Se on sun ongelmas

“Ei tää maailma oo Unicafen, vaan meidän, ja jäte on kaikkien ongelma.”
– Eräs Viisas

Nyt, kun amerikkalaisesti pepsodenthymyisen pitch-esityksemme ensi-ilta lähestyy, on ryhmämme palauttanut mieliinsä sen, minkälainen ongelma haasteemme takana piileekään. Se ongelma, johon yhteistyökumppanimme toivoo meiltä ratkaisuehdotusta, on meidän kaikkien ongelma. Ei siksi, että kyseisen ravintolan taloudellinen kannattavuus kärsii, kun rahalla hankittuja aineksia päätyy roskiin eikä maksavien asiakkaiden tyytyväisiin vatsoihin, tai että ravintolaan olisi mukava saada lisää lounastajia entistäkin puhtaammalla maineella, eikä sekään, että henkilökuntaa turhauttaa valmistaa ateriakaupalla ruokaa, jota ei koskaan syödä, tai katsoa asiakkaiden biojätteeksi muuttuvaa nirsoilua. Nämä kaikki ovat oikeita ongelmia, mutta eniten Unicafen ongelma on meidän kaikkien ongelma siksi, että hävikiksi päätyvän ruuan tuottamiseen kuluu järjettömiä määriä tätä yhteistä maapalloa.

Ryhmämme Kevät sai kurssin alussa haasteeksi lounasravintola Unicafen biojätteen vähentämisen, erityisenä fokuksena menekin ennakoinnin kehittäminen. Haasteemme poikkesi muiden ryhmien haasteista siinä, että ongelma oli alusta asti jokseenkin selvärajainen. Pystyimme siis lähtemään nopeasti käytännön ratkaisukeinojen etsimiseen. Niitä kertyikin vino pino, mutta myös rajoitteita ideoiden toteuttamiselle löytyi tiuhaan. Osa ideoista kuitenkin selvisi läpi esteiden verkosta, ja toivomme kovasti niissä olevan tarttumapintaa Unicafelle tai jollekulle muulle! Jonkun ryhmän edustaja kertoi yhteistyökumppaninsa edustajan sanoneen, että tekniset ongelmat voidaan aina ratkaista – todellinen haaste on asenteissa ja tahtotilassa.

Ruokahävikki on globaalien vaikutustensa lisäksi suuren luokan ongelma siinä mielessä, että se ei korjaannu puuttumalla vain yhteen tekijään tai tuotantovaiheeseen. Kaikilla prosessin vaiheilla on osansa ongelmassa ja ratkaisussa, ja tästä syystä ryhmämme näki mielekkääksi pitää lopullisessa ratkaisuehdotuksessa mukana monta eri toimijaa ja vaihetta. Tiistain yleisötilaisuudessa esittelemme kiteytetyn version kolmen polun ratkaisumallistamme, jossa otetaan huomioon asiakkaan ja ravintolan henkilökunnan vaikutusmahdollisuuksia sekä tiedotuksen, uusien ennakointimenetelmien, motivoinnin ja kommunikaation keinoja ruokahävikin määrän vähentämiseksi lounasravintoloissa.

Loppuun Keväinen runo ruokahävikistä:

Niin kuin aurinko joskus keväällä paistaa
niin roskis saa välillä ruokaa maistaa
Ei nälkä sen ole
vaan ihan jollain toisella
Voisitko siis lautasesi
putsata sä huolella?

Kun lumi on sulanut
virtaa purot kirkkaina
tai täynnä koirankakkaa
Ja kun lounas on loppunut
on apetta laarissa
ja se kaikki on nimeltään roskaa

Maasta nousevat kevään kukat
kun routa on poissa
ja hanhet on tilalla
Jos hukataan peltojen hedelmäraukat
on poissa myös järki
ja kohtuutta pilalla

Nyt vuodenaika vaihtuu
ja voi mielentilakin uudistua
vointi saattaa kohentua
ja ruuan tuhlaustahti taittua
pidetään yllä siis toivoa!
Ja toteutetaan parempaa huomista

Hyvää kevättä Keväältä!

Fiksusta fillaroinnista apua ilmanlaatuongelmaan

Kurssi etenee vauhdilla ja loppu (vappu) häämöttää jo! Mattoa on parin viime viikon aikana vedetty toistuvasti ryhmämme alta, kun olemme löytäneet useita keksimiämme huippuideoita jo toteutettuina tai työn alla olevina. Esimerkiksi pyöräilyä eri tavoin edistäviä projekteja ja suunnitelmia on käynnissä todella monilla eri tahoilla. On tietysti erittäin positiivista, että hyviä asioita on jo vireillä, mutta Cika-ryhmälle hieman lannistavaa, kun olemme monta kertaa joutuneet palaamaan lähtöruutuun ratkaisun kehittelyssä.

Olemme päättäneet keskittyä ongelmanratkaisussa nimenomaan ihmisten liikkumiseen ja sitä kautta ilmanlaadun parantamiseen. Päivitetty visiomme kuuluukin: edistämällä ihmisten kestävää liikkumista parannetaan kaupunkilaisten terveyttä ja viihtyvyyttä, samalla kun turvataan liikenteen toimintavarmuus. Olemme pohtineet erityisesti pyöräilyä: miten sitä saadaan lisättyä ja miten saataisiin etenkin nykyiset autoilijat siirtymään pyörän satulaan. Haluamme vaikuttaa ongelmaan asenteiden kautta ja löytää erilaisia kannustimia, jotta ihmiset innostuisivat vähentämään autoilua.

traffic_0

Tässäpä yksi hyvä kannustin. (Lähde: http://all.global-riders.net/files/imagecache/preview/files/forum_images/2014/05/traffic_0.jpg )

 

Tuntien pituisiksi huomaamatta venyeillä lounastapaamisilla olemme puineet muun muassa autoilun yhteisöllisyyttä ja sen puutetta, perimmäisiä syitä siihen, miksi ihmiset eivät pyöräile, sekä bisnesideoita pyöräilyn helpottamiseksi. Olemme myös huomanneet, että tietoisuutta ilmanlaatuasioista pitäisi lisätä, sillä tämä on ongelma, joka vaikuttaa meihin kaikkiin helsinkiläisiin, mutta josta vain harvat ovat tietoisia.

Iloiset Citykanit työn touhussa Viikin Think Companylla.

Iloiset Citykanit työn touhussa Viikin Think Companylla.

Kurssin viimeisen viikon haasteena onkin kääriä tämä kaikki pohdinta yhteen viiden minuutin pitchiin, jossa esitämme ongelman lähtökohdat ja siihen kehittelemämme ratkaisun. Tosiasia on, että yhtä uniikkia ratkaisua näin laajaan ongelmaan ei ole, vaan vastaus syntyy pienemmistä puroista. Ainakin yhden tällaisen puron me haluaisimme tämän kurssin puitteissa saada virtaamaan, ja alammekin olla aika lähellä parin kuukauden ryhmätyön loppuhuipennusta.

Ai mikä se meidän ratkaisu sitten olisi? Tervetuloa avoimeen tilaisuuteen kuuntelemaan kaikkien ryhmien huikeat loppupitchaukset ensi viikon tiistaina 28.4., niin saat tietää!

Kun tuska helpottaa

Ryhmämme Tapion haasteena on ollut kurssin alusta lähtien tietynlainen ristipaine, jossa kurssi ja yhteistyökumppani odottavat ryhmältämme hieman eri asioita. Toki aiheen monimutkaisuuskin yllätti: bioenergian tuotanto ja käyttö herättää hyvinkin vahvoja mielipiteitä. Tiedonhakuvaiheessa teimme asiantuntijahaastatteluita ja huomasimme, että hajantaa siinä, kuinka kestävää metsäbioenergiaa tuotetaan, oli asiaan perehtyneiden eksperttienkin kesken varsin paljon. Asettuminen ratkaisijan rooliin tuntui pitkään haastavalta, kun yksittäistä ratkaisua kompleksiseen haasteeseen ei löytynyt.

Kokkaus&viini-illan aikana ajatuksemme kuitenkin selkenivät ja saimme työstettyä ideoitamme. Seuraavan aamun yhteistyökumppanin tapaaminen vahvisti ajatuksiamme siitä, että lähestymme ratkaisua kahdesta eri näkökulmasta, jotta pystymme vastaamaan sekä kurssin, että yhteistyökumppanin toiveisiin. Näkökulmat täydentävät toisiaan hyvin ja ryhmämme valtasi viimein innostus siitä, mitä olemme tekemässä.

Lopullinen ratkaisumme tarjoaa vastauksen yhteen haasteen ongelma-alueeseen. Alta voit katsoa prototyyppimme!

Loppuseminaari lähestyy ja tie sinne näyttää vihdoin selkeämmältä. Se hetki, kun visio selvenee, luo jälleen uutta innostusta projektiin ja tekemiseen!

inspiraatiotiikeri

Tässä vielä inspiraatiotiikerimme.

Kiertotaloutta käytäntöön

Vaalien alla luottavainen mieli innostuu ehdokkaiden lupauksia kuunnellessaan uskomaan, että ensi vaalikaudella Suomi pelastetaan. Kyynikko tuhahtaa, nuo lupaukset on kuultu ennenkin eikä ne siellä Arkadianmäellä kuitenkaan saa mitään aikaiseksi, vaan hörppivät kahvia, nostavat palkkojaan ja painavat puoluekurin mukaan äänestyksissä nappia.

Seitsemän seikkailijaa tietävät paremmin. Eduskunta tekee hienoja päätöksiä, jotka johtavat hienoihin toimeenpanoihin. Prosessi vain on niin hidas, että tuloksia on vaikea havaita. 1990-luvun alussa Helsingin alueella vasta alettiin kierrättää biojätettä. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, olemme saamassa orgaanisen aineen kaatopaikkakiellon. Pullot palautetaan kauppaan ja taloyhtiöiden roskakatoksista löytyy seitsemän pönttöä. Kaatopaikoista enää Ämmässuolle kärrätään jätettä, muita suljetaan tai ne on jo suljettu.

Haaveita paremmasta tulevaisuudesta tarvitaan, jotta niitä kohti voi pyrkiä. Me haaveilemme kiertotalousyhteiskunnasta. Öljyä, kuparia ja kaikkia muita uusiutumattomia raaka-aineita on pallollamme valitettavasti rajallinen määrä. Mitä nopeammin opimme ottamaan niistä valmistetut tuotteet ja osat uudelleen käyttöön, sitä useammalle sukupolvelle turvaamme materiaalien riittävyyden.

Kehittelemämme neljä ratkaisuehdotusta pureutuvat kiertotalouden eri osa-alueisiin. Ne eivät ole neljä erillistä ratkaisua, vaan tukevat toinen toisiaan. Vaikka tulemmekin viimeiset kaksi viikkoa syventymään vain yhteen näistä, niin koemme niiden kaikkien olevan tärkeitä ja huomionarvoisia asioita.

1) Pantti on valttia

Kiertotalous ei olekaan niin uusi ja ihmeellinen asia, toteutamme sitä jo! Ajatellaanpa vaikka meidän kotoista panttipullojärjestelmäämme: ostat juomaa pullossa, jonka palautat kauppaan. Kaupasta pullo lähtee tehtaalle, jossa siitä valmistetaan uusia pulloja. Osa pulloista vain pestään ja täytetään uudelleen. Panttipullojen ja -tölkkien palautusprosentit ovat paljon suurempia kuin muiden kierrätysjakeiden. Miksemme laajentaisi samaa ajatusta muihinkin pakkauksiin? Entä jos lasipurkin ja säilyketölkinkin voisi viedä takaisin kauppaan ja saada siitä pantin?

2) Tulevaisuuden kiertomarket

Tulevaisuudessa kauppaan tullessa mukana voi pantillisten pakkausten ja purkkien lisäksi olla lähes mitä tahansa käyttötavaraa. Kauppoihin syntyy kiertomarketosastot, joissa itselle tarpeettomien tavaroiden tai vaikka vain pieneksi jääneiden suksien vaihto onnistuu samalla reissulla. Tavaroista kokonaan eroon pääseminen käy myös kätevästi jättämällä ne vuokrauspisteeseen, josta ne löytävät edelleen uuden käyttäjän. Samalla voi itselle vuokrata vaelluskamat seuraavan päivän retkeä varten. Kiertopisteissä palveleva henkilökunta on myös ammattitaitoinen huoltamaan kalkkiintuneen kahvinkeittimesi tai tietokoneesi jumittuneen virtanäppäimen. Muokkaamossa huolehditaan siitä, että lempitavarasi päivittyy taas mieleiseksi, jolloin sitä käytetään iloisesti vielä toiset kymmenen lisävuotta.

Tämän lisäksi olisi mahdollisuus kiertokauppa-auto –palveluun, joka toisi palvelut suoraan kotiovelle. Naapurusto voisi tilata käyttöönsä esimerkiksi ruohonleikkurin. Tämän jälkeen se lähtisi taas uusille vuokraajille tai säilytykseen kiertomarkettiin. Palveluiden ja tavaroiden kierrättämisen avulla säästettäisiin paljon luonnonvaroja. Asuintilaa säästyisi, kun kaikkia tavaroita ei tarvitsisi omistaa itse.

3) Takuuvaatimus lisäämään globaalia resurssitehokkuutta

Eikö olisikin hienoa, jos kaikille tuotteille tulisi pakollinen takuustandardi? Ei enää yhden kesän kenkiä ja muuta kertakäyttösälää, vaan kunnollisia ja ympäristövastuullisia tuotteita. Takuustandardi määrittelisi kaikille tuotteille pakolliset minimi kestoajat, jolloin tuottajat joutuisivat muuttamaan tuotantotapojaan ja uudelleenajattelemaan bisnesmallejaan. Nopean tuotannon ja nopean kulutuksen sijaan siirryttäisiin “hitaan tuotannon malliin”, jossa painottuisivat tuotteiden lisäpalvelut kuten korjaus ja muokattavuus. Takuuvaatimukseen sisältyisi kestovaatimuksen lisäksi materiaalistandardi – tuotteet tulisi valmistaa vain kierrätettävistä materiaaleista. Takuuvaatimus on kiertotalouden ytimessä – pidentämällä tuotteiden elinkaarta ehkäistään jätteen syntyä.

4) Kiertotalousmalli laitoksiin: kierrot osaksi arkea

Kiertotaloutta on hyvä lähteä toteuttamaan erilaisiin fyysisiin työ- ja toimintaympäristöihin, kuten kouluihin ja yrityksiin, sovitetulla kiertotaloustoimintamallilla. Toimintamallissa lähtökohtana ovat kullekin laitokselle ominaiset piirteet. Kukin toimija saa asiantuntijoiden opastamana miettiä, miten se pystyy prosesseissaan toimimaan kannattavasti kiertotalouden mukaisesti. Mitä “jätettä” helsinkiläinen peruskoulu tuottaa? Voiko koulu itse tai sen viereinen yritys hyödyntää sitä ja saada kustannussäästöjä? Sopisiko yrityksen imagoon viherkatto tai pari aurinkopaneelia julkisivuun? Toisiko oma komposti vankilalle kustannussäästöjä? Piristäisikö vanhainkodin asukkaita tieto siitä, että heidän lapsenlapsilleen jää enemmän raaka-aineita käyttöön heidän laitoksensa uusien käytäntöjen vuoksi? Kun kiertotalouden käytännöt ja hyödyt tulevat työympäristössä ihmisille tutuiksi, niiden soveltaminen myös kotona on luontevaa. Kustannussäästöjen ja työllistävyyden lisäksi yhteistyö ihmisten välillä tiivistyisi ja kasvattaisi suomalaisten sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Millainen on hyvä ratkaisu?

Jos haluamme kehittyä yhteiskuntana suuntaan tai toiseen, meidän pitää etsiä keinoja, joilla voimme etsiä ratkaisuja kohtaloamme määrittäviin kysymyksiin. Vallitsevien olosuhteiden muuttaminen on kuitenkin ymmärrettävästikin hankalaa ja uusien ajatusmallien leviäminen tuntuu olevan joskus tuskaisen hidasta. Kuitenkin juuri tuoreiden ideoiden ja sitä kautta uudenlaisten toimintatapojen ja asennemuutoksen syntyminen on elintärkeää kehityksen kannalta. Se, mikä on todellisuudessa “kehitystä”, riippuu tietenkin tulkitsijan arvoista ja asenteista. Suurimmalle osalle meille kurssilaisista kehitys kuitenkin lienee merkitsevän siirtymistä kohti kestävämpää huomista – prosessia, minkä tavoitteena on turvata myös tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyvään elämään.

Suuret ongelmat vaativat lukemattomia pieniä käytännön ratkaisuja. Tietysti ylemmän tason rakenteellisia, institutionaalisia ja asenteellisia muutoksia tarvitaan, jotta pieniä käytännön ratkaisuja olisi mahdollista syntyä ja panna täytäntöön. Kestävyyttä käytäntöön -kurssin ydinajatuksena on juuri etsiä käytännön tason ratkaisuja isoihin ongelmiin, jolloin tarvittavat muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa, mutta kuitenkin voimistuen. Monista pienen pienistä pisaroista muodostuu valtava meri.

Me, Verso, olemme huomanneet, että hyvä idea on eri asia, kuin hyvä ratkaisu. Luovat aivomme ovat keksineet monen monta hyvältä kuulostavaa ratkaisuideaa, mutta sitten niiden toteutus on osoittautunut hyvin vaikeaksi realiteettien lyödessä märällä pyyhkeellä vasten kasvoja. Resursseja ei ole määrättömästi (aikaa on vain jonkin verran, rahaa sitäkin niukemmin) ja tehokas ihmisten motivoiminenkin on osoittautunut melkoisen haastavaksi. Olemme olleet siis melkoisen pähkäilyn edessä, ja fiiliksetkin ovat vaihdelleet epätoivon alhosta silmistä loistavaksi innostukseksi. Kovan uurastamisen tuloksena olemme kuitenkin saaneet aikaiseksi muutaman toteuttamiskelpoisen idean, mistä olemme ylpeitä.

Energiakysymykset ovat ratkaisevia kestävän kehityksen kannalta. Energiatehokkuuden parantaminen on yksi välttämätön ja suhteellisen helppo keino vähentää ilmastokuormitusta. Me Versossa yritämme parantaa julkisten vuokratalojen energiatehokkuutta asuntojen käyttäjien sekä kiinteistönhuoltajien tottumuksiin ja asenteisiin vaikuttamalla, sekä tiedonvälitystä tehostamalla. Käytännön tasolla olemme päätyneet ihan vain yksittäisenä esimerkkinä asuntoihin jaettaviin lämpömittareihin, joista voisi verrata omaa huonelämpötilaa ideaaliin. Oman energiakulutuksen tiedostaminen ja mittaaminen on tärkeää, jotta sitä voisi myös tehokkaammin hallita.

Loppujen lopuksi hyvä ratkaisu vaatii vain pari luovaa päätä, kourallisen intoa, pari kuppia kahvia sekä ehkä ripauksellisen auringon virkistävää valoa!

Uusien tuulien kevättä kaikille!

Kevät keventää biojäteastioita

Tämä on Tahvo.

Tämä on Tahvo.

Yllä on ryhmämme näkemys siitä, miltä Unicafen suuresti työtään rakastavasta kokista saattaa tuntua niinä hetkinä, kun hän raijaa täyttä biojäteastiaa yhtä pykälää lähemmäs sen viimeistä lepopaikkaa. Meidän haasteemme on parantaa maailmaa sen verran, että herkätkin kokit säästyisivät katkeruuden kyyneliltä, ja tämän haasteen saimme Unicafelta. Ennen takatalven kurjuutta taivaalla loistaneen kevätauringon innostamina Kevääksi nimetyn ryhmämme haasteena on siis toisin sanoen vähentää Unicafe-ravintoloiden biojätettä. Erityisesti Unicafelta toivottiin laatikon ulkopuolelta tulevia ajatuksia menekin ennakointiin ja annoskoon määrittämiseen ruuan itseotossa. Jos ryhmämme jäsenillä ei olisi käsitystä ajan luonteesta, utopistinen tavoitteemme saattaisi olla seuraavanlainen:

[Tässä olisi kuva tyhjästä biojätesaavista, jonka ympärillä näkyy ryhmäläistemme jalkineita uhkumassa uskoa ja toivoa ja rakkautta, mutta valitettavasti blogipalvelusta on loppunut kuvien lataamiselle tarkoitettu tila.]

Päivittäin ja kausittain vaihtelevien asiakasmäärien ja eri ruokalajien menekkien ennakointi on Unicafen toimintamallin vuoksi hyvin vaikeaa, minkä lisäksi ravintola on ratkaisuja kehitellessään kahden tulen välissä. Toista kylkeä korventaa Kela, toista Evira, ja alla hohkaa kuumana taloudellisen kannattavuuden hiillos. Käytännön rajoitteita luovuudelle on siis olemassa, mutta näiden rajojen puitteissa maailma on täynnä mahdollisuuksia. Ryhmämme jäsenten mielistä on tuotettu post-it -lapuille ja keskusteluun tähän mennessä jo monenmoisia ensiaskelia kohti ratkaisua, ja muutamalla polulla on jatkettu myös alkua pidemmälle. Tällä hetkellä suosikkeja ovat ennakoinnin mahdollistaminen kannustamalla asiakkaita kertomaan ruokailuaikeistaan, nettisivujen ja mobiilisovellusten kehittäminen toimivammiksi ja kuvallisemmiksi, tiedotuksen parantaminen sekä jonkinlainen huima hävikkiperformanssi, johon kenties liittyisi karvainen banaaniasu tai biojäteastian vieressä päivystävä hukkaherjaaja.

Post it -laput ovat ideoinnin ystäviä.

Post it -laput ovat ideoinnin ystäviä.

Perjantaiaamuna 27. maaliskuuta Kevät löysi kukkatapettien opastamana tiensä Unicafen toimistoon, jossa kahvin ja vegaanileipien voimalla suoristettiin haasteen kiemuroita. Monet ideoistamme olivat ravintola-alan ammattilaisille entuudestaan tuttuja, joko kokeiltuja tai mahdottomiksi todettuja. Tämä auttoi meitä vetämään tarkempia suuntalinjoja ratkaisujemme pohjaksi.

Vielä on paljon pohdittavaa, mutta etenemme! Ja voi hyvin olla, että kunhan kevätaurinko tekee häikäisevän comebackinsa, löytyy ryhmäläistemme kevätaivoista vielä aivan uudenlaisia näkökulmia valaisevia kehitysehdotuksia.

 

Suuren paradoksin äärellä

Viiden eri pääaineen opiskelijoista koostuva ryhmämme Cika (Citykanit) sai pari viikkoa sitten liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta pienoisen pähkinän purtavaksi. Haasteenamme on ideoida ratkaisuja, joilla Helsingin ilmanlaatua voidaan parantaa niin, että samalla liikenteen toimintavarmuus säilyisi. Huikeaa potentiaalia sisältävä ryhmämme on viimeisen parin viikon aikana pureutunut syvälle ilmansaasteisiin, niiden lähteisiin, terveys- ja ympäristöhaittoihin sekä ongelman muihin ulottuvuuksiin. Aiheisiin, jotka ennalta olivat meille kaikille melko vieraita, mutta joista jo tässä vaiheessa olemme paljon alkua viisaampia.

1427374046_tmp_Untitled

Pian workshoppien käynnistyttyä meille valkeni haasteemme sisältämä paradoksi: kuinka on mahdollista parantaa kaupunkimme ilmanlaatua samalla säilyttäen liikennejärjestelmät yhtä toimintavarmana kuin tähänkin asti, kun juuri liikenne on suurin ilman epäpuhtauksien päästölähde Helsingissä? Tässä on solmu, joka ei aukea sormia napsauttamalla, vaan vaatii useita eri työkaluja. Lisäksi ongelma on niin laaja, että päätimme keskittyä juuri tieliikenteen aiheuttamiin päästöihin ja miettiä, onko myös alueen tarkempi rajaaminen tarpeen.

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla 25.3.2015

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla 25.3.2015, HSY.

Henkilöautot muodostivat yhteensä 84% Helsingin ajoneuvosuoritteesta vuonna 2007, mikä oli ryhmämme mielestä yllättävän suuri osuus. Autoliikenne onkin suurin yksittäinen hiilimonoksidin ja VOC-yhdisteiden (volatile organic compounds, esimerkiksi hiilivedyt) päästäjä pääkaupunkiseudulla, ja myös sen osuus typenoksidi- ja hiukkaspäästöistä on suuri. Liikenteen ilmanlaatua heikentävää vaikutusta lisää entisestään se, että päästöt syntyvät katutasossa hengityskorkeudella. Pahimmin huonosta ilmanlaadusta kärsitään tietysti siis vilkkaasti liikennöidyillä alueilla: Helsingin kantakaupungissa ja pääväylien varsilla. Erityisesti pääväylien liikennemäärät ovatkin olleet viime vuosina kasvussa, ja ruuhkat kestävät entistä pitempään ja ovat levittäytyneet laajemmille alueille.

1427374228_tmp_1DSC_0351

Viimeisimmässä workshopissa pääsimme ensimmäistä kertaa mahdollisten ratkaisujen ääreen: vuodatimme aivoistamme mahdollisimman nopeasti post-it lapuille kaikki ideat mitä irti sai. Löytyi joitakin helppoja (kuten yhteiskäyttöautot ja julkisen liikenteen kampanjat) ja myös hulluja ideoita (täydellinen liikkumiskielto tai omat hengityskuplat). Parhaimmistoon kuului esimerkiksi kannustimien luominen hyötyliikunnan ja julkisen liikenteen lisäämiseksi sekä kaupunkivihreän lisääminen.

Jännittävää nähdä, mihin näistä langoista tartumme lopullisessa ratkaisuideassamme, vai syntyykö tulevina viikkoina vielä jotakin aivan uutta!

 

Lähteet:

http://www.hel.fi/hel2/ymk/ilmanlaatu/index.htm

https://www.hsy.fi/fi/asiantuntijalle/ilmansuojelu/ilmanlaadunparantaminen/Documents/Ilmansuojelun%20toimintaohjelma/11_2008_ilmansuojelu_toimintaohjelma_tausta.pdf

Kivihiiliahdistuksesta

TAPIO -ryhmämme yhteistyökumppanina on Helen, ja ongelma käsittelee Helsingin tavoitetta olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2050 mennessä. Helenin tarkoituksena on pyrkiä kohti hiilineutraaliutta käyttämällä varsinkin siirtymävaiheessa metsäbioenergiaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi metsähakkeen ja pellettien polttoa.

Ryhmämme on aiheesta superinnoissaan, vaikka toistaiseksi yhteisen sävelen löytäminen yhteistyökumppanin kanssa on vielä työn alla. Keskustelu aiheesta on myös ollut lähes joka päivä esillä mediassa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, sillä kaupungilla on edessään tärkeä päätös koskien sitä rakennetaanko Vuosaareen uusi voimalaitos, vai muokataanko olemassaolevia polttolaitoksia bioenergian käytölle sopiviksi.

IMG_4807

Ryhmämme tämänhetkinen visiomme pyrkii parantamaan tiedon liikkuvuutta eri toimijoiden ja Helenin välillä, sillä uskomme, että kaikki tahot huomioon otettaessa kestävien valintojen tekeminen helpottuu. Tämä tietenkin edesauttaa myös kestävän bioenergian käytön tason löytymistä.

IMG_4821

Kolmannen viikon aluksi ryhmien tehtävänä oli kolmen ongelmaan liittyvän hahmon avulla esittää kärsimysnäytelmä oman ongelman ympärillä.

 

Kärsimysnäytelmä: Kolme kaupunkilaista ja kivihiilikasat

 

Oli tympeä ja räntäinen tiistai-ilta. Kantakaupungin kapakassa kolme kaupunkilaista kohtasi toisensa.

Eila, 42-vuotias tuleva yksinhuoltajaäiti sai kesken iltakävelyn pahoinvointikohtauksen ja pistäytyi lähimpään baariin vesilasilliselle. Eila odottaa lasta, kaipasi elämäänsä jotakin uutta ja vaihtoi aviomiehensä Helenin aurinkopaneeliin. Maailmantuska on alati läsnä: iltauinnillaan kulttuurisaunalla Eila katselee Hanasaaren hiilikasoja ja pohtii ahdistuneena sitä, millaisessa kivihiilenkatkuisessa kaupunkiympäristössä hänen syntymätön lapsensa tuleekaan kasvamaan. Ah, ahdistaa! Eila työskentelee Sitralla henkilöstöpäällikkönä ja kokee, että hänellä olisi muutakin annettavaa yhteiskunnalle kuin kierrättäminen, luomukasvisruokaohjeiden jakaminen ystäville ja kulttuurin tukeminen. Mutta kuka kuuntelisi töölöläisneitiä!

Vieressä baaritiskillä jurottaa Tom: vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, 38-vuotias aktiivinen ja tietotasoltaan tavallinen kansalainen. Tom on hyväntahtoinen, ajautui politiikkaan puolivahingossa ja jäi sille tielleen, sillä nauttii bleiserin käytöstä ja ilmaisesta pullasta. Miesparka on kuitenkin harmillisesti lobbareiden ja ilmaisten lounaiden vietävissä. Mistä tavallinen Tom tietää mikä on oikein ja mikä väärin? AHDISTAA!

Seuraan liittyy kolmas murheellinen, ilmastotutkija Antti-Pentti, ikää 62 vuotta. Antti-Pentti käy kapakassa joka tiistai-ilta, nauttii muutaman tumman oluen ja kömpii kotiinsa murehtimaan kasvihuonekaasuja ja keskeneräisiä graduja. Aapeellä on merkittävä ura, tosin jo takanapäin. Antti-Pentti on uhrannut elämänsä tieteelle ja tutkimukselle, eikä jaksa enää tuputtaa tutkimuksiaan joka tuuttiin. Ahdistaa sellainen! Tomin ja Eilan jurotusta kuunnellessaan Antti-Pentti ei voi olla ajattelematta, että siinä ne kaksi valittavat, vaikka hänellähän olisi vastauksia elämänmitallinen.

Kiertotaloudesta

Kestävyyttä käytäntöön –kurssi lähti käyntiin valoisissa merkeissä. Koko viikon ollaan saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Kaksi ensimmäistä viikkoa alkavat olla takana, haasteet annettu ja kurssilaisten aivosolut käyvät kuumina. Seitsemän seikkailijaa lähtee ratkomaan haastettaan reippain mielin. Saimme yhteistyökumppaniksemme YTP ry:n (Ympäristöteollisuus ja –palvelut). YTP on ympäristöliiketoimintaan keskittyvien yritysten edunvalvontajärjestö, joka ajaa luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä. YTP:n asiantuntija ja yhteyshenkilömme Katja Moliis esitteli meille haasteen kurssin toisella tapaamiskerralla. Haasteemme ei ole liioin pieni tai helppo, mutta sitäkin mielenkiintoisempi: Miten Suomen kierrätysaste saataisiin nousuun kiertotalouden edellyttämällä tavalla?

IMG_9995

Kiertotalous – mitä ja miksi?

Suomessa on yli viisi miljoonaa asukasta, joista kukin tuottaa noin 500 kiloa yhdyskuntajätettä vuosittain. Tämä tekee yli 2,5 miljardia kiloa jätettä vuodessa. Yhdyskuntajäte on kuitenkin vain kolme prosenttia Suomen kokonaisjätekertymästä. Suurin jätteentuottajasektori on kaivostoiminta ja louhinta.

Suomi on jätteenkierrättäjänä Euroopan mittakaavassa korkeintaan keskiverto. Vuonna 2004 Suomi kierrätti yhdyskuntajätteestä vain noin 34%, ja vuoteen 2012 mennessä luku oli laskenut prosentilla. Olemme kaukana EU:n ensi vuoden (2016) tavoitteesta kierrättää yhdyskuntajätteestä vähintään 50% (vertailun vuoksi mainittakoon, että naapurimaamme Ruotsi oli vuoden 2012 tilastoissa jo lähes saavuttanut tämän tavoitteen).

Jäte luokitellaan ”käytöstä poistetuksi aineeksi tai esineeksi”. Käytöstä poistaminen ei kerro mitään jätteen käyttöarvosta tai siinä olevien raaka-aineiden kierrätysarvosta. Nämä saattavat hyvinkin olla – ja useimmiten ovatkin – materiassa vielä tallella. EU arvioi, että parantamalla nykyisten käytössä olevien materiaalien hyödyntämistehokkuutta voisimme luoda Euroopassa yli kaksi miljoonaa työpaikkaa ja säästää jopa 600 miljardia euroa. Samalla tulemme vähentäneeksi muun muassa kasvihuonekaasupäästöjä – puhumattakaan ympäristöhyödyistä, jotka koituvat jätemäärien vähentämisestä. Kun jo käytössä olevat materiaalit hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti vähenee samalla tarve ottaa uusia luonnonvaroja käyttöön. Kyseessä ei ole mikään pikkujuttu – kiertotaloudesta voidaan hyötyä monella tasolla.

Kiertotalous on vastalause nykyiselle lineaariselle talousmallille. Nykymalli toimii käytännössä seuraavasti; valmistamme tuotteen, käytämme sitä aikamme ja heitämme sen roskiin. Prosessissa häviää tuotteeseen investoitu raha – samalla jätemäärä kasvaa. Kiertotalous näkee jätteessä arvon; kiertotaloudessa pyritään minimoimaan jätteen synty ja maksimoimaan jo käytössä olevien materiaalien arvo. Kiertotalouden ideaalina on suljettu materiaalikierto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kerran käyttöönotettu materiaali pyrittäisiin palauttamaan aina uudelleen mieluiten samanarvoiseen käyttöön. Sitran arvion mukaan kiertotalouden potentiaalinen arvo Suomelle on 1,5 – 2,5 miljardia euroa.

Näyttökuva 2015-3-19 kello 17.44.12

Pelkkä kierrätysasteen yksisilmäinen nostaminen ei ole pitkällä tähtäimellä kestävää. Tavoitellaksemme nollajätetasoa meidän tulisi tehdä muutoksia koko systeemiin – tuotetun materiaalin pitäisi alun perin olla laadultaan hyvin uudelleenkäytettävää ja kierrätettävää. Kysymys kuuluukin; mitä ovat ne tulevaisuuden rakennemuutokset, jotka vievät meitä kohti kiertotaloutta ja kestävämpää yhteiskuntaa?

P.S. Aiheesta enemmän kiinnostuneille ks. Kiertotalouden julkilausuma.

Lähteet

European Commission (2014), Communication from the commission to the European Parliament, the council, the European Economic and social committee and the committee of the regions – Towards a circular economy: A zero waste programme for Europe, Brussels, 25.9.2014.

EEA (2015), Waste – municipal solid waste generation and management, EEA Briefing, Published 18 Feb 2015, European Environment Agency, Copenhagen.

Sitra (2014), Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle, Sitran selvityksiä 84, Libris, Helsinki.

Tilastokeskus

Mistä on innostavat yliopistokurssit tehty?

Projektikurssi on käynnistynyt! Reilun viikon takaiset tunnelmat olivat ainakin itselläni jännittyneet ja odottavat. En muista milloin olisin viimeksi ollut näin innoissani kurssin alkamisesta (ja viiden opiskeluvuoden aikana sitä on tullut fiilisteltyä yhden jos toisenkin kurssin alkua). Jännitin vähän kaikkea: uusien kurssikavereiden tapaamista, kurssin toimintatapoja, yhteistyökumppaneita, haastetta, ajankäytön onnistumista… Ennen kaikkea olin kuitenkin äärimmäisen fiiliksissä mahdollisuudesta vihdoin päästä testaamaan  yliopistossa, työelämässä ja elämässä yleensä opittuja taitoja käytännön ympäristöhaasteen parissa. Mitä kaikkea minä oikeastaan osaan? Mitkä ovat vahvuuksiani ja heikkouksiani tiimityöskentelijänä? Millaisia odotuksia työantajilla on meille tulevaisuuden ympäristöosaajille? Mitä kaikkea voin oppia muilta kurssilaisilta ja toisaalta opettaa heille? Miten pystymme vastaamaan yhteistyökumppanin antamaan haasteeseen? Näihin kysymyksiin toivon saavani vastauksia tämän kevään aikana!

ikkuna_think company

Muutaman intensiivisen kurssikerran ja ensimmäisen tiimipalaverin jälkeen voin todeta olevani edelleen innoissani! Samaa voin sanoa myös koko kurssista ja omasta ryhmästäni. Kurssilaiset tuntuvat olevan motivoituneita ja aidosti innoissaan päästessään tekemään kerrankin konkreettisia juttuja ainaisen luennoilla istumisen sijaan.

Ensimmäisten kurssikertojen aikana olemme tutustuneet toisiimme, saaneet selville yhteistyökumppanimme ja haasteemme, sekä alkaneet purkaa haasteita pienempiin palasiin. Aseenamme tässä taistossa ovat toimineet eriväriset post-it-laput, kahvi, mielikuvitus ja vähän googlekin. Keksimme myös tiimillemme oivan nimen, joka itseoikeutetusti seikkailee toimijana alla olevassa post-it-meressämme: Verso!

post-it

Saimme yhteistyökumppaniksemme WWF:n ja haasteeksemme keksiä keinoja parantaa julkisen rakennuskannan energiatehokkuutta. Haaste tuntuu tiimistämme tärkeältä ja supermielenkiintoiselta mutta toisaalta hengästyttävän laajalta! Hiukan rajatumpaa haastetta olisi ollut varmasti helpompi lähestyä, mutta toisaalta nyt kaikki ovet ovat ainakin avoinna ideoinnille. Seuraavaksi tehtävälistalla on tiedonhaun lisäksi vielä hiukan lisää ongelman määrittelyä ja sen pohjalta muotoiltu visio!