Kyllä sitä ilmeisesti on, koska olemme vielä hengissä. Päällimmäisenä tunteena taisi olla helpotus. Se oli siinä.
Mitä nyt sitten? Hajaannummeko maailman tuuliin ja kadotamme toisemme? Unohdammeko koko kurssin kevääseen mennessä? No ei, päätimme, että kun saamme arvosanan kurssista, itkemme tai nauramme yhdessä ja menemme kahville (tai kaljalle) tarpeen mukaan.
Mikähän voisi olla kurssin suurin anti juuri meidän ryhmällemme? Varmastikin se, että olemme nyt hyvin perillä siitä, mitä tutkimuksen tekeminen vaatii; hyviä kysymyksiä ja istumalihaksia. Paljon päättelyä ja hyvää aineistoa. Asioiden pallottelua yksin tai yhdessä, paljon kahvia sekä sateenvarjon ja kumpparit. Useimpina aamuina nimittäin taivaskin itki, kun raahasimme itsemme Minervaan ihmettelemään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä..?
Lisäksi itse tentissä kävi ilmi tutkijan kanssa puhuessamme, että me ryhmäläiset olimme toisistamme tietämättä tulleet samaan pisteeseen. Syksyn ensimmäisessä harjoittelussa olimme kukin tarkkailleet ohjaavaa opettajaamme “hiljaisen tiedon” silmälasit silmillä. Olimme ymmärtäneet, että opettajan otsaluun takana tapahtuu paljonkin nopeita päätöksiä, vaikka niitä ei kommunikoida suullisesti mitenkään. Näihin tilanteisiin pystyimme palaamaan myöhemmin ja kysymään miksi opettaja teki niin tai näin? Voisi siis sanoa, että valitsimme tutkittavan lööppimme kaukaa viisaasti itseämme (ja toivon mukaan muitakin) hyödyttäen. Ymmärrämme nyt, että asioista voi ja pitääkin puhua, koska noviiseina saamme silloin syvempää ymmärrystä omaan opetukseemme. Sekä hyvässä että pahassa, koska hiljaisen tiedon luonteeseen kuuluu myös sen arviointi, sopiiko kyseinen kokemusperäinen tieto omaan etiikkaan ja ajattelumalliin vai ei?
Tentti vilahti ohi nopeammin, kuin olimme osanneet etukäteen ajatellakaan. Nimikkotutkijamme Auli Toom on tehnyt omalla tavallaan uraauurtavaa työtä opettajan “salaisen toiminnan” selventämiseksi ja mikäpä onkaan mielenkiintoisempaa kuin ihmisen mieli ja sen toiminta erilaisissa tilanteissa. Opettajan työ on yksi haastavimmista ammateista; opettaminen ja nuoren ihmisen tai lapsen ohjaaminen onnistuneesti ei ole helppoa. Alan ymmärtää lampaita paimentavaa koiraraukkaa jo aika hyvin. Moni varmasti haluaakin välttää pahimmat sudenkuopat, jos se vain on jotenkin mahdollista. Uskon, että jo tietoisuus siitä, miten tekee asioita myös tiedostamattaan ja vaistoihin perustuen voi auttaa paremmin reflektoimaan omaa toimintaansa päivän päätteeksi.
Ainoa huono puoli tenttipäivässä oli mielestämme se, että emme voineet nähdä kaikkien tenttejä. Olisi ollut nimittäin erittäin mielenkiintoista tietää vieläkin enemmän Hulda Salmen kommelluksista tai nähdä tutkijat, joiden tutkimuksista raflaavat lööpit oli kehitelty. Samassa saunassa kanssamme olivat Digijengi ja Luova yhteisö ja haluammekin ryhmänä esittää kiitokset heidän hyville esiintymisilleen ja naseville kysymyksilleen. Itse käytän tässä seuraavat kaksi riviä oman ryhmäni kiittämiseen. Kiitos! Ilman teitä olisin luovuttanut. Olette ihania ja viisaita naisia. <3
Ensi viikolla ryhmämme jäsen Reeta on luvannut tehdä jotain jännää tänne blogiin, joten tulkaahan katsomaan, mistä se kana pissii!? :O
Anne/Salaseura
Moikka! Oli kiva lukea teidän ajatuksia kurssin loppusuoralla, teidän aiheenne herätti keskustelua nimittäin myös meidän ryhmässämme. Pohdimme juuri samaa, mikä käy ilmi tästä tekstistä, että opettaja saattaa myös tiedostamattaan pimittää hiljaista tietoa. Esimerkiksi itse tulevana kotitalousopettajana täytyy hyväksyä, että kaikkea haluamaansa ei aina ehdi opettaa oppitunnin aikana, koska aika on rajallinen ja tunneilla voi tapahtua melkein mitä hyvänsä joka muuttaa suunnitelmat. Saattaa myös olla, että pitää helposti itsestäänselvyytenä jotain asiaa, mutta se olisi hyvä opettaa oppilaille, koska he eivät vaikka ikänsä puolesta asiaa osaa yhtä hyvin. Esimerkiksi pöydän pyyhkiminen tai astianpesukoneen käyttö ovat taitoja, joita edelleen opetetaan seiskaluokalta lähtien, vaikka se voi hassulta joistakin tuntua 🙂
Anniina/Mamut rokkaa