Lukeminen on viime aikoina nostanut päätään. Samaan aikaan, kun media kirjoittaa huolestuneena suomalaiskoululaisten rapistuvista Pisa-tuloksista, lukemiseen liittyvät konferenssit ja seminaarit sekä siitä kirjoitetut tutkimukset lisääntyvät. Lukemisen ohella myös kirjoittaminen on saanut entistä suurempaa huomiota osakseen. Tästä ilmiöstä kertovat esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa nähtävät näyttelyt: Lukeva Mannerheim Mannerheim-museossa, Talouskirjat, jotka muuttivat maailmaa Suomen Pankin rahamuseossa ja Kirjain kerrallaan -näyttely Aboa Vetus -museossa. Myös kansainvälisesti lukeminen on herättänyt huomiota. Uusia aiheeseen liittyviä kirjoja ilmestyy vuosittain useita ja lukemiskokemuksia keräävä Reading Experience Database -tietokantahanke on jatkuvasti käynnissä.

Helmikuun alussa 2014 Suomen kirjahistoriallinen seura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto käynnistivät lukumuistoja ja lukemiskokemuksia keräävän Elämää lukijana -muistitietokeruuhankkeen. Aikana, jolloin painetun kirjan katsotaan olevan murroksessa sähkökirjan vallatessa alaa, myös lukemisen muodot ja tavat ovat muutoksen kourissa. Nyt on aika kerätä muistoja ja kokemuksia lukemaan oppimisesta, kirjastojen käytöstä, kunkin lukijan suosikki- ja inhokkikirjoista, lapsille tai nuorille kiellettyjen kirjojen ja lehtien lukemisesta sekä suhtautumisesta sähköiseen kirjaan. Kokemuksia ja muistoja kerätään kaikenikäisiltä suomalaisilta lapsista vanhuksiin ja kaikenlaisten tekstien lukemisesta. Kysely ei siis koske vain kirjoja, vaan myös lehtiä, sarjakuvia, mainoksia, almanakkoja, juna-aikatauluja, käsikirjoituksia, tuoteselosteita tai vaikkapa maitopurkkien  ja muropakettien tekstejä.  Tule sinäkin muistelemaan omia lukukokemuksiasi eri ajoilta! Keruu on käynnissä 1.2.-15.11.2014. Tarkemmat ohjeet täältä:

http://www.finlit.fi/arkistot/keruut/lukija/

Keruu käynnistettiin SKS:n juhlasalissa seminaarilla, jossa muun muassa FM Anna Kajander puhui suhtautumisesta lukemiseen ja tekstin muotoon. Hän vertaili haastattelututkimuksen pohjalta painetun ja sähköisen kirjan lukemista ja niistä saatuja kokemuksia. Sähköisellä kirjalla oli omat etunsa, mutta yllättävänkin monelle lukijalle kirjalla esineenä oli edelleen suuri merkitys. Erityisesti vapaa-ajan lukeminen ja painettu kirja yhdistettiin mielellään toisiinsa. Töissä joudutaan lukemaan tekstejä monessa muodossa, mutta vapaa-aikana moni tarttui mieluiten painettuun teokseen. Sähkökirjan etuna nähtiin puolestaan kirjojen hankintanopeus ja mahdollisuus suurentaa tekstiä halutun kokoiseksi sekä lukulaitteen keveys painavaan romaaniin verrattuna.

Keskustelu painetun tekstin katoamisesta ei ole uusi. 1800-luvun lopulla, jolloin kehitettiin monia uusia teknisiä innovaatioita, oltiin samassa tilanteessa kuin nykyään. Monet utopistit kirjoittivat painetun kirjan kuolemasta. Eräs heistä oli ranskalainen Octave Uzanne, jonka utopistinen novelli The End of Books ilmestyi vuonna 1894. Siinä hän näkee uuden äänitystekniikan, fonografin korvaavan perinteisen painetun kirjan. Jokainen kirjailija on hänen utopiassaan oma kustantajansa, joka äänittää omat teoksensa myyntiin. Bibliofiilit eivät enää keräile hienoja sidoksia vaan kauniita vahalieriöitä, joiden sisään tekstit on äänitetty. Matkakokoisia fonografeja voidaan kuljettaa mukana patikkaretkillä eivätkä naiset hurmioidu enää kirjailijan tavasta käyttää kieltä, vaan hänen koskettavasta äänestään.  Uzanne oli osittain oikeassa omassa utopiassaan. Painettu kirja ei kadonnut, mutta uusi tekniikka mahdollisti äänikirjan, jolla on edelleen vankka kannattajajoukkonsa. Nähtäväksi jää, miten pitkään ja missä muodossa sähkökirja jää elämään ja osoittautuuko pelko painetun kirjan katoamisesta kokonaan tälläkin kertaa turhaksi. Toivottavasti, sillä vaikka julkaisutekniikan monipuolistuminen on tervetullut asia, tuntuisi ikävältä ajatella, että tulevat polvet menettäisivät täysin kokemuksen kirjasta esineenä.