Diplomaateista tuli ruumiita

 

Työikäisiä patistetaan jatkuvaan opiskeluun. Sitä kutsutaan elinikäiseksi oppimiseksi. Termi kuulostaa yhtä vastenmieliseltä kuin puhe eläkeiän nostamisesta.

Elinikäinen oppiminen alkaa ennen kouluikää ja jatkuu koko eliniän. Se on kuin linnatuomio.

Vain poliitikko voi puhua oppimisesta kuin makkarapötköstä. Tai metritavarasta. Tuskin ehdit iloita kutomastasi matosta, kun jo uusi säkki matonkuteita odottaa tekijää.

Ei se niin mene! Into opiskella lähtee ihmisestä itsestään, etenkin työn ohessa opiskelevilla aikuisilla. Kaikki tuntemani aikuisopiskelijat ovat vahvasti motivoituneita.

Oppiminen itsessään tuottaa nautintoa ja yhdessä opiskelu on vielä tuplasti hauskempaa.

Jos tavoitteena on elinikäinen oppiminen, silloin ihmiset pitää koukuttaa opiskeluun. Siihen luulisi löytyvän keinoja.

Erilaiset asiat kiehtovat meitä eri elämänvaiheissa. Erästä ystävääni kiinnostaa tällä hetkellä latinan kieli, sillä se on avain kasvien tieteellisiin nimiin ja luokitteluun. Näin puutarhanhoidosta saa vielä enemmän iloa.

Usein yksi kurssi johtaa toiseen. Parikymppisenä vietin iltojani Helsingin työväenopiston taidehistorian ja englannin kielen kursseilla. Seuraavana syksynä jatkoin taidehistoriaa yliopistossa.

Erinäisten kielikurssien jälkeen olen taas lähtöpisteessä: opiskelen englantia. Tunneilla on mukava käydä. Ryhmä on rento ja opettajamme hauska, siksi asiat jäävät helposti mieleen. Viime kerralla natiivi opettajamme kertoi anekdootin presidenttimme ääntämisestä. Puhutellessaan diplomaatteja Sauli Niinistö oli ääntänyt yhden sanan väärin, jolloin diplomaattikunta (diplomatic corps) muuttui kuolleeksi ruumiiksi (corpse).

Ansa Aarnio