Helsingin yliopisto
Tyttö tiesi jo kymmenvuotiaana haluavansa tehdä jotain merkittävää elämässään. Hän tunsi vahvasti, että tulisi taistelemaan jonkin tärkeän asian puolesta. Mutta vähänpä tyttö tiesi, mikä olisi hänen missionsa ja kuinka se rakentuisi pikkuhiljaa vuosikymmenten saatossa.
Tuo edellä mainittu tyttö kouluttautuu, kokeilee ja kerää kokemuksia monilta eri alueilta. Tyttö intoutuu täysillä mukaan kaikkeen eikä aavista, miten nämä erilaiset osaamisen alueet tulevat vielä kietoutumaan toisiinsa ja löytävät paikkansa rihmastossa muodostaen suuremman tarinan.
44-vuotias nainen katsoo taivaalle ja antaa rankkasateen huuhtoa kasvojaan. Käsillä on hetki, jolloin epätoivo oman työn merkityksellisyydestä painaa hartioita ja pakottaa kyyneleet sekoittumaan vesipisaroihin. Ja sitten se iskee, ymmärrys mihin polku on johtanut. Nainen tietää mitä haluaa. Hän haluaa valjastaa osaamisensa ison asian puolesta taistelemiseen.
Se asia on ilmastonmuutos.
Nainen näkee ne kymmenet rihmat, joita yhdistelemällä ja uudesta näkökulmasta katsomalla hän voisi tehdä oman osansa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Keino, jolla hän sen haluaa tehdä, on tieteellinen tutkimus. Tästä alkaa useiden vuosien sinnikäs työ sen eteen, että hän ymmärtäisi, mitä on ymmärtänyt ja ennen kaikkea ymmärtäisi, mitä ei vielä ymmärrä.
Tänään nainen tuntee taistossaan ainutlaatuisia oivaltamisen hetkiä, ahmii koko sielullaan uutta tietoa ja luo synteesejä. Hän on oppinut näkemään maapallon ja siellä tapahtuvat asiat systeemisinä ja moniulotteisina. Rihmasto on alkanut hahmottua.
Kaksi päivää IPCC:n raportin julkistamisen jälkeen hän näkee kirkkaana oman tutkimuksensa todellisen tarkoituksen mutta myös yllättäen oman olemassaolonsa tarkoituksen.
Onneksi tuo kymmenvuotias tyttö ei tiennyt, minkä asian eteen hän aikuisena taistelisi.
Onneksi.
Virpi tekee ympäristökasvatuksen alaan kuuluvaa väitöskirjaa tavoitteena kehittää käsillä olevaan antroposeeniin aikaan uudenlaista oppimisen teoriaa.