Ilmastolaki osoittaa tahtotilaa myös muille

1980-luvulla maailman keskilämpötila kääntyi nousuun ja vuosikymmenen lopulla ryhdyttiin puhumaan ilmaston lämpenemisestä. IPCC perustettiin ja se julkaisi ensimmäisen raporttinsa vuonna 1990. 1992 solmittiin ensimmäinen kansainvälinen ilmastosopimus. Tämän jälkeen historian lämpimimmän vuoden ennätykset ovat tasaisen varmasti rikkoutuneet. Uusimmassa raportissaan, joka julkaistiin viime syksynä, IPCC toteaa päästömäärien jatkaneen yhä kasvuaan. Maailma on – eli me olemme – menossa vauhdilla kohti jopa neljän asteen lämpenemistä ja aika suunnan muutokseen alkaa loppua. Nykyisellä fossiilisen energian kulutuksella se hiilibudjetti, joka mahdollistaisi lämpenemisen rajoittamisen kahteen asteeseen, täyttyy 20 vuodessa.

Jo yli 20 vuoden ajan on tehty politiikkaa, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset tiedostaen on kasvatettu päästöjä. Kyse ei ole pitkään aikaan ollut tiedon, vaan poliittisen tahdon puutteesta. Odotukset tänä vuonna Pariisissa järjestettävälle YK:n ilmastokokoukselle ovat korkealla: loppuvuodesta tulisi saada aikaan uusi kansainvälinen ilmastosopimus. Edellisen, Limassa viime vuonna järjestetyn kokouksen anti jäi kuitenkin heikoksi ja pelkona on, ettei Pariisissa saada solmittua kahden asteen tavoitteen näkökulmasta riittävää sopimusta.

Viime kesänä, 5.6., vietettiin maailman ympäristöpäivää. Maailman ympäristöpäivä on vuodesta 1972 alkaen järjestetty YK:n ympäristöohjelman vuosipäivä, jolloin kiinnitetään (tai tavoitteena on kiinnittää) huomiota ympäristökysymyksiin. Samana päivänä hallitus antoi esityksen ilmastolaiksi. Ilmastolaki on ollut 34 järjestön muodostaman ja Maan ystävien koordinoiman Polttava kysymys -kampanjan tavoite vuodesta 2008, ja 2011 eduskuntavaalien jälkeen se saatiin kirjattua hallitusohjelmaan. Myös lähes neljä viidestä suomalaisesta kannattaa ilmastolakia, jonka tarkoituksena on ohjata päästövähennyksiä ja parantaa ilmastopolitiikan ennakoitavuutta.

 

Ilmastolaki / Maan YstŠvŠt
Polttavan kysymyksen mielenosoitus ilmastolain puolesta 2009. Kuva: Polttava kysymys

 

 

 

 

 

 

 

 

Eduskunta keskusteli ilmastolaista vihdoin tänään. Lain hyväksymisestä on määrä äänestää ensi viikolla, ja sitä kannatettiin lähes kaikissa puolueissa.  Ainoastaan perussuomalaiset esittivät lain hylkäämistä.

Ilmastolaki on erittäin tervetullut lisä Suomen ilmastopolitiikkaan. Vaikka se onkin vain puitelaki eikä sellaisenaan luo konkreettisia velvoitteita esimerkiksi yrityksille, se kuitenkin asettaa pitkän aikavälin tavoitteen päästövähennyksille sekä ohjaa valtionhallinnon toimintaa, suunnittelua ja seurantaa ilmastopolitiikassa. Eduskunnan säätämällä lailla on suurempi merkitys kuin pelkällä hallituksen sitoutumisella suunnitelmiin tai strategioihin. Lisäksi hallitusta, joka ei tekisi mitään oikeudellisesti asetetun tavoitteen saavuttamiseksi, voitaisiin oikeudellisesti kritisoida. Ilmastolaki tekee ilmasto- ja energiapolitiikasta myös avoimempaa.

Vaikka ilmastolaki olisi voinut olla sitovampi ja sen päästövähennystavoite kunnianhimoisempi, on se kuitenkin siis hyödyllinen työkalu poliittisessa ohjauksessa. Tärkeä on myös sen symbolinen merkitys – kun kansainvälisessä ilmastopolitiikassa edelleen kisataan siitä, kenellä vastuu päästöjen vähentämisestä lopulta on (mikä on täysin käsittämätöntä), olisi tällaisille kansallisille toimille enemmänkin tilausta. Ilmastolain hyväksymällä osoitamme, että vaikka kansainvälistä sopua ei taaskaan synny, me olemme valmiita tekemään osuutemme (tai edes osan siitä) ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kansainväliset neuvottelut eivät voi edetä oikeaan suuntaan ilman neuvotteluihin osallistuvien valtioiden omaa tahtotilaa ja osoitusta siitä.

Kuten kansanedustaja Oras Tynkkynen tämän päiväisessä eduskunnan täysistunnossa totesi, “Meidän pitää ilman muuta saada kaikki maailman maat mukaan ilmastotalkoisiin. Mutta miten Suomi voi edistää ilmastosopua parhaiten? Me voimme edistää sitä näyttämällä, että me kannamme oman reilun osuutemme tästä globaalista ilmastovastuusta. Me voimme näyttää, että me emme suostu rintamakarkuruuteen ihmiskunnan suurimman uhkan vastaisessa työssä. Sillä me voimme rohkaista ja kannustaa myös Kiinan kaltaisia maita mukaan.”

 

 

 

 

Kuluttajien ruokavalinnoilla on merkitystä

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 26.1.2014

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (24. 1.) kritisoitiin uusien ravitsemussuositusten kestävän kehityksen näkökulmaa. Pääkirjoituksen mukaan “on kohtuutonta olettaa, että kuluttaja pystyisi arvioimaan syömänsä ruoan ympäristövaikutukset”.

Kaikkea vastuuta kestävästä kehityksestä ei voikaan sysätä kuluttajille. Esimerkiksi mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä vaihtelee Suomessa alueittain. Omaan syömiseen sen sijaan jokainen voi vaikuttaa.

Toisin kuin pääkirjoituksessa väitettiin, näillä valinnoilla on merkitystä: suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia, joten myös pienennettävää on eniten. Neljännes kulutuksemme ilmastokuormasta tulee ruoasta.

Ruoan ympäristövaikutusten selvittäminen ei ole niin hankalaa kuin pääkirjoituksessa väitettiin. On jo vuosia ollut selvää, että erityisesti naudanlihan ja juuston vähentämisellä voi pienentää oman syömisen ilmastovaikutuksia. Naudanlihakilon ilmastovaikutus on esimerkiksi kalaan verrattuna kymmenkertainen ja papuihin verrattuna lähes kaksikymmentäkertainen.

Lisäksi punaisen lihan ja kovien rasvojen välttämisellä on positiivisia terveydellisiä vaikutuksia. Ei siis pitäisi olla vaikeaa miettiä, mistä lähteä liikkeelle ruoan ympäristövaikutusten pienentämisessä.

Toisin kuin pääkirjoituksessa mainittiin, vastakkain eivät yleensä ole “tarkasti jäljitettävä kotimainen ruoka ja vajavaisesti tunnettu ulkomainen ruoka”. Kuten kirjoituksessa todettiin, kuljetusten osuus ruoan ilmastovaikutuksesta on usein pieni.

Vastakkain ovat ympäristön kannalta paljon kuormittavat ja vähän kuormittavat elintarvikkeet. Näiden välillä valintojen tekeminen on usein helppoa. Sillä, syödäänkö papujen sijasta kotimaisia luomupapuja, on lihan kulutukseen verrattuna hyvin pieni merkitys kokonaisuuden kannalta.

Koska lihantuotanto vaatii myös rehuntuotantoa karjan ravinnoksi, on sen merkitys vesistöjen ja luonnon monimuotoisuuden kannalta haitallisempi kuin kasvien viljelyllä suoraan ihmisravinnoksi.

On tärkeää, että koko maailmassa siirretään painopistettä kasvisruoan suuntaan. Sen voi aloittaa vaikka meistä suomalaisista. Ei se ole vaikeaa, jos siitä ei tehdä vaikeaa. Alkuun pääsee ostamalla vähemmän lihaa.