Oletko koskaan pysähtynyt miettimään mitä luonto sinulle merkitsee? Minkälainen sinun luontosuhteesi on?
Sain lähipäivinä alkavaa koulutusta varten ennakkotehtäväksi pohtia omaa luontosuhdettani ja ajattelin jakaa siitä syntyneitä ajatuksia teidän kanssanne. Ehkä koulutuksen jälkeen minulla on syvällisempi näkemys asiaan, mutta jo nyt tämä harjoitus avasi minulle arvokkaita näkymiä lähiluonnon merkitykseen elämässäni.
Olen kasvanut toinen jalka lähiön metsikön mutaojassa ja toinen merenrannan kalliolammikossa. Olen katsellut maisemia taikakuusen latvuksesta ja raapinut pihkaa käsistäni. Noin 8-vuotiaana kirjoittamastani ruonosta tunnistan huolen ympäristön tilasta. Koinko minä jo silloin ahdistusta luonnon häviämisestä?
Runoa lukiessani ymmärrän hyvin miksi päädyin opiskelemaan meribiologiksi ja työskentelemään ympäristöalalla. Työssäni tutkin luontoa ja sen monimuotoisuutta, ympäristön tilan muutosta ja opetan yliopisto-opiskelijoita. Olen ajatellut viime aikoina, että vaikka tutkimus vie merkityksellisesti tiedettä eteenpäin, on juuri opettaminen minulle keskeinen ja tärkein kanava vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja ilmastonmuutoksen hillintään. Opiskelijamme tulevat toimimaan hyvin monialaisesti ympäristöongelmien parissa ja ovat mukana ympäristöä huomioivien ratkaisujen kehittämisessä yhteiskunnassamme. Tämä ajatus antaa minulle kokemuksen merkityksellisestä, arvojeni mukaisesta työstä luonnon ja ympäristön eteen.
Arkeeni luonto kytkeytyy monin tavoin. Liikkuminen luonnossa on minulle tärkeää ja jokapäiväistä, ja siinä korostuu lähiluonnon merkitys. Kipuan lähes päivittäin 55 hehtaarin metsäsaarekkeelle, joka on jäänyt paisuvan kaupungin keskelle. Siellä saan hengittää, kävellä ja ajatella. Herään aamun kirpeydessä ja rauhoitun ilta-auringon laskiessa. Tunnen vanhoissa rannikon käppyräisissä männyissä vuosisatojen kulkijoiden energian. Hengitän ja aistin sitä. Tervehdin, pysähdyn ja halaan voimapuutani, mahtavaa kilpikaarnaista mäntyä, joka rauhoittaa ottamalla minut syliinsä vanhojen oksiensa suojaan. Sen turva ja vakaus maadoittavat minut. Tunnen siinä virtaavan energian, johon liityn. Kiitän sitä ja jatkan matkaani.
Mökillä hengitän vieläkin vapaammin. Rauhoitun hiljaisuuteen, jota kotimetsäni ei enää pysty tarjoamaan. Tuuli puhaltaa kasvoilleni, aurinko lämmittää ihoani. Kuivan kangasmetsän tuoksu muistuttaa minua jostain hyvin kaukaisesta. Soistuva korpikuusikko on tumma ja viileä. Kosteus tuntuu ihollani ja muistan syksyisen sienitaivaan, jonka tämä metsä tarjoaa. Kannan ämpäreittäin sieniä kotiin, kuivaan niitä emmekä ehdi kaikkea talven aikana edes syödä. Mutta se metsässä liikkumisen ilo ja löytämisen riemu! Vanhat keräilijän juureni vetävät minua uskomattoman vahvalla voimalla aina takaisin metsään. Aloitan kevääni villiyrteillä heti ensimmäisten versojen tunkiessa maasta. Marjoja kerään kuin aarteita ja joka kevät toivon hyvää marjavuotta. Talvella mieleni ja kehoni hyrisevät itsekerätyillä marjoilla höystetyn aamupuuron äärellä.
Metsä tarjoaa minulle aisteja hivelevää yhteyttä. Elän metsän tuoksusta, yksityiskohdista, maisemista, äänistä, palleroporonjäkälän pyöreydestä ja rahkasammalen kosteudesta. Linnuista, hyönteisistä ja satunnaisesti kohtaamistani nisäkkäistä.
Ja sitten on vesi ja ennen kaikkea meri. Meribiologina meri on minulle sekä monimuotoinen herkkä ekosysteemi, mutta meri on myös minun kotini. Olen lähes koko elämäni asunut alle kilometrin päässä merestä ja suolainen merituuli kasvoillani saa minut tuntemaan suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta: tänne minä kuulun, täällä minun juureni ovat. Tänne minä pulahdan läpi talven lähes päivittäin eikä kesälläkään minua vedestä pidä mikään poissa. Aamua ei voi paremmin aloittaa kuin laiturinnokassa nuuhkitulla aamukirpeydellä, lintujen laululla viileän veden karistaessa viimeisetkin uneliaat rippeet kehosta.
Ainakin tätä kaikkea – ja paljon muuta – luonto minulle merkitsee. Minkälainen sinun luontosuhteesi on?