Sosiologian alumnit

Alumnikolumnien sarjassa jatketaan työnhaun ja työelämään pyrkimisen pohdinnoilla, joita on tällä kertaa kirjoittanut alumnineuvoston tiedottaja Lotta Hakala.

Pohdin ystäväni kanssa taannoin, että ennen työelämässä oli tiettyä mustavalkoisuutta. Joko oli työllinen, eli palkkatyössä, tai työtön, eli vailla työtä. Nykyisin tähän väliin mahtuu myös harmaata aluetta: työllisyyden ja työttömyyden lisäksi tarjolla on erilaisia harjoittelupaikkoja ja esimerkiksi työelämävalmennus. Työelämävalmennettavat ovat työnhakijoita, vaikka käyvätkin töissä; he eivät ole työsuhteessa, eikä työstä makseta heille palkkaa, vaan työvoimatoimiston korvaus. Totesimme ystäväni kanssa, että jos työelämä olisi eläin, se olisi ennen voinut olla panda – mustaa ja valkoista, eli työllisiä ja työttömiä. Nyt se olisi kuitenkin ehdottomasti mäyrä – mustan ja valkoisen lisäksi on harmaa alue.

Sijoitun itse juuri tuolle työelämän harmaalle alueelle, sillä työskentelen työelämävalmennettavana. Käyn kokopäivätyössä olematta kuitenkaan työsuhteessa ja olen ikään kuin vasta valmentautumassa työelämään. Olen tosin aikaisemmin ehtinyt mieltää itseni jo työelämässä olevaksi, sillä ehdin työskennellä ns. oman alan töissä jo ennen valmistumistani. Työelämään pääsy voi kuitenkin nykyisin, määräaikaisten työsopimusten ja harjoitteluiden putkessa, olla melko häilyvä käsite, ja säännöllisin väliajoin toistuva työnhaku lienee tuttua puuhaa monelle.

Töitä hakiessa on tullut pohdittua, mikä mahtaisi olla sosiologin näkökulma ja sosiologian anti työnhakuun. Tavallinen tuskittelunaihe ainakin omana opiskeluaikanani oli se, että sosiologian opinnot tarjoavat hyvin vähän käytännön valmiuksia työelämään niille, jotka eivät suuntaa tutkijanuralle.

Totta on, että esimerkiksi Weberin teorioista on vähänlaisesti tukea päivittäisessä työssä vaikkapa kansalaisjärjestön hankekoordinaattorina tai ministeriön projektiavustajana. Tämä tuskin on tarkoituskaan; sosiologian opinnot tähtäävät yleissivistävään korkeakoulututkintoon, ja Weberin teorioiden pänttääminen on yksi keino kartuttaa yhteiskunnallista yleissivistystä. Teoriat tarjoavat välineitä yhteiskunnallisen kokonaiskäsityksen muodostamiseen. Tenttikirjoja kahlatessa kehittyy myös kyky kokonaisuuksien haltuunottoon, ja tenttivastauksia (tai gradun kirjallisuuskatsausta) raapustellessa kyky luetun tiedon suodattamiseen ja tiivistämiseen. Nämä kaikki ovat oman kokemukseni mukaan taitoja, joille on päivittäistä käyttöä työelämässä, vaikkei olisikaan tutkija.

Voiko sosiologia sitten tarjota jotain erityisiä keinoja pärjätä epävarmassa työelämässä? Mieleen tulee, että ainakin koulutuksemme taipuu monenlaisiin työtehtäviin, mikä voi tiukkoina aikoina olla hyödyksi. Ja toisaalta: sosiologin koulutuksella pystyy hahmottamaan ilmiöistä muutakin kuin mustaa ja valkoista. Kokonaisuuden ja sen osien tunnistaminen auttaa myös näkemään ja ymmärtämään esimerkiksi erilaisia epävarmuustekijöitä, sekä helpottaa tilanteen haltuunottoa. Sen sijaan, että nähdään pelkkä epämääräinen hahmo, pystytään ehkä tunnistamaan kokonaisuus ja sen rakenteet. Työelämä-esimerkin tapauksessa erilaisten harjoitteluiden muodostamaa harmaata aluettakin voi ymmärtää ja käyttää hyödykseen – tai kyseenalaistaa.

Sosiologian alumnien verkkosivut ovat uudistuneet, ja jatkossa sivuilla ilmestyy alumnien kirjoituksia noin neljä kertaa vuodessa. Alumnineuvoston puheenjohtaja sai kunnian kirjoittaa ensimmäisen tekstin.

Sosiologian opinto-oppaassa todettiin vuonna 2000 ja todetaan edelleen muun muassa seuraavaa: ”Opintojen tavoitteena on, että sosiologit valmistuvat asiantuntijoiksi, jotka pystyvät itsenäisesti hankkimaan ja erittelemään tietoa yhteiskunnan ilmiöistä sekä muokkaamaan ja käyttämään sitä hyväksi eri tehtävissä. – – Useimmat sosiologit toimivat suunnittelu-, hallinto- ja tilastointitehtävissä, opettajina aikuiskoulutuksessa sekä toimittajina ja muussa tiedotustyössä. Monet ovat tutkijoina tai päätöksenteon asiantuntijoina.” Ilokseni huomaan, että olen saavuttanut opintojen tavoitteet: minusta on tullut asiantuntija, joka pystyy itsenäisesti hankkimaan, erittelemään, muokkaamaan ja käyttämään tietoa yhteiskunnan ilmiöstä nimeltä rikollisuus. Lisäksi suunnittelijan nimike asettaa minut mukavasti sinne, missä useimmat muutkin sosiologit toimivat.

Olen kohta yhdeksän kuukautta hyödyntänyt sekä yliopistossa että sen jälkeen oppimaani oikeusministeriön kriminaalipoliittisella osastolla. Olen siis virkamies, tai viranhaltija, kuten suomen kielen lautakunta suosittaa. Ministeriö ei varmasti ole sosiologille mitenkään epätodennäköinen työpaikka, mutta oikeusministeriössä yhteiskuntatieteilijät jäävät määrässä oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneiden taakse. Mielestäni sosiologiselle näkökulmalle on silti käyttöä oikeusministeriössäkin. Sosiologina pystyy tarkastelemaan yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä laajasti, mistä on hyötyä esimerkiksi rikollisuuden ennaltaehkäisyyn pyrkivässä rikoksentorjuntatyössä. Sosiologin tiedot ja taidot ovat hyödyllisiä myös vaikkapa ministeriön päätöksenteossa käytettävän, rikollisuutta koskevan tiedon hankkimisessa ja analysoinnissa.

Käytännössä työni sisältää esimerkiksi puheiden ja valmiiden tekstien kirjoittamista ministerille tai päällikkötason virkamiehille, tiedon etsimistä ja erittelemistä mitä erilaisimpiin tarkoituksiin ja tilaisuuksiin, erilaisissa työryhmissä ja kokouksissa istumista, sihteerinä toimimista, ulkomaalaisten vieraiden vastaanottamista ja heille vierailuohjelmien rakentamista, tiedusteluihin ja kyselyihin vastaamista sekä ajankohtaisten, rikollisuuteen ja kriminaalipolitiikkaan liittyvien asioiden seuraamista mm. mediasta.

Ministeriössä työskentelyyn liitetään helposti stereotypioita hierarkkisuudesta, byrokratiasta, vanhanaikaisista toimintatavoista ja tosielämästä etääntymisestä. Osa stereotypioista on osoittautunut oikeiksi ja osa ilahduttavan vääriksi. Se, mikä on tullut harvinaisen selväksi, on virkamiesten asiantuntijuus ja valtava tiedon määrä, jota ministeriöstä löytyy. Virkamiesten pysyvyyttä hallitusten vaihtuessa on kritisoitu, mutta mielestäni järjestelyllä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Virkamiehet ovat oman alansa asiantuntijoita. Tietysti heillä on valtaa ja he voivat toimia yhteiskunnallisina vaikuttajina. Samaan aikaan he kuitenkin toimivat hallituksen ja oman ministerinsä palveluksessa. Olen myös huomannut, että useat hallitusohjelmaan kirjatut toimenpiteet näkyvät konkreettisesti ministeriön päivittäisessä työssä.

Uskon, että suurelle osalle sosiologeista on tärkeää, että oma työ on jollain tavalla yhteiskunnallisesti merkityksellistä ja että työssään voi vaikuttaa tärkeinä pitämiinsä asioihin. Oikeusministeriö muun muassa ylläpitää ja kehittää oikeusjärjestystä ja oikeusturvaa sekä huolehtii demokratian rakenteista ja kansalaisten perusoikeuksista. Voin siis todeta, että työpaikallani on vahva yhteiskunnallinen painoarvo ja että työ on liitettävissä sosiologian peruskysymyksiin yhteiskunnan rakenteista. Tällaisessa paikassa olen mielelläni töissä.

Elina Ruuskanen