Helsingin yliopisto
Moikka kaikille!
Kiitos kaikille eilisistä esityksistä! Oli hauska seurata, millaisiin tutkimussuunnitelmiin eri ryhmät olivat päätyneet oman lööppinsä pohjalta. Monia eri tutkimustapoja avautui ja lähestulkoon jokaisesta aiheesta oli myötäilyn lisäksi myös eriäviä mielipiteitä ja uusia näkökulmia.
Tässä postauksessa pohditaankin pointteja, jotka pulpahtivat pinnalle esityksemme jälkeen.
Valitsimme lööpin (Lasten paapomiselle on tultava stoppi!) juuri omien kokemustemme ja tiedomme pohjalta. Ryhmässämme on esimerkiksi vanhempia, lastenhoitajia ja koulumaailmassa työskennelleitä. Esityksemme ’’vanhempien paapominen vaikuttaa lapsen sosiaalisiin taitoihin’’ aiheutti kuulijoissa, erityisesti koululaisten vanhemmissa, pohdintaa: mahdollistaako koulusysteemimme tätä ’’helikopteri-ilmiötä’’ ja miten paljon lapsia saa tai pitää paapoa?
Aiheesta syntyi erinomaista ja moninäkökulmaista keskustelua. Pinnalle nousi Wilman käyttö ja miten se vaikuttaa lasten, vanhempien ja opettajan välillä. Kokemuksen esimerkkinä on opettaja, joka laittaa viestiä kaikesta mahdollisesta, liittyen lapseen tai muistettaviin asioihin – usein jopa turhistakin asioista. Mielipiteenä oli, että opettaja ehkä liikaakin tuputtaa ja paapoo asioita sekä vanhemmille että lapselle. Toisaalta, ymmärtäen ettei kaikesta lapsen tekemisestä tarvitse viestitellä, yhteistyö on tärkeää koulun ja kodin välillä. Wilma on yksi nykypäivän tiedonvälitysmenetelmistä, sillä se toimii niin yhteydenpitovälineenä kuin opettajan muistiinpanoina. Eri opettajilla on erilaiset käytänteet ja välillä onkin haastavaa löytää tasapaino, joka toimisi ja miellyttäisi kaikkia osapuolia.
Merkittävintä on ajatella tapaa, miten vaikkapa opettajan antamat lukujärjestykset, tapahtumat ja läksyt siirtyvät vanhempien kautta lapselle; häseltääkö vanhempi lapsen ympärillä huolehtien erilaisista arkisista asioista kuten läksyjenteosta? Pakkaako vanhempi lapsen laukun, että kirjat ja jumppavermeet ovat varmasti mukana seuraavaa päivää varten? Vai tekisikö sittenkin lapsen kanssa yhteistyössä esimerkiksi viikkokalenterin, josta lapsi voi itse tarkistaa tulevien päivien tarpeet ja näin harjoittaa hiljalleen vastuunottamista? Tavoilla on eroja, mutta on tärkeää muistaa antaa lasten tehdä virheitä, epäonnistua ja sitä kautta kasvaa persooninaan.
Keskustelun seuraavassa puheenvuorossa kerrottiinkin, että lapselle annettiin ns. Wilma-oikeudet, joilla pystyy tarkistamaan esimerkiksi tulevat kokeet ja tunnilla annetut läksyt. Lapsi sai näin vapaasti harjoitella itsenäisyyttä, asioiden huolehtimista – vähäisellä paapomisella mutta vanhempien tuella.
Paapomista ei kuitenkaan tapahdu ainoastaan vanhemman ja lapsen välillä. On totta, että keinojen loputtua jotkut opettajatkin sortuvat, koska se helpottaa heidän työtään (pitäkää huoli ettei tätä tapahdu teille!!!). Myös vertaisten keskinäistä paapomista tapahtuu: yleensä vahvemmat oppilaat paapovat heikompia, yrittäen nostaa heitä ylöspäin opiskeluissa.
Mites paljon lapsia nyt sitten saa paapoa? Entäpä aikuisia?
No idea. Kasvatus on mysteeri.
Ihanaa viikkoa kaikille!
Lotta/Helikopterit