v. 2010–19

Tekijä Vuosi  Työn otsikko
Ranki, Venla 2019 Kaksinainen sukupuolistrategia. Eduskuntavaalien ehdokasasettelu ja sukupuoli Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa 1907–1917
Sauli, Antti 2019 Kohti punavihreää maailmaa. SKDL:n sosialistit ja heidän ideologinen profiilinsa 1980-luvulla.
Savinen, Herman 2019 Vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden merkitykset Suomi24-sivuston Venäjä-keskustelussa. Aatehistoriaa ja algoritmista kehysmallinnusta.
Anttila, Janne 2019 Ensimmäisen kauden edustajat – Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustajien asema eduskunnassa.kausina 1966–1970, 1987–1991 ja 1991–1995
Eloranta, Timo 2019 Valkoisen Suomen tukijärjestö – Itsenäisyyden Liitto ja sen murrosvaihe Erkki Räikkösen puheenjohtajakaudella 1930–1933
Hirvi, Juho 2019 ”Liian vähän Suomea, liian paljon maailmaa” – Tarja Halosen ja Sauli Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjat lehdistön näkökulmasta
Majuri, Tomi 2019 Seuraava satelliitti vai itsenäinen demokratia?  Suomi-kuva Yhdysvalloissa sotakorvausten päättymisestä 1952 tietoon Porkkalan palautuksesta 1955
Danielsson, Anette Kaarina 2019 European Debate on Nord Stream 2
Heinsalo, Riitta 2019 Oiva Ketonen korkeakoulupoliittisena ajattelijana ja suunnitelmallisen korkeakoulupolitiikan kehittäjänä vuosina 1953–1966
Mänttäri, Ida 2019 Peruskoulu-uudistus osana suomalaisen yhteiskunnan muutosta – keskustelu opettajien ammattilehdissä vuosina 1973-77.
Pöyhönen, Roosa 2019 Muuttuvat tasa-arvon vaatimukset – Kirjoituksia yhteiskunnasta ja politiikasta Me Naiset ja Anna -lehdissä eduskuntavaalivuosina 1983,1991 ja 2007
Vuorinen, Lauri 2019 ”Erikoisteknilliset laitteet”. P-15-meritorjuntaohjusten hankinta Suomen ja Neuvostoliiton välisen asekaupan kontekstissa.
Burgan, Camille 2018 The Role of Ordinary People: A Study of the Narratives of Romanian Jewish Survivors Regarding the Participation of Romanian Citizens in Pogroms During World War II
Kurki, Saila 2018 Kehäradan päättäjät ja päätöksentekoprosessit – Vantaan jätti-investoinnin poliittiset kehät
Pihlajamaa, Antti 2018 Parlamentaarinen puolustuskomitea – puolustuskeskustelua 1970-luvun alussa
Korpinurmi, Riikka 2018 Itsenäistä naispolitiikkaa ja puoluepolitiikkaan vaikuttamista – Uudenlaisen kaksoisstrategian määrittelyä Vasemmistonaisten perustamisvaiheessa 1988-1990
Lehtonen, Joonas 2018 Uutisia miehistä ja rahasta – Politiikan sukupuolittunut työnjako Yleisradion televisiouutisissa 1988–2018
Biggs, Nicolas 2018 Compete Not Retreat
Yrjä, Maija 2018 Waging War for Our Sisters in Afghanistan: Women’s Rights and Afghan War Discourse of the U.S. and German Administrations in 2001−2008
Takala, Matias 2018 ”Muuttuvissa olosuhteissa Suomi ei enää anna aihetta huoleen Ruotsille.” Suomi ja Ruotsin EY-jäsenyysprojekti 1990–1991
Juga, Topi 2018 ”Kävi niin, että emme istuneet tuolien väliin” – Suomen ulkopoliittisen johdon tilannekuva Suomen ja Venäjän perussopimuksen ja sen vähemmistöartiklan muotoutumisen aikana
Hakalisto, Liisi 2018 From Information Society to Digitalisation: ICT as a policy problem in Finnish party politics 1999-2015
Karvonen, Konsta Eemeli 2018 Suuri yhteiskuntasopimus? Tulopoliittisen sopimuksen neuvotteluvaiheet vuonna 1991
Lehtelä, Simo 2018 Valtiopetoksen valmistelua vai rauhanpolitiikkaa? Valtiollinen poliisi ja kuutosten oikeusjuttu 1941-1942
Saarinen, Markus 2018 Keskusta YYA-linjalta Euroopan unionin porteille. Suomen integraatiopoliittisista ratkaisuista käyty keskustelu ja vallankäyttö Suomen Keskustan puoluejohdossa vuosina 1990–1994.
Suneli, Satu 2018 Rekalla päin avoimen Euroopan perusarvoja: Le Monden, The Daily Telegraphin ja Helsingin Sanomien kirjoittelu Nizzasta ja Berliinistä 2016
Marjoranta, Hanna 2018 Tapaus Heimolan talo: rakennussuojelun retoriikkaa ja vaiheita 1960-luvun Helsingistä
Salonen, Jaakko 2018 ”Me todella edustamme kansaa” – Kansanidentiteetin rakennus ja populismin logiikka Timo Soinin Plokissa vaalikaudella 2007-2011
Mäntylä, Valentina 2018 Turvallisuus ja kilpailukyky. Turvallisuusyhteistyön vaikutus yksityisen ja julkisen sektorin alueisiin Matti Vanhasen I ja II hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmissa
Tiilikainen, Johanna 2018 Tiedon soveltaminen sekä asiantuntijuus tasa-arvoisen avioliittolain muutosprosessissa
Valkonen, Ahti 2018 Liberaalinen Nuorisoliitto – Liberaalisen Kansanpuolueen radikaalinen vasen siipi ja vihreyden uranuurtaja Suomessa
Itälä, Pekka 2018 ”Meille tämä kaasuputki ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys” – Nord Stream -kaasuputkihanke Suomen lainsäädännössä ja eduskunnan puheenvuoroissa vuosina 2005–2010
Reynolds, Bradley 2018 CSCE/OSCE Mediation in Nagorno-Karabakh: Implications for Institutional Evolution and Ideas of European Security
Hendrickson, Steven 2018 The Impact of Epistemic Communities on U.S.-Soviet Cooperative Space Policy: An analysis of transnational agency and structural transformation from 1972-1992
Taskinen, Juho 2018 Euroopan kansalaisia kasvattamassa. Ranskalais-saksalainen historian oppikirjahanke yhdentyvän Euroopan palveluksessa.
Lassinharju, Tuomas 2018 Kaksi viisukilpailua ja Suomi. Suomi ja Yleisradio Eurovision ja Intervision laulukilpailuissa
Harju, Emma 2018 Suomalaisen kulttuurin puolesta? Perussuomalaiset ja kansallinen kulttuuripolitiikka keväällä 2011
Heinonen, Krista 2018 The Threat That Became a Reality – The Perception of the Threat of Terrorism in Finland Constructed by Helsingin Sanomat in 2001-2017
Hyökki, Riina 2018 International Solutions to National Problems: German teachers’ perceptions of the PISA 2000 study
Enbuska, Marja 2018 Punkalaitumen kotouttamismalli. Maaseudun kotouttamiskäytäntöjä vuosina 2011-2014
Tuovinen, Aino 2018 Osakuntalaisidentiteetin tuho ja nousu – Traditiot identiteetin rakentamisessa ja ylläpitämisessä Eteläsuomalaisessa osakunnassa 1970–1989
Koskinen, Anniina 2018 ”Jos joudumme outoon seuraan, meistä ajatellaan outoja ajatuksia” – Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Suomen suhde Länsi-Eurooppaan 1974–1992
Räty, Johanna 2018 ”Suurvaltojen valitseman turvallisuuspolitiikan keskeisiin ainesosiin pienillä mailla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa” – Novaja Zemljan ydinkokeet Suomen ulkopolitiikassa 1990–1993
Heikkinen, Eevi 2018 Kehitystä, turvallisuutta ja paneurooppalaisuutta – Ulkoasiainministeriön Laajemman Euroopan aloite 2008–2014
Hietala, Ossi 2018 Suomalainen turvallisuuskäsitys ja vuoden 2007 laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta
Kari, Onni 2018 Toinen Espoo – Espoon työväenliikkeen historia 1950-1984
Niemi, Anna 2017 Perintöverotuksesta käyty poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa 2003–2011
Norppa, Johanna 2017 Kylmän sodan aikaiset historian oppikirjat syytettyinä suomettumisesta. Keskustelu historian oppikirjojen tekstien puolueettomuudesta 1979-1982.
Keihänen, Elina 2017 Kanadan etnisen mosaiikin suomalainen pala. Kanadan siirtolaisuuspolitiikan vaikutus maan suomalaisyhteisön kehitykseen 1945-1960.
Virta, Mikko 2017 Hävittäjäseikkailu 1954 – Suomen MiG-suihkukonekaupan nousu ja tuho kylmän sodan kulisseissa
Shemeikka, Lotta 2017 America, you’re too young to die – Menneisyyden resurssit Ronald Reaganin palauttamisen retoriikassa ensimmäisen presidentinvaalikampanjan aikana
Lehtonen, Salla-Maija 2017 ”Ja lauluin käymme me taistelohon, jalo suuri on tehtävä meillä.” Työväen laulukirjan esittämä kuva työläisistä, työväenaatteesta ja yhteiskunnasta vuosina 1900-1917.
Tierala, Tuomas 2017 Työväen Urheilun ja liikunnan estejuoksu – TUL:n kohtalo ja muuttunut rooli liikunnan järjestömuutoksissa
Hirvelä, Jesse 2017 Kahden sisällissodan vallankumoukselliset: Suomalaisen Kommunistisen Puolueen sotilasjärjestö Neuvosto-Venäjällä 1918–1920
Lillemets, Pilleriin 2017 A Partner, a Neighbour, a Friend – Finland’s role in Estonian defence policy from 2004 to 2014
Heiskanen, Reetta 2017 Purjeveneellä Siperiaan – Porkkalan rajanylitystapauksia vuosina 1944–1955
Jarmala, Veikko 2017 Ex injuria jus non oritur-Periaatteet ja käytäntö Viron tasavallan palauttamisessa
Ortamo, Simo 2017 “Juhlapäivinä on oikeus lukea valikoiden historiaa” Suomen itsenäisyyden 20-vuotisjuhlat ja sisällissodan muisto
Malm, Karla 2017 Normaalin muuttuvat rajat. Seksuaalikasvatus peruskoulun oppikirjoissa vuonna 1972–2013.
Sorsa, Johanna 2017 Vainojen uhrien muistopäivä. Suomi ja holokaustin eurooppalainen muistokulttuuri
Henriksson, Emma 2017 Valtapeli lautasella Vuoden 1987 ravitsemussuositusten syntyhistoria
Houni, Topi 2017 Kilpailukyky ja Sitra. Kilpailukyvyn käsite Sitran perustamisvaiheessa 1966–1967
Tuomas, Anna Katariina 2017 Japan’s Active Challenge, legislative preparation process of the peacekeeping operations law in 1991-92
Grandell, Joni M G 2017 Uhattuina ihmishenget, työllisyys ja yhteiskuntajärjestys
Dalbina, Ilze 2017 Cultural Relations Across the Iron Curtain: the Aims and Activities of Latvian SSR Department of the Society “Soviet Union – Finland”
Käcklund, Maija 2017 Neuvostojuutalaisten kauttakulku Suomesta Israeliin 1990–1992
Jakobsen, Morten 2017 Food and Nationalism: Nordic Identity in New Nordic Cuisine
Kirveskoski, Hannele 2017 ”Sisu ei anna myöten valittaa mitään” – Miesten varhainen kuolleisuus yhteiskunnallisena ongelmana 1940-luvulta vuoden 1972 kansanterveyslakiin
Soisalon-Soininen, Janne 2017 Hyvän kehä, joka särähti rikki? Euroopan unionin Lissabonin strategian ja sen revision talous- ja sosiaalipolitiikan välisen suhteen muutos, taustat ja vaikutuksia
Perhiö, Teemu 2017 Aluerakentaminen paikallisena asuntopoliittisena ratkaisuna Turussa 1963–1967
Porola, Joonas 2017 Atomistista anarkismia: ”taloudellisen liberalismin” käsite fennomaanien poliittisena välineenä 1870-luvulla
Halonen Markus Ari Antero 2017 Kielenopetus peruskoulussa: Säädökset, pohdinta ja kysymykset peruskoulun kielenopetuksesta eduskunnassa vuosien 1970 ja 1985 välillä
Pienimaa, Henri 2017 ”Kaupungissakin voi olla ihan mukavaa”: Itse- ja kaupunkitilasuhteiden tuottaminen 1999 City- ja City-lehdissä vuosina 1985-1989
Matikainen, Johanna Andrea 2017 The Commemoration of the War Dead in Japan. The Yasukuni Problem and the Proposal for a New National Memorial
Evans, Riikka-Maria 2017 Insinööreistä tullee maailman kansalaisia – Suomalaisten insinöörijärjestöjen kansainväliset kontaktit 1960—1997
Carlson, Jonna 2016 Risto Rytin talouspoliittinen työskentely Kansainliiton alaisissa toimielimissä 1937–1939
Antikainen, Teemu 2016 In Search of ’Providence’: The Notion of American Exceptionalism in the Rhetoric of the United States Presidents Gerald Ford and Jimmy Carter
Kuokkanen, Juho 2016 Jotakin on vialla – Kannabiskysymys muuttuvassa päihdekulttuurissa
Kurki, Emma-Karoliina 2016 Dashing Defenders of the Fatherland: The image of the Prussian officer in Simplicissimus, 1896–1914
Lavikainen, Jyri 2016 The Operational Code of Vladimir Putin in the Ukrainian Crisis in 2014
Manninen, Josefiina 2016 Rikoksen palkitsemista vai kansan eheyttämistä? – Punainvalidien eläkkeet eduskuntakeskustelussa 1936 ja 1940
Haalahti, Sara 2016 Vastarinnan Italia jatkaa eteenpäin. Piazza Fontanan terrori-iskuun liittyvä argumentaatio Corriere della Sera- ja l’Unità-sanomalehdissä
Metsalo, Ilmar 2016 Vallanvaihto suomalaissilmin. Suomen ulkoasiainministeriön analyysit Baltian itsenäistymiskehityksestä 1986–1991
Kumlin, Kristian 2016 Viimeinen pisara. Tie Cochabamban vesihuollon yksityistämisestä väkivaltaiseen konfliktiin.
Haakana, Anna 2016 Global Compact -aloite ja yritysten yhteiskuntavastuu
Mäkeläinen, Anni 2016 Krim: historiapolitiikka, interventio ja suvereniteetti. Venäjän median retoriikkaa Ukrainan kriisissä
Isotalo, Heikki 2016 Hitaasti kiiruhtaen kohti Paneurooppaa. Euroopan yhdentymisen aate Suomessa 1918—1939
Fabritius, Mari 2016 Hallinto lamaantui, kansa voimaantui. Meksikon vuoden 1985 maanjäristyksen tulkinnat kirjallisissa esityksissä.
Jerjomin, Linda 2016 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö kriisissä. Etyjin toimintaedellytykset ja uudistuspyrkimykset 2000-luvulla ja erityisesti vuoden 2010 Kirgisian kriisin yhteydessä
Iisakkila, Niina 2016 Voitonpäivän juhlinta Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen
Klemola, Maaria 2016 Jeesus ei tullut ammattikouluun. Ammatillisten oppilaitosten katsomusopetus keskiasteen uudistuksessa.
Nummi, Katariina 2016 Tavoitteet, perinteet ja muutos. Maalaisliiton ja SDP:n puolueohjelmien koulutuspoliittiset linjaukset 1940–1960-luvuilla.
Yen, Chieh 2016 A Comparative Study of the Discursive Construction of British National Identity and Chinese National Identity in Foreign Policy
Karlsen, Kristofer 2016 Arctic Political Discourses: Constructing a Russian National Identity
af Hällström, Matilda 2016 The Nordic Self and the Russian Other – Russia in Nordic Security Discourses after 2014
Enkkelä, Lotta Kaisa 2016 Itään, länteen vai pohjoiseen? Kannanottoja Suomen geopoliittisesta sijainnista Baltian maiden Natoon liittymisen valossa.
Valmunen, Tuuli 2016 Kamppailua Keski-Aasian kaasusta. Keski-Aasian kaasu Euroopan unionin ja Venäjän energiapolitiikassa 2003-2009.
Ranta, Joonas 2016 Sodan merkkejä. Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin The New Yorkerin pilapiirroksissa 2002–2003.
Kärrylä, Essi 2016 Lahjakkuuseroja ja eriarvoisuutta. Oppikoulunopettajien käsitykset oppilaiden erilaisuudesta ja sen hallinnasta peruskoulu-uudistuksen yhteydessä
Sahlstedt, Heidi 2016 Kodinturvanaisista Lotta Svärdiin Ahvenanmaalla 1939–1944
Nuortimo, Jussi 2016 Of Spaceships and Men – Mapping the polity of EVE Online using Latent Dirichlet Allocation topic modeling
Jokela, Eetu Paavali 2016 ’Edistyksen harrastus on laimenemaan päin…’ Helsinkiläisten rakennustyöläisten kollektiivinen kiistäminen 1900-luvun vaihteessa
Vainionpää, Antti 2016 Vaalirahoituksen kirjavat käytännöt – tutkimus suomalaisten kansanedustajaehdokkaiden vaalirahoituksesta vuosina 2007 – 2015
Ranta, Jannika 2015 Reform or Regress? The Chinese Communist Party’s Quest for Political Legitimacy in the 21st Century
Kärkkäinen, Linda 2015 Kristillinen innoitus olkoon poliittisen elämän perusta. Transnationaalinen näkökulma Keski-Euroopan kristillisdemokraattien tapaan hahmottaa uusi järjestys 1947-1949.
Huuska-Suomaa, Nina 2015 CSDP and Public Opinion in Small States in 1995-2009: Finland and the Netherlands. Democratic Deficit Reversed?
Korvensyrjä, Aino Emilia 2015 Globaalin kuvittelu ja eurosentrinen aika – Apollo-valokuvien poliittisesta historiasta
Pelevina, Nuppu 2015 Asiantuntijamme Idässä – Identifikaatioita, toiseuksia ja asiantuntijuuksia ulkosuomalaisten blogeissa Kiinassa, Japanissa, Qatarissa, Saudi Arabiassa, Israelissa, Turkissa ja Venäjällä
Eerola, Ville Nicolas 2015 Valtio- vai yhteiskuntahistoriaa? Poliittisen historian yhteiskuntatieteellistäminen 1968–1980
Halila, Michael 2015 ’Onko hyökkäysvaunuilla mitään tulevaisuutta meillä?’ Suomalainen panssariajattelu ja puolustusvoimien maastokäsitys 1919-1939
Pirkkalainen, Maria 2015 Tavoitteena koko kansan elokuvakerho. Julkisen palvelun elokuvapolitiikka Yle Teema -kanavalla 2001-2013
Kahilampi, Vesa 2015 ’Uusi, demokraattisempi Eurooppa’: Tulevaisuuskonventissa käyty keskustelu Euroopan parlamentin valtaoikeuksista ja sen vaikutus EU:n perussopimusuudistuksiin 2002–2007
Behnisch, Hendrik 2015 The media image(s) of right-wing populist parties in recent German history – the case of the German Freedom Party 2010-2013
Scherz, Heidi 2015 ‘Nachdenken, ihr nach’: Investigating Female Gender Identity and Subjectivity in the German Democratic Republic
Repo, Jasmin 2015 Suomen arktisuus geopoliittisena konstruktiona
Otwinowski, Martha-Olivia 2014  The practice of the rhetorical unconscious of political correctness in Polish newspaper coverage of the Ukraine crisis.
Temonen, Kati 2014  The Czech Destiny as a Space In-Between? Victimhood and Fate in the Dissident Thought of Milan Kundera and Vaclav Havel 1968-1989.
Anteroinen, Eveliina 2014  Nuorisotyöttömyyden problematiikka suomalaisessa politiikassa. Keskustelu nuorisotakuusta 1980- ja 2010 -luvulla.
Haapamäki, Sakari 2014  Oskari Tokoi – Suomen kansallisen tulevaisuuden suunnittelija vuonna 1918.
Hakoniemi, Elina 2014  Taistelua tiedon taltoin. Kansallinen ja kansainvälinen suomalaisen sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen kansainvälisyyskasvatuksessa 1965 1978.
Halli, Mari 2014  Rikkomaton koulurauha – Etsivä keskuspoliisi, kansakoululaitos ja kommunistinen varhaisnuorisotoimista 1928 – 1934.
Kainulainen, Heikki 2014  Tutkijoiden erillissota – Suomalaisten historiantutkijoiden erillissotakeskustelu 2000-luvulla.
Kemppainen, Hanna 2014  Tasa-arvon mallimaa vai pohjolan patriarkaatti. Miksi avioraiskaus kriminalisoitiin Suomessa vasta 1990-luvulla?
Koskela, Alina 2014 Venäjän tilaa etsimässä: Venäjän suhde Neuvostoliiton alueeseen Mezdunarodnaja Zizn – aikakausjulkaisussa vuosina 1990 – 1992.
Kutramoinen, Elina 2014 Somalitaustaiset nuoret, historia ja monikulttuurinen Suomi: Tapaustutkimus.
Laine, Veera 2014  Enemmän glasnostia! Poliittisen käsitteen synty ja elämä Neuvostoliitossa sekä Venäjällä 1985-1995.
Manninen, Elina 2014 Pohjoismaista kansalaistoimintaa: Suomen liikuntapolitiikka Euroopan unionissa 1990-luvulla.
Metsäpelto, Teemu 2014  Kronstadtin pakolaisia vai valkoryssiä ja bolshevistista siitoskarjaa? Viranomaisten ja viipurilaissanomalehtien suhtautuminen Kronstadtin kapinaan ja sitä seuranneeseen pakolaisaaltoon vuosina 1921-1922.
Mäkelä, Jouni 2014  Kohti johtajuutta, vakautta ja vaikutusvaltaa. Sosiaalidemokraatit ja kokoomus eduskunnan EMU-keskusteluissa toukokuussa 1997 ja huhtikuussa 1998.
Niiranen, Matti 2014  Elja Rihtniemen vapaussotakokemukset sekä toiminta Suomen itsenäisyyden ja heimokansojen puolesta.
Nyman, Jere 2014 Kotkan ja karhun välissä – Suomen ja USA:n suhteiden kehitys 1944 1948.
Pernaa, Ville 2014  Suomalaisuuden puolesta punavihreää hegemoniaa vastaan – Maahanmuuttokriittisen diskurssin tarkastelua.
Pesola, Pauli 2014  Sodasta rauhaan ja rauhaa turvaamaan – Suomalaisen YK-rauhanturvaajan kuva lehdistössä kylmän sodan vuosina 1964-1987.
Poutiainen, Marika 2014  Epävakaata horisontissa. Suomalaisten ulkopolitiikan asiantuntijoiden itänaapuriin liittämät uhka- ja tulevaisuudenkuvat 1989-1993.
Salonen, Lasse 2014  Anteeksipyyntöjen politiikka 2000-luvun Kroatiassa – Tutkimus neljästä vuosina 2001-2012 esitetystä histöriallisesta anteeksipyynnöstä.
Turunen, Joonas 2014  Kolmimaaottelusta uuteen urheilevaan Eurooppaan? Suomen ja Saksan urheiluyhteistyö 1940-1942.
Vainio Anniina 2014  Avioton äitiys ja steriloimiskysymys. Lastensuojelun, psykiatrian ja steriloimispolitiikan kohtaaminen 1950-luvun Helsingissä.
Vihiniemi, Paula 2014  Euroopan unionin rajoilla. Euroopan naapuruuspolitiikka, ulkoistetut rajat ja henkilöiden laiton liikkuvuus.
Tiusanen, Otto 2014 Amerikan terveys vaakalaudalla: Obaman terveysreformista käydyn kongressidebatin analyysi
Sallamaa, Daniel 2014 The Human Bombs Next Door. Finnish Media Portrayals of Homegrown Terrorism’s Causal Dynamics 2005-2011
Nurmilaukas, Sara 2014 Naisina yhteiskunnan ja ihmiskunnan asialla. YK:n kansainvälinen naistenvuosi 1975 Suomessa.
Saulamaa, Joona 2014 Vakaalla markalla uuteen aikaan: Keskustelu valuuttakurssipolitiikasta ja markan sitomisesta ecuun lehdistössä ja eduskunnassa keväällä 1991
Aarninsalo, Lyydia 2014 Kohti kokonaisvaltaisempaa historiaa. Suomalainen naishistorian tutkimus vuosina 1980–1990.
Orava, Sanna 2014 Hyvinvoinnin ’happy ending’? – thaihierontakohu suomalaisuuden peilinä syksyn 2007 sanomalehti- ja verkkokeskustelussa
Melleri, Antti 2014 Public Opinion in the Political Thought of John Stuart Mill
Luo, Jianing 2014 Negotiating the Traditional Self: Chinese Immigrants in Finland on the Norm of Filial Piety and Eldercare
Must, Anneli 2013 Politics, Law, and Environmental Cooperation: The Renegotiation of the 1992 Helsinki Convention.
Koskelainen, Laura Johanna 2013 Sosiaalidemokraattien suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon vuosina 1946-1952.
Berghem, Ruth 2013 Puolueettomuustunnustus. Mihail Gorbatšovin valtiovierailu Suomeen 1989.
Totti, Alina 2013 The significance of autonomy in the discourse of the Hungarian political elite in Romania
Huhtamäki, Olli Ilmari 2013 Economic Theory in Transition: Economic Policy Confusion in the United States during Stagflation and its Implications to Keynesian Economics
Eskolin, Matias 2013 Jatkosodan muisto: Lehdistökeskustelu jatkosodan merkityksistä kuudessa sanomalehdessä vuosina 1984 ja 1994
Martikainen, Toivo 2013 ’Minkä pirun sille tekee?’ – Mathias Rustin Moskovan-lento 1987 ja suomalaisviranomaisten toiminta
Väyrynen, Salla 2013 Pyhästä lehmästä vääränkieliseen virkavalaan. Nationalismit Nepalin tasavallassa 2008–2013
Turunen, Helmi 2013 Dilma Rousseff ja menneisyyden merkitykset – Brasilian ensimmäinen naispresidentti median maalitauluna ja muistamisen välineenä
Bergenheim, Sophy 2013 Sosiaalivakuutus politiikan näyttämönä. Sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton ristiriidat sosiaalivakuutuksen synnyssä ja kehityksessä 1927–1964.
Mäki-Reinikka, Elsa 2013 Messages from Beyond the Saffron Revolution.The Language used in the Reports by the United Nations, Amnesty International and Human Rights Watch during Burma’s Saffron Revolution in 2007.
Planting, Teemu 2013 Ensio Uotin suomalaissosialismi. Plagiaatti Hitlerin Mein Kampfista
Maulavirta, Ilkka 2013 Suomalainen johtaminen – Johtamistaidon koulutuksen kehitys toisen maailmansodan jälkeen Helsingin Kauppakorkeakoulussa
Mentula, Katja 2013 Kohtauksia eräästä liitosta – Demokraattisten menettelytapojen kehitys Vihreässä liitossa 1987–1995
Häkkinen, Juha 2013 Loimaan kassa – Työttömyysvakuutusjärjestelmän uusi toimija ja sen ympärillä käyty julkinen keskustelu
Kupiainen, Anni 2013 Suomen turvallisuusneuvostokampanja 2008–2012. Miten kampanjassa rakennettiin Suomi-kuvaa?
Herlin, Ville Heikki Filemon 2013 Puolueiden valittu kansa – Vihreä liitto r.p:n ja Perussuomalaiset r.p:n nationalismit
Jalli, Mikko 2013 PUNAMULTA JA PUOLUSTUSVALMIUS – Ensimmäisen punamultahallituksen 1937–1939 päätöksenteko ja toiminta Suomen puolustusvalmiuden kehittämiseksi
Lehtinen, Antti 2013  Poliittista tukea ja humanitääristä apua. Biafran nälänhätä ja kollektiivinen toiminta kuusikymmentäluvun Suomessa.
Estadieu, Hanna 2013  Koulun historianopetus kansallisen tarinan ilmentymänä. Dekolonisaation ja Algerian sodan käsittelytavat Ranskan historian opetussuunnitelmissa vuosina 1971, 1989 ja 1999 sekä niitä seuranneissa oppikirjoissa.
Korhonen, Juho 2012 Construing Transitology: A Contribution to the Critique   of the Political Economy of Post-Socialist Transition.
Nygrund, Heidi 2012  NORDEN AS AN ARGUMENT The 1994 EU-referenda in Helsingin Sanomat, Dagens Nyheter and Aftenposten.
Tuokko, Katja 2012 From Left to West:  The position of Vasemmistoliitto on European integration in 1990   1998.
Aura, Otto 2012  Rakennustöitä jatkosodassa. Työ, työvoima sekä rationalisointi linnoitustöissä 1941-44.
Blomqvist, Heidi 2012  Ristikkäiset katseet yhteiseen eurooppalaiseen historiaan. Miten ranskalais-saksalainen historian oppikirja käsittelee toisen maailmansodan jälkeistä historiaa?
Idström, Ilari 2012  Oikeutta työhön vai pakkotyöllistämistä? Lex Leppänen vuoden 1987 työllisyyslain synty.
Kallio, Henrik 2012  Oikeistopopulismin viihdearvo. Vertaileva tutkimus neljän oikeistopopulistisen puolueen ja viihteellisen tabloidijournalismin välisestä yhteydestä.
Kemppi, Reetta 2012  Auton, kaupan vai ihmisen vapautta Kaupunkipoliittinen keskustelu Helsingin kävelykaduista vuosina 1967 1984.
Keski-Petäjä, Miina 2012  Aborttitoiveet ja abortintorjunta. Raskauden keskeytyksen hakeminen 1950-60-lukujen Suomessa.
Kiviniitty, Jouni 2012  Miksi metro ei kulje Munkkivuoreen? Poliittis-historiallisia näkökulmia Helsingin metrosuunnitelmiin vuosina 1955 – 1969.
Korhonen, Jussi 2012  Määrittelyjä pakeneva zapatismi – Täysin uudenlainen liike?
Koski, Jenni *Eveliina 2012  Stipendiohjelmat, Suomi ja Yhdysvallat. Ulkopoliittinen kulttuuripolitiikka ja amerikkalaistuminen 1960-luvulla.
Kärrylä, Ilkka 2012  Yritysdemokratia vai yhteistoiminta? Kamppailu työelämän demokratisoinnin käsitteistä 1960- ja 1970-lukujen Suomessa.
Louko, Anna 2012  Kunnallisen työehtosopimusjärjestelmän keskittäminen vuonna 1970 ja naisvaltaiset matalapalkkaryhmät.
Mehtiö, Jarno 2012  Erilaisia reittejä Strasbourgiin. Suomen ulkopoliittisen aseman ja toiminnan määrittely Suomen liittyessä Euroopan neuvostoon.
Nevalainen, Laika 2012  Rationalisoitua säädynmukaisuutta. Helsinkiläiset ja turkulaiset keskuskeittiötalot 1900-1920-luvuilla.
Oksanen, Anna-Leena 2012  Virkamieslakko 1947 – sodanjälkeisiä työmarkkinasuhteita ja poliittista järjestelmää ilmentävä konflikti.
Puusaari, Alpo 2012  Pienviljelijöitä yhteiskuntarakenteeseen Asutuspolitiikan tavoitteet ja toteutuminen 1917-1939.
Seppälä, Henri 2012  Verkkojen punontaa vai Macintosheja?
Tanhuanpää, Kerttu 2012  MITÄ TARKOITTAA YRITYKSEN YHTEISKUNTAVASTUU? Kemijärven sellutehtaan suojelijat ja sulkijat Stora Enson yhteiskuntavastuuta rakentamassa.
Vanamo-Chireux, Elina-Maria 2012  Kansallinen ay-kenttä globalisaation myllerryksessä. Ulkomaisen työvoiman kysymys Rakentaja-lehdessä 1988-2007.
Wahlberg, Marja 2012  Syyllisiä kunnes toisin todistetaan. Etsivä keskuspoliisi ja kulttuuriliberaalit 1934-1937.
Enright, Richard *Ryan 2011  Inra-EU labour migration after the eastward expansion of 2004.
Herlin, Anna 2011  A Shared European History? Perceptions of Imperialism and Islam in Matriculation Examination Essays and History Textbooks.
Léger, André 2011 French language-spread policy in Europe: European institutions and the 2004 and 2007 Eastern enlargements.
Erjala, Helena 2011  Kansallista psykoanalyysia . Suomen Norden-yhdistyksen historian oppikirjojen tarkastuslautakunnan toiminta ja historian käyttö oppikirjojen tarkastuksessa 1930-luvulla.
Halme, Aleksi 2011  Uskonto puoluepyyteiden palveluksessa – Punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien suhde kirkkoon ja uskontoon Suomen sisällissodan aikana 1918.
Hiilamo, Simo 2011  Haukkoja kuvaputkilla. Vastakaupat poliittisena kysymyksenä Hawk-harjoitushävittäjähankinnassa vuosina 1975 1981.
Honkasaari, Emilia 2011  En ole tyhjäpää turha julkku; Julkkisehdokasdiskurssin hegemonisoituminen 1990-luvun eduskuntavaaleissa.
Korhonen, Antti 2011  Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan. Eduskunnan hajottaminen ja Liinamaan virkamieshallitus 1975.
Kostiainen, Aura 2011  Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936.
Kostiander, Anu 2011  Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959.
Kyllästinen, Jaana 2011  Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.
Lehtinen, Joel 2011  Porvarilliseen koneistoon vallankumousta tekemään, opiskelijajärjestöt kansandemokraattisessa liikkeessä 1960-luvun lopulla.
Matala, Saara Anneli 2011  Idänkaupan loppu – Suomen ja Neuvostoliiton välinen erityinen kauppasuhde ja Suomen kauppapolitiikan odotushorisontti sen purkautuessa 1988 1991.
Nurmi, Lauri 2011  Järvenpää, Kerava ja Tuusula – yhdessä vai erikseen? Tapaustutkimus valtiotason kuntauudistuspaineiden heijastumisesta Keski-Uudellemaalle 1960-luvun lopulla.
Peltola, Akseli 2011  Koko kansan kenraali. Adolf Ehrnrooth -ilmiö nationalismitutkimuksen näkökulmasta.
Perämäki, Panu 2011  Paikallisradiot suomalaisen viestintäpolitiikan kiistana.
Pirnes, Susanna-Elisabet 2011  Ukrainan vuosien 1932-33 nälänhädän historiapolitiikka.
Poussa, Liisa 2011  Muistin politiikkaa Münchenissä. Keskustelu kansallissosialismidokumentaatiokeskuksesta paikallisen menneisyydenkäsittelyn ilmentäjänä.
Puustinen, Petteri 2011  Verkkokauppaa politiikan mielikuvilla – blogit parlamentaarikkojen imagonrakennuksen työkaluina.
Reinimäki, Aki 2011  Tasavallan puolesta laittomuutta vastaan. Kansallisen Edistyspuolueen aktiivien toiminta Vapaamielisten Klubin piirissä lapuanliikkeen vuosina 1929-1932.
Riippi, Mikko 2011 IHMISOIKEUSPERUSTEISTA ULKOPOLITIIKKAA: KANSALAISJÄRJESTÖJEN VAIKUTUS SUOMEN SUHTAUTUMISEEN ETELÄ-AFRIKAN JÄRJESTELMÄLLISEEN ROTUEROTTELUUN VUOSINA 1985-1987.
Routto, Antti 2011  Työstä, taistelusta ja muistamisesta. Historiakuvat Lasse Naukkarisen poliittisen kauden elokuvissa (1970-1975).
Rydman, Arno Risto Johannes 2011  Edistys vai vapaus? Kansallisen Edistyspuolueen suhtautuminen laajaan armahduskysymykseen, tullipolitiikkaan ja kieltolakiin.
Savolainen, Hannu Pentti 2011  Jatkosodan ihmisluovutukset menneisyyden kipupisteenä – Elina Sanan Luovutetut-teoksen aiheuttama kohu.
Tarkka, Ulla 2011  Kehitysyhteistyö ja valtion identiteettipolitiikka kylmän sodan aikana esimerkkinä Nicaraguan valitseminen Suomen kohdemaaksi.
Timonen, Osmo 2011  Laki yksityisista turvallisuuspalveluista – Lain valmistelu ja yleisen edun käsite.
Toivonen, Vesa-Matti 2011  JUPPIVAPAA VYÖHYKE Lähiön rakennusprojekti ja muotoutuminen Salon Ollikkalassa 1967-1989.
Tomminen, Maria Hannuntytär 2011  Ei rahaa, vaan elämää varten Vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskenut poliittinen keskustelu Suomessa 1995-2005.
Turpeinen, Jaakko 2011  Kokoomus ja kommunismin uhka. Puolueen antikommunismi vuoden 1929 eduskuntavaalitaistossa.
Varjonen, Sampo 2011  Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus ja vapaus valita. Argumentointi perhevapaiden uudistamisessa 1970-luvulta 2000-luvulle.
Vihko, Saara 2011  Opiskelijaliikkeen äärilaidalta populaarikulttuurin hahmoiksi – Rote Armee Fraktion Der Spiegel -lehden sivuilla 1970-luvulla ja 2000-luvun alussa.
Välimaa, Jukka 2011 Oikeutta politiikan ehdoilla: Kansanmurhan vastainen   sopimus Yhdistyneissä kansakunnissa vuosina 1951-1982.
Välisalmi, Satu 2011 KOLME SUURTA PUOLUETTA VIHREÄLLÄ TIELLÄ: Ympäristöpolitiikan tulo Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmiin vuosina 1967 1976.
Ylitalo, Essi Irina 2011  Innokas punikki . Hyvinkään punakaartilaisnaiset sisällissodan jälkiselvittelyissä 1918.
Belskaya, Alina 2010  From Ambassador in Retirement to Head of a Secret Operation
Gnosspelius, Maria 2010 Solidarity with Solidarity: The Polish Democracy Movement and Civil Activity in Southern Sweden.
Holmqvist, Mats 2010  A state of transition – Structural problems and Pakistan’s failed transition to democracy 1988-1999.
Junttila, Sonia 2010  History politics in the French ”Affaire Kusturica” of 1995.
Pan, Xiayuan 2010  A Study on Acculturation of Chinese in Finland at the Beginning of the 21st Century.
Pape, Christopher 2010  A rhetorical study of the Tablet on human rights in Poland, 1978-1983.
Pietarinen, Anni 2010  Resisting Oblivion – Remembering the Chilean Women’s Movement of Pinochet’s Time.
Rajic, Miroslava 2010  What Do We Talk About When We Talk About Globalization? Analysis of Globalization Discourse among Students of University of Helsinki.
Alve, Anna-Kaisa 2010  Russkoje Natsionalnoje Jedinstvo -liikkeen historiankirjoitus ja sen käyttö liikkeen ideologiassa.
Bruun, Susanna 2010  Kotiäitisopimus murtuu. Sukupuolisopimus, yhteiskunnan murros ja kysymys lasten päivähoidosta 1960-1972 komiteamietintöjen ja eduskunnan lähetekeskustelun valossa.
Fromholtz, Milja 2010  Leiskua tulemme pyhä, suo lämpöä siskopiiriin! Partiotyttönä Suomessa 1925-1939.
Hanska, Jari 2010  Lobbarin tähtäimessä. Millaisena kansanedustajat näkevät lobbauksen?
Honkala, Kaisa 2010 ”YK:n ihmisoikeudet vankiloihin!” Marraskuun liikkeen suomalaisen kontrollipolitiikan kritiikki 1967-1972.
Jokinen, Riku 2010  Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön yksityiskirjastot ja sensuurin kieltämä kirjallisuus niissä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.
Kuisma, Minna 2010  Työriitojen sovittelujärjestelmän uudistaminen Suomessa 1950-60-luvun vaihteessa.
Kukkonen, Antti 2010  Tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousu ja tuho. Sadankomitean poliittinen pasifismi ja aseistakieltäytyminen Suomessa 1966-1971.
Lehto, Eliisa 2010  Konflikti, kokemuksellisuus ja työväen radikalismi poliittisten ryhmien välisissä suhteissa vuoden 1905 suurlakon vaiheilla Kangasalan maaseutupitäjässä.
Malin, Kimmo 2010  Mörökölleistä hymyhuuliksi – Miten puoluejohtajien viestintäkäyttäytyminen ja -tyylit television vaalikeskusteluissa ovat muuttuneet vuosien 1987 ja 2007 välillä?
Mönkkönen, Jussi 2010  Kreikan sisällissota Helsingin Sanomissa ja Vapaassa Sanassa 1946-1949.
Nilsson, Saana 2010 Venepakolaisuus: Ikkuna Suomen pakolaispolitiikkaan vuosina 1979-1980.
Poikonen, Jaakko 2010  Sotapoliitikot syrjään! Jatkosodan jälkeiset henkilövaihdokset maalaisliiton johdossa.
Saarelainen, Antti 2010  Suomalainen sotilasidentiteetti yhteiskunnan muutoksessa toisen maailmansodan jälkeen.
Salminen, Vesa 2010  Diplomatian historiapolitiikka – Historia-argumenttien käyttö Kosovon kysymyksessä 1998-2010.
Taavetti, Riikka 2010  ”Sinunko rintasi? Ei vaan pääoman!” Marxist-Feministerna-ryhmä ja sosialistisen feminismin mahdollisuus 1974-1978.
Tulkki, Jaakko 2010  Ruotsin populistipuolueiden maahanmuuttoretoriikka 1990-luvulla.
Yrttimaa, Reetta 2010  Journalistisen kulttuurin muutos. Poliittisten skandaalien uutisointi Yleisradiossa Ahti Karjalaisesta Arja Alhoon.