavoin. On mielenkiintoista tietää, että tätä väylää yliopisto-opintoihin käyttävät hyvin monenlaiset ihmiset, kuten tämänkin blogin kirjoittajajoukosta voi nähdä.

Itse huomaan usein ajattelevani, että pääsen lukemaan tenttikirjaa tai pääsen kirjoittamaan esseetä, kun taas joskus kiireisellä hetkellä voi tuntua siltäkin, että joutuu lukemaan tenttiin ja että esseekin olisi nyt pakko saada valmiiksi. Kun elämässä on paljon sellaista sisältöä, joka määrittää ajankäyttöä lähtökohtana jonkun toisen tahon tarpeet, tuntuu hienolta päästä määrittelemään osa päivän sisällöstä itsekin.

Kaipaisin kuitenkin avoimen verkko-opintoihin mahdollisuutta edetä opinnoissa enemmän omaan tahtiin kuin tarkasti kurssien aikataulua noudattaen. Kaikkein eniten toivoisin, että kurssisivut avautuisivat aiemmin. Näin halukkaat pääsisivät esimerkiksi kirjoittamaan esseitä tai lukemaan tenttikirjoja jo ennen kuin aiemman kurssin tehtävien palauttamisen aikaraja on umpeutunut. Välillä opintoihin on paljon enemmän aikaa keskittyä ja välillä vähemmän. Siksi kurssisivujen aukeaminen jo hyvissä ajoin etukäteen auttaisi tahdittamaan opiskelua oman elämäntilanteen mukaan entistä paremmin.