Keltaisen ja valkoisen sävyjä – mikä tulee olemaan päärakennuksen väri?

Ville Lukkarinen

Arkkitehti Carl Ludvig Engel kirjoitti berliiniläiselle ystävälleen 12.1.1828, että Helsingissä on 25 astetta pakkasta ja niin tuulista, että hän palelee sisälläkin.

Hän oli juuri laittanut yliopiston uuden päärakennuksen suunnitelmat Pietariin menevään postiin. Melkein kahden vuoden päästä, marraskuussa 1829, rakennus oli noussut vesikattoon. Helsingissä oli satanut kolme kuukautta lähes taukoamatta. Engel kertoi nyt, että rakennus näyttää todella vaikuttavalta, kun seinät ovat muuratut. Kuluu vielä kaksi vuotta ennen kuin rakennus alkaa olla valmis. Engel kehuu kirjeessään, että vestibyyli portaikkoineen ja puoliympyränmuotoinen juhlasali tekevät aivan suurenmoisen vaikutuksen. Rappaustyön laatu on huikeasti parempaa kuin mihin berliiniläiset muurarit kykenevät, hän kertoo.

Engelin säilyneet yksityiskirjeet tarjoavat hienon välähdyksen yliopiston vanhan päärakennuksen ja koko Helsingin kaupungin rakentamisen aikakauteen. Jukka Viikilän 2016 ilmestynyt Finlandia-palkittu romaani Akvarelleja Engelin kaupungista haki inspiraationsa juuri näistä kirjeistä. Berliiniläisen Engelin kohtalo olikin kiehtova. Hän sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: suunnittele kaupunki. Projektin kääntöpuoli oli kuitenkin aavisteltavissa jo heti kättelyssä: jumittuminen kylmään ja pimeään periferiaan ja pelko siitä, että koko saavutus jää pimentoon keskieurooppalaisilta kollegoilta. Tätä Engel valitti sitten loppuelämänsä ajan.

Päärakennuksen peruskorjaustyömaalla 2020 Engelin seinämuurit ovat jälleen käsittelyn alla. Rakennussuojelullisia katselmuksia tekevä työryhmämme joutuu ottamaan viikoittain kantaa mitä moninaisimpiin asioihin. Arkkitehtuurihistoriallinen asiantuntemus onkin osoittautunut tärkeäksi mitä yllättävimpien yksityiskohtien kohdalla. Ristiriitaiset tavoitteet rakennussuojelijoiden, tilaajan, rakennusmääräysten ja käytännön reunaehtojen välillä johtavat helposti tilanteisiin, joissa tietämyksen puute tai kiireinen aikataulu voi tuottaa kohtalokkaita virheitä. Klassistisella arkkitehtuurilla on omat vuosisatojen aikana jalostuneet periaatteensa, jotka on syytä tuntea.

Helsingin klassistiset rakennukset ajatellaan ilman muuta kelta-valkoisiksi, mutta onko tämä ajatus historiallisesti oikea?

Parhaillaan pohdittavanamme on koko yliopistokorttelin ulkoväritys. Helsingin klassistiset rakennuksethan ajatellaan ilman muuta kelta-valkoisiksi, mutta onko tämä ajatus historiallisesti oikea? Ja jos onkin, mitkä osat julkisivusta Engel itse olisi värittänyt keltaiseksi ja mitkä valkoiseksi? Vastaukset näihin kysymyksiin eivät ole itsestään selviä. Klassistinen arkkitehtuuri toimii periaatteessa ilman mitään väri-ilottelua pelkkien arkkitehtonisten teemojensa varassa. Engel ei kirjoita missään kohdin ulkovärityksen luonteesta, eivätkä hänen piirustuksensa näytä minkäänlaisia värityssuunnitelmia. Asiaan kuului, että vain sisätilat saivat loistaa kuin pompejilaisten asuntojen seinät. Onkin mahdollista, että yliopistorakennus oli koko 1800-luvun yksivärisen valkoinen. Engelin kotimaan Saksan keskeiset klassistiset rakennukset on päällystetty kiviharkoin, ja näin ollen nekin ovat yksivärisiä. Tilanne on sama Ranskassa. Pietari on tietenkin luontevin vertailukohde kelta-valkoväritykselle. Valitettavasti vain Pietarin empirerakennusten alkuperäisvärityksestä on hyvin vähän yksityiskohtaista tietoa.

Sitä paitsi yliopistokortteli ei ole yksinomaan Engelin aikaansaannosta, vaan isompi osa korttelia – niin sanottu Fabianinkadun puoli – juontuu arkkitehti J. S. Sirénin 1930-luvun suunnitelmasta sekä 1944 tuhoisan pommituksen jälkeisistä mittavista korjaus- ja muutostöistä. Tämä tosiasia heijastuu myös siihen, millaista logiikkaa ulkovärityksen ajatellaan seuraavan.

Teoriassa vaihtoehdot ovat seuraavat. Seurataan 1800-luvun todellista tilannetta, jolloin oikea väri olisi yksisävyisen vaalea. Pitäydytään keltaisen ja valkoisen sävyn vuorotteluun perustuvassa värityksessä, mutta se puolestaan poikii seuraavia vaihtoehtoja. Klassistisen arkkitehtuurin aikanaan universaaleina pidettyjä periaatteita seuraten oikeaoppisin malli löytyy Italian renessanssiajan kahdella kivilajilla toteutetuista julkisivuista, kuten Rooman Campidoglio-aukion palatseista. Jos taas yritetään seurata Engelin omia aivoituksia, julkisivu tehtäisiin hillityn kelta-valkoiseksi Pietarin esimerkkiä seuraten. Tällöin kuitenkin yksityiskohtainen jaottelu keltaiseen ja valkoiseen jää oletusten varaan. Voi tietysti ajatella myös, että koko kortteli maalataan 1930-luvun täydennysosaa seuraten sotien välisen ajan sävymaailmaan. Luonnollisesti se kuitenkin poikkeaa sata vuotta varhemmasta empiren sävymaailmasta. On vielä olemassa sekin vaihtoehto, että Engelin suunnittelema Senaatintorille antava siipi erotetaan korttelin muusta rakennusmassasta pienin, hienovireisin sävyeroin.

Muutama vuosi sitten peruskorjatun Kansalliskirjaston kohdalla jouduttiin pohtimaan aivan samanlaisia kysymyksiä, vaikka rakennus on yhtenäisempi kuin yliopistorakennus. Engelin 1830-luvulla suunnitteleman rakennuksen lisäosana on kuitenkin 1906 valmistunut puolipyöreä Rotunda, mikä teki senkin tilanteen monimutkaiseksi. Tässä tapauksessa eriaikaiset rakennusosat saivat oman valmistumisaikansa mukaisen värityksen ilman yritystä yhtenäistämiseen. Tarkkaavainen katsoja saattaa myös huomata, että keltaiseksi ja valkoiseksi maalatut seinäpinnat poikkeavat aiemmasta paikoin radikaalistikin, kun julkisivun arkkitehtuurin periaatteita tulkittiin hieman eri tavoin kuin edellistä väritystä tehdessä. Myös värien tarkka sävy mietitytti jo silloin, niin kuin niitä on nytkin tutkittu pitkään yliopiston päärakennuksen kohdalla. Kirjaston värit löytyivät Tuomiokirkon 1800-luvun puolivälissä piiloon jääneestä ulkoseinästä. Niiden voi nimittäin olettaa olleen Engelin itsensä hyväksymät sävyt.

Ville Lukkarinen
Taidehistorian professori

 

Päärakennus on monien tapahtumien talo

– Päärakennus on yliopistolaisille kruununjalokivi, josta ollaan ylpeitä, kertoo konferenssiasiantuntija Päivi Tauriainen.

– Täällä halutaan järjestää konferensseja ja tapahtumia riippumatta siitä, missä kampuksella järjestäjät työskentelevät. Odotammekin innolla remontin valmistumista. Päärakennus on meille kaikille tärkeä kulttuurihistoriallinen kohde ja on hienoa, että sitä kunnostetaan.

Opetuksen lisäksi päärakennuksessa järjestetään paljon konferensseja ja muita tapahtumia. Kaiken kaikkiaan yliopisto on mukana järjestämässä yli sataa konferenssia vuodessa ja konferensseissa vierailee yli 10 000 kävijää vuodessa. Yliopiston tapahtumakalenterissa on noin 2000 tapahtumaa vuosittain.

Konferenssit ovat oleellisia tieteelliselle toiminnalle, joten yliopisto haluaa tarjota tilat niiden käyttöön. Remontin aikana konferensseille ja tapahtumille etsitään muita tiloja esimerkiksi Unioninkadun Juhlahuoneistoista.

– Tähän mennessä kaikille konferensseille on löydetty tilat, mutta nyt tilanne alkaa olla tiukka seuraavan kahden vuoden ajan, Päivi Tauriainen kertoo.

Yliopiston tilojen lisäksi konferenssit käyttävät muita Helsingissä olevia tiloja.

Uusien professorien juhlaluennot kiertävät kampuksilla 

Päärakennuksen juhlasali on monelle yliopistolaiselle ainoa oikea paikka juhlia esimerkiksi yliopiston avajaisia. Remontti on kuitenkin tarjonnut mahdollisuuden kokeilla myös muita tiloja. Lukuvuoden 2019–2020 avajaiset järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla.

– Juhla sai kiitosta ja opiskelijoita oli mukana aiempaa enemmän, kertoo tapahtumatuottaja Elina Lähdeniemi.

Vuosipäiväjuhlan kutsuvierastilaisuus järjestetään tänä vuonna Helsingin kaupungintalolla. Paikan valinta kertoo yliopiston ja kaupungin välisistä tiiviistä yhteistyösuhteista. Valmistujaisia juhlitaan muun muassa Porthaniassa. Uusien professorien juhlaluennot järjestetään nyt ensimmäistä kertaa eri kampuksilla remontin aikana. Kierros aloitetaan Kumpulasta 4.12.

– Toivottavasti ihmiset saapuvat paikalle, Elina Lähdeniemi sanoo.

– Juhlaluentoja voi tosin seurata myös verkon kautta. 

Hyvä opetustila on myös hyvä konferenssitila 

Kun varataan tiloja mistä tahansa yliopiston rakennuksesta, opetus on aina etusijalla. Opetukseen tarvittavat tilat varataan ensin ja sen jälkeen päästään varaamaan tiloja konferensseille ja muille tapahtumille. Konferensseja ja tapahtumia järjestetään yliopiston tiloissa siis vain sen verran, mitä tiloihin mahtuu opetuksen ulkopuolella. Suosituimmat konferenssien järjestämisajat ovat kesä sekä opetuksen väliviikot lokakuussa ja maaliskuussa.

Opetuksella ja konferensseilla on kuitenkin yhteiset vaatimukset tilojen suhteen. Kasvokkain tapaaminen on tärkeää jatkossakin, mutta myös erilaiset etäyhteydet lisääntyvät jatkuvasti. Niitä varten tarvitaan saleihin riittävä varustus kuten kaiuttimet ja mikrofonit. Remontin myötä päärakennuksen tiloja uusitaan vastaamaan paremmin uusia tarpeita. Opiskelijat ja tapahtumavieraat kaipaavat niin ikään hyvää ilmanvaihtoa ja selkeitä opasteita.

Konferenssi- ja tapahtumatiimin lempipaikat 

Päärakennuksessa on useita ainutlaatuisen hienoja tiloja ja yksityiskohtia. Konferenssi- ja tapahtumatiimiläiset kertovat lempipaikoistaan:

  • Kehittämispäällikkö Tiina Kosunen: Vestibyylissä eli vanhan puolen eteisaulassa voi melkein kuulla univormuihin sonnustautuneiden opiskelijoiden laulavan maakuntalauluja.
  • Tapahtumatuottaja Elina Lähdeniemi: Tietysti juhlasali. Siellä lempiyksityiskohtani on punaisesta sametista tehdyt kattolamppujen kannattimet.
  • Konferenssiasiantuntija Päivi Tauriainen: Opettajien lehtisali toisessa kerroksessa. Lehtisalista on mahtavat näkymät Senaatintorille ja tila huokuu arvokkuutta.
  • Viestinnän asiantuntija Outi Tommila: Lattioissa näkyvät fossiilit ovat erityisen hieno yksityiskohta.

Remontin myötä konferenssi- ja tapahtumatiimi sijoittui entisiin kirjaamon tiloihin päärakennuksen uuden puolen ensimmäiseen kerrokseen. Kehittämispäällikkö Tiina Kosunen on erityisen iloinen siitä, että lainattavat tapahtumatarvikkeet saatiin sijoitettua samaan paikkaan. Tiimiä ei huolestuta istua ihan remontin vieressä.

– Meiltä kuuluu täältä muutenkin kovaäänistä naurua ja pulinaa, Kosunen toteaa.

– Jotkut suunnistavat sen perusteella tänne meidän tiloihimme. Kun muutimme tähän, esimieheni totesi, että meteli ei ole ongelma, sillä onneksi remonttimiehillä on kuulosuojaimet.

Kohtaamisia päärakennuksessa

Mikä on kansallismaisema? Tuota termiä käytetään nykyisin kuvaaman itselle  tai yhteisölle merkittäviä, usein historiallisia tai luontoarvoja korostavia näkymiä. Jos minulta kysytään tuota, vastaan eittämättä Senaatintori.

Olen syntynyt Helsingissä ja käynyt kouluni (siihen aikaan keskikoulu ja lukio) Svenska Normallyceumissa, joka sijaitsee Unioninkadun alkupäässä. Kuljin päivittäin Rautatientorilta koululle ja usein matka vei Senaatintorin kulman kautta. Sen ikäisenä en kovin tarkkaan rakennuksia ajatellut toiminnan kannalta, enemmänkin totesin, että onpa linnamaisia upeita taloja. Ajatus siitä että itse olisin kenties joskus töissä jossakin noista rakennuksista ei edes pälkähtänyt mieleen.

Muistan hyvin ensimmäisen oikean kohtaamisen päärakennuksen kanssa. Se liittyi joulujuhliin, jotka järjestettiin päärakennuksen juhlasalissa, ja jossa kouluni orkesteri esiintyi. Olin 12-13 -vuotias ja tietenkin jännitti esiintyä ison yleisön edessä upeassa salissa. Muistan erityisen hyvin, kuinka upean näköistä oli, kun fanfaaritrumpetistit seisoivat pilareiden välissä Norssenin vaakuna kiinnitettyinä soittimiin. Oma soittimeni oli klarinetti, joten istuin turvallisesti parketilla orkesterin keskijoukossa. Juhlasali tuntui valtavalta ja ah, niin upealta! Ehkäpä joskus vielä tulisin uudestaan tänne?

Mitt nästa möte med huvudbyggnaden inföll snart efter studentdimissionen. Jag sökte studieplats på universitetet och blev antagen både till matematiskt-naturvetenskapliga och medicinska fakulteten. På den tiden kunde man behålla bägge studieplatserna, så jag beslöt studera matematik och astronomi höstterminen i väntan på att studierna på medi började på vårterminen. Den här gången blev den nya sidan av huvudbyggnaden, dvs flygeln mot Fabiansgatan bekantare. Här anmälde vi oss, här träffade jag tutorer. Det var festligt, men samtidigt konstaterade jag att huset redan då var gammaldags och föreläsningssalarna obekväma med sina knarrande träbänkar. Det blev verkligen som en lyx att flytta till Mejlans med sina moderna föreläsningssalar och laboratorieutrymmen. Sedan blev det ett långt avbrott i mitt personliga förhållande med huvudbyggnaden.

Kolmas ja omalta kohdalta merkittävin kohtaaminen tapahtui, kun minut valittiin vararehtorin tehtävään vuonna 2018. Aloitin toimessa elokuun alussa ja tunnustan, että tuntui erityisen juhlalliselta nousta rappua Unioninkadun puolelta, tulla vestibyyliin ja todeta; tämä on nyt minun työpaikkani. Upeampaa sisääntuloaulaa ei taida tässä maassa löytyä. Rehtoraatin tiloista kolmannesta kerroksesta on upea näköala yli Senaatintorin; se edellä mainittu kansallismaisema. Olen sitä kuvannut eri vuodenaikoina ja valaistuksissa varmaan niin, että monet Facebook-ystäväni ovat jo kuviin kyllästyneet.

Kun vararehtorin työt alkoivat en voinut olla huomaamatta, että vaikka puitteet olivat upeat, rakennus ei voinut hyvin. Sisäilma rehtoraatin tiloissa oli raskas ja kuuman elokuun aikana tilat olivat jopa tukalat sitä huolimatta, että meillä oli kaikki ikkunat avoimina. Rakennuksessa ei ollut hissiä, joka minulle konkretisoitui siten, että eräs opiskelija jätti pyörätuolinsa aulaan ollessaan luennolla ja kurssikaverit auttoivat hänet ylempiin kerroksiin. Kun sitten kiertelin rakennusta tarkemmin sain nähdä, että katto vuotaa, putket ovat huonot, sähköviennit ovat riittämättömät ja sisäpihalla rappaus irtoili isoin lohkareina. Sisäpinnat olivat kuluneet ja kulahtaneet. Rakennus kaipasi täydellistä korjausta.

Rakennuksen huono kunto oli tietenkin muidenkin tiedossa ja suunnitelmat peruskorjauksen tekemiseen jo pitkällä. Yliopiston hallitus hyväksyi hankkeen alkuvuodesta ja työt ovat odotetusti lähteneet käyntiin kesälomien jälkeen. Päärakennuksen vanha puoli, meidän kulttuurihistoriallinen helmemme, saatetaan nyt taas paraatikuntoon. Samalla talo modernisoidaan vastaamaan nykyajan tarpeita. Talosta tulee esteetön, opetustiloista moderneja ja rakennukseen saadaan toimiva ilmastointi ja…. kyllä se vuotava kattokin korjataan. Kaksi vuotta joudumme odottamaan, jonka jälkeen Helsingin yliopisto voi ylpeänä esittää kuinka hyvin me hoidamme osuutemme vaaliaksemme Helsingin ja koko maan merkittävintä kulttuurimaisema.

Tom Böhling
vararehtori / prorektor
Helsingin yliopisto