Tutkijan ammatti jos mikä on sellainen, että valmius muuttaa työn perässä voi nopeuttaa uralla etenemistä merkittävästi. Pienellä alalla Suomessa ei riitä tutkijatason paikkoja, joko ollenkaan tai ainakaan kaikille.

Meidän perheemme tuntuu astuneen lopullisesti aikaan, jossa työtä etsitään periaatteessa koko maailmasta. Vaikka tulisimme Suomeen, ”maailma” kangastelisi silti taustalla kutkuttavine mahdollisuuksineen. Tästä avautuu monia kipeitäkin pohdintoja:

1. Olemme saaneet koulutuksemme Suomessa. Onko meillä siis velvollisuus palata reissuiltamme ja asettua palvelemaan suomalaista yhteiskuntaa? Voiko tiedettä ajatella nationalistisesti? Voiko pohjoismaista hienoa elämäntapaa levittää parhaiten Suomesta käsin vai toimimalla suomalaisena maailmalla? Olemmeko me aivovuoto, hä?

2. Onko Suomessa oikeasti muita maita parempi elää? Maabrändiryhmä antoi tehtävän: ”Mieti, mikä on luonnon puhtauden, hiljaisuuden, järvessä uimisen tai lastesi turvallisen elämän arvo. Suhteuta se omaan käyttäytymiseesi.” No, asuntovelka pääkaupunkiseudulla on melkoinen uimalipun hinta, etenkin kun uimaan pääsee ehkä kahtena kuukautena vuodessa. Tietenkin asunto on ahdas, vaatekaappi avautuu ruokapöytään ja kaikki perheenjäsenet jonottavat samaan vessaan. Työmatkaa on kolme varttia suuntaansa. Morjens!

3. Tuleeko Suomen tulevaisuudesta ylipäätään mitään? Täältä katsoen yhteiskunnallinen eripura ja näköalattomuus lisääntyvät koko ajan. Julkisia palveluita tuhotaan ja Nokia leikkii Microsoftin kanssa. Tulee mieleen Jonna Tervomaan laulun sanat ”sammuttakaa kaikki valot”.

4. Mitä haluamme lapsillemme? Viisivuotiaamme suomi on jo alkanut hieman kangerrella, kun leikki- ja koulukieli on englanti ja koulussa opiskellaan myös arabiaa. Lapsena eri maissa asuneet raportoivat usein juurettomuutta, vaikka toisaalta kokevat olevansa etuoikeutettuja, kun pystyvät liikkumaan luontevasti ympäri maailmaa.

5. Mitä menetän moraalistani asumalla esimerkiksi Lähi-idässä? Olen iloinen, etten enää juuri pelkää tai kauhistele, mutta tämän alueen tasa-arvo-, demokratia- ja ihmisoikeuskäsitykset poikkeavat kyllä Suomesta hyvin paljon. Globaali eriarvoisuus on koko ajan silmillä: esimerkiksi perheen taloudessa asuva filippiiniläinen kotiapulainen on maan tapa niin saudeilla kuin expatriaateillakin. Toisaalta voin toimia siltana kulttuurien välillä, ja koulutus on yksi hienoimpia tapoja muuttaa maailmaa.

Viime viikolla kampuksellamme tapahtui asuntomurto. Nukkumaan mennyt expat-pariskunta yllätti varkaan, joka pakeni ja tiputti paetessaan lompakkonsa. Varas saatiin saman tien kiinni. Hän oli vierastyöläinen, putkimies. Minun käy häntä sääliksi, koska rangaistus rikoksesta voi olla erittäin kova. Karkotus maasta lienee varma, mutta varkaudesta voidaan tuomita myös esimerkiksi oikean käden amputaatio.

Tätä vasten ajattelen Suomea. On se niin rakas maa, ja yhteiskuntajärjestelmältään mallikelpoinen. Säntillisesti auratut tiet, luotettavat viranomaiset, tasa-arvo, neuvolat, oma hieno kieli – ei koskaan luovuta näistä!