Lomamatkoja suunnitellessani pyrin aina yhdistämään huvin ja hyödyn. Uskontotieteen opiskelijana tämä tavoite usein toteutuu siten, että tutustun lomakohteen paikallisiin uskontoperinteisiin ja niille tärkeisiin paikkoihin.  Tähän mennessä Euroopan tärkeimmät uskonnolliset nähtävyydet on jo aika hyvin koluttu läpi, joten eräänä päivänä uutta matkaa internetissä suunnitellessani, suuntasin huomioni Amerikkaan. Yllätyksekseni luin että Meksikossa sijaitseva Guadalupen Neitsyen basilika on Rooman jälkeen suosituin kristittyjen pyhiinvaelluskohde.

Päätin tutkia tätä Guadalupen Neitsyttä ja ”guadalupismia” tarkemmin ja sain selville, että Guadalupen Neitsyen ilmestymisen historia ja sen kunnioittamisen perinne ovat yhdistelmä eurooppalaista Maria–uskoa ja paikallisten alkuperäiskansojen uskonnollisia elementtejä. Legendan mukaan tummaihoinen Neitsyt Maria ilmestyi vuonna 1531 Juan Diego nimiselle miehelle Tepeyacin kukkulalla nykyisen Mexico Cityn läheisyydessä. Kukkula jolla legendan mukainen ilmestyminen tapahtui, sijaitsi täsmälleen samalla paikalla, jolla alkuperäisväestö oli ennen eurooppalaisten valloitusta palvonut taivaan jumalatarta Tonantzinia. Kiinnostukseni tätä myöhemmin pyhimykseksi ja Amerikan suojelijaksi julistettua Maria-hahmoa heräsi välittömästi. Olin lukenut paljonkin Marian ilmestymisistä Euroopassa, mutten ollut koskaan törmännyt Maria-hahmoon, jossa selkeästi sekoittuu elementtejä useammasta uskontoperinteestä.

Tällaista uskonnollisten piirteiden sekoittumista keskenään kutsutaan tutkimuksessa usein uskonnolliseksi synkretismiksi. Normaalisti sillä tarkoitetaan juuri kahden tai useamman uskonnon sekoittumista, mutta käsitteen alle voidaan listata myös monia eri tyylisiä synkretistisiä prosesseja. Synkretistisenä prosessina voidaan pitää muun muassa sellaista tapahtumaa, jossa toisesta uskontoperinteestä otetaan yksi tai useampi hyväksi koettu elementti ja joko sitä muokaten tai pitäen sen mahdollisimman alkuperäisessä muodossa, käytetään sitä osana toista uskontoperinnettä. Synkretismin käsite ei ole tarkkarajainen ja siksi sitä pidetään usein hyvin ongelmallisena. Osa tutkijoista pitää käsitettä jopa niin ongelmallisena, että he eivät itse halua sitä käyttää. Usein ongelmallisuuden ydin tiivistyy kysymykseen siitä, kenellä on oikeus määritellä mitä on ”autenttinen” uskonto.

Uskontoperinteiden sekoittumista on tapahtunut siitä asti kun ihmiset ovat liikkuneet. Yhtenä selkeänä esimerkkinä sekoittumisesta voidaan pitää eurooppalaisten toimia Latinalaisessa Amerikassa. He valtasivat ainoastaan parin sadan vuoden sisällä suuria osia mantereesta ja samalla käännyttivät alueen alkuperäisväestöä, usein hyvinkin väkivaltaisesti, kristinuskoon. Uskontojen sekoittuminen ei kuitenkaan liity ainoastaan ihmiskunnan historian tapahtumiin, sillä sekoittumista tapahtuu edelleen. Erityisesti globaalin aikakauden myötä ihmiset, kulttuurit ja sitä myötä uskonnot ovat levittäytyneet ennätysvauhtia ympäri maailmaa. Näin ollen uskontojen sekoittumista tapahtuu tällä hetkellä enemmän kuin koskaan.

Jäänkin kiinnostuksella seuraamaan, millaista keskustelua synkretismistä tullaan käymään tulevina vuosina. Kysymys siitä kuinka tutkija itse haluaa tulkita synkretismi-käsitettä omassa työssään on aina viime kädessä tutkijan itsensä päätettävissä. Jos käsitteen merkitys kyseisessä kontekstissa selitetään selkeästi, en näe mitään ongelmaa käyttää sitä apuvälineenä tutkimuksessa, jonka tarkastelun kohteena on erottaa kahden tai useamman uskonnon omintakeisia piirteitä sellaisista perinteistä joissa ilmenee kyseisten perinteiden sekoittumista. Niinpä mielestäni myös Guadalupen Neitsyttä pystytään tutkimaan synkretistisenä prosessina.

 

 

Kirjallisuutta

1992 Pirttijärvi Jouni, Uskonnollinen synkretismi atsteekkien ja mayojen pyhimyskultissa, Opuscula instituti Ibero-Americani Universitatis Helsingiensis, Helsinki.

2010 Vuola Elina, Jumalainen nainen – Neitsyt Mariaa etsimässä, Otava, Keuruu.