Tag: arvot

Posted on

Kun faktoja kaunistellaan

Luin juuri Hesarin kuukausiliitteen jutun Särkänniemen delfinaarioista. Yksi kohta pisti silmään: sivulla 38 delfinaarion esimies Sari Järvisalo kertoo, kuinka delfinaarion delfiinit ovat jo vanhoja, ja kuinka luonnossa delfiinit elävät harvoin yhtä vanhoiksi. Järvisalo kertoo, että luonnossa delfiinien keski-ikä on 12 vuotta.

Katsoin jonkun aikaa sitten Blackfish-nimisen dokumentin, joka kertoo tappajavalas-teemapuistoista. Dokumentissa entiset valaidenkouluttajat kertoivat muun muassa siitä, miten heitä ohjeistettiin kertomaan valaista teemapuistossa kävijöille. Vierailijoille valehdeltiin valaiden elinikä luonnossa huomattavasti matalammaksi kuin se todellisuudessa on. Näin pystyttiin kertomaan kävijöille, että valaat elävät vankeudessa oikeastaan pidempään kuin luonnossa.

Pullonokkadelfiinit elävät luonnossa jopa 40-50 vuotiaiksi, toisin kuin delfinaarioissa. 12-vuotiaina suurin osa naarasdelfiineistä ja moni koirasdelfiini on vasta päässyt lisääntymisikään (esim. Mann ym. 2000, Cetacean Societies: Field Studies of Dolphins and Whales, s. 95.).

Järvisalo myös vertaa toisiinsa kahta eri asiaa: Särkänniemen nykyisten delfiinien ikiä ja luonnossa elävien delfiinien keskimääräisiä elinikiä. Jos vertailtaisiin vain jälkimmäisiä, niin Särkänniemen delfiinit ovat eläneet keskimäärin 23-vuotiaiksi. Ja tähän ei ole edes laskettu poikasia, joista 16:sta vain kaksi on jäänyt eloon. Eläimet elävät pidempään luonnossa altaissa.

Kun faktoja kaunistellaan, tekee se delfinaarioista ja muista vastaavista hyväksyttävämpiä kriitikoiden silmissä. Ja kävijöille tulee hyvä olo: Veera on jo 36-vuotias ja elänyt pitkän elämän, luonnossahan se olisi kuollut jo aikoja sitten. Tosiasiassa Veera voisi hyvin polskutella myös luonnonvesissä vielä kymmenisen vuotta.

Järvisalo valittelee myös, kuinka ihmisen toiminnan seurauksena kuolee vuosittain 300 000 delfiiniä mutta aktivistit ovat huolissaan vain delfinaarioissa elävistä parista tuhannesta delfiinistä. Tämäkään ei varsinaisesti pidä paikkaansa. Nopealla googlauksella löytyy useita nettisivustoja eri puolilta maailmaa, joissa vedotaan muun muassa Japanin ja Färsaarten delfiinien ja valaiden teurastuksen lopettamiseksi.

Lisäksi se että jossain kuolee delfiinejä enemmän kuin Särkänniemessä, ei tee Särkänniemen delfinaarion toiminnasta yhtään parempaa tai hyväksyttävämpää. Kuten ei myöskään faktojen kaunistelusta.

Emme tiedä mitä delfiini ajattelee, eipä siis välitetä siitä. Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

(Tekstiin on myöhemmin lisätty kappale Särkänniemen delfiinien keskimääräisestä eliniästä. Lopuksi haluaisin vielä todeta, että olen oppinut kunnioittamaan elämiä paljon enemmän esimerkiksi luontodokumentteja katsomalla kuin näkemällä, kuinka fiksuja eläimiä hyppyytetään ruokansa eteen.)

Posted on

Arvot ne on tutkijallakin

”Vasemmistolaiset tutkijat tekevät vasemmistolaisten toimittajien kanssa jutun ja julkaisevat sen vasemmistolaisessa lehdessä.” Näin summasi sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kuultuaan Tim Newburnin esityksen Koneen Säätiön järjestämässä Jakautuuko Suomi? -seminaarissa viime viikolla. Newburn on kriminologian ja sosiaalipolitiikan professori London School of Economicsissa (LSE) ja esitteli LSE:n ja The Guardian -lehden yhteistä Reading the Riots -hanketta. Tutkijat ja toimittajat yhteistyössä haastattelivat satoja Lontoon ja lähikaupunkien mellakoihin osallistuneita ja julkaisivat tutkimustuloksia Guardianissa, koska aiheen käsittely akateemisten julkaisujen kautta olisi ollut liian hidasta.

Ja oikeassahan Hiilamo oli. Ihan niinkuin oikeassa oli myös se henkilö (jonka nimeä en valitettavasti muista), joka nosti esiin saman asian Tuula Helneen, Tuuli Hirvilammin ja Kai Alhasen toimittaman kirjan Kriisi-istunto: Dialogi ekologiseen hyvinvointivaltioon siirtymisestä julkistamistilaisuudessa. Vasemmistolaiset tutkijat yhdessä pyrkivät löytämään ratkaisuja ongelmallisiksi kokemiinsa kysymyksiin: köyhyyteen, epätasa-arvoon, ympäristön tuhoutumiseen ja hyvinvoinnin katoamiseen.

Kuten Reading the Riots tai Kriisi-istunto, myös muu yhteiskuntatieteellinen tutkimus on (ainakin merkittävissä määrin) arvosidonnaista: Köyhyystutkijaksi ei ryhdytä, jos köyhyyden vähentäminen ei kiinnosta. Harva sosiaalipolitiikan tutkija kannattaa tuloerojen kasvua. Onko siis ihme, että myös yhteistyötä syntyy yhteisten arvojen ympärille? Minä en tekisi tutkimusta ympäristötieteiden laitoksella, ellen olisi huolissani ympäristön tilasta ja ellei tämä huoli olisi ohjannut opiskeluvalintojani. Siksi teen tutkimusta, joka etsii keinoja kulutuksen vähentämiseen sen sijaan, että miettisin miten ihmiset saadaan ostamaan lisää. Kuulun samaan vihervasemmistolaisten kaupunkilaisten kategoriaan kuin kaikki muutkin kaltaiseni.

Nämä mainitsemani kommentoijat tuskin halusivatkaan niinkään korostaa tutkijoiden ja toimittajien arvomaailmaa kuin nostaa esiin sen, että asioiden muuttamiseksi tarvitsisi polkaista mukavuusalueen kupla puhki ja astua maailmaan, jossa vakuuttuneeksi omista tutkimustuloksista pitää saada myös muut kuin sosiaalipoliitikot. Oma kysymyksensä sitten onkin, miten se tulee tehdä: en usko, että esimerkiksi täysin toista mieltä olevan tutkijan tai toimittajan ottaminen mukaan tutkimukseen olisi välttämättä kovin hedelmällistä.

Kuten Koneen Säätiön seminaarissakin todettiin, tutkijat ovat välillä liian arkoja ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Elina Grundström totesi esityksessään, että tutkijoiden näkyvyys mediassa on heikentynyt ja esimerkiksi professoreista haastateltaviksi osataan pyytää vain muutamia, jo valmiiksi tuttuja kasvoja. Seminaarissa esiteltiinkin kannustavia esimerkkejä siitä, miten yhteistyössä journalistien kanssa olisi mahdollista tehdä ajankohtaisista teemoista tiedettä, joka aukeaisi myös yliopistoyhteisöä laajemmalle yleisölle. Ehkä sieltä joukoista löytyisi sekin kuulija, joka ei jo valmiiksi ole samaa mieltä ja jakaisi samanlaista arvomaailmaa. Tutkijoiden tulisi siis tehdä tutkimuksestaan näkyvämpää ja osallistua rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tutkija on asiantuntija omalla alallaan, ja tätä asiantuntijuutta pitää uskaltaa käyttää. Tutkijalla on sentään selkänojanaan tutkimusetiikan lisäksi tieteellinen vertaisarviointi. On tärkeää edes yrittää tulla kuulluksi, oli välineenä sitten artikkeli sanomalehdessä, poikkitaiteellinen performanssi tai suomenkielisen kirjan toimittaminen. Myöskään minä en aio olla ottamatta kantaa ympäristökysymyksiin tulevaisuudessakaan, vaikka olenkin hypännyt tutkijan saappaisiin. Ja vaikka työskentelenkin akateemisessa maailmassa, en aio rajata kirjoittamista tieteellisiin julkaisuihin tai puhumista konferensseihin. Koska tiedon kerryttämiseen on ensisijaisesti yksi motivaatio: halu vaikuttaa. Ja se vaikuttaminen ei tapahdu ainoastaan yliopiston seinien sisäpuolella.