Helsingin yliopisto
Mikä on kansallismaisema? Tuota termiä käytetään nykyisin kuvaaman itselle tai yhteisölle merkittäviä, usein historiallisia tai luontoarvoja korostavia näkymiä. Jos minulta kysytään tuota, vastaan eittämättä Senaatintori.
Olen syntynyt Helsingissä ja käynyt kouluni (siihen aikaan keskikoulu ja lukio) Svenska Normallyceumissa, joka sijaitsee Unioninkadun alkupäässä. Kuljin päivittäin Rautatientorilta koululle ja usein matka vei Senaatintorin kulman kautta. Sen ikäisenä en kovin tarkkaan rakennuksia ajatellut toiminnan kannalta, enemmänkin totesin, että onpa linnamaisia upeita taloja. Ajatus siitä että itse olisin kenties joskus töissä jossakin noista rakennuksista ei edes pälkähtänyt mieleen.
Muistan hyvin ensimmäisen oikean kohtaamisen päärakennuksen kanssa. Se liittyi joulujuhliin, jotka järjestettiin päärakennuksen juhlasalissa, ja jossa kouluni orkesteri esiintyi. Olin 12-13 -vuotias ja tietenkin jännitti esiintyä ison yleisön edessä upeassa salissa. Muistan erityisen hyvin, kuinka upean näköistä oli, kun fanfaaritrumpetistit seisoivat pilareiden välissä Norssenin vaakuna kiinnitettyinä soittimiin. Oma soittimeni oli klarinetti, joten istuin turvallisesti parketilla orkesterin keskijoukossa. Juhlasali tuntui valtavalta ja ah, niin upealta! Ehkäpä joskus vielä tulisin uudestaan tänne?
Mitt nästa möte med huvudbyggnaden inföll snart efter studentdimissionen. Jag sökte studieplats på universitetet och blev antagen både till matematiskt-naturvetenskapliga och medicinska fakulteten. På den tiden kunde man behålla bägge studieplatserna, så jag beslöt studera matematik och astronomi höstterminen i väntan på att studierna på medi började på vårterminen. Den här gången blev den nya sidan av huvudbyggnaden, dvs flygeln mot Fabiansgatan bekantare. Här anmälde vi oss, här träffade jag tutorer. Det var festligt, men samtidigt konstaterade jag att huset redan då var gammaldags och föreläsningssalarna obekväma med sina knarrande träbänkar. Det blev verkligen som en lyx att flytta till Mejlans med sina moderna föreläsningssalar och laboratorieutrymmen. Sedan blev det ett långt avbrott i mitt personliga förhållande med huvudbyggnaden.
Kolmas ja omalta kohdalta merkittävin kohtaaminen tapahtui, kun minut valittiin vararehtorin tehtävään vuonna 2018. Aloitin toimessa elokuun alussa ja tunnustan, että tuntui erityisen juhlalliselta nousta rappua Unioninkadun puolelta, tulla vestibyyliin ja todeta; tämä on nyt minun työpaikkani. Upeampaa sisääntuloaulaa ei taida tässä maassa löytyä. Rehtoraatin tiloista kolmannesta kerroksesta on upea näköala yli Senaatintorin; se edellä mainittu kansallismaisema. Olen sitä kuvannut eri vuodenaikoina ja valaistuksissa varmaan niin, että monet Facebook-ystäväni ovat jo kuviin kyllästyneet.
Kun vararehtorin työt alkoivat en voinut olla huomaamatta, että vaikka puitteet olivat upeat, rakennus ei voinut hyvin. Sisäilma rehtoraatin tiloissa oli raskas ja kuuman elokuun aikana tilat olivat jopa tukalat sitä huolimatta, että meillä oli kaikki ikkunat avoimina. Rakennuksessa ei ollut hissiä, joka minulle konkretisoitui siten, että eräs opiskelija jätti pyörätuolinsa aulaan ollessaan luennolla ja kurssikaverit auttoivat hänet ylempiin kerroksiin. Kun sitten kiertelin rakennusta tarkemmin sain nähdä, että katto vuotaa, putket ovat huonot, sähköviennit ovat riittämättömät ja sisäpihalla rappaus irtoili isoin lohkareina. Sisäpinnat olivat kuluneet ja kulahtaneet. Rakennus kaipasi täydellistä korjausta.
Rakennuksen huono kunto oli tietenkin muidenkin tiedossa ja suunnitelmat peruskorjauksen tekemiseen jo pitkällä. Yliopiston hallitus hyväksyi hankkeen alkuvuodesta ja työt ovat odotetusti lähteneet käyntiin kesälomien jälkeen. Päärakennuksen vanha puoli, meidän kulttuurihistoriallinen helmemme, saatetaan nyt taas paraatikuntoon. Samalla talo modernisoidaan vastaamaan nykyajan tarpeita. Talosta tulee esteetön, opetustiloista moderneja ja rakennukseen saadaan toimiva ilmastointi ja…. kyllä se vuotava kattokin korjataan. Kaksi vuotta joudumme odottamaan, jonka jälkeen Helsingin yliopisto voi ylpeänä esittää kuinka hyvin me hoidamme osuutemme vaaliaksemme Helsingin ja koko maan merkittävintä kulttuurimaisema.
Tom Böhling
vararehtori / prorektor
Helsingin yliopisto